Milloin stressi menee yli?
Mä en nuku kunnolla, vaan saatan nukahtaa vasta neljän viiden aikaan aamulla kun päässä pyörii asioita. Näen painajaisia ja herään niihin enkä saa enää unta kun pelottaa/ahdistaa. Olen hirveästi jäljessä koulutehtävissäni ja joskus nukun aamutunnit ja tästä seuraa huono omatunto ja lisää stressiä.
Jouduin koulullani raiskauksen uhriksi muutama kuukausi takaperin. Ajattelin, että yritän vain unohtaa ja aluksi sujui ihan ok, mutta sit mä vaan hajosin kerran ja kerroin yhdelle luotettavalle ihmiselle. Hänen kanssaan kerrottiin asia yhdelle koulun henkilökunnan jäsenelle. Kävimme keskustelun tän pojan kanssa, joka mut raiskasi. Hän sai jäädä kouluun, opettajille ei kerrottu ja hän käy nyt terapiassa, ettei uusisi toimiaan.
Kun multa kysyttiin mitä mä haluan, niin sanoin, että poika ymmärtäisi mitä on tehnyt. Kyllä se osoittikin katumusta, mutta nyt musta tuntuu, että mut on unohdettu ja tätä poikaa vaan silitellään päästä, kun se kiltisti tunnusti. Enkä mä viitti mitään sanoa, että 'ei, mä en ole vielä kunnossa', kun tuntuu, että se olisi huomion kerjäämistä. Varmaan ihan tyhmää ajatella näin, mutta mä en voi sille mitään mitä mun päässä liikkuu.
Mä olen aika ujo muutenkin, ja toi tapahtuma sai mut täysin jumiin pitkäksi aikaa ja nyt olen eristäytynyt kaikista. Mä haluaisin tutustua ihmisiin, mutta tuntuu, että on liian myöhäistä.