Huusin lapsille, kaduttaa. miten toimia vastaisuudessa?
En yleensä menetä malttiani tai huuda. Olin lasten huoneessa veljeni ja siskoni alle kouluikäisten lapsien kanssa, kun he alkoivat riehumaan ja huutamaan niin, että pian olisi käynyt vahinko. Yritin rauhoitella lapsia ja kun sain vastaukseksi suoraa vittuilua ja potkimista, menetin malttini ja huusin täyttä kurkkua lapsia rauhoittumaan ja istumaan aloilleen. Siskoni lapsien reaktio oli nauraa päin naamaa ja jatkaa toimintaansa. Yritin selvittää heille tilanteen vaarallisuutta yhä ääntä korottaen, mutta kuitenkaan huutamatta. He välttelivät katsetta ja väittelivät vastaan samalla nauraen. Koko tilanne oli nopea ja veljeni ehti myös saapua paikalle rauhoittamaan tilanteen. Nyt jälkikäteen minua kaduttaa toimintani, kun mietin veljen lapsien reaktiota, kuinka he heti tottelivat ja näyttivät hieman säikähtäneiltä. Jatkoimme leikkimistä ihan normaalisti rauhoittumisen jälkeen, ja lapset tuntuivat käyttäytyvän normaalisti. Siskoni ja hänen lapsiensa toiminta jäi vaivaamaan heti kadutyksen jälkeen mieltä. Siskoni ei reagoinut tilanteeseen mitenkään. Hänen lapsiaan on todella hankala saada käyttäytymään kiltisti. He eivät kuuntele järkipuhetta ja suhtautuvat turhautumiseen väkivallalla ja rumilla sanoilla. Siskoni tuntuu joskus jopa rohkaisevan tätä käytöstä. Miten minun kuuluisi toimia jatkossa?
Kommentit (10)
Tulevaisuudessa ei kannata katua.... tai huutaa... ihan miten itse tykkäät.
Tee palvelus ja kysy siskoltasi miksi helvetissä teki lapsia jos ei viitsi niitä kasvattaa!! :(
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 20:19"]Tee palvelus ja kysy siskoltasi miksi helvetissä teki lapsia jos ei viitsi niitä kasvattaa!! :(
[/quote] molemmat oli vahinkoja. Tuntuu kamalalta todeta, mutta pidän veljeni lapsista enemmän juurikin sen takia, kun he osaavat olla kiltisti. Siskoni lapset saattavat ihan huvin vuoksi ja yhtäkkiä potkaista nilkkaan. Kun siskon lapset saavat jatkuvaa huomiota, he ovat suunnilleen tekemättä ilkeyksiä. Mutta on käytännössä mahdotonta jatkuvasti huomioida heitä, kun paikalla on paljon muitakin tai ollaan tekemässä yhdessä jotain asiaa joka vaatii myös huomiota. Ap
Päiväkodissa aikoinaan työskennellessäni toisinaan sorruin korottamaan ääntä, kun esim. juuri oli jokin vaaratilanne ja siitä säikähtäneenä ihan huusi lapsille. Eniveis, siinä vain huomasi, kuinka osa lapsista todella säikähtää moista käytöstä aikuiselta, kun taas osa vaan tyyliin nauraa ja jatkaa toimintaa. Siitä päättelin, että osa on turtunut aikuisten riehumiseen... Surullista.
Mahdollisuuksien mukaan tällaisia kiellettyä toimintaa jatkavia, kuuntelemasta kieltäytyviä lapsia otin sitten toiminnasta sivuun ja kahden kesken rauhallisesti selitin, mistä on kysymys. Kahden kesken lähes kaikille lapsille kyllä menee sanoma perille, kun ympärillä ei ole yleisöä jolle "esittää". Toimintaan pääsi mukaan sitten, kun oli rauhoituttu (huom. aikuisen ollessa vierellä) ja ymmärretty, kuinka homma jatkuu.
Sitkeyttä kyllä vaaditaan jos kunnioitusta ja hyvää käytöstä lapsilta haluaa, mutta se on sen arvoista! Tsemppiä!
Kaikkein eniten haluaisin kuulla neuvoja kuinka tulla toimeen siskoni lapsien kanssa. Veljen lapset osaavat myös riehua, mutta uskovat kun heille selittää tilanteen ja miksi ei saa toimia tietyllä tavalla. Ap
Minkä ikäinen olet? Entä nuo lapset?
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 14:16"]Minkä ikäinen olet? Entä nuo lapset?
[/quote]
Olen 21, ja lapset ovat ikähaarukkaa 3-6v. Ap
6: kiitos hyvistä neuvoista! Tilanteesta teki hankalan että paikalla oli kaksi näitä suoranaisesti vittuilevaa lasta. Yhteen on helpompi keskittyä ja ottaa sivuun jotta voi selittää tilanteen. En todellakaan ymmärrä miten menetin malttini niin. Lapsuuden perheenikään ei ole nähnyt minua huutavan tai edes suuttuvan sitten lapsuusvuosieni. Ap