APUA! miten lopetan suhteen??
Meillä oli juuri 3.vuotispäivä, asumme yhdessä 2,5 vuotta. Olen 22 ja muutin vanhemmiltani suoraan poikaystäväni luo. (pakoon vanhemmilta).
Kaikki meni hyvin, ennenkun raha asiat rupesivat iskemään suhdetta. Joka kertainen riitely oli sietämätöntä.
Tänään aamulla tuli olo että nyt pois (oli jo aikasemmin tullut, mutta leppyin ja annoin periksi).
Riitelimme, huusimme.. lähdin töihin ja olin päättäväinen. tulin illalla kotiin, olen edelleen.. mutta pelkään, että huomenna olen taas luovuttanut.
Suurin ongelma on se, että meillä on yhteinen matka etelään kolmen viikon kuluttua.
Sanoin muuttavani pois (niin aion tehdä) ja kysyin haluuko hän lähteä matkalle, annoin kaksi päivää päättää.
Nyt pelkään että jos hän lähtee mukaan, menen loukkuun taas.
Meidän suhteen ongelma on se, että hän ei arvosta mua enään. Hän pitää mua itsestään selvyytenä. Minä teen täyspäivästä työtä, käyn koulussa 4 kertaa viikossa, laitan ruokaa, käyn kaupassa, siivoan päivittäin illalla ja aamulla (hänen jälkiään) ostan hänelle vaatteita, sukista takkeihin, kaiken! Olen puhki, haluan olla "nuori" aikuinen nainen. Harrastin maalausta ja piirtämistä ja nyt se on loppunut.. ei voimia riitä enään.
Tienaan kaksi kertaa vähemmä kun hän, kuitenkin kaikki rahani menevät "meihin" ei itseeni. Hävettää välillä kavereitteni edessä näyttäytyä.. ulkonäköni on kärsiny, kiloja tullut 15, hiuksia en ole leikannu 2 vuoteen, kynsistä ja muista puhumattakaan..
Koska tunnen oloni pahaksi jos tuhlaan itseeni, vaikka haluaisin!
Hänen ongelma on, polttelu. Hän harrastaa sitä päivittäin monesti, vaikka hänestä ei huomaa. Rahaa menee siihen mahdottomasti. puolet hänen palkastaan, pyysin monta kertaaa lopettamaan. 5 päivää sitten tein hänelle pienen palveluksen, vasta palvelukseksi pyysin lopettamaan 5 päiväksi polttelun. Hän vannoi äidinsä nimeen.
Arvatkaavaan pitikö lupaus. NO ei. EN jaksa katella moista! kun itse en koske minkäänlaisiin huumeisii!!! vihaan niitä! kuitenkin päädyin tälläiseen.
Olen itse kiltti ihminen, autan KAIKKIA ketä voin ja teen kaikille KAIKEN minkä voin. Hän tietää sen, kun iskee itsesääliin niin palaan takaisin ja uskon kaiken minkä hän selittää. Koska tulee paha mieli.
Minulla ei ikinä ollut velkaa.. Nytten olen ulosotossa.. hänen puhelin laskut, puhelimet. Omatkin sohvat ja elektroniikat ovat myös mukana siellä. Maksan 800e kuussa mun 1300e palkasta niitä, niitä on jokusen 5000e jäljellä ja ainon maksaa kaiken syksyksi.
Miksi on vaikeeta erota, koska pelkään etten pärjää.. pelkään että jään yksin. Äitini tuli tänään luokseni ja sanoi että ne tekevät kaiken jotta pääsisin jaloilleni.
Mutta, miksi mulla on niin vaikeeta??? Miksi en voi vain lähteä?? Miksi hän muuttuu unelmien poikaystäväksi heti riidan päätteeksi? Mikä siinä on etten voi jättää toista pulaan?
Annan hänelle kaiken, aina kun on synttärit, nimpparit, joulut. ostan kaikilla rahoilla hänelle jotain ihanaa josta hän pitää, puhelimia (800e arvoisia) jne. Miksi ostan? Koska rakastan lahjojen antamista ja lahjan saajan iloa siitä!
Viime vuoden aikana sain kerran kukka kimpun Alepasta. Sekin kun sanoin moneen otteeseen haluavani kukkia. Kukkakimppu maksaa 15-20, se on saman verran mitä hän käyttää päivittäin tai lähes päivittäin pilven ostoon.
En ole materialisti, mutta pidän lahjojen saamisesta edes pienistä...
Voi tästä tuli pitkä, anteeksi.
Hän ei kuitenkaan ole niin paha.. hän on auttanu mua laskuissa kun on yrittäny. Hän hakee mua päivittäin töistä, tietäen että olen väsyny.
Kamalaa.. tuli taas olo, että jos olenkin väärässä ja ei kannata jättää..
Mitä teen loman kanssa? hän kyllä mainitsi haluavansa lähteä mukaan.. pelkään että lomani menee samalla pilalle.. Varsinki kun hän ei ole edes maksanu siitä mitään.. minä maksoin koko loman..
APUA! Mitä teen?
Kommentit (38)
J ä t ä se poika. Oikeasti. Tavalla tai toisella mutta mahdollisimman pian. Pilaat muuten elämäsi, etkä sitten voi syyttää kuin itseäsi.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:22"]
Oikeasti. Suhteenne on kaukana normaalista. Ja kaukana rakastavasta. Anteeksi nyt, olen itsekin empaattinen ihminen, mutta mua ehkä naurattaisi jos joku kieriskelisi mun jaloissa itkien. Arvaa miksi? Koska olen ollut vain normaaleissa suhteissa tasapainoisten ihmisten kanssa. Ymmärrän ettei ole helppoa, mutta riuhtaise nyt itsesi irti, et takuulla kadu! Ja sitten eron jälkeen älä vastaa mihinkään tyypin viesteihin. Täysi radiohiljaisuus kunnes itse lopettaa.
[/quote]
Ei ole helppoa.. Mulla on ongelmana päästä mun comfort zone:insta yli.. Eli oon jo tottunut mun elämän tapaan.. pelkään uutoksi..
Yksi kaveri joskus sanoi minulle: jos ei mikään muutu, ei mikään muutu..
Pakko.. Voinkohan tänne kirjoittaa mitä tapahtuu huomenna.. otin vapaa päivän huomiseksi jotta voi selvittää kaiken.. Hänen kanssa on todella vaikeeta puhua.. Hän luulee että mulla on vaa taass itku raivarit..
Vaikea myöntää.. mutta hän on aino joka ymmärsi mua... Kavereita menetin.. Voi jestas.. hävettää.. Pakko mennä vain hyvään suuntaan.. jos ei mene niin en enään tiedä mitä tehdä.. pelottaa.. Aloitin "aikuisen elämän" hetkessä ja joudun pulaan koska olin naiivi..
Olen nähnyt itkevän ja roikkuvan jaloissa. Eihän se hyvältä tuntunut, kamalaa oli. Mutta päätös oli ehdottomasti ja sataprosenttisesti täysin oikea ja helvetillinen helpotus. Ikävä oli totta kai eron jälkeen. Se on kuitenkin vain tunne, ei sille tarvitse tehdä mitään, menee vaan sen läpi. Kyllä se hellittää jossain vaiheessa. Ei se suhteen lopettaminen oikeasti ole vaikeaa, kun vaan saa päätöksen tehtyä ja pysyy siinä. Olet sen arvoinen. Terv. 5.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:23"]
Hei nyt tuo kuulostaa siltä, että vain toisella teistä on tässä niitä tunteita mukana. Poikaystäväsi käyttäytyminen ei ole toisesta ihmisestä välittävän käytöstä. Ei, ei ja ei. Kyseessä on enempi hyväksikäyttö ja kuten sanoit, hän pitää sinua itsestäänselvyytenä. Yritä miettiä tilannetta ulkopuolisen silmin. Riidan ja eron uhatessa miehen käytös on erittäin tavanomaista tämänkaltaiselle suhteelle. Hän sanoo sinulle ne asiat mitkä sinun nappeja painelee, jotta tilanne taas laukeaa. Häntä ajaa pelko siitä, että hän menettää taloudellisen tuen ja taloudenhoitajan, ei suinkaan pelko rakkaan ihmisen menetyksestä. Anteeksi nyt kun sanon näin, mutta noin vaan ei kukaan kohtele ihmistä, kenestä aidosti välittää ja rakastaa.
[/quote]
Olet oikeassa.. Ehkä tämän mun piti kuulla.. kiitos sinulle!!
Jotenkin kuitenki tulee paha mieli kun muistelen miten joskus kohtelen häntä.. Sanoin ilkeitä.. Miksi on niin paha mieli vaikka hän tekee samat? Olen henkisesti rikki nähtävästi.. On niin vaikeeta tämä.. Unelmoin että kaikki menisi helposti ja joku tekisi tämän puolestani..
Olen myös nähnyt sen miten mies muuttuu ja parantaa tapansa kun säikähtää. Sitä kestää ehkä viikon tai kaksi näillä tämänsortin velikullilla. Mitäpä me paskalla kun ei ole peltoakaan. Vitonen vielä.
Kirjoita vaan tänne, me tsempataan!
Mutta älä sitten huomenna mene mukaan miehen vetistelyihin tai uhkauksiin. On oikeastaan ihan sama, rakastaako mies sinua ja on vaan luuseri, vai onko hän rehellinen hyväksikäyttäjäpsykopaatti. Suhteenne on joka tapauksessa ihan hirveä ja tekee sinut selvästi todella onnettomaksi ja lisäksi tuhoaa luottotietosi ja tulevaisuutesi. Eli pysy lujana huomenna!
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:01"]
Sanot: Tämä suhde loppuu nyt. Silleen se lopetetaan, ei ole sen vaikeampaa.
[/quote]
Oletko nähnyt miehen itkevän sun jaloissasi, joka vannoo sulle rakkauttaan ja kertoo muuttuvansa? Niinkun sanoin, että olen erittäin säälivä ihminen.
Kun muutan, voinko olla kertomatta osoitetta? olisko se liian ilkeetä? tiedän että hän menee vanhemmilleni huutaa ikkunan alle.. kun hän menee sen "itku kohdan" ohi alkaa uhkaukset... Jonka jälkeen "itku kohtaus" alkaa hänellä seuraavana päivänä..
[/quote]
Minä olen nähnyt, Ja olen enemmän kuin onnellinen että jätin sen miehen vaikka sydämestä nappasi sillä hetkellä ja erosta toipumisessa meni melkein vuosi.Poikaystävälläsi ei ole kaikki kotona. Tuollainen käyttäytyminen on sairasta eikä kenenkään pitäisi joutua sellaisen uhriksi.
[/quote]
Pääsitkö hänestä helposti eroon? jäitkö ikävöimään jotain tiettyjä piirteitä hänessä?
[/quote]
Erosta on kohta 10 vuotta. Hän katosi aika tuhka tuuleen eron jälkeen mutta yritti saada minut takaisin noin vuosi eron jälkeen. Melkein suostuinkin kun hän osasi olla kamalan hurmaava ja ihanan herkkä mieheksi. Onneksi tilanne kääntyi siihen että hän ajautui jankkaamaan jotain samalla hyökkäävällä tyylillä kuin seurustellessamme, vain siksi että olin käyttänyt väärää sanavalintaa tms. Silloin viimeistään tajusin etten todellakaan halua häntä takaisin. En ajattele koko tyyppiä pahemmin, mutta esim. tänään muistelin häneen liittyvää muistoa haikeudella ja hyvällä, koen että on tärkeää myös muistaa miksi joskus rakasti. Nykyään ajattelen että rakastuin väärään mieheen mutta sen suhteen oli tapahduttava jotten enää koskaan suostu sellaiseen henkiseen hyväksikäyttöön mitä exäni harrasti.
Ja muista, että elämästä ei selviä pahoittamatta kenenkään mieltä. Eli sulla on todellakin oikeus erota, vaikka hän tulee siitä onnettomaksi. Mieti, neuvoisitko jotain kaveriasi pysymään suhteessa, jotta mies ei tulusi surulliseksi? Sun täytyy vain kestää hänen mielipahansa. Hänellä on taas siihen oikeus.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:32"]
Olen nähnyt itkevän ja roikkuvan jaloissa. Eihän se hyvältä tuntunut, kamalaa oli. Mutta päätös oli ehdottomasti ja sataprosenttisesti täysin oikea ja helvetillinen helpotus. Ikävä oli totta kai eron jälkeen. Se on kuitenkin vain tunne, ei sille tarvitse tehdä mitään, menee vaan sen läpi. Kyllä se hellittää jossain vaiheessa. Ei se suhteen lopettaminen oikeasti ole vaikeaa, kun vaan saa päätöksen tehtyä ja pysyy siinä. Olet sen arvoinen. Terv. 5.
[/quote]
Kiitos!!
MInulla oli suhde ennen sitä joka kesti saman veran.. minut jäettiin.. sen jälkeen kun oli hakattu moneen otteeseen ja petetty.. olin kuitenkin niin sinisilmäinen että rakastin häntäkin.. miksi mulle käy niin huono tsägä aina.. oli helpompi kun joku jätti.. ja ignooras.. nyt mun oma osuus kärähtää käsiin..
Meillä on kissa.. se on kun lapseni.. heti suhteemme alussa otettiin hänet.. tulen ikävöimään häntä eniten.. ja hetkiä kun olimme yhdessä.. makoiltiin katsellemassa tähtiä.. rakastettiin toisiamme.. ja nyt kaikki loppuu.. olen niin herkkä että itken meilkeimpä joka ikinen päivä jo 10 vuoteen..mullakin on ongelmia.. En ole enään terve..
Onkohan meillä ollut sama mies, se josta erosit kymmenen vuotta sitten? Kuulostaa jotenkin tutulta tuo hurmaava tyyli eron jälkeen ja jankkaaminen väärien sanavalintojen takia suhteessa... 5.
Vaihdat siihen toiseen lomamatkaan äitisi nimen ja lähdet hänen kanssaan matkalle. Sanoit että autat kaikka ketä voit. AUTA NYT ITSEÄSI ja lähde. Miehesi on niin käsittämtön nahjus ja hyväksikäytäjä että sinuna pakkaisin saman tien kamat. Hän ei tule koskaan muuttumaan, pahenee vaan. Ilmoita erosta vaikka tekstarilla sitten kun olet muualla mutta lähde ennen kuin olet ihan riekaleina. Nyt heti.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:37"]
Ja muista, että elämästä ei selviä pahoittamatta kenenkään mieltä. Eli sulla on todellakin oikeus erota, vaikka hän tulee siitä onnettomaksi. Mieti, neuvoisitko jotain kaveriasi pysymään suhteessa, jotta mies ei tulusi surulliseksi? Sun täytyy vain kestää hänen mielipahansa. Hänellä on taas siihen oikeus.
[/quote]
SItä mä on yritt'nyt koko ajan.. olla pahoittamatta keneenkän mieltä.. Olen asiakaspalvelu alalla töissä.. Mun mieltä pahoitetaan päivittäin, mutta minä en. Koska mä uskon että mä pystyn siihen.
Kestänkö? hän tietää mun heikon kohdan...
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:32"]
[/quote]
Kiitos!!
MInulla oli suhde ennen sitä joka kesti saman veran.. minut jäettiin.. sen jälkeen kun oli hakattu moneen otteeseen ja petetty.. olin kuitenkin niin sinisilmäinen että rakastin häntäkin.. miksi mulle käy niin huono tsägä aina.. oli helpompi kun joku jätti.. ja ignooras.. nyt mun oma osuus kärähtää käsiin..
[/quote]
Enpä usko että se on huonoa tuuria. Uskon että hakeudut huonoihin suhteisiin, koska et arvosta itseäsi. Been there, done that... Kyllä niitä on hyviäkin ihmisiä sinuakin varten. Usko itseesi :)
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:41"]
Vaihdat siihen toiseen lomamatkaan äitisi nimen ja lähdet hänen kanssaan matkalle. Sanoit että autat kaikka ketä voit. AUTA NYT ITSEÄSI ja lähde. Miehesi on niin käsittämtön nahjus ja hyväksikäytäjä että sinuna pakkaisin saman tien kamat. Hän ei tule koskaan muuttumaan, pahenee vaan. Ilmoita erosta vaikka tekstarilla sitten kun olet muualla mutta lähde ennen kuin olet ihan riekaleina. Nyt heti.
[/quote]
Äitini juuri sanoi jos ei ole kavereita.. niin hän lähtee kanssani. Olisi ihanaa..
Ymmärrän sen ettei hän aio muuttua.. Sisälläni, sit iskee tunto joka antaa kaiken periksi..
Nyt hän on tuolla olohuoneessa katsomassa tv:tä ja kohta menee polttelee sitä marihuanaa.. En halua häntä viereeni..
Tänään hän riitelyn jälkeen rupesi heti siivoamaan ja imuroimaan, pyyhkimään pölyt. Koska muuten minä teen sitä ja nyt hän oli silleen "minä tässä teen tään"
Mikä iski miua oli sen, että tänään tuli lasku ulosotosta, joka on 27. pvä mun toinen palkkapäivä. MUn palkan kokoinen lasku. Hön hymyili ja sano "nnoniiin.. ja kennelle tehdään nyt pentu ilme ja kenltä nyt pyydetään rahaa" eli siis hän alensi mua sillä että mulla ei ole rahaa edes ruokaan että mun pitää mennä polvilleni pyytää häneltä rahaa ja tehdä pentu ilme...
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:32"] [/quote] Kiitos!! MInulla oli suhde ennen sitä joka kesti saman veran.. minut jäettiin.. sen jälkeen kun oli hakattu moneen otteeseen ja petetty.. olin kuitenkin niin sinisilmäinen että rakastin häntäkin.. miksi mulle käy niin huono tsägä aina.. oli helpompi kun joku jätti.. ja ignooras.. nyt mun oma osuus kärähtää käsiin.. [/quote] Enpä usko että se on huonoa tuuria. Uskon että hakeudut huonoihin suhteisiin, koska et arvosta itseäsi. Been there, done that... Kyllä niitä on hyviäkin ihmisiä sinuakin varten. Usko itseesi :)
[/quote]
Kiitos! Jumala siunatkoon sua! (vaikka et uskoisi jumalaan, niinku monet nykyään)! Toivon sun elämääsi kaikkea parasta! Olet hyvä rehellinen ihminen
Huomenna kerron miten kävi..
HEti herätessä menen aamu lenkille.. Toivottavasti ei mene sukset ristiin :)
Miksi sä kissan sille jättäisit? Aika varmasti se antaa sen pois eron jälkeen koska tietää sen satuttavan sua.
Hei nyt tuo kuulostaa siltä, että vain toisella teistä on tässä niitä tunteita mukana. Poikaystäväsi käyttäytyminen ei ole toisesta ihmisestä välittävän käytöstä. Ei, ei ja ei. Kyseessä on enempi hyväksikäyttö ja kuten sanoit, hän pitää sinua itsestäänselvyytenä.
Yritä miettiä tilannetta ulkopuolisen silmin. Riidan ja eron uhatessa miehen käytös on erittäin tavanomaista tämänkaltaiselle suhteelle. Hän sanoo sinulle ne asiat mitkä sinun nappeja painelee, jotta tilanne taas laukeaa. Häntä ajaa pelko siitä, että hän menettää taloudellisen tuen ja taloudenhoitajan, ei suinkaan pelko rakkaan ihmisen menetyksestä.
Anteeksi nyt kun sanon näin, mutta noin vaan ei kukaan kohtele ihmistä, kenestä aidosti välittää ja rakastaa.