Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä aloit kokea itsesi aikuiseksi?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin kokea itseni aikalailla aikuiseksi suunnilleen siinä kohtaa kun muutin omilleni, kävin osa-aikatöissä ja opiskelin 18-vuotiaana. Sitten tajusin, että vielä on varaa kypsyä. Saimme ensimmäisen lapsemme parikymppisinä ja koen, että olin siihen riittävän kypsä ja riittävän aikuinen, mutta oli meissä lapsellisuuttakin vielä reilusti. Kakaramaisuuteni pyrin tukahduttamaan sitten kunnes annoin itselleni luvan olla keskeneräinen. Nuorihan tässä yhäkin on, mutta kaipa huonomminkin voisi olla. Kyllä alta kolmekymppisenä olen jo ehta aikuinen, ei aikuisuuden sentään kovin ihmeellistä täydy. Varmaan moni voi pitää itseään kypsymättömänä vielä keski-ikäisenäkin, mutta kyllä hekin oikeasta aikuisesta menevät.
Ikä on vain mielentila ja aikuisuus on tylsää.
/15
Kuulostat vain siltä, että sulla on ikäkriisi. T. 17 ja 20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyselyn skaala loppui auttamattomasti kesken!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskaan, aikuisuus on yliarvostettua ja tyhmä sana! Olen 36 ja haaveilen joka päivä omasta Narniasta.
Ja aikuisuuteen ei muka enää kuulu fantasiointi? Kaikki alle 100-vuotiaat haaveilijat ovat ikuisia lapsia? Ankara seula.
Älä lykköö paskaa miu housuun, neropatti. Seulas asuu omassa päässäs, kerroin vaan esimerkin omasta suhtautumisestani. Chillaa.
Kun sain kasvatettua identiteetti-ikäni 30 vuotiaaksi, aloin tuntea itseni aikuiseksi. Fyysinen ikäni on n. 50v, mutta identiteetiltäni olen "jo" kolmekymppinen. Oli muuten aika rankkaa olla monta kymmentä vuotta teini.
Huippu oli jo, eikä sekään aikuisuus,
taantunut takaisin päin lapsuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein koskaan. Olen kyllä jo raihnainen ja sairas, toinen jalka haudassa, mutta en ole koskaan elänyt sellasta normaalia aikuisen elämää, ollut työelämässä.
Kun käyn virastoissa, hoitajilla jne, tunnen olevani niiden itseäni nuorempienkin aikuisten rinnalla jotenkin niitä nuorempi, en ulkoisesti enkä sisäisesti mutta jotenkin vaan en tunne itseäni oikeasti aikuiseksi siinä. En osaa olla "aikuinen", osaan kyllä maksaa laskuni ja käydä kaupassa ja olen yhden jo täysi-ikäisen äitikin, mutta jotain semmosta minussa on että olisin mieluummin jonkun holhotti, että joku hoitais minun asiat ja silittäisi kun on paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin kokea itseni aikalailla aikuiseksi suunnilleen siinä kohtaa kun muutin omilleni, kävin osa-aikatöissä ja opiskelin 18-vuotiaana. Sitten tajusin, että vielä on varaa kypsyä. Saimme ensimmäisen lapsemme parikymppisinä ja koen, että olin siihen riittävän kypsä ja riittävän aikuinen, mutta oli meissä lapsellisuuttakin vielä reilusti. Kakaramaisuuteni pyrin tukahduttamaan sitten kunnes annoin itselleni luvan olla keskeneräinen. Nuorihan tässä yhäkin on, mutta kaipa huonomminkin voisi olla. Kyllä alta kolmekymppisenä olen jo ehta aikuinen, ei aikuisuuden sentään kovin ihmeellistä täydy. Varmaan moni voi pitää itseään kypsymättömänä vielä keski-ikäisenäkin, mutta kyllä hekin oikeasta aikuisesta menevät.
Ikä on vain mielentila ja aikuisuus on tylsää.
/15
Olen samaa mieltä siitä, että ikä on mielentila. Mutta jos koet, että aikuisuus on tylsää, et ole vielä valmis aikuistumaan. Nauti nuoruudestasi, ja pidä mielentilasi nuorena. Aikuistu sitten, kun alat kyllästyä nuoruuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein koskaan. Olen kyllä jo raihnainen ja sairas, toinen jalka haudassa, mutta en ole koskaan elänyt sellasta normaalia aikuisen elämää, ollut työelämässä.
Kun käyn virastoissa, hoitajilla jne, tunnen olevani niiden itseäni nuorempienkin aikuisten rinnalla jotenkin niitä nuorempi, en ulkoisesti enkä sisäisesti mutta jotenkin vaan en tunne itseäni oikeasti aikuiseksi siinä. En osaa olla "aikuinen", osaan kyllä maksaa laskuni ja käydä kaupassa ja olen yhden jo täysi-ikäisen äitikin, mutta jotain semmosta minussa on että olisin mieluummin jonkun holhotti, että joku hoitais minun asiat ja silittäisi kun on paha olla.
Tiedän täysin mitä tarkoitat. Olen yli 40-vuotias.
Tavallaan en varmaan koskaan kasva aikuiseksi, toisaalta taas olen ollut nelikymppinen jo 15-vuotiaasta asti.
N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta 50v, mutta tunnen itseni 17 vuotiaaksi. Tiedän kyllä valitettavasti etten näytä enää sen ikäiseltä. Tylsä, huumoriton pönöttäjä en tule olemaan ikinä. Mutta jos aikuisuus määritellään vastuullisuudella, sitä olen ollut jo lapsesta asti, ehkä liikaakin.
Täytin juuri 31v, esikoinen täyttää pian 12v. Pelkään että hän hujahtaa kohta ohi henkisellä tasolla, koska tunnen itseni edelleen ihan teiniksi toisinaan. Jokin alemmuudentunne minut valtaa aina muiden "enemmän aikuisten" kanssa, vaikka he olisivat ikätovereitani. Vaikea selittää. Tämä on aika ärsyttävää, haluaisin jo tuntea itseni aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 29-vuotiaana on alkanut tuntumaan välillä ihan aikuiselta, etenkin 20-22-vuotiaisiin kavereihin verrattuna.
25-27-vuotiaana ei tuntunut vielä yhtään aikuisemmalta noiden vuosia nuorempien kavereiden seurassa, ja viihdyin hyvin 17-20v tyttöjen kanssa eikä niiden jutut tuntuneet mitenkään rasittavilta.
Nyt on tullut joku muutos, koska tuntuvat rasittavilta.
Vierailija kirjoitti:
Täytin juuri 31v, esikoinen täyttää pian 12v. Pelkään että hän hujahtaa kohta ohi henkisellä tasolla, koska tunnen itseni edelleen ihan teiniksi toisinaan. Jokin alemmuudentunne minut valtaa aina muiden "enemmän aikuisten" kanssa, vaikka he olisivat ikätovereitani. Vaikea selittää. Tämä on aika ärsyttävää, haluaisin jo tuntea itseni aikuiseksi.
Ehkä sait vaan liian aikaisin lapsen, ja se on hidastanut omaa aikuistumistasi?
Minäkin tulin haluamattani äidiksi alle 20v, ja tuntuu että oma aikuistuminen jäi pitkäksi aikaa kesken.
Ikätoverit on saaneet kypsyä rauhassa ja kartuttaa eri tavoin elämänkokemusta, joten ne voivat oikeasti olla aikaisempia kolmikymppisenä.
Henkinen ikä ei kulje synkroniassa fyysisesti elettyjen vuosien kanssa. Ihmiset kypsyy eri tahtiin. Siinä ei ole mitään pahaa että säilyisi lapsen-/nuorenmielisenä. Silti voi kyetä kantamaan myös vastuuta, vaikka varsinainen todellinen aikuistuminen tapahtuisi vasta myöhemmin. Mitä on aikuisuus, miten se määritellään?