Lue keskustelun säännöt.
Kotihoidettu 2-vuotias vierastaa vieläkin
22.04.2015 |
Samaten pelkää kamalasti mennä kyläilemään tai vaikkapa käymään lääkärissä. Minusta suht normaalia kun ottaa huomioon että on vasta 2, eikä ole tottunut kyläilemään eikä ole esim. omanikäistä seuraa ollenkaan. Ajattelin, että asia korjaantunee omalla painollaan kun tyttö menee syksyllä päiväkotiin.
Neuvolasta tuli kuitenkin käsky soittaa psykologille heti, ja diagnoosiakin alettiin arpomaan.
Kommentit (43)
Meidän kuopus ujosteli (tai oikeastaan pelkäsi) ihan hirveästi vielä kaksi vuotiaana. Häntä ei todellakaan saanut hoitaa kukaan muu kuin äiti ja isä, hyvä jos edes isä. Käytiin paljon kaikkialla, kerhoissa ja jumppaamassa ym. mutta ei ne auttaneet. Muut aikuiset oli pelottavia. Ok, ei huutanut suoraa huutoa esim neuvolassa mutta ei paljon puuttunut. Noin 2,5v iässä alkoi helpottaa ja nyt 5v iässä ei ujoudesta ole tietoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset lapset vaan on vähän hitaastilämpeäviä! Kuten mun hoitopoika 3v, kotona tosi eloisa ja vilkas lapsi mutta vieraiden ihmisten kanssa aluksi todella varautunut. Se on vain osa temperamenttia.
Ei meidän 2-vuotiaan vierastamiseen ole puututtu neuvolassa tai missään. On siis todella ujo ja vierastaa aina tapaamisen aluksi jopa sellaisia ihmisiä, joita tavataan säännöllisesti ja usein, mutta lämpenee kyllä kunhan saa aluksi ujostella rauhassa :-) Esikoinen taas ei ole koskaan juurikaan vierastanut, korkeintaan oli joku lyhyt vaihe että vierasti vähän. On päinvastoin todella sosiaalinen, juttelee mielellään vieraille, erityisesti aikuisille. Ollaan oltu miehen kanssa samanlaisia lapsena, minä hiljainen ja ujo ja mies vilkas ja ulospäinsuuntautunut, mutta kai meistä ihan normaaleja tuli.
Itse inhosin lapsena sitä, että vanhemmat tai vieraat huomauttelivat ujostelusta, mikä ujostutti entisestään, joten oman lapsen ujoudesta en ole tehnyt mitään numeroa. Rohkaisen, mutta en painosta.
Tossa vieressä leikkii reipas ekaluokkalainen, joka oli pienempänä arka ja vierasti. Myös tuttuja vieraita. Kerhon aloittaminen 3-vuotiaana oli tosi vaikeaa. Tähän ei neuvolassa puututtu mitenkään. Sen sijaan moneen muuhun asiaan kyllä. Ja aivan aiheetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No täällä toinen joka on ollut myös tosi kova vierastamaan. Kuulemma pienenä vierastin erityisesti miehiä.
Iän mukana on helpottanut, mutta olen kyllä vieläkin aika ujo ja hiljainen uusien ihmisten seurassa. Kuvailisin itseäni tarkkailijaksi. En myöskään ole kovin avoin.
Olen mielestäni pärjännyt ihan hyvin työelämässä (kirjanpitohommia teen).
Olen maaseudulta kotoisin ja en ollut päivähoidossa. Olen ollut ujo vielä nuoruudessakin. Ujous on jo aikoja sitten karissut ja oon aika sanavalmis ja itsevarma nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seiskan poika on huutanut neuvolassa joka kerta pikkuvauvaiän jälkeen. 1,5-vuotisneuvolassa ei saatu edes punnittua kuin vaatteet päällä, ei katsottu hampaita, ei tehnyt mitään tehtävistä. Silti ei tullut lähetettä minnekään.
Vasta viime aikoina on isäkin alkanut kelvata, aiemmin kelpasi vain äiti.
Onneksi oma poika on jo aikuinen, muuten iskettäisiin leimaa otsaan. Hän oli ujo ja kieltäytyi esimerkiksi kertomasta nimeään vieraille. Neuvolassa kieltäytyi tekemästä erilaisia temppuja, katsoi terkkaria ja kysyi miksi. Vastaukseksi ei riittänyt, että "koska haluan nähdä, osaatko". Siihen päättyi se keskustelu. Kotona riitti sisarusten kanssa tekemistä, kerhossa oli hiljainen, mutta sopeutui ryhmään.
Tänään hän esiintyy työkseen, vetää erilaisia teemapäiviä ja "juontaa" isoissa yrityksissä koulutuksia. Joku autismi-diagnoosi olisi tehnyt hänestä erityislapsen. Koska sellaista diagnoosia ei koskaan tehty, hän sai kehittyä omassa tahdissaan omaksi itsekseen.
Edelleenkin hän tosin kavahtaa ihmisiä, jotka tuppautuvat liian lähelle ja ovat suunapäänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:45"]Sitä se kotihoito teettää!
[/quote]
Minun oli tarkoitus mennä töihin lapsen ollessa noin 1,5v. Ajattelin kuitenkin lapsen parasta jai jäin kotiin kunnes hän oli lähes kolme. Lapsi huusi pari vuotiaana jopa tutun mummin hoidossa koko sen ajan mitä hoito kesti. Eli jos vaikka pariksi tunniksi piti jättää niin hän huusi koko ajan. Oli muuten aika raskasta kaikille ja ei paljon hoitoapuja tehnyt mieli pyytää muuten kuin pakon edessä. Mutta todellakin päätin pitää kotihoidossa pidempään! Ja ikinä en ole päätöstä katunut. Nyt mulla on reipas ja sosiaalinen 4-vuotias.
Esikoisen kohdalla näitä ongelmia ei ollut, koska hänen luonteensa on erilainen.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:41"]
Ei meidän 2-vuotiaan vierastamiseen ole puututtu neuvolassa tai missään. On siis todella ujo ja vierastaa aina tapaamisen aluksi jopa sellaisia ihmisiä, joita tavataan säännöllisesti ja usein, mutta lämpenee kyllä kunhan saa aluksi ujostella rauhassa :-) Esikoinen taas ei ole koskaan juurikaan vierastanut, korkeintaan oli joku lyhyt vaihe että vierasti vähän. On päinvastoin todella sosiaalinen, juttelee mielellään vieraille, erityisesti aikuisille. Ollaan oltu miehen kanssa samanlaisia lapsena, minä hiljainen ja ujo ja mies vilkas ja ulospäinsuuntautunut, mutta kai meistä ihan normaaleja tuli.
Itse inhosin lapsena sitä, että vanhemmat tai vieraat huomauttelivat ujostelusta, mikä ujostutti entisestään, joten oman lapsen ujoudesta en ole tehnyt mitään numeroa. Rohkaisen, mutta en painosta.
[/quote]
Olet toiminut hyvin. Itsekkin olin ujo lapsi ja suvussamme se ei ollut hyväksyttävää. Omalle tyttärelleni joka on tai oli ujo olen kertonut että se on normaalia, ihan normaali tunne ja että minustakin tuntui ja tuntuu vielläkin joskus samalta, puhun siitä ujouden tunteesta positiiviseen sävyyn ja joskus tyttö tulee kertomaan iloisesti kesken kerhon että nyt ei enään ujostuta. Hän osaa jo luottaa siihen että tunne on normaali ja menee ohi hetken päästä. Sinulle on selvästi luotu hyvin negatiivinen lataus ujouteen niin kuin meille kaikille taidetaan olla, on hyvä muistuttaa lasta että se on vain tunne ei koko identiteetti, ei pysyvä minäkuva ja että se helpottaa kyllä ajan myötä. Nyt lapseni on hyvin kehittynyt tunnistamaan tunteensa ja sitä myötä tullut hyvin rohkeaksi sosiaalisissa tilanteissa jopa tuntemattomien kanssa. Tsemppiä kaikille ujoille ja vanhemmille joilla on ujo lapsi, usein saa paskaa niskaan kasvatuksen huonoudesta ja väitteitä neljän seinän sisällä olemisesta, sekä väitteitä että lapsen olisi täytynyt olla päiväkodissa oppimassa sosiaalisuutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 2,5v alkoi vasta katsoa muita. Ihan normaalia ujoa lasta!!
Nyt koululaisena ujo, mutta reipas.
Paljon helpompaa, kun on ujo kun tämmönen häsäävä menijä, joka nuorimmainen on.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:45"]Sitä se kotihoito teettää!
[/quote] hassua, meidän neljästä lapsesta nuorin on ainoastaan ollut päiväkodissa ja tämä nuorin on ollut ainoa ujo ja arka, joka jopa hysteerisesti pelkäsi vieraita aikuisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 19:54"]
No hätääntyy ja huutaa aikansa. Kotona ei ole ongelma, koska rauhoittuu nopeasti, mutta esim. tuolla neuvolassa huusi yhtä soittoa sen puoli tuntia joka yritettiin neitiä mittailla jne.
Minusta tuntuu pahalta kun heti ollaan keksimässä jotain ongelmaa siihen taustalle, tyttö on täyttänyt 2 alle viikko sitten!
[/quote]
Ongelmaa taustalle? Minusta ongelma on hyvin näkyvissä eikä sitä tarvitse lähteä keksimään mistään. Hyvähän on selvittää, miten asia saadaan korjattua tai ainakin pelkäämistä vähennettyä. Luonne määrittelee vain puolet ihmisen käytöksestä, loput ovat kasvattajien ja ympäristön käsissä. Kun kerran tarvitset neuvoja, niin ota ne kiitollisena vastaan, jos niitä tarjotaan.
Ihan normaalia. Oon itse ollut lapsena tosix ujo. Ja nyt oma lapseni on samanlainen. Samanlainen kuin sun lapsesi, ehkä vielä "pahempikin".
Toiset vaan on ujoja ja arkoja. Kyllä se siitä iän mittaan karisee. Tue lapsen itseluottamusta ja rohkaise häntä. Vie uusiin tilanteisiin ja ole niissä tukena. Älä painosta lastasi tai vaadi häneltä mitään erikoista noissa tilanteissa. Anna hänen olla oma itsensä niin hän rentoutuu, ja pikkuhiljaa rohkaistuu.
T.psykologi myös
Noin pieni lapsi tunnistaa hyvän ja pahan. Joten usko häntä ja varo niitä ihmisiä mitä hän karttaa
Koirakin tunnistaa heti rikollisen tai pahan ihmisen
Meillä ei kotihoidettu 2-vuotias huutanut neuvolassa, kun sattui th jota ei vierastanut juuri lainkaan. Kaikkia muita sitten vierasti. Jos sattui kaukaisempi kaveri käymään kylässä niin saattoi huutaa kolme varttia, sen jälkeen mulkoilla sylistä käsin. Nyt 3-vuotiaana vastaa jos esim. kaupassa joku vieras kysyy ikää, joskin ääni on hiljainen. Kylässä kävijöiden kanssa on nykyään vaikea jutella kun lapsi yrittää sinnikkäästi esitellä lelujaan ja jutella niistä. Leikkipuistossa menee uusilta lapsilta kysymään haluaako ne leikkiä mukana.
Vitsi se neuvojen ja paheksunnan määrä, mikä tuli lapsen vielä vierastaessa. "Noin sitä kotihoidossa käy, kai te käytte jossain kerhossa, kai se käy jossain kerhossa ilman vanhempia, on kyllä liian kiinni äidissä jne". Mulla taas on ujona lapsena se kokemus kun pienenä laitettiin hoitoon ja koki jatkuvaa pelkoa, epävarmuutta, kellekään ei uskaltanut sanoa jos oli joku hätä. Toistuvia epäonnistumisen tunteita olemisessa, kommunikaatiossa, aikuisten ja muiden lapsien suhtautumisessa. Ihana nähdä miten meidän ujosta, arkaakin aremmasta lapsesta alkaa kehittyä iloinen ja koko ajan itsevarmempi. Me ollaan lähdetty ajatuksesta, että ujo saa olla eikä se ole häpeä. Kun ei ala vikoja ja puutteita lapsesta etsimällä etsiä niin saavat tilan kasvaa omiksi itseikseen.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:23"]Nykyään ei saa olla ujo, arka ja varautunut. Kaikkien niin lasten kuin aikuisten tulee olla supersosiaalisia megasuorittajia pepsodent-hymy päällä aamusta iltaan.
[/quote]
Totta! Minua jurppii tämä yltiösosiaalisena ihmisenä. Olen tämän elämän aikana oppinut, että niillä hiljaisilla introverteilla, jotka ovat ihan erilaisia kuin minä, on paljon sellaisia hyviä ominaisuuksia, joita minulla ei ole. Se on rikkaus eikä vika.
Aivan kahjoa puuhaa diagnosoida tuollaista kaksivuotiaalle tuollaisella perusteella. Taitaisi täti itse kaivata diagnoosia.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:17"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 20:06"]
Lapset ovat luontaisesti sosiaalisia, uteliaita ja nauravaisia. Jotain on mennyt pieleen kasvatuksessa jos lapsi murenee henkisesti ja on ujo ja hiljainen. Hyvä että saatte apua ajoissa, toivon että kaikkk käöntyy lopulta parhaiten päin.
[/quote]
Kaikki lapset eivät ole luontaisesti sosiaalisia. On ihan perusasia, että temperamentteja on erilaisia. Toiset ovat varautuneempia ja toiset ulospäinsuuntautuneempia.
[/quote]
Oikeastaan lapset ovat sosiaalisia jo ihan ensi kuukausista asti, nykyään vaan ei ymmäretä että sosiaalisuus ei ole sama kuin ulospäinsuuntautunut. Lapset ottavat kontaktin turvalliseen ihmiseen.
Tärkeintä on että tälläinen hitaasti lämpenevä sisäänpäin suuntautunut lapsi saa elää mahdollisimman stressitöntä elämää, eikä MISSÄÄN NIMESSÄ koiteta turruttaa lasta. Parhaiten lääkärit ja kyläilyt menevät kun lapseen ei kiinnitetä mitään huomiota vaan annetaan olla rauhassa ja jutellaan itse toisten aikuisten kanssa mukavia. Itse ja moni muukin vanhempi saa hyvin paljon negatiivista huomiota jos lapsi on ujo.
Reipas lapsi on nykyään ainoa arvostettu persoona, pitää olla puhelias, ripeä liikkeissään ja puheessaan, pitää olla rohkea ja mennä uusiin tilanteisiin ennakkoluulottomasti. Itse en koskaan kehu lasta reippaaksi vaan käytän muita positiivisia sanoja, en tahdo että lapsi pitää reippautta itseisarvona ja kunnoitettava asiana.
Kun itse kohtaan ujon lapsen, sanon moi ja jatkan juttelua vanhemmalle, jos aikuiset osaisivat ottaa huomioon ujot lapset oikealla tavalla ei olisi lapsesta niin ahdistavaa kyläillä. Harmittavan usein ujoa lasta aletaan lypsää ja tuijotetaan tiiviisti silmiin vaatien vastauksia peräjälkeen ammuttuihin kysymyksiin.