Aiotko rokottaa perusterveen 5-12 -v lapsesi?
Mietin vain että kuinka moni perhe todella aikoo rokottaa lapsensa, joka perusterve, eikä esim lähipiirissä riskiryhmää. Itseäni pohdituttaa tuo, että riskiryhmäläisille lapsille ”suositus” ja muille tarjotaan mahdollisuus perheen niin halutessa. Vaikea vanhempana arvioida hyöty-haitta -suhdetta rokotukseen, kun viranomaisetkaan eivät sitä suosittele perusterveelle lapselle. Olisi kiva saada jostain dataa, että kuinka moni vanhempi lopulta rokotukseen päätyy ja sen aiheelliseksi peruaterveelle lapselleen katsoo. Itse olen k-rokotukset ottanut, mutta lapsen kohdalla arveluttaa.
Kommentit (242)
En todellakaan rokotuta lastamme, emmekä mekään mieheni kanssa ole myrkyttäneet itseämme ja nyt menen tupakalle!
T. Persu-Lellu
En itsekkään tiedä mitä tekisi. Siskon perheen lapsi sairastui sikainfluenssa piikin takia ja sen takia olen itse todella epäilevä tätä rokotusta vastaan. Itse olen ottanut rokotteet ja lapselle muut rokotteet joita on tutkittu pitemmältä ajalta
Tietysti, heti kun saadaan aika.
JOs lapseen ei piikitetä kolmea rokotetta niin ei pääse Muumimaahan.
Olisi hieno tietää kuinka moni on vienyt lapsensa piikille, ja kuinka moni heistä sitä nyt katuu loppuelämänsä.... Itse katson juuri leikkivää lastani ja suukottelen häntä.
Omakantaan oli pistetty punaista huutomerkkiä paksunnettuna rokottamattomuus-kohtaan siksi että lapsellani ei koronarokotetta. Kyseessä 3-vuotias!
Ollaan rokotemyönteisiä ja ollaan otettu myös vesirokko-, sikainfluenssa- ja influenssarokotteet. Tätäkään en pelkää.
Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut kuin että lapset ovat pysyneet terveinä.
Vierailija kirjoitti:
Omakantaan oli pistetty punaista huutomerkkiä paksunnettuna rokottamattomuus-kohtaan siksi että lapsellani ei koronarokotetta. Kyseessä 3-vuotias!
Tuo on vale. Kanta ei tue värejä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä rokote on jo pelastanut paljon ihmishenkiä maailmanlaajuisesti. Siinä on teille riittävä peruste. Näillä antivaxereilla on ilmeisesti jokin pimeä puoli kun haluavat että vaan lisää kuolonuhreja tälle virukselle.
No mutta ei tämä tauti ole tappanut lapsia. Rokotteilla on pelastettu niitä 50+ ikäluokan henkiä. Ja jonkun verran myös yli kolmekymppisiä, toki muutama nuorempikin. Thl tilastoista voi katsoa kenelle tämö tauti on vaarallinen.
En todellakaan aio antaa lapsiani tuolle testaus vaiheelle.
Kerrokaa minulle mitä hyvin toimivaa rokotetta joudutaan antamaan n. 3 kertaa vuodessa, ja tod.näk. jatkossa vielä tiheämmin?
Ei varmaan lapsille oteta. Itsellämme on yhdet rokotteet...
Itsellä jo 3 rokotusta, mutta ekaluokkalaisen kohdalla vielä seuraan tilannetta. Ei ole edes suositusta rokottaa tämän ikäisiä terveitä. Jos tulee suositus ja tutkimustietoa, niin katson asian uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
En itsekkään tiedä mitä tekisi. Siskon perheen lapsi sairastui sikainfluenssa piikin takia ja sen takia olen itse todella epäilevä tätä rokotusta vastaan. Itse olen ottanut rokotteet ja lapselle muut rokotteet joita on tutkittu pitemmältä ajalta
Me mietimme ihan samaa, että ottaako vaiko ei lapselle koronarokotusta. Kaikki muut rokotukset on aina saanut ja meillä vanhemmilla on toisella kaksi ja toisella kolme koronarokotusta. Saimme kuitenkin koko perhe tartunnan ennen kuin meidän kaupungissa alettiin edes jakamaan tuolle ikäluokalle.
Nyt toki jännittää jääkö tästä taudista jotain pysyviä jälkiä lapseen ja miten kaikki toivutaan. Me rokotetut vanhemmat olemme sairaampia kuin lapsi, joten perusterveen lapsen rokottamiselle ei tunnu olevan mitään perustetta. Itse olen riskiryhmää ja olisin todennäköisesti kolmekymppisenä ruumisarkussa ilman rokotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai rokotan ja niin tekee kaikki akateemisesti koulutetut lähipiirimme vanhemmat. Muutama lähihoitajatuttava epäröi vielä.
Just keskusteltiin aiheesta kahvitauolla (kaikki luonnontieteistä väitelleitä), eikä kukaan ole juuri nyt viemässä lastaan rotuksiin. Kaikilla aikuisilla on toki jo kaksi joillakin jopa kolme rokotusta. Omaa lastani en tämän hetkisillä tiedoilla vie lainkaan, mutta olen täysin avoin uudelle tiedolle ja voin muuttaa kantaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että lastenkin rokotteiden suhteen on toinen ääripää tämä halki-poikki-pinoon ajatus, että ilman rokotteita olisimme jo aikaa sitten kaikki kuolleet kulkutauteihin. Ottakaa rokote ja sillä hyvä. Ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoista. Moni vanhempi ymmärtää kyllä rokotteiden pointin ja hyödyn ja merkityksen. Ottaa rokotusohjelman rokotteet jne. Mutta miksi ei saisin kyseenalaistaa ja vaatia avointa keskustelua tästä uudesta rokotteesta, jonka antamisen vastuun valtio on antanut vanhemmille, kun rokotusta ei tosiaan perusterveelle lapselle virallisilta tahoilta suositella!? Miksi ei suositella? Jos kerran on niin yksinkertaisesti hyvä asia kaikin puolin??
Mutta suositellaan kuitenkin riskiryhmälapsille. Luuletko että suositeltaisiin kaikkein heikoimmille lapsille jos rokote olisi vaarallinen? Rokotteet myös maksaa aika paljon eli halvemmaksi tulee jos ei rokoteta kaikkia. Jospa tätä ikäryhmää halutaan testata laumasuoja-ajatuksella että annetaan sairastaa virus ja katsotaan mitä tapahtuu..
Rokotteita nimenomaan suositellaan vain riskiryhmälapsille koska heille tautikin voi olla vaarallisempi ja rokotteen/taudin riski-hyöty suhde on selkeämpi. Pääasiassa tauti on lapsille vaaraton, Suomessa kuolleita tähänkin mennessä 0 vaikka 0-10 vuotiailla tartuntoja 31888. Muille kuin riskiryhmille ei rokotteesta ole välttämättä merkittävää hyötyä. Rokotteita ei suositella terveille lapsille. Rokotteen riski-hyötysuhde on eri.
Mutta kaikki tekee niin kuin hyvältä tuntuu. Toivottavasti kaikkien lapset pysyvät terveinä!
Vierailija kirjoitti:
En. Noudatan whon neuvoa olla tap pamatta lapsia.
WHO ei ole sanonut mitään tuollaista.
En aio. Arvioin tietenkin tilannetta uudestaan, jos jotain uutta tietoa tulee - siis todistettavissa olevaa tietoa, ei klikkiotsikoita. Mutta nyt en näe siihen mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai rokotan ja niin tekee kaikki akateemisesti koulutetut lähipiirimme vanhemmat. Muutama lähihoitajatuttava epäröi vielä.
Just keskusteltiin aiheesta kahvitauolla (kaikki luonnontieteistä väitelleitä), eikä kukaan ole juuri nyt viemässä lastaan rotuksiin. Kaikilla aikuisilla on toki jo kaksi joillakin jopa kolme rokotusta. Omaa lastani en tämän hetkisillä tiedoilla vie lainkaan, mutta olen täysin avoin uudelle tiedolle ja voin muuttaa kantaani.
Samaa mieltä. Aina joku haluaa käyttää tämänkin tilaisuuden korostaa omaa ylemmyttään, mutta minun pitkälti akateemisista ihmisistä koostuvassa lähipiirissäni juuri kukaan ei ole viemässä pikkulastaan piikille.
Päätös oli helppo, kun lukee suomalaisia tilastoja iltapäivälehtien kauhulööppien sijaan.
Millä tapaa uuden tuntemattoman taudin mahdolliset (jo havaitut) pitkäaikaisvaikutukset on parempi vaihtoehto?