Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko "outo/huono" kun olen pariutunut nuorena?
30.04.2015 |
Tuntuu että vähän väliä tuttavat antavat ymmärtää (varsin suorasanaisestikin) että en tiedä elämästä mitään kun olen tavannut mieheni nuorena (18 v) ja edelleen hänen kanssaan. Minulta on jäänyt muka nuoruus kokematta kun olen viettänyt sen miehen kanssa sohvalla nyhjäten. Nähtävästi eka pitäisi koeajaa useita miehiä, jotta osaisi sanoa onko joku hyvä. Ekaan ei pitäisi tyytyä, koska nuoruudessa muuttuu niin paljon, niin ennen kunnon aikuistumista tehty valinta ei voi olla hyvä enää myöhemmin.
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä yli 20 v. Olemme onnellisia. En ole vielä törmännyt miheen, jonka ajattelisin kokonaisuutena olevan parempi (=minulle sopivampi) kuin mieheni. Ei oma mies tietenkään täydellinen ole, mutta lähes. Mies on myös minuun oikein tyytyväinen.
Miksi pitäisi kokeilla useaa jos upea löytyy ensiyrittämällä? Tottakai olen muuttunut paljon lukioajasta, mutta niin on muuttunut mieskin. Tietenkin. Nuoruuteni oli oikein ihana siinä sohvalla oman kullan kainalossa.
Itse olemme tyytyväisiä, mutta olemmeko oikeasti muiden silmissä naiveja luusereita (siltä välillä kuulostaa)?
Kommentit (26)
Sulla/teillä on outoja tuttavia, jos noin sanovat teille, tehän olette jo nelikymmpisiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nuoruus on jonkun mielestä sitä, että lennetään kukasta kukkaan ja kierrätetään useita kumppaneita ennen aloilleen asettumista, on nuorena lämän kumppanin löytyminen sitten outoa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 08:59"]
Sulla/teillä on outoja tuttavia, jos noin sanovat teille, tehän olette jo nelikymmpisiä...
[/quote]Asia on tullut puheeksi useita kertoja esim. vähän nuorempien työkavereiden kanssa. Moni on lähivuosina kihlautunut tai suunnittelee häitä. Ikää heillä 30+. Aina kauhistelevat että elämä olisi ihan kamalaa jos olisi edelleen yhdessä sen nuoruuden poikakaverin kanssa. Vaihtamalla paranee ja "omaa elämää" tarvitaan, jotta osaa valita oikein.
Samoja ihmetyksiä on tullut myös lapsiemme harrastuskavereiden (joiden kanssa tulee vietettyä paljon aikaa) vanhemmilta. Koska olemme saaneet lapsemme alle 30-vuotiaina (oltuamme vuosia naimisissa, maisterin paperit taskussa ja vakituisissa työpaikoissa), olemme usein nuorimpia vanhempia. Kauhean nopeasti on muka edetty "kaikessa".
ap
No itse pidin tärkeänä (ja pidän edelleen), että nuoruudessa tuli tehtyä ja kokeiltua vaikka mitä. Ns. Elin täysillä. Enkä luojan kiitos tyytynyt sen aikaiseen poikaystävään, vaikka kelpo hänkin olisi ollut, vaan ei paras ;)
Eli itse kokisin, että olisin jäänyt niin monesta paitsi sohvalla nyhjätessä, perhettä leikkiessä mutta kukin tavallaan. Tosin mielestäni se pariutuminen ei edes ole se oleellisin juttu siinä, voihan sitä nyhjätä yksinkin tai ns. Elää täysillä parisuhteessakin.
No minusta tuollainen olisi kamalaa. Itse tapasin mieheni 23-vuotiaana ja silti tuntuu, että se oli turhan aikaisin vaikka ihan onnellisesti olemme naimisissa. Mutta itsehän toki parhaiten tiedät mikä teille sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 09:58"][quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 08:59"]
Sulla/teillä on outoja tuttavia, jos noin sanovat teille, tehän olette jo nelikymmpisiä...
[/quote]Asia on tullut puheeksi useita kertoja esim. vähän nuorempien työkavereiden kanssa. Moni on lähivuosina kihlautunut tai suunnittelee häitä. Ikää heillä 30+. Aina kauhistelevat että elämä olisi ihan kamalaa jos olisi edelleen yhdessä sen nuoruuden poikakaverin kanssa. Vaihtamalla paranee ja "omaa elämää" tarvitaan, jotta osaa valita oikein.
ap
[/quote]
No monilla ne nuoruuden poikaystävät on vähän mitä sattuu. Niin mullakin. Äiti väittää ettei miehet vaihtamalla parane mutta kyllä ne mun mielestäni on tähän asti melkein joka vaihdolla parantuneet.
[/quote]Samoin. Joku koulutukseton vanhempiensa luona asuva finninaama ei todellakaan enää kiinnosta.
Höh. Itse tapasin mieheni myös alle 20-vuotiaana, mutta ei se estänyt minua "elämästä nuoruutta täysillä".
Eikai se nuoruus siihen lopu jos lopettaa miesten pokailun? Mulla oli tosi hauskaa opiskeluelämässä, kavereiden kanssa, juostiin kyllä baareissa ja biletettiin.
Ja mullakin on kyllä pari aiempaa poikaystävää, joiden kanssa en hyi yök missään tapauksessa haluisi tänä päivänä olla! ;D Mieheni oli vaan eri maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä löysin mieheni 14-vuotiaana. Et en sanois että olet outo :)
Minusta tuntuu että täällä päin mä olen outo kun en ole onnistunu tuollalailla pariutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 08:59"]
Sulla/teillä on outoja tuttavia, jos noin sanovat teille, tehän olette jo nelikymmpisiä...
[/quote]Asia on tullut puheeksi useita kertoja esim. vähän nuorempien työkavereiden kanssa. Moni on lähivuosina kihlautunut tai suunnittelee häitä. Ikää heillä 30+. Aina kauhistelevat että elämä olisi ihan kamalaa jos olisi edelleen yhdessä sen nuoruuden poikakaverin kanssa. Vaihtamalla paranee ja "omaa elämää" tarvitaan, jotta osaa valita oikein.
ap
[/quote]
No monilla ne nuoruuden poikaystävät on vähän mitä sattuu. Niin mullakin. Äiti väittää ettei miehet vaihtamalla parane mutta kyllä ne mun mielestäni on tähän asti melkein joka vaihdolla parantuneet.
Outoa, että nelikymppisenä olet noin epävarma omista valinnoistasi. Minun elämäni on mennyt vähän samalla tavalla kuin sinulla ja ajattelen niin, että siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Olin nuorena niin rakastunut mieheeni, ettei ollut mahdollista jättää häntä ja alkaa kokeilemaan muita. En kadehdi toisten lukuisia erojakaan. Elämä vain menee eri ihmisillä eri lailla ja kokemukset ovat erilaisia. Menneisiin ei voi vaikuttaa, mutta jos on tyytymätön nykyisyyteen, voi tehdä uusia valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Tavattiin 18-vuotiaina ja mentiin 26-vuotiaina naimisiin. Nyt 36 vuoden iässä oikein onnellisia, lapsia kolme. Ei multa jäänyt nuoruus elämättä! Oli oikein paljon mahdollisuuksia matkustella ja kokea, ei vaan tarvinnut tuhlata aikaa kumppanin metsästykseen. Tehtiin kyllä erikseenkin juttuja. Eikä sitouduttu vakavasti heti nuorina, ei me silloin tiedetty, että päädyttäisiin naimisiin ja saataisiin yhteisiä lapsia. Jossain vaiheessa vaan tajusi, ettei halua ilman toista elää.
Jokaisella on oma polkunsa ja jos se on sun mielestä hyvä asia, että olet tehnyt asiat oikeassa iässä niin hyvä niin. Nämä ihmiset on törppöjä, jotka kommentoi elämääsi.
Itse olen tyytyväinen kun olen löytänyt miehen 19v. Lapset alle 30v. Elämäni on mukavaa. Olen onnellinen. Ihan sama jos joku toinen elää toisin. On niin monta muotoa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole koskaan hyvin ja "oikein." Jos ap olisit tavannut miehesi "vasta" 25-vuotiaana ja sitä ennen olisit hyppinyt sängystä sänkyyn niin jonkun mielestä olisit likainen horo. Ihan sama mitä teet niin aina jonkun mielestä on mennyt pieleen.
Itse löysin mieheni 20-vuotiaana ja sen jälkeen on tullut elettyä enemmän. Olen siis kärsinyt pitkään hoitamattomasta masennuksesta ja elämä on mennyt lähinnä just kotona nyhjätessä, ilman miestäni olisin vain helvetin yksinäinen.
On kyllä käynyt mielessä että onko näin aikainen vakava suhde virhe, mutta rakastan miestäni ja vauvapalstaa lukiessa on tullut selväksi että näin hyvät miehet on harvassa.
N23
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 09:13"]No itse pidin tärkeänä (ja pidän edelleen), että nuoruudessa tuli tehtyä ja kokeiltua vaikka mitä. Ns. Elin täysillä. Enkä luojan kiitos tyytynyt sen aikaiseen poikaystävään, vaikka kelpo hänkin olisi ollut, vaan ei paras ;)
Eli itse kokisin, että olisin jäänyt niin monesta paitsi sohvalla nyhjätessä, perhettä leikkiessä mutta kukin tavallaan. Tosin mielestäni se pariutuminen ei edes ole se oleellisin juttu siinä, voihan sitä nyhjätä yksinkin tai ns. Elää täysillä parisuhteessakin.
[/quote]Miksi tuo eläminen ja kokeminen olisi itsetarkoitus? Sehän on vain tietyn ideologian elämänohje ja ennalta-arvattavan tuttu ja turvallinen. Olen kiinnostuneempi erilaisista ihmisistä kun en itsekään ole tavis.
Musta on hassua ajatella että miestä pitää vaihtaa tiettyyn ikään asti koska niiden taso siten aina nousee.
Miksi nuorempana tapaisi aina tosi huonoja ja sitten törmäisi aina vaan parempiin ja parempiin? Ehkä se vain tuntuu siltä jos se eka oli 15-vuotias kömpelö aknenaama joka ei ollut vielä löytänyt deodoranttia, seuraava oli 17 vuotiaana jo löytänyt deodorantin, mutta oli yhä kokematon, 20-vuotias oli jo fiksumpi ja kokeneempi ja oli oppinut elämästäkin jotain ja 25 vuotiaalla oli jopa koulutus ja oma auto!
Ei tule mieleen että se 15-vuotias ei jää sille tasolle vaan kehittyy myös vuosien aikana.
Tokihan jotkut jää sille tasolleen, mutta hei, ehkä näille jotka ovat nuorina pariutuneet ei käynyt niin. Ehkä ne löysivät sen hyvän tyypin jo ekalla kerralla.
Ihan vieras ajatus tuo että seurustellessa pitäisi "nyhjätä sohvalla". Eniten olen nyhjännyt sohvalla sinkkuna, kun ei ole ollut miestä jonka kanssa pitää hauskaa, ja kavereilla on sattunut olemaan jotain muuta.
Kokemusten haaliminen ja jatkuva liikkuminen ja muuttuminen on USAn kuluttamiseen perustuvan elämäntyylin ytimessä. Sitä olisi hyvä jo peruskoulussa verrata muihin katsomuksiin ja elämäntapoihin. Näin muutkin elämäntyylit kasvaisivat suosiossa.
Alue: Aihe vapaa
Juu olethan sinä.