Oliko sinulla helppoa yläasteella?

Olihan se rankkaa kun halut heräsi ja koulu täynnä hyvännäköisiä likkoja. Pakko myöntää että oli vaikea keskittyä asioihin kun ne tytöt pyöri koko ajan näkösällä ja mielessä. Ihme että niinkin hyvin meni kuin kävi. En todellakaan kaipaa niitä aikoja.

Paskana lisänä jokaisessa koulussa on niitä kusipää kiusaajia. Mä pääsin kiusaajista varsin vähällä. Asiaan vaikutti se kun venähdin seiskalla isommaksi kuin moni ysiluokkalainen. Kahdeksannella luokalla sain jälki-istuntoa ja vanhemmatkin kutsuttiin keskusteluun. Syy oli kun puutuin fyysisesti yhden pienemmän kiusaamiseen. Vanhemmat puolusti ihan kiitettävästi. Rehtorin naama oli punaisena kun äiti sanoi mitä mieltä on kiusatun puolustamisesta.

Kolmen vuoden painajainen, minua uhkailtiin, kiusattiin, haukuttiin, käytiin käsiksi ja lyötiin.

Kyllä se aika huoletona aikaa oli.

Kaikkia julkkiksia on kiusattu yläasteella. Siitä kertominen lisää suosiota.

No olin masentunut silloin, kaikki ajatelli et se on vaan teiniangstia, mutta yritänpä ihan tosissani itsemurhaa kahdesti yläasteen aikana. Olin koko yläasteen kaikki välkät yksin, minulla ei ollut yhtään kaveria koko koulun kuudesta rinnakkaisluokasta. En voi kun itkeä, kun ajattelenkin yläastetta.

Oli. Toki normi teinimeininki ja "angsti" päällä, mutta oikeesti oli kyl tosi helppoa ja kivaa aikaa.

Kiusattiin ja eristettiin, mutta opiskelu sinällään oli tosi helppoa.... En koskaan harjoitellut kokeisiin ja pääsin silti pois lukuaineiden keskiarvo 9,5. 

Kun vain sama jatkuisi nyt lukiossakin.... Pyysin vanhemmiltani että olisin saanut mennä amikseen mutta ei se käynyt.

Ei ollut. Eristettiin porukoista, julkista nöyryytystä, haukkumista ja päin naamaan nauramista. Koko yläasteen söin yksin, vietin välitunnit yksin tai kiusaajien piiritettävänä ja haukuttavana. En omistanut yhtään ystävää, sillä muutimme yläasteen alkaessa toiseen kaupunkiin. Yhdessä discossa kävin, mutta lähdin sieltä 20min kuluttua itkien pois. Luokkareti oli elämäni hirvein päivä. Menimme Helsinkiin, jossa alussa kiertelimme nähtävyyksiä ja loppupäivän saimme kulkea vapaasti ja shoppailla. 5 tuntia yksin pääkaupungissa ei ollut aralle teinitytölle todellakaan mitään hupia.

Ei todellakaan. Kasin puolivälissä tulin kaapista, tulin syrjityksi ja sairastuin vakavaan bulimiaan kera masennuksen

Mulla oli kivaa yläasteella, oli kavereita, kukaan ei enää haukkunut kuten ala-asteella, ihailijoitakin oli tarpeeksi. Koulunkäynti meni ihan ok, vaikka en siihen paljon panostanutkaan.

Ihanat vuodet. Ryhmä oli pienempi kuin ala-asteella, luokka jaettiin mutta meidän luokkaan jäi kaikki jotka olivat olleet ensimmäiseltä yhdessä. Oltiin kuin sisaruksia, niin läheisiä silloin. Opettaja oli nuori ja kultainen, koulu lähellä kotia. Muistan vuodet vapaina ja onnellisina.

Ei nyt mitään riemukasta, mutta ei ihan kamalaakaan. Luokkahenki oli aika paska. Ihan erilaisia ihmisiä, jotka ei monet ees tuntenu toisiaan ennestään, koska oli pikkukaupungin yläaste johon tuli pikkukylien ja naapurikunnankin teinit, ja luokat laitettiin muutenkin ihan sekaisin. Häirikköpoikia. Haukkuivat tasaisesti kaikkia: Fritsukaulaista tyttöä imuriksi, hassusti kävelevää kaveriani pingviiniksi, mua kakkosneloseksi. Itkettivät vanhaa musiikinopea. Opiskelu ei niitä kiinnostanu. Luokan pari kovistyttöä sai olla aika rauhassa. Hip hei. Toisaalta kyllä kaverini siirtyi luokallemme tilanteen rauhoittamiseksi, kun hänen luokallaan oli keksitty juttuja päästä ja alettu pilkkaamaan ja kiusaamaan. Kun hän tuli meidän luokalle niin tilanne rauhoittui, ja ystävystyimme. Viime kesänä olin hänen häissään :) Juttujen keksijä ja pääkiusaaja oli muuten tyttö! Kyllä nauratti kun kuulin hiljattain, että yhdestä luokkamme pilottitakkikovispojista on tullut floristi! Joka asuu kahden kissansa kanssa :D
.
Lukiossa oli kivempaa, kun ei ollut enää niitä pahimpia häiriköitä. Toki ruotsin inhoajia oli, ja niitä jotka äiti&isi oli varmaan pakottaneet lukioon (edelleen, pikkukaupunki, ei varmaan ollu keskiarvorajaa tai sit hyvin alhainen). Mutta opiskelurauha oli parempi, ja löysin lisää samanhenkisiä kavereita. Lukio tuntuu kyl jälkeenpäin ihanalta ajalta :) Yläaste ei niinkään :D

Ihan kivaa oli. Toki sellaset perus teinin ongelmat pyöri mielessä, mutta ei mua ikinä esim. kiusattu tai muuta vastaavaa, eli ei ollut mitään ulkosista tekijöistä johtuvia vaikeuksia.

Meillä oli kuudennella ihana luokka, joka revittiin hajalle useammalle luokalle seiskalle. En tuntenut juuri ketään kun seiskalla aloitin. Juuri kun olin oppinut tuntemaan porukkaa, muutimme eri kaupunkiin. Jouduin pienelle luokalle, jolla en tutustunut juuri kehenkään. Minulla oli yksi ainoa kaveri, onneksi edes hän. Muistan kasiluokan yksinäisimpänä aikana elämässä. Tein kotona käsitöitä ja katsoin telkkaria. Paikkakunta oli järkyttävän sisäänlämpiävä ja jotkut siellä ikänsä asuneet olivat jumalattoman ilkeitä muualta tulleille. Onnistuin kuitenkin tutustumaan porukkaan pikkuhiljaa ja ysiluokka oli jo kohtuukivaa. Luokallemme tuli pari muutakin uutta tyttöä ja sitä kautta ystäväpiiri laajeni. Ysillä aika kului kaljaa juoden... Se ainoa kaverini ei ollut ehkä paras mahdollinen vaikutus minulle. Tajusin sen itsekin lukioon mentyä ja tiet erosivat. Olin lukiossa taas yksinäinen, mutta se on eri juttu.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 07:14"]

Kaikkia julkkiksia on kiusattu yläasteella. Siitä kertominen lisää suosiota.

[/quote]

Mua on kiusattu päiväkerhosta asti ja aina vaan jatkuu. En ole kertonut varmaan suosio romahtaisi vaikkei se niin hääppöstä ole nytkään. Kaikki vähätkin ihailijat alkais kiusata mua ihan varmasti.

Yläaste oli kyllä huoletonta aikaa, kun näin jälkikäteen sitä muistelee. Normaalia teiniangstia oli, kiusaamistakin oli parin tytön toimesta, mutta silti mulla oli kivoja kavereita, joten pärjäsin heidän tuellaan hyvin. Alkoa testattiin, mutta ei ollut mitään häiriökäyttäytymisiä tms, koulu sujui melko ok, ka oli 8,5 hujakoilla. Lukiossa sitten lähti vähän lapasesta, kaikki kaverit seurustelivat, olin kummajainen siinä mielessä, olisin panopuuksi kelvannut monelle, mutta ei kiinnostanut.

Miten sen ottaa. Ekat puoli vuotta seiskalla meni ihan ok, mutta sit alkoi koulukiusaaminen. Seiskan keväällä minulle todella läheinen ihminen menehtyi ihan ykskaks liikenneonnettomuudessa. Jotenkin jaksoin kesään asti ja kesä meni ihan ok, koska sain vain olla kotona. Ei kiusaajia, ei mitään.

Kasi alkoi ja seiskalla kytemään alkanut masennus iski tällä kertaa ihan kunnolla päälle. Pari viikkoa meni niin ja näin, kunnes yksi päivä romahdin, viilsin keskellä koulun käytävää 40 viiltoa ranteeseeni ja siitä sit mentiinkin ensiapuun.

Koulussa alettiin miettiä lastenkotia. Masennus paheni ja harhat tulivat mukaan.

Kasin talvella muutin lastenkotiin. Harhat pahenivat entisestään. Tällä hetkellä diagnooseina on syvä masennus psykoottisin piirtein ja paniikkihäiriö, mitkä ovatkaan oikeat termit. Itse olen sitä mieltä, että minulle kuuluisi skitsofrenia-diagnoosi, mutten halua kertoa siitä mun lääkärille.

Kasin keväällä olin viikon sairaslomalla romahdettuani täysin hetkeksi.

Ei ollut helppoa, mutta pystyin käymään koulua jotenkin ysin talveen asti, mutta se mitä silloin tapahtui... Voisi unohtua. Sen tapahtuman jälkeen minut vietiin ambulanssilla ensiapuun ja sieltä lopulta suljetulle osastolle. Osasolla olin jonkun viikon-kaks. Minut päästettiin takaisin laitokseen, koska ne jotkut katsoivat, että lastenkodilla oli henkilökuntaa, joiden kanssa pärjäisin ok ja samalla minut siirettiin sairaalakouluun. Sain mun tehtävät ja kokeet sinne, joten pystyin jatkamaan kouluani suht normaalisti.

Myös yksi ehto osastolta pääsemiseen oli se, että vielä yksikin yhtä raju juttu, ja olen osastolla vähintään 2-3kk. Se kannusti olemaan kunnolla (feikkihymy naamalla 24/7).

Tuosta kaikesta huolimatta en lintsannut kertaakaan, en edes yhtä ainutta tuntia. Jos kouluun lähteminen vaati sitä, että viilsin ranteet auki ja otin lähes yliannostuksen rauhoittavia, niin minä tein sen. Sairaslomalla ja osastolla en tietenkään päässyt käymään koulua, mutten laske niitä lintsaamiseksi. Mun ei annettu käydä koulua niiden aikana. Paitsi sairaslomallakin tein läksyt, kysyin ne kaverilta.

Ysin lopussa mun keskiarvo oli nippa nappa 9. Ei mikään paras, mutta huonompikin olisi voinut olla.

Nyt olen pääasiassa ollut valmentavalla ja kuntouttavalla. Kerään voimia lähteäkseni lukioon.

t. 17v

Ei se nyt mitään kamalaa aikaa ollut. Olin aika villi ja mulla oli kyllä ihan riittävästi kavereita. Välillä viikonloppuisin juotiin kaljaa ja omppuviiniä. Kerran poliisi toi mut kotiin. Koulu meni aluksi huonommin, mutta sitten ysillä rauhoituin ja sain yli ysin keskiarvon päästötodistukseen. Kotona oli joskus vaikeaa, kun kapinoin ja isä ei tajunnut sitä vaan suuttui aina.

Ei ollut helppoa. Musta tuntu sillon että koko luokka vihaa mua, mulla oli yksi kaveri sieltä.
Mua haukuttiin ja vinoiltiin, itsetunto poljettiin alas. Olin masentunut ja jossain vaiheessa mietin itsaria.
Koulu ei kiinnostanu yhtään tuon luokkahengen takia. Menin rimaa hipoen luokalta toiselle.
Se oli tosi kamalaa aikaa, onneksi tuo aika on takana.

Minulle yläaste oli lapsuuteni parasta aikaa. Hassuttelua ja hulluttelua kavereiden kanssa. Lämmöllä muistelen sitä kolmea vuotta;-)