Vain perhepiirissä alle viiden hengen kokoontumiset ovat sallittuja.
Olisi viikonloppuna juhlat tulossa johon osallistuisi noin 20 henkilöä. Eikö siis saa pitää niitä?!
Kommentit (13)
Ei isompi yksityistilisuus ole rangaistava rikos (täällä Suomessa), vaikka niin suositellaankin.
Siis saat, mutta ei kannattaisi, koska on hyvin mahdollista, että niiden jälkeen on 20 koronapotilasta. Jos edes osa on saanut kolmannen rokotteen yli 2 vko sitten tai jo sairastanut omikronin, helpottaa tilannetta.
Koskeeko tämä vain vapaa-aikaa ja juhlia? Ei siis työpaikkoja? Ja jos vapaa-aikaa, niin menevätkö siis baarit ja ravintolat kokonaan kiinni? Niissähän kokoonnutaan erityisesti.
Vierailija kirjoitti:
Somaliperhe joutuu muuttamaan kuuteen asuntoon.
"Perheen ulkopuolisissa tilaisuuksissa" huom. Kaikkien lestadiolaisperheiden pitäisi muuten myös jakaantua kahteen tai kolmeen kämppään. Suomalaiset voisivat kyllä ottaa myös opiksi noista tiiviistä isommista perheyhteisöistä, ihan turha yrittää mollata. Ongelmia on toki, mutta on niitä runsaasti tässä meidän omassakin sosiaalisessa kulttuurissa.
Ei kiinnosta paskahallituksen ulinat tasan tippaakaan eikä vaikuta kokoontumisiini mitenkään.
Juurikin yksityistilaisuudet on sallittua
"Kaikki yleiset julkiset tilat suljetaan."
Mitä tää tarkoittaa? Esimerkkejä?
"Hallitus suosittaa että sisätiloissa tapahtuvissa yksityisissä tilaisuuksissa on vain viisi perheen ulkopuolista ihmistä. Lisäksi suositellaan kotitestien tekemistä ennen yksityistilaisuuksia."
Miksi sen Kiurun piti yrittää liukastuttaa ja palelluttaa itsensä korkeakorkoisissa pikkukengissä äsken. Raskaana olevalle kaatuminen voi olla todella vaarallista.
Hyvä, että kunnolliset rajoitukset. Kiuru sanoi, että seuraava askel olisi vielä nykylailla , että koulut etään ja ravintolat kokonaan kiinni.
Hän sanoi, että sen jälkeen sitten poikkeustila sitten.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen Kiurun piti yrittää liukastuttaa ja palelluttaa itsensä korkeakorkoisissa pikkukengissä äsken. Raskaana olevalle kaatuminen voi olla todella vaarallista.
Eipä olisi kaatuminen pienintäkään sääliä herättänyt.
Somaliperhe joutuu muuttamaan kuuteen asuntoon.