Aiotko rokottaa perusterveen 5-12 -v lapsesi?
Mietin vain että kuinka moni perhe todella aikoo rokottaa lapsensa, joka perusterve, eikä esim lähipiirissä riskiryhmää. Itseäni pohdituttaa tuo, että riskiryhmäläisille lapsille ”suositus” ja muille tarjotaan mahdollisuus perheen niin halutessa. Vaikea vanhempana arvioida hyöty-haitta -suhdetta rokotukseen, kun viranomaisetkaan eivät sitä suosittele perusterveelle lapselle. Olisi kiva saada jostain dataa, että kuinka moni vanhempi lopulta rokotukseen päätyy ja sen aiheelliseksi peruaterveelle lapselleen katsoo. Itse olen k-rokotukset ottanut, mutta lapsen kohdalla arveluttaa.
Kommentit (242)
Henkivakuutusyhtiöt antavat varoituksia kuolemasta, kun kaikki kuolinsyyt nousevat pilviin kaikkialla Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa tapahtuu tällä hetkellä lähes 100 000 ylimääräistä kuolemantapausta kuukaudessa, henkivakuutusyhtiöiden mukaan, jotka hälyttävät tohtori Robert Malonen kutsumasta ”massaonnettomuudesta”, joka kehittyy covid-rokotteiden vuoksi.
Tämä on hälytystilanne, joka avautuu edessämme. Ihmiskunta teurastetaan ruiskuttamalla ”hyytymäpistoksia”, jotka on tarkoituksella suunniteltu vähentämään maailman väestöä kuoleman ja hedelmättömyyden kautta. Kaikki poliitikot, tiedemiehet, sääntelijät ja toimittajat, jotka ovat mukana tässä, tekevät kansanmurharikoksia ihmisyyttä vastaan, ja he tähtäävät jopa lapsiin.
Jos tehosterokotuksia painostetaan aggressiivisesti ja näemme vasta-aineriippuvaisen tehostamisen (ADE) kiihtyvän, kun yleisiä flunssakantoja leviää, voisimme tarkastella kokonaiskuolleisuuden kaksinkertaistamista 7 700 päivittäisestä kuolemasta 15 400 kuolemaan päivässä. Tämä tarkoittaa, että menetämme lähes 1,7 prosenttia koko Yhdysvaltain väestöstä vain yhdessä vuodessa.
https://www.naturalnews.com/2022-01-03-life-insurance-companies-sound-d…
En aio laitatuttaa 5-vuotiaalleni, hänellä on vielä koko elämä edessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi rokote varmasti mietityttää vastuullisia vanhempia, kun pitkäaikaisvaikutukset eivät tietenkään voi olla tiedossa. Aikuisilla riski valtavaan tautiin eri luokkaa kuin lapsella. Joku syy kai siinäkin, että perusterveelle rokotusta ei suositella.
Ei mene kaaliin millään ettei millään rokotteilla ole mitään "pitkäaikaisvaikutuksia". Haitat tulevat ilmi hetimiten.
Eikö nyt itsellesi mene kaaliin, että tällä teknologialla ei ole koskaan aiemmin ihmisiä rokotettu. Ei ole vertailukelpoinen perinteisten rokotteiden kanssa, kun toimii aivan toisella tavalla. Tietoa tämän "rokotteen" pitkäaikaisvaikutuksista ei ole, koko tutkimus mm. Pfizer loppuu vasta syksyllä 2023. Myyntiluvat saattavat loppua jo ennen sitä.
Höpö höpö. Se että teknologia on "uusi" ei lisää rokotehaittojen riskejä mitenkään. MRNA-teknologiaa on tutkittu 20 vuotta. Se millä tekniikalla vastustuskyky nousee ei lääketieteellisesti mitenkään vaikuta haittavaikusten määrään ja laatuun.
Tässä ote 20.12. tuleesta wilma-viestistä jossa Vantaan kanta lasten osallisuudesta koronaan. Ehkä muualla asuvat ovat saaneet vastaavan?
Koronavirustauti on lapsilla useimmiten lievä tai jopa oireeton, ja lasten merkitys koronavirustartuntojen eteenpäin välittämisessä on pienempi kuin aikuisten. Merkitystä muun väestön näkökulmasta edelleen vähentää se, että lasten kanssa lähikontaktissa olevat aikuiset ovat voineet rokottautua. Täysi koronavirusrokotesarja suojaa hyvin vakavalta taudilta
Näin ollen en näe tarpeelliseksi rokottaa ala-asteella ja tarhassa olevia perusterveitä lapsiani. Uskon mielummin viranomaisia ja suosituksia kuin hysteerisiä otsikoita.
[qusote=Vierailija]Äidit ja isät jotka vie alaikäiset lapsensa piikille pitää haastaa oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. vrt ped filia. Oman lapsen tappajia.[/quote]
Ihan itse kävelivät kouluterkkarille hakemaan piikit. Ei tarvittu äitiä viemään eikä lupia antamaan. Tosin kyse teineistä, mutta alaikäisiä hekin. Onneksi hihhulihörhövanhemmat eivät voi estää.
Lähetti-RNA-rokotteita ei ole koskaan ennen kokeiltu suurella määrällä ihmisiä, joten ei voi verrata vanhempiin rokotteisiin. Pitkän aikavälin seurantadataa tehon ja turvallisuuden suhteen ei ole olemassa. Jos kriteeriksi kelpaisi, että "asiantuntijoille ei tule mieleen mitään mekanismia, millä asiat voisivat mennä pieleen", niin eihän sitten koskaan tarvittaisi mitään tutkimuksia, kun asiantuntijoiden haluttomuus keksiä riskitekijöitä riittää takeeksi turvallisuudesta. Esimerkkejä siitä, kuinka tutkimustulokset ovat päässeet yllättämään tutkijat on tieteen historia täynnä. Esim:
"Väestölle ja rokotusasiantuntijoillekin tuli yllätyksenä, että sikainfluenssarokotus lisäsi nuorten riskiä sairastua nukahtelusairauteen eli narkolepsiaan"
"Kahden vuoden sisällä rokottamisesta sairaus todettiin 230:lla henkilöllä niin, että se katsottiin rokotuksen laukaisemaksi"
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00908
Vierailija kirjoitti:
HUS:n ylilääkäri, dosentti Miikka Korja tviittasi, ettei rokotekattavuus estä koronan leviämistä, ja että rokotetutkin (ja erityisesti he) voivat tartuttaa muita.
Korja esittää tilastoja mm. Portugalista, joka on maailman rokotetuin maa. Luvut osoittavat, että korkea rokotekattavuus ei estä koronan leviämistä. Lisäksi suoja hiipuu.
"Sivistyneessä ja koulutetussa maassa toivoisi, että angsteista, pelosta & ahdingosta huolimatta räikeä stigmatisointi unohdetaan. Sillä mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia.
Jos pahaa oloa pakko purkaa, oikea kohde terveysjohtajat & poliitikot, eivät rokottamattomat."Ylilääkäri suomii myös tehohoidon huonoa järjestelyä:
"Tehopaikkojen ja th-johtamisen suhteen toiminta ollut surkeaa. Esimerkki niin poliittisen kuin terveydenhuollon kriisijohtamisen mahalaskusta.
Kun vielä K-A-H-D-E-N koronavuoden jälkeen Euroopan yksi suurimmista (monella mittarilla suurin) sairaaloista on polvillaan 15-20 koronainfektiosta aiheutuvan tehohoitopotilaan kanssa, ja yhteiskunta laitettava kiinni, syy ei ole rokottamattomien."https://mobile.twitter.com/MKorja/status/1476846498356867073
Korja arvelee olevansa temperamentiltaan joskus ylireagoiva, "korkeasti intensiivinen henkilö", jolla tunteet kuohuvat, ja jolla tunteet myös näkyvät helposti.
- Jos ei hallitse tunteitaan, niin kyllä valitettavasti vähän tyhmä on, Korja toteaa Mediuutisille.
Korja kertoo saaneensa toivottua tasaisuutta ja rauhallisuutta parhaiten urheilun avulla.
- Kun olen negatiivisella tai loistavalla päällä, se tarttuu kaikkiin. Se on korkeasti intensiivisen ihmisen ongelma, Korja pohtii.
Lääketieteen konsensus nimittäin on, että mRNA-rokotteista ei ole olemassa pitkän aikavälin tutkimuksia turvallisuuden ja tehokkuuden suhteen. Siksi esim. THL:n Nohynek tapaa muistuttaa, että "rokotuksia ei pidä antaa vain varmuuden vuoksi, koska rokottamiseen aina liittyy myös haittoja”.
Tärkeä ohjelma!
Dr. Robert Malone and Joe Rogan #1757 (December 31, 2021)
https://tinyurl.com/4p4465mm
Dr. Robert Malone is the inventor of the nine original mRNA vaccine patents, which were originally filed in 1989 (including both the idea of mRNA vaccines and the original proof of principle experiments) and RNA transfection. Dr. Malone, has close to 100 peer-reviewed publications which have been cited over 12,000 times. Since January 2020, Dr. Malone has been leading a large team focused on clinical research design, drug development, computer modeling and mechanisms of action of repurposed drugs for the treatment of COVID-19. Dr. Malone is the Medical Director of The Unity Project, a group of 300 organizations across the US standing against mandated COVID vaccines for children. He is also the President of the Global Covid Summit, an organization of over 16,000 doctors and scientists committed to speaking truth to power about COVID pandemic research and treatment
Vierailija kirjoitti:
Tässä ote 20.12. tuleesta wilma-viestistä jossa Vantaan kanta lasten osallisuudesta koronaan. Ehkä muualla asuvat ovat saaneet vastaavan?
Koronavirustauti on lapsilla useimmiten lievä tai jopa oireeton, ja lasten merkitys koronavirustartuntojen eteenpäin välittämisessä on pienempi kuin aikuisten. Merkitystä muun väestön näkökulmasta edelleen vähentää se, että lasten kanssa lähikontaktissa olevat aikuiset ovat voineet rokottautua. Täysi koronavirusrokotesarja suojaa hyvin vakavalta taudilta
Näin ollen en näe tarpeelliseksi rokottaa ala-asteella ja tarhassa olevia perusterveitä lapsiani. Uskon mielummin viranomaisia ja suosituksia kuin hysteerisiä otsikoita.
Silloin oli silloin.
Vierailija kirjoitti:
Tauti on lapsille vaaraton, joten tuntuu aika hurjalta ottaa marginaalistakaan riskiä, mikä rokotteisiin sisältyy. Eihän esim. Pfizeriä testattu 2020 ollenkaan lapsilla, joten tutkimustieto on arvailun tasolla!
Tuskin oli THL vaan Nohynek tai vastaava jatkuvasti haastateltu joka otti kantaa siihen että testiryhmä lapsilla olin sen verran pieni ettei siitä pahemmin kannata sanoa mitään.
Pfizerin rokotetutkimuksesta saamme hyödyllistä tietoa rokotteesta:
Tutkimuksen oli tarkoitus kestää vuoteen 2023, mutta siihen sisältynyt sokkoutus purettiin, kun osallistujia oli seurattu kaksi kuukautta. Eli rokotteen tehoa on tutkittu asianmukaisesti 2kk sokkoutettuna. Mistä siis tulee käsitys siitä, että rokote suojaa vähintään 6kk?
Rokotetta ei ole testattu sellaisilla ihmisillä, jotka kuuluvat koronataudin riskiryhmään, kuten lihavia, diabeetikkoja, astmaatikkoja, immuunipuolustukseltaan vajavaisia jne. Emme siis tiedä kyseisiin testeihin nojaten, onko rokote heille turvallinen. Miksi siis näitä riskiryhmään kuuluvia on suositeltu ottamaan rokote?
Rokotteiden kohdalla tulisi tarkastella sen tarjoamaa absoluuttista hyötyä. Pfizerin omien tutkimusten mukaan rokotteen tarjoama absoluuttinen hyöty on alle 1 prosentti. Tutkimuksen aikana rokotetuista sairastui 0,04 prosenttia ja rokottamattomista 0,88 prosenttia. Näin ollen rokotteen tarjoama absoluuttinen hyöty on 0,84 prosenttia.
Kokeessa tarkasteltiin vain oireellisia infektioita. Kaikkia osallistujia ei testattu oireettomien infektioiden varalta. Mistä siten voimme tietää, paljonko rokote päästää oireettomia infektioita läpi.
75 prosenttia kokeeseen osallistuneista sai jonkinlaisen haittavaikutuksen rokotteesta. Miksi emme näe tätä samaa ilmiötä miljardien rokotettujen kohdalla?
Miksi meille väitetään, että rokote on turvallinen ja tehokas, jos Pfizerin omien tutkimusten mukaan näin ei ole?
Asiasta lisää täällä:
https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/nejmoa2034577
En itse aio rokottaa, mutta sen sijaan rokotutan kyllä.
Tottakai. Lapset levittävät tällä hetkellä koronaa kaikista eniten. Rokottamatta jättämispäätös palvelee lähinnä trolleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ote 20.12. tuleesta wilma-viestistä jossa Vantaan kanta lasten osallisuudesta koronaan. Ehkä muualla asuvat ovat saaneet vastaavan?
Koronavirustauti on lapsilla useimmiten lievä tai jopa oireeton, ja lasten merkitys koronavirustartuntojen eteenpäin välittämisessä on pienempi kuin aikuisten. Merkitystä muun väestön näkökulmasta edelleen vähentää se, että lasten kanssa lähikontaktissa olevat aikuiset ovat voineet rokottautua. Täysi koronavirusrokotesarja suojaa hyvin vakavalta taudilta
Näin ollen en näe tarpeelliseksi rokottaa ala-asteella ja tarhassa olevia perusterveitä lapsiani. Uskon mielummin viranomaisia ja suosituksia kuin hysteerisiä otsikoita.
Silloin oli silloin.
Onko sinulla jokin kolmen viikon aikana ilmestynyt uusi tutkimus tai tieto koronasta lapsilla? Totta kai jaat sen meille muille.
Voisiko joku fiksu kertoa tyhmälle että miksi perusterveet lapset pitäisi rokottaa? Eihän heille korona ole edes vaarallinen ja turha mistään laumasuojastakaan puhua koska rokotetut levittää tautia jokatapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Lapset levittävät tällä hetkellä koronaa kaikista eniten. Rokottamatta jättämispäätös palvelee lähinnä trolleja.
Onko lasten rokottamiselle muuta syytä kuin että he levittävät koronaa? Onko mitään syytä joka liittyisi itse siihen perusterveeseen lapseen miksi hän rokotetta tarvitsee?
”Se ei ole niin vahva suositus, koska lapsilla koronatauti on hyvin harvoin vakava. Rokotuksia ei pidä antaa vain varmuuden vuoksi, koska rokottamiseen aina liittyy myös haittoja”, sanoo THL:n ylilääkäri ja Kansallisen rokotusasiantuntijatyöryhmän (Krar) sihteeri Hanna Nohynek.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008504552.html
Räkänokille piikkiä niin että tuntuu
🤣