Tarpeeksi hyvä peruste erolle?

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 12:21"]

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 11:59"]

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 11:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 11:49"]

Huokaus. Se nuorimies joka täällä riehuu... sinussa on kauheasti vihaa. Terapeutilla käyminen voisi olla hyväksi, minulle ainakin oli. Tuo viha syö sinua sisältä ja on esteenä että voit edetä elämässä. Olet varmasti älykäs ja selvästikin energinen, suuntaisit tuon kaiken energian ja toiminnan johonkin mikä hyödyttäisi itseäsi. Tänne virtuaalimaailmaan pakeneminen ei tuota sinulle mitää hyvää mutta vie sinulta voimat.

[/quote]

Kauheasti vikaa? Riitaa haastava ämmä on aina oikeassa? Tappeleeko esimerkiksi aloittajan mies keskenään, vai tarvitaanko siihen myös se vittumainen nalkuttava ämmä?

NAISISSA EI OLE KOSKAAN MITÄÄN VIKAA? EI AINAKAAN MIESVIHAPALSTALLA!

[/quote]

Jotenkin vähän luttana kaikessa tuossa aggressaan. :')

[/quote]

Niin, naisissahan ei ole koskaan mitään vikaa? Eihän?

[/quote]

Tui tui, oot söpö kun oot noin topakkana. :)

Kyllä tämä on aivan selvästi APn vika kun et antatun tarpeeksi. NEXT!

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 09:23"]Eli meillä on mennyt avioliitossa ja pidempään huonosti. Rakkautta tai läheisyyttä ei ole lainkaan, toisen kunnioituksesta puhumattakaan. Mitään yhteistä toimintaa ei myöskään ole. Elämme ns. saman katon alla perheenä ja "hengitämme samaa ilmaa". Ns. lasten takia olen halunnut pysyä yhtenäisenä perheenä. Tappelua ja pikku riitaa on nykyään usein. Viime viikonloppuna tilanne kuitenkin kärjistyi miehen ollessa humalassa. Mies räjähti ja alkoi rähjäämään, kun "ei päässyt" baariin. Oli jo siinä vaiheessa juonut ihan tarpeeksi. Kielsinä häntä menemästä, koska teen itse 3-vuorotyötä ja seuraavanakin aamuna minulla oli töihin meno. Siitäpä tilanne sitten eteni. Mies huusi lasten kuullen, että maanantaina käydään laittamassa paperit kuntoon eroa varten. Kahdelle kotona olevalle lapselle (yhteensä lapsia kolme, joista yksi oli yökylässä) mies sanoi, että saavat päättää kumman luokse muuttavat. Mies rähjäsi ja paiskoi ovia ja jatkoi juomista. Minua hän arvosteli monipuolisesti, haukkui ja nimitteli. Ja kuten aina ja kaiken muunkin hankalan kanssa, nyt sitä taas elellään niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Asiasta ei ole puhuttu halaistua sanaa. Mies ei ole koskaan osannut puhua ongelmista vaan kuittaa ne joko niin ettei asiasta voi enää jatkaa tai sitten kommentoi niinkuin olisin täysin typerä kun nostan ko. asioita esiin. Tässä nyt pitäisi jatkaa elämää taas ja tämäkin vaiettaisiin pois, mutta enää en vain voi. Lapset pelkäsivät ja itkivät, että nyt erotaan ja he joutuvat valitsemaan meidän vanhempien välillä jne... Olen jutellut toki useaan otteeseen kotona olleiden lasten kanssa asiasta ja sanonut, että saavat tulla puhumaankin asiasta milloin vain siltä tuntuu. Olivat todella peloissaan. Itse laitoin samaisena yönä asuntopaperit vetämään itselleni ja lapsille. Ero on ollut jo pitkään itsellä mielessä, mutta nyt tuli jotenkin piste tälle kaikelle. Onko mielestänne "hätiköityä" lähteä eroamaan tämän episodin jälkeen vai pitäisikö tässä vielä jaksaa alkaa käymään jotain yhteisiä terapioita läpi? Itse olen sinnitellyt ja tehnyt niin kauan kaikkeni tämän eteen, vaikka huonoa perhe-elämä on ollutkin etten enää oikein jaksa ajatellakaan muuta vaihtoehtoa.... [/quote] En ymmärrä teidän perhettä. Ethän sinä voi aikuista ihmistä määrätä! Jos mies haluaa baariin, niin mikä sitä estää menemästä? Ei meidän perheessä ainakaan puolison meno ole kuin ilmoitusluontoinen asia. Siis jos ei oo toisella samaan aikaan muuta menoa. Eikä se mies sitten kovin usein sinne baariin edes hingu. En minä ainakaan haluais ottaa vastuuta toisen onnesta/pahasta mielestä määräämällä minne se saa mennä ja minne ei. Ei kuulu mun elämänarvoihin. T:perheenäiti

[/quote]

Sulle tekisi, perheenäiti, hyvää harjoitella vähän sisälukutaitoa. Vai onko sun mielestä tosiaan ok, että kolmen alaikäisen lapsen isä lähtee humalassa vielä baarin, kun lasten äidillä on seuraavana aamuna työvuoro? Tietysti parisuhteessa pitää antaa kummallekin osapuolelle vapaailtoja, mutta vapaaillan paikka ei ole silloin, kun toinen osapuoli on muutaman tunnin päästä lähdössä töihin ja itsellä on silloin vastuu lapsista.

Ero on mielestäni ratkaisu, mutta sitä ennen pitäisi edes ehdottaa Al Anon, a-klinikka, katkaisuhoito, perheterapia... Jos mies ei suostu niin erotkaa.

Asiasta toiseen, miten saat lasten hoidon järjestymään eron jälkeen? Mieheltä lienee turha odottaa mitään apua, jos pullo vie.

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 13:20"]

Ero on mielestäni ratkaisu, mutta sitä ennen pitäisi edes ehdottaa Al Anon, a-klinikka, katkaisuhoito, perheterapia... Jos mies ei suostu niin erotkaa.

Asiasta toiseen, miten saat lasten hoidon järjestymään eron jälkeen? Mieheltä lienee turha odottaa mitään apua, jos pullo vie.

[/quote]

Tässä on kyllä sikäli se pointti että joskus, harvoin mutta joskus, mies herää siinä kohtaa kun on menettämässä perheen. Että jäämisen ehto olisi tosiaan ihan täysraittius ja säännölliset käynnit a-klinikalla.  Ei sitten mitään että kyllä mä yhdellä voin nyt käydä kun tää on puoli vuotta näin hyvin mennyt, selvästi mä hanskaan tän nyt. Siitä se lähti joka kerta meilläkin. Terapiassa pitäisi sitten aika suoraan ilmetä että on itsekin ymmärtänyt ongelmansa ja että se on loppu nyt. Raittiuskin on mahdollista, olen nähnyt, mutta valitettavasti sen kestämiseen ei riittänyt edes perheen menetys vaan piti tulla ihan kuolemanpelko, että jos jatkat tätä rataa niin lähtee henki.

Alkoholismi on SAIRAUS. Harva sitä ymmärtää ennenkuin, siihen itse joutuu joko sivulliseksi tai läheiseksi. Koska oma suhteeni alkoi täydellä rakkaudella 3 vuotta sitten en heti ehtinyt asiaa huomata. Salakavalasti etä-suhde 100km antoi mahdollisuuden pitää asiaa piilossa, vasta 2 vuoden jälkeen alkoi paljastumaa etä-elämää alkoholistin kanssa.  Peruutettuja näkemisiä, sovittujen asioiden rikkomisia, sammaltavia puhelinkeskusteluja, alkoholin häviämistä kaapistani, agressiivinen käytös, kylmäsydämisyys, syyttelyt, poissaolot, juhlissa naamalleen kaatuminen, kivut ja morkkikset.

On pakko ottaa kantaa näihin keskusteluihin yllä.. erityisesti, että olen alan ammattilainen ja kuinka olen ollut sokaistu asialle.

Katsoin tuossa ylempänä olevia kirjoituksia.. ja kyllä samoja kokemuksia mm. tunnekylmyydestä olen nyt kokenut. Useat syyttelyt, missä minä olen syyllinen kaikkeen ??? Olen ollut ihmeissäni..

Omassa ammatissani ja työssäni mitä teen tiedän, että yleensä sairauteen haetaan apua. Tämän sairauden kanssa on niin paljon häpeää, stigmoja ja heilahteluja onnistumisesta epäonnistumiseen. Lupauksia ja rikottuja lupauksia. Ja niitä ei itse nähdä tai niihin osata reagoida, tai niistä ei välitetä.. itsekkyys ohjaa myös valintoja..

Joka kerta haluan uskoa, että tuo ihminen itse havahtuu tilanteeseen ja huomaa miten juominen sekä sen pohjalta valitut teot vaikuttavat muihin perheen jäseniin.. puhutaan järkeä koko suvun kanssa, keskustelen hänelle ammatillisesta näkökulmasta.. kerron rauhallisesti ja ymmärtäen, mitä hän nyt krapulassaan käy läpi elimistössään.. kerron millaisia oireita hänellä on jo nyt ja mitkä elimistössä alkavat tehdä loppuaan ja miksi. mm. alkavat diabetes-oireet. Motoriset muutokset -> pikkuaivojen muutokset yms. ihan kansankielellä.. On selvää että jos alkoholi turmelee elimistöä on vaikeaa laittaa uusia toimintoja tilalle.. kun on pikkuaivot juotu niin eihän niitä enää takaisin saada.. samoin muut kognitiiviset toiminnot ja tunne-alueen muutokset.

Tämän kanssa sitten pitäisi elää -Kuka haluaa????

Vastaan tuohon ylläolevaan viestiin ...Ei ole ok, että ihminen ravaa baareissa...

Miksi? Mitä sillä haetaan?

Kuin heittäisi bensaa liekkeihin.. sairaus ei sillä parane. Entä ,jos yritetään estää  .. niin kuin yllä mainittiin.. sekään ei auta... mutta voi helpottaa ehkä sitä, että juuri sillä kertaa ei lopputulos ole perheen sisällä kaaos. Ongelma vain siirtyy.No, pitäisikö sitten päästää menemään ja antaa palaa ... jalka kohti baaria?

-EI-, sillä salaa tuo ihminen sisällään toivoo, että juuri joku auttaisi ja veisi ongelman pois, koska hän ei itse siihen pysty. 

Valitettavan useasti kuitenkin asia saattaa edetä käsirysyyn asti...ja siinä sitten ollaan  ihan eri asioiden parissa ongelmaa hoitamassa.

Juomiseen ei ole kuin 1 vaihtoehto. Korkki kiinni lopullisesti. 

Tähän päästään vain, jos henkilö ollessaan edes hetken raittiina ymmärtää tilanteen itse ja siihen suuntaan haluaa tehdä muutosta. Muutos.. JUU.. kun kysytään, että kuka kannattaa muutosta , niin kaikki nostaa käden.. mutta kun kysytään, kuka haluaa muuttua niin yhtään kättä ei nouse. Sama asia tämän kanssa. - Ei ole helppoa tehdä muutosta. Se vaatii valtavan määrän päätösvoimaa, itsekuria ja kykyä asettua myös muiden (läheisten asemaan) .

Onko sitä? Mitä tehdä sitten?

Niin hirveältä kuin kuulostaa, ylläoleville sanoisin pakkaa lasten ja sinun kamppeet ja tee se mahdollisimman pian. Elin itse myös 10 v avioliiton alkoholistin lapsen kanssa edeltävästi .. ja se myös omasi tuon opitun mallin tunteiden käsittelystä, agressiivisuuden ..vihan ...ja kun äiti oli kyseessä myös vääristi henkilön naiskuvan.  Erityisesti tunne-elämän asioiden kanssa ongelmat korostui ja koskaan ei läheisyys saanut oikeaa ja aitoa merkitystä.

Pelasta lapsesi ja kerro heille miten asiat on!!! Erityisesti, jos heillä on ikää käsitellä asiaa. 

Alkoholistin näkökulmasta mikään ei ole hirveämpää, kuin jäädä hylätyksi. Tosin, joillekin se taas avaa näkemyksen siihen, että JES! nyt saan juoda rauhassa.  Kunnes... arki koittaa ja ne järkyttävät tosi-asiat, vierotusoireet, morkkis ja kivut tärinöineen iskee päälle.  Siinä kohdin alkoholisti joko ottaa uutta huikkaa helpotukseen tai pysähtyy ja huutaa APUA!

Itse hoitotyön opettajana, sairaanhoitajana näen avun tarpeen, mutta olenko oikea henkilö häntä tukemaan ja hoitamaan. Ja mitä hoidan? Hoidanko henkilöä, joka ei suostu itse parantumaan ja jatkaa samalla tavalla vai henkilöä, joka yrittää raitistua..

Mitä tämä tarkoittaa minulle?  Mitä hänestä oikeasti on jäljellä minulle?

Koska parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde pitää siinä olla molemmille osapuille sisältöä. En usko, että elämän sisältönä on se, että katsoo sivusta, kun toinen purjehtii edes takaisin asian kanssa ja ei todellisuudessa hae apua. Tuhoaa itsensä ja sinä tuhoudut sivussa myös. Ei kukaan, ei edes ammattilainen halua sitä itselleen.

Itse koen myös, että niin kauniistikin, kun yhteinen suhde alkoi on aika laittaa asiat järjestykseen. Toki, tällä on valtavat vaikutukset minuun henkilökohtaisesti, kun on niin tunteissaan kiinni toisessa ja suunnitellut tulevaa yhteistä loppuelämää, jossa omaisuuden yms asioiden kanssa ollaan tehty sopimuksia. 

Mutta mikään raha tai omaisuus ei voi olla este sille, että on itse oikeutettu ja muut perheen jäsenet hyvään ja laadukkaaseen elämään. Mutta on ymmärrettävää, että näissä valinnoissa se korostuu.

Käyn vielä itse tämän kokonaisuuden kanssa suurta kamppailua, mutta tiedän, jos en tee rajoja asialle ei elämäni ole laadukasta ja en todellisuudessa voi edes pienen vertaa vaikuttaa henkilöön. Tähän tarvitaan myös valtavasti omia voimia.. ja päättäväisyyttä. Se, että on alan ammattilainen ei auta tässä kohdin, sillä asia vie henkilökohtaiselle tasolle, jossa ammatillisuus joutuu huimaan koetukseen. Toivon vain, että henkilö itse havahtuu tilanteeseen..valintaan.. jonka juuri hänelle esitin. Valitse :Minä, perhe tai viina.

Eiköhän ero ole jo tehty, kun aloituksesta on 6 vuotta.

Nyt on kyllä paha tilanne.

Mielenkiintoista kuulla miten itse toimisitte? Kaikki tietää, että suunilleen joka suvusta löytyy se yksi alkoholisti.

Miten asioiden kanssa menetellään?

-Piilotetaanko asia?  - Hävetään? - Jätetään kotiin, jottei muut saa tietää? - Hyssytelläänkö asian kanssa? 

Menetelmiä on monia. Mutta nämä ylläolevat ovat monien ratkaisuja tilanteessa. 

Kyllä, ihmisellä on itsemääräämisoikeus Suomen lakien mukaan, myös hoitotyössä. Mutta mitä jos ihminen on vaarallinen itselleen ja muille... kyllä Suomen terveydenhuollon pitää puuttu silloin...mutta meillä tässä Suomen maassa on tämä vaiva kansansairautena. Se ei onnistu, että jokaiseen perheeseen puututaan. Lisäksi henkilö itse motivoidu itsehoitoon, joka meidän hoitotieteen osiossa on myös kulmakivi kaikelle hoidolle. 

Kukaan ei voi parantaa toista jos toinen ei halua. Itse hoitotyön opettajana ja sairaanhoitajana turhaudun juuri tästä asiasta. Annamme ihmisille hoitoa, järjestelemme, hoivaamme ja yritämme saada asioita parempaan. Tuloksena, ettei henkilöä itseään kiinnosta. Tällaisia potilaita meillä on lukuisia. Ja alkoholistit ovat hyvä esimerkki siitä. Tosin he myös ovat monesti "sairaudentunnottomia" niinkuin ammattisanamme kuuluu. 

Mutta, silloin kun henkilö on läheinen, rakas.. miten turhautuminen näkyy.. sairaanhoitajana voin aina laittaa oven kiinni ja sanoa, että ei sitten. Otat sitten itse vastuun tästä. Mutta voimmeko omaisena tai rakkaallemme sanoa näin?

Tässä teille eettinen kysymys. Mitä mieltä olette?

Henkilökohtaisesti minulle tuo merkitsisi sitä, että olen hänelle läheinen. Mutta omaan ammattitiedon ja menetelmät asiasta. Auttaako se? - Ei ja Kyllä. Ei, koska tunteet ohjaavat vahvasti intuitiota tilanteessa miten toimia. Ja turhautuneisuus, epätoivo ja ahdistus pukee päälle mekkoa ja olen kuin kuka tahansa muu omainen.

Mutta kyllä auttaa sen verran, että tunnistan hänen taudinkuvan. Tiedän mitkä sanat tai teot kuuluvat alkoholismiin.. en ehkä provosoidu niin monesta asiasta. Tieto ohjaa ymmärrystä ja toimia, kuinka ehkä tehdä tilanteessa. Mistä apua ja miten prosessi hoidolle toteutuu tai mitä sairauksia puhkeaa esille tämän sairauden myötä. 

Kuitenkin ihminen on ihminen toiselle oli hän ammatissaan tai ei. Se on reflektointia ja asioiden ratkomista yrittäen kompromissejä tehden päästä molempia miellyttävään lopputulokseen. 

Alkoholisti ei tahalleen halua olla alkoholisti.. ja ymmärrys että kyseessä on sairaus...se on avain kaikkeen. Etenkin sairastuneelle itselleen. 

Ei voi pakottaa toista hoitoon voi toki johdatella. Itse koen, että asioista puhuminen asioiden oikeilla nimillä auttaa. Kuolema ei ole kaukana alkoholistilla. Ja loppu on aika karu, kipujen ja olotilojen keskellä. Muut kokevat avuttomuuden ja toivottomuuden auttaa. Usein myös vihaa siitä, etteivät pystyneet vaikuttamaan henkilöön tai heitä ei kuultu. 

Suosittelen kaikille kuitenkin asioiden realistista tutkintaa. Oli sitten itse alkoholisti tai sen omainen, läheinen, rakas. 

Kaikessa hoitotyössä on muutoksille yksi menetelmä... se on: ÄLÄ OTA LIIAN SUURIA ASIOITA KERRALLA TAVOITTEEKSI. TEE ASIA KERRALLAAN, MOTIVOI, KANNUSTA, USKO JA KIITÄ ONNISTUMISESTA  - ASKEL , ASKEL KERRALLAAN PIENIN SELLAISIN. LOPULTA OLET MAALISSA.

No et saa erota.

Minäkö erota?

Itken joka hetki..hän ei tule.. on vihainen, syyttää ja juo...olen menettänyt sen miehen johon rakastuin..hän on nyt jotain muuta.. sielu on rikki ja koti menee alta

Ihmiselle kirjoitti:

Itken joka hetki..hän ei tule.. on vihainen, syyttää ja juo...olen menettänyt sen miehen johon rakastuin..hän on nyt jotain muuta.. sielu on rikki ja koti menee alta

Halaa miestä kun hän tulee ja sano että oot ikävöinyt!

Hätiköityä? Mistä kohtaa tuo on hätiköityä? Minkä ihmeen takia olisit eroamatta? Lasten? Kuvitteletko, että tuollainen ilmapiiri ja parisuhteen malli on heille hyväksi?

Sinun olisi pitänyt erota jo aiemmin. Itsesi takia. Lastesi takia. Ydinperhe ei ole mikään automaattinen onni lapsille, vaan lämmin, kunnioittava, rakkaudellinen ja turvallinen koti on tärkeä.

Tänään jatkan kirjoitustani tästä parisuhteestani alkoholistin kanssa etä-suhteessa. Meillä ei ole yhteisiä lapsia . Meillä oli raskaus aluillaan, kun olimme juuri alkaneet tapaamisen. Olin silloin vielä naimisissa toisen miehen kanssa ja liito oli jo karilla. Mutta monista koukeroista johtuen lapsen tulo piti keskeyttää. 

Asiat ovat viime päivien aikana mennyt aika solmuun. Osaksi siitä, että minusta tuo henkilö on puhunut omaisilleen sellaisia asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Hän on yrittänyt saada syyn minun päälleni, huomion pois juomisesta. 

Valheet ja heikko itsetunto.

Olen törmännyt nyt tähän asiaan, että vaikka kuinka rakastaisin ja tuota miestä on hän myrkyttänyt valheillaan sukunsa joihin kuuluu äiti, sisar, ja 2 aikuista poikaa. Kun asiat ovat puhuttu liian avoimesti on siinä kerrottu sellaisia asioita, joita on jokaisen pariskunnan välillä sovittu keskenään, sellaisia joita muut eivät ymmärrä ja pysty käsittelemään, kun eivät tiedä kokonaisuutta.  Nämä asiat ovat vuodatettu yhdestä suusta muille. Tätä on tehty minulle jo alusta alkaen. Vaikka en ole ollut syyllinen mihinkään. Vihaa on alettu kasvattamaan.

Nyt kun asioita tarkastellaan vain hänen näkökulmastaan ja ei anneta minulle mahdollisuutta kertoa mikä on totta ja mikä ei., ollaan suossa. Mainitsen myös tässä, että etä-suhde on tarkoittanut myös sitä, että olen joutunut vain harvan kerran tekemisiin hänen äitinsä ja sisarensa kanssa. Joten mielikuvaa tai ymmärrystä ei ole minun oikeasta luonteestani ei ole heille muodostunut. Vain se mitä rakkaani on heille kertonut pelastaakseen itsensä syytöksiltä hänen juomisestaan. 

Vaikka kuinka yritän hänelle nyt selvänä puhua järkeä on hänen suojamuurinsa edelleen päällä. Hän ei myönnä, että on kertonut asioista vain itselleen sopivan version. Tämä saa valtavan vihan ja inhon minua kohtaan suvun osalta, joka samaan vihaisesti vaatii kovilla sanoilla hänen luopumaan minusta.  "Jätä tuo nainen". olet juonut aivosi pehmeäksi, kun olet tuollaisen naisen kanssa.

On hyvä ymmärtää, että alkoholistin kanssa eläminen myrkyttää ja estää ihan normaalien asioiden ymmärryksen. Vaikka yirtin hänen sisarelleen ja äidilleen soittaa, kertoakseni oman näkökulman asioista. Kumpikin ei vastaa, eikä halua mitenkään olla tekemisissä kanssani. - Minusta on törkeää ja halpamaista. Oikeastaan keskenkasvuista olla puntaroimatta asioita monesta näkökulmasta, etenkin jos asia koskee alkoholistia ja tietoa on tullut josta ei ole kokonaisuutta. Häneen ei voi luottaa. 

Selvinä päivinä, jolloin hänen äitinsä ja sisarensa hänet tapaa on luonne jotain aivan muuta. Hän on avulias, ahkera, kiltti, keskustelevainen, suloinen jne. Tuollaisesta persoonasta on vaikea saada kuvaa  millainen hän on parisuhteessa tai edes juodessaan. Juominen muuttaa ihmistä. Hän kertoo muille itsestään ja sopivasti uhristaan asioita, jotka vie huomion häneltä. Tällä kertaa se olen minä, RAKASTETTU. Vai olenko minä rakastettu oikeasti? 

Kykeneekö alkoholisti rakastamaan?

Tätä kysymystä olen pohtinut. Kun tiedetään, että alkoholistit ovat luonteeltaan juuri miesystäväni kaltaisia. Herkkiä, suloisia ja herttaisia ihmisiä, joilla on tunteet todella avoimet. Tähän piirteeseen juuri minäkin rakastuin hänessä. Tätä jokainen meistä varmasti haluasi itselleen osaksi. Olinkin onnen tyttö saadessani tämän häneltä heti suhteen alussa.. Olin TAIVAISSA!

Mutta nyt, kun tiedämme, että suhdetta on jatkunut 3 vuotta. Suurin hekuma on saavutettu. Hän myös saanut minut luopumaan edellisestä avioliitostaan ja sitonut minut myös taloudellisesti häneen kiinni. Nyt on mahdollisuus juoda. En voi valittaa, kun hän ei tule, kun hänen pitää tehdä työtä minulle. Vaikkakin hän juo tuona aikana ja varmaan myös työtä tehden kun on yrittäjä.

Voinko luottaa häneen, voinko oikeasti nähdä, että hän rakastaa minua. Jos hän aidosti rakastaa, niin hän suojelisi minua kaikelta pahalta. Niin hän ei tee. Hän jatkaa valheita ja kertoo puolittaisia totuuksia asioista. Nämä muodostavat vyyhdin paheksuntaa minua kohtaan. Epäilen myös, että perheen omat traumat henkilöillä ovat esteenä kokea myötätuntoa, ymmärrystä ja anteeksiantoa.

Onko siis rakkautta. Tässä näemme rakkauden viinaan, sen puolustamisen viimeiseen asti. Näemme kuinka alkoholisti saa suhteen kariutumaan, luo vihaa ympärilleen omalla tekemisillään. Kuinka hieno asia kuin toisen ihmisen vilpitön rakkaus on , sekin kuolee. Mutta näin tapahtuu silloin, kun viina hallitsee.  Mutta on päiviä, jolloin viinaa ei juoda - Onneksi. Mitä silloin tapahtuu?

Alkaa henkilön "morkkikset" oma ajattelu.  Kaipuu siihen että on rakastettu ja haluttu, kuin kuka meistä tahansa. Onko silloin tuo rakkaus aitoa? On palattava siihen ihmiseen, siihen persoonaan ja herkkyyteen mitä hän persoonana oikeasti on.  Ja silloin voidaan väittää, että kyllä hän myös osaa ja haluaa rakastaa. Hän myös tarvitsee sitä, sillä jokainen ihminen perustarpeiltaan tarvitsee rakkautta ja toista ihmistä. Moni vain sen opettelee kieltämään ja luomaan selvityksen miksi sitä ei tarvitse. Se onkin sitten ihan oma tarinansa ja siihen en nyt mene, jotta tämä asia ei rönsyile ja pysyy aiheessaan. 

Kysyn siis, miten itse koette. Ja minkä kanssa jaksatte elää. Mietitte aina omia tarpeitanne ja myös vanhempina lastenne tarpeita. Nämä ovat asioita, jotka mutkistavat päätöksiä ja näkemyksiä. Mitä tehdä? Teenkö oikein? Ne ovat eettisiä kysymyksiä, moraalikäsityksestä tulevia.. joka nostaa ajatuksen mikä on oikein ja ikä on väärin? Ne käsitykset me muodostamme lapsuudessa, oman maailman kokemuksen ja minäkuvan kautta. Saattaa kuulostaa vaikealta  tässä, mutta ehkä tämä puhuttelee joitain. Itse tällä kirjoituksella on tavoitteena purkaa mieltä, hakea näkemyksiä sekä toimintamalleja muilta ihmisiltä, jotka mahdollisesti ovat joko itse kokeneet samankaltaisia asioita tai muuten vain omaavat näkemyksiä. 

Kun yksin ei pärjää pitää hakea tukea ja keinoja muualta. Tässä yksi menetelmä siihen.