Mies ei seuraa ollenkaan mitä ympärillä tapahtuu
Tästä tulee kuitenkin huutelua, joten sanon heti alkuun että itsepähän olen mieheni valinnut jne.
Olemme olleet miehen kanssa naimisissa 3 vuotta ja saimme vauvan puoli vuotta sitten. Muutimme nykyiseen asuntoon vuosi sitten. Täsmennän vielä että kun muutimme, katsoimme tavaroiden selkeät paikat yhdessä jotta arjessa ei tulisi sellaista sekoilua ja tavaroiden etsimistä. Karsimme muutossa turhan roinen joten tavaraa meillä on myös hyvin maltillinen määrä.
Tuntuu ettei mies yhtään seuraa mitä ympärillä tapahtuu. Ei tunnu olevan tietoinen oikein mistään mitä kodissamme tapahtuu vaikka osallistuu arjen pyörittämiseen. Esimerkkejä:
- olen vauvassa kiinni ja huikkaan ”voisitko tuoda tullessasi käsipyyhkeen” -> mies huutaa ”missä pyyhkeet ovat?” ja tuo lopulta kylpypyyhkeen
- mies kattaa pöydän ja laittaa salaattiottimeksi selkeän kastikekauhan, ottimen jolla ei salaattia ole kotonamme koskaan otettu eikä sä siihen hyvin edes sovellu
- mies itse ei ole ollenkaan tietoinen miten sään mukaan pukeudutaan. Minua ei haittaa, jos itse kastelee talvella vesikeleillä jalkansa kangaskengissä tai palelee kesätakissa 20 asteen pakkasissa. Mutta se että ei osaa vauvaa tarpeeksi lämpimästi pukea, saa pinnani katkeamaan.
- mitään ei koskaan kotoa löydetä vaikka niillä on täysin selkeät paikat kotona. Aina tulee huutelua ”missä x on? En mä löydä”. Jonka jälkeen minä menen paikalle, avaan laatikon ja annan x-esineen. Paikasta jossa se aina on ja mihin se aina ollaan laitettu.
Osa näistä tietysti on pienempiä juttuja kuin toiset, kuitenkin arjen pyöritys ei tunnu sujuvalta kun apua pyytäessä joutuu lopulta itse tekemään asian uusiksi. Jatkuvasti saa olla vastailemassa ”missä”-kysymyksiin.
Tämä touhu on mennyt vain pahemmaksi lapsen hankkimisen jälkeen. Mistä tässä oikein on kyse? Onko tämä silkkaa keskittymisen puutetta? Mies on kuitenkin korkeasti koulutettu ja ihan normaalilla järjellä varustettu. Tuntuu että tässä on äitinä kahdelle lapselle vaikka pitäisi olla vain yhdelle.
Kommentit (119)
Munkin mies yritti alkuun kysellä multa tavaroiden sijaintia. Onnekseni mulla on itsellänikin semmoinen keskittymistaipumus, että kun olen jotain tekemässä tai lukemassa, en kuule mitään, ainakaan kunnolla, ja saatan vastata ihan mitä sattuu. Tai sitten vaan sanon että en tiedä, en muista. Kyllähän mä meidän tavarat löydän silloin kun olen siihen hommaan orientoitunut, mutta en jaksa niin kiinnittää huomiota siihen että mies kyselee jotain yhdentekeviä. Niin on mieskin kyllä oppinut, nyt kun oikein mietin, niin ei hän enää juuri kysele. Yhdessä oltu kymmenen vuotta, ei yhteisiä lapsia, mutta kummallakin on lapsi kyllä, jotka asuu täällä joka toinen viikko.
Ihana ketju! Mä olen tätä hymissyt läpi, kun tunnistan mieheni monesta kohtaa ja niin myös itseni. Jos hänellä on koko ajan tavarat hukassa, niin mä olen sitten se kaupassa, joka ostaa grahamia, kun on sanottu, ettei ainakaan sitä. ;)
Parhaintahan tässä on se, että olemme olleet yhdessä nyt seittemisen vuotta, muttei olla asuttu yhdessä. Toki vieraillaan pidempiä aikoja toistemme luona, mutta lasten takia on päätetty pitää omat kodit.
Alusta saakka mä olen tiennyt miehen kotona tavaroiden paikat paremmin kuin hän. Hän on ihan itse saanut laittaa tavaransa ja asua niiden kanssa poikamieselämää lähes kolme vuotta eronsa jälkeen.
Miesten aivoissa on reikä siinä kohtaa jossa järjestystä ylläpidetään. Tai työkalunsa hän osaa ja pitää sotilaallisessa järjestyksessä, mutta kodin sisäpuolella mies ei löydä edes omia avaimiaan.
Tämä on joku nainen/mies asia, naisilla useammin "valokuvamuisti" josta syystä muistaa tavaroiden sijainnin helpommin.
Koska kyse ei ole vain yhden miehen viasta vaan koko mies sukukunnan, kehotan katsomaan asiaa läpisormien tai vaihtamaan naisten väliseen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina te korostatte tuota, koulutusta. Kun se ei kerro välttämättä juurikaan älystä. Typerä, autistinen ääliö on miehesi!!
Kyllä koulutus kertoo juuri älystä.
Jos on alhainen älykkyysosamäärä, ei kykene opiskelemaan eikä opi asioita.
Ei pysty käsitteelliseen ajatteluun, ei pysty tekemään garduja, eikä opinnäytetöitä.
Ja toisekseen ei edes pääse opiskelemaan, koska äly ei yksinkertaisesti riitä.-eri
AMK on nykyään kyllä pelkkä vitsi. Typerätkin sinne pääsee ja vielä valmistuukin. Sivusta.
Minulla on vaimo tuollainen, tosin osasi lapset(lapset osaavat pukeutua jo itse) ja itsensä osaa pukea säänmukaisesti.
Ei osaa käydä kaupassa soittamatta minulle, mitä pitää tuoda.
Ei löydä mitään etsimäänsä, ei säilytä mitään missään, vaan heittää kaiken jonnekin.
Joudun maksamaan hänen lsskunsa, koska ei niitä hoida, vasn heittää nekin jonnekin.
Tove Janssonia lainaten: "Hukkaa kaiken ja unohtaa loput jonnekin..."
Kuulostaa ap ihan normaalilta mieheltä. Kuulostaa myös siltä että sä koitat olla mutsi miehellesi. LOPETA.
Kuulostaa ihan minulta :D
Tosin vaimo ei sitten tiedä rahojen paikkaa kun pitäisi laskut tai asuntolaina maksaa... pysytään kumpikin omalla tontillaan - minä tuon elannon, vaimo hoitaa kodin ja lapsen.
Minä vastaan aina että en ole äitisi, jos ei ole omalla paikallaan niin on sinun jäljiltäsi jossain eli siitä vaan etsimään. Puolisen vuotta meni miehen tuskailua mutta nyt on alkanut kamat olla siellä missä pitääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina te korostatte tuota, koulutusta. Kun se ei kerro välttämättä juurikaan älystä. Typerä, autistinen ääliö on miehesi!!
Kyllä koulutus kertoo juuri älystä.
Jos on alhainen älykkyysosamäärä, ei kykene opiskelemaan eikä opi asioita.
Ei pysty käsitteelliseen ajatteluun, ei pysty tekemään garduja, eikä opinnäytetöitä.
Ja toisekseen ei edes pääse opiskelemaan, koska äly ei yksinkertaisesti riitä.-eri
AMK on nykyään kyllä pelkkä vitsi. Typerätkin sinne pääsee ja vielä valmistuukin. Sivusta.
No, kyllä sinne on aika vaikea päästä jos peruskoulun läpäiseminen tuottaa vaikeuksia.
Näin on, joa äo on merkittävästi alle keskitason.
Vierailija kirjoitti:
Koska kyse ei ole vain yhden miehen viasta vaan koko mies sukukunnan, kehotan katsomaan asiaa läpisormien tai vaihtamaan naisten väliseen suhteeseen.
Tai kiinnittämään huomiota miesvalinnassa? Ei minulla ole mitään ongelmaa pitää kotona kaapit järjestyksessä ja alustapitäen ollut selvää, että asioilla on paikkansa. Keittiörempan jälkeen meni pari viikkoa, että välillä avasin väärän laatikon kunnes opin tavaroiden uudet paikat. Ei normaalille ihmiselle ole mikään ongelma muistaa missä yleisesti käytetyt asiat kotona on. Toki jos valitsee miehen, joka ei tiedä missä kotona on vaikka nyt pyyhkeet niin onko syy valitsijassa vai valitussa?

No ei ole vaikea päästä. Eri asia suuret kaupungit joissa joutuu tappelemaan koulupaikoista.
Mulla on myös tuollainen kotiolento täällä nurkissa pyörimässä. Korkeasti koulutettu ja korkeasti palkattu korkeahkossa asemassa töissään. Mut ei todellakaan edes tiedä, mikä asiapyyhe on. Kuulema ei ole koskaan kuullut, että luutu pitäisi käytön jälkeen pestä ja kuivata. Ei tiedä edes missä omat tavaransa ovat, saati yhteiset tai muiden. Ei tiedä moniakaan arkipäivän asioita tai esineitä - mitä ovat nimeltään tai käyttötarkoitukseltaan - saati missä niitä säilytetään. Se on semmoinen huippuälykäs asiantuntija, jonka ei ole tarvinnut vaivata päätään normaalielämän asioilla ennen ku mä aloin mäkättää sille niistä.
Vierailija kirjoitti:
Minä kiukuttelin vuosia siitä, että teflonkattiloita ei saa pestä tiskikoneessa, menevät nopeasti pilalle. Ja silti mies laittoi ne aina koneeseen. Kunnes kerran, mies näytti kattilaa ja kysyi, onko tämä teflonia. En ollut älynnyt, ettei erota terästä ja teflonia...
En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta. Enkä yhtään teflonkattilaa tai -pannua pilannut tiskikoneella. Rautaa siellä ei saa pestä, eikä alumiinia ym, mutta että teflonia..? Vähän höpöjuttu tää ny ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkaan mies ei 15 vuoden avioliiton jälkeen tiennyt, missä esim. pölynimuri on kodissamme, vaikka se on aina samassa paikassa, siivouskomeron pölynimurille tarkoitetussa tilassa. Meillä auttoi, kun selitin miehelle asiat neutraalin selkeästi kuin asiassa ei olisi mitään erikoista: "Imuria säilytetään siivouskomerossa. Sieltä se löytyy aina kätevästi samasta paikasta". Sitten hän oppi! Mutta jokaisesta tavarasta tämä on täytynyt erikseen selittää. Jos yhtään kiihtyy tai suuttuu tai ottaa ironisen piilovittuilevan sävyn "tämä esine on imuri", asia ei tallennu hänelle muistiin. Eli neutraalisti ja kärsivällisesti vaan. Ja joka esineestä pitää kertoa samalla asiallisella kaavalla. "Lakanoita säilytetään liinavaatekaapissa. Sieltä ne löytyvät kätevästi aina kun tarvitaan". Ja mies on että ahaa, täähän on hyvä systeemi!
En kestä :D Tällä palstalla on parhaat jutut!
Toi oli hauskaa kyllä, mutta totta toinen puoli - miehet saattavat ajatella rakenteiden kautta. Erilainen tietokanta päässä kuin naisilla, noin keskimäärin. Enemmän sellainen perinteinen hierarkkinen tyyli, vs sellainen tähtimalli jossa asiat ovat rinnakkain ja hakunopeus perustuu vaan suureen kellotaajuuteen.
Mistä puppugeneraattorista revit tuon? Jos ihminen ei tajua että imuri on siivouskomerossa, se ei johdu kyllä mistään "erilaisesta tietokannasta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kyse ei ole vain yhden miehen viasta vaan koko mies sukukunnan, kehotan katsomaan asiaa läpisormien tai vaihtamaan naisten väliseen suhteeseen.
Tai kiinnittämään huomiota miesvalinnassa? Ei minulla ole mitään ongelmaa pitää kotona kaapit järjestyksessä ja alustapitäen ollut selvää, että asioilla on paikkansa. Keittiörempan jälkeen meni pari viikkoa, että välillä avasin väärän laatikon kunnes opin tavaroiden uudet paikat. Ei normaalille ihmiselle ole mikään ongelma muistaa missä yleisesti käytetyt asiat kotona on. Toki jos valitsee miehen, joka ei tiedä missä kotona on vaikka nyt pyyhkeet niin onko syy valitsijassa vai valitussa?
En osaa pitää tuollaista muuna kuin pikku valtapelinä. Pakotetaan toinen selittämään yksinkertaisia asioita kuten pyyhkeen sijaintia, koska ärsyttää niin kovasti joutua miettimään kodinhoitoon liittyviä juttuja. -eri
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on tuollainen. Fiksu, pystyvä, korkeasti koulutettu ja johtavassa asemassa töissä, parhaimmillaan satoja alaisia ja erittäin pidetty esimies. Hän on myös mahtava isä ja rakastava kumppani, älykäs ja empaattinen keskustelija.
Mutta ei löydä omaa pipoaan hattuhyllyltä tai avaimia avainlaatikosta. Grillipihdit, missä ihmeessä ne voivat olla? Kaukosäädinkin on hukassa päivittäin, yleensä ojennan sen hänelle ihan vain pöydälle vilkaisemalla. Puhelimessa on onneksi paikannus, se Applen kilahdusääni puhelinta paikantaessa on meillä tuttu, yleensä puhelin löytyy ihan miehen vierestä esim. sohvalta tai jopa taskusta. Jouluvalot meillä uusitaan vuosittain, koska mies ei löydä edellisiä millään, enkä voi tässä auttaa, koska en tiedä minne hän ne purki.
Mies ei kiinnitä näihin asioihin mitään huomiota. Hän on ehkä hieman add tai muuten vain päässä raksuttaa niin moni isompikin asia, että nämä kodin käytännön jutut on jotenkin ihan puuroa.
Kyseessä on myös tapa. Minä olen näissä jutuissa hyvä, joten miehelle on tietysti helpompaa vain kysyä minulta niitä grillipihtejä, kuin etsiä itse. Joskus autan, joskus en.
Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, joten en koe tätä kuitenkaan isoksi ongelmaksi. Lasten ollessa pieniä taisimme säätää tästä enemmänkin, ja kyllä mies myös oppi huolehtimaan niistä lapsiin liittyvistä tärkeistä jutuista ilman minua. Anna ohjeita ja sitten anna tilaa yrittää itse.
Mulla on samanlainen 😊 Tästä saa myös paljon hupia irti, kun kertoo miehelle mitä kaikkea hänen silmiensä alla tapahtuu huomaamatta! 🤣❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkaan mies ei 15 vuoden avioliiton jälkeen tiennyt, missä esim. pölynimuri on kodissamme, vaikka se on aina samassa paikassa, siivouskomeron pölynimurille tarkoitetussa tilassa. Meillä auttoi, kun selitin miehelle asiat neutraalin selkeästi kuin asiassa ei olisi mitään erikoista: "Imuria säilytetään siivouskomerossa. Sieltä se löytyy aina kätevästi samasta paikasta". Sitten hän oppi! Mutta jokaisesta tavarasta tämä on täytynyt erikseen selittää. Jos yhtään kiihtyy tai suuttuu tai ottaa ironisen piilovittuilevan sävyn "tämä esine on imuri", asia ei tallennu hänelle muistiin. Eli neutraalisti ja kärsivällisesti vaan. Ja joka esineestä pitää kertoa samalla asiallisella kaavalla. "Lakanoita säilytetään liinavaatekaapissa. Sieltä ne löytyvät kätevästi aina kun tarvitaan". Ja mies on että ahaa, täähän on hyvä systeemi!
En kestä :D Tällä palstalla on parhaat jutut!
Toi oli hauskaa kyllä, mutta totta toinen puoli - miehet saattavat ajatella rakenteiden kautta. Erilainen tietokanta päässä kuin naisilla, noin keskimäärin. Enemmän sellainen perinteinen hierarkkinen tyyli, vs sellainen tähtimalli jossa asiat ovat rinnakkain ja hakunopeus perustuu vaan suureen kellotaajuuteen.
Mistä puppugeneraattorista revit tuon? Jos ihminen ei tajua että imuri on siivouskomerossa, se ei johdu kyllä mistään "erilaisesta tietokannasta".
Kaikki ei edes tiedä, että on olemassa siivouskomeroita.
Mulla oli kerran mies joka ei ollut tuollainen. Valitettavasti sillä oli pieni penis niin erottiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina te korostatte tuota, koulutusta. Kun se ei kerro välttämättä juurikaan älystä. Typerä, autistinen ääliö on miehesi!!
Kyllä koulutus kertoo juuri älystä.
Jos on alhainen älykkyysosamäärä, ei kykene opiskelemaan eikä opi asioita.
Ei pysty käsitteelliseen ajatteluun, ei pysty tekemään garduja, eikä opinnäytetöitä.
Ja toisekseen ei edes pääse opiskelemaan, koska äly ei yksinkertaisesti riitä.-eri
Mutta kaikki älykkäät ei välttämättä opiskele sen pidemmälle. Ei kaikkia vaan kiinnosta, vaikka resursseja olisi.