"Sinun rasittava arkesi on lapsesi lapsuus"

Mä en valita koskaan. Elämä on ihanaa lasteni kanssa. Terv totaali-yh kaksi lasta

Totta joka sana, siksi en tee yhtään enempää lapsia kuin tämän yhden jonka kanssa voimani vielä riittävät. Tosin ei omakaan lapsuuteni ollut täysin ruusuilla tanssimista eikä sen mielestäni kuulukaan olla. Asiat joista nautin lapsena eivät läheskään kaikki liittyneet kotioloihin tai ilmapiiriin siellä.

Se ettei koskaan valita ei poista sitä etteikö se olisi raskasta.
Oletko koskaan auttanut ketään joka sinulle on valittanut?

Mikä tässä on pointtina? Joo, perheen arki on lapsen lapsuus ja koko perheen elämää. Maapallo on pyöreä ja talven jälkeen tulee kevät.

Ja tohon rasittavuusosuuteen: joo onhan se arki rasittavaa - vanhemmille. Ei se tarkoita sitä että lapsen lapsuus olisi onneton. Se sama arki, mikä on rasittavaa, voi samaan aikaan olla myös antoisaa, kaunista, iloista ja rakkaudentäyteistä.

Valittaminen on vaan tässä meidän kulttuurissa jotenkin hyväksyttävämpää kuin onnen hehkutus. Vai kuuntelisitko sä mieluummin ystäviltäsi hehkutuksia lasten ihanuudeesta / taitavuudesta / suloisuudesta ja siitä miten lapset on parasta mitä voi olla?

Älä jaksa lässyttää, ap.

Tätä lausetta hoetaan palstalla aika tiiviisti vähintään ensi jouluun asti. T. Ennustaja

Minunkin lapsuus oli vanhempieni arkea :'(

Eli kärsikää te, jotka olette väärin valinneet, eronneet ja hylätyksi kaikkien taholta tulleet. Muistakaa tuntea huonoa omaatuntoa kun voimat ei enää riitä lasten, työn ja kotitöiden kanssa. Ja älkää vaan valittako! Älkää kenelläkään puhuko ettette enää jaksa, vaan puskekaa eteenpäin niin kauan että ainoa ulospääsy on enää oman auton keula vasten vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa, joko lasten kanssa tai ilman. Kunhan ette valita, väsy ja tuota mielipahaa muille, jotka paremmin valitsivat.

Hah, onneksi lasteni lapsuus oli hyvää, ei rasittavaa tai raskasta, mutta teinien elämä on nyt sitten rasittavaa ja raskasta, no, kaipa sitä kärsimystä täytyy edes joskus olla. Voivathan itse sitten olla veloja.

Rasittava arki voi olla samanaikaisesti mielekästä, äärettömän tyydyttävää ja hyvää. Ei elämä ole joko/tai vaan arkeen mahtuu onnistumisia, hassuttelua, rakkautta, väsymystä, itkua, naurua, kompastumisia, turhautumista, kiukuttelua, iloa...Sanotaan, että silloin kun se raskainta ilkut, se on parasta ollut. Elämä.

Välillä arki on raskasta ja rasittavaa, mutta en mä siitä kyllä lapsilleni valita. Heille yritän järjestää kaikkea mitä ihanaan lapsuuteen kuuluu, mutta ystävilleni, miehelleni tai vaikka äidilleni saatan välillä puhista kuinka aika loppuu kesken väsyttää. Jos lapset eivät ole tätä kuulemassa, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä?

Ihminen ylipäätään valittaa, toisey enemmän ja toiset vähemmän oli elämäntilanne mikä tahansa joten lakkaa se valittaminen ap.

Mun arki on rasittavaa juuri siksi, että haluan tarjota lapselleni hyvän lapsuuden ja siinä sivussa eväät hyvään aikuisuuteen. Jos mulle olis ihan sama, onko ainoa asia mitä lapsi lapsuudestaan muistaa se, miten hän istui nälkäisenä paskaisessa kämpässä paskaisissa vaatteissa yksin pelaamassa kännykällä ilman mitään yhteyttä sukulaisiin tai isäänsä, ilman harrastuksia tai mitään kivoja retkiä, ainoa muisto äidin huolenpidosta eteen nakattu mäkkäriateria milloin äiti menoiltaan joutaa, niin eihän tää raskasta silloin olisi lainkaan.

Oletko ap koskaan tullut ajatelleeksi, että puiheet ja teot ovat eri asia? Itse saatan joskus töissä valittaa, että hitsi kun olen väsynyt, kun lapsi valvotti yöllä, mutta siihen ne puheet jää. Tosiasiassa rakastan lastani yli kaiken, ja hän on ykkönen elämässäni; hänen hyvinvointinsa, ja tarpeensa menee kaiken muun yli. Silti saatan välillä valittaa, olla ärtyinen jos olen huolissani lapsesta, tai väsyneenä valitan (mutta en lapselle sinänsä). Se on ELÄMÄÄ. Elämään kuuluu hyviä päiviä, ja joskus myös näitä huonoja, raskaita päiviä. Lapsellekin pitää opettaa, että kaikki ei mene aina niin kuin itse haluaa. Tunteista pitää pystyä puhumaan, myös niistä vaikeista ja raskaista, ikävistä aiheista. Kohdata pettymys itseen, toisiin, elämään. Surra kun surettaa, itkeä kun itkettää, valittaa kun tuntuu väärältä ja/tai vaikealta. Tärkeintä on lapselle näyttää että kaikesta selviää, rakkaus riittää, ja tunteet ovat sallittuja.

Taidan AP vain haluta nähdä asiat mustavalkoisina; huonot vanhemmat valittavat, vaikka asia ei ole näin kuten väität! Hyvät vanhemmat huolehtivat, että asiat eivät jää tabuina leijumaan sisimpään, tai perheen tunneilmastoon. Lapset kun huomaavat lopulta aina kaiken. Sitäpaitsi esim. teineille, jotka itsekkkäästi esim. jättävät siivoamatta jälkensä, tekevät päätökset hyvin itsekkäästi, pitääkin herätellä valittelemalla ja ottamalla asioita eteen, jotta antaa toiselle tilaa myös muutokseen, kypsyä siitä lapsen minä-minä maailmasta aikuisen maailmaan, missä pitää pystyä ottamaan huomioon myös muut.

Kaikkeen saa joskus väsyä ja valittaa, mutta ei sillä valituksella pitäisi toisia rasittaa. Saan valittaa työstäni, vaikka pidän siitä. Saan valittaa miehestäni, vaikka rakastan häntä. Saan valittaa autostani, josta tykkään kovasti. Saan valittaa asunnostani, jossa viihdyn. Saan valittaa helteestä, vaikka en inhoa kesää. Kun välillä saa purkaa itseään, se auttaa jaksamaan taas reippaampana eteenpäin. Mutta en valita liikaa muille. 

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 14:29"]

Mikä tässä on pointtina? Joo, perheen arki on lapsen lapsuus ja koko perheen elämää. Maapallo on pyöreä ja talven jälkeen tulee kevät.

Ja tohon rasittavuusosuuteen: joo onhan se arki rasittavaa - vanhemmille. Ei se tarkoita sitä että lapsen lapsuus olisi onneton. Se sama arki, mikä on rasittavaa, voi samaan aikaan olla myös antoisaa, kaunista, iloista ja rakkaudentäyteistä.

Valittaminen on vaan tässä meidän kulttuurissa jotenkin hyväksyttävämpää kuin onnen hehkutus. Vai kuuntelisitko sä mieluummin ystäviltäsi hehkutuksia lasten ihanuudeesta / taitavuudesta / suloisuudesta ja siitä miten lapset on parasta mitä voi olla?

[/quote]

tuo hehkutushan se vasta saa vela-hullun täällä kilahtamaan :) 

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 16:27"]

Kaikkeen saa joskus väsyä ja valittaa, mutta ei sillä valituksella pitäisi toisia rasittaa. Saan valittaa työstäni, vaikka pidän siitä. Saan valittaa miehestäni, vaikka rakastan häntä. Saan valittaa autostani, josta tykkään kovasti. Saan valittaa asunnostani, jossa viihdyn. Saan valittaa helteestä, vaikka en inhoa kesää. Kun välillä saa purkaa itseään, se auttaa jaksamaan taas reippaampana eteenpäin. Mutta en valita liikaa muille. 

[/quote]

Mikä on liikaa? Saako edes töissä mainita, että on siksi väsynyt, koska lapsi valvotti? En jää roikkumaan aiheeseen, mutta minusta on hyvä mainita, että on väsynyt, koska työni on sellaista, missä pitää olla keskittynyt, ja minusta muiden on hyvä tietää, että tänään en ole virkeimmilläni, tai itseasiassa olen todella väsynyt. En kaada tuttujen tai puolituttujen niskaan oman elämäni raskaita hetkiä/tunteita, mutta kyllä meillä töissä kaikki mainitsevat jos eivät ole "teräkunnossa", esim. kipujen/sairauden takia.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 14:29"]

Mikä tässä on pointtina? Joo, perheen arki on lapsen lapsuus ja koko perheen elämää. Maapallo on pyöreä ja talven jälkeen tulee kevät.

Ja tohon rasittavuusosuuteen: joo onhan se arki rasittavaa - vanhemmille. Ei se tarkoita sitä että lapsen lapsuus olisi onneton. Se sama arki, mikä on rasittavaa, voi samaan aikaan olla myös antoisaa, kaunista, iloista ja rakkaudentäyteistä.

Valittaminen on vaan tässä meidän kulttuurissa jotenkin hyväksyttävämpää kuin onnen hehkutus. Vai kuuntelisitko sä mieluummin ystäviltäsi hehkutuksia lasten ihanuudeesta / taitavuudesta / suloisuudesta ja siitä miten lapset on parasta mitä voi olla?

[/quote]

tuo hehkutushan se vasta saa vela-hullun täällä kilahtamaan :) 

[/quote]

Tämä on niin totta! Itse en koskaan mainitse kuin hyvin läheisille ystäville, jos olen onnellinen jostakin asiasta; lapset pärjänneet koulussa poikkeuksellisen hyvin, tai mies ollut oikea aarre, miten onnellinen olen avioliitissamme, miten meillä on niin ihana viikonloppu takana, tai miten luxuslomamme oli kaikin puolin onnistunut, miten lapset nauttivat Disneylandissa jne. En KOSKAAN mainitse näistä asioista töissä/naapureille tmv. pidän onnen ja menestyksen hetket tiukasti vain perhepiirissä, ja vain erittäin harvat läheiset ystävät tietävät perheemme onnen ja "menestyksen" hetket. Jenkeissä on aivan eri ilmapiiri, mutta Suomessa ei kannata alkaa avautua sellaisista seikoista jotka saattaisivat aiheuttaa katetutta.

Emme me äidit ja isät mitään yli-ihmisiä ole vaikka lapsia teimmekin ja heitä rakastammekin. Arki on joskus raskasta, mutta sellaista se nyt vain on. 

Lapsiperheen arki on jotain mistä vela ei valitettavasti voi mitään tietää.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 14:36"]

Eli kärsikää te, jotka olette väärin valinneet, eronneet ja hylätyksi kaikkien taholta tulleet. Muistakaa tuntea huonoa omaatuntoa kun voimat ei enää riitä lasten, työn ja kotitöiden kanssa. Ja älkää vaan valittako! Älkää kenelläkään puhuko ettette enää jaksa, vaan puskekaa eteenpäin niin kauan että ainoa ulospääsy on enää oman auton keula vasten vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa, joko lasten kanssa tai ilman. Kunhan ette valita, väsy ja tuota mielipahaa muille, jotka paremmin valitsivat.

[/quote]

No ei sitä kieltämättä viitsi kuunnella tyhmästi kumppaninsa valinneen ainaista kitinää. Harkintaa siihen parinvalintaan, ettei tarvitse vinkua jälkeenpäin. Valitkaa se tasainen, ei sitä jännää.