Lue keskustelun säännöt.
Voi hitsi kun välillä ei jaksaisi lapsiaan....
21.04.2015 |
Poika, kohta 4v, kiristää kyllä hermojani nykyän niin monta kertaa päivittäin etten kohta tiedä miten jaksaa.
Yritän ja yritän ja yritän pysyä rauhallisena, mutta välillä vain räjähdän kun en enää jaksa.
Nyt olen paska mutsi ja jätin potalle parkumaan ja tulin tänne avautumaan.
Hän meni ihan nätisti vessaan, sitten alkoi itku. Menin katsomaan mikä on hätänä, no hän oli päättänyt että hänellä oli huonot housut jalassa ja niitä piti ottaa pois.
Sitten sukat oli huonosti, joten laitettiin paremmin. Eivät olleet tarpeeksi hyvin, joten hän riisui ne, ja sitten alkoi huuto että minun pitää pukea hänelle sukat.
No yllätys yllätys, en pukenut, vaan selitin että jos olen laittanut ne paremmin, ja hän riisuu ne, niin en laita ne heti takaisin.
Ja siitähän rääkyminen taas alkoi....
Huoooooh.......
Kommentit (17)
Höpsis, neljä tai kuusi tai kymmenen vuotta on niin lyhyt aika, että se menee ihan vilauksessa :). Kyllä se on sen arvoista, ja viimeistään noin 14 vuoden päästä helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tollasta se on pienten lasten kanssa, ei auta kun kestää kun siihen on lähtenyt.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 08:48"]
Höpsis, neljä tai kuusi tai kymmenen vuotta on niin lyhyt aika, että se menee ihan vilauksessa :). Kyllä se on sen arvoista, ja viimeistään noin 14 vuoden päästä helpottaa!
[/quote]
Niinpä. Lasten hankkiminen sotkee onneksi ajan kokemista niin, että monta vuottakin menee aivan vilauksessa. Kohta aloittaja on jo vanhus, ja onhan se sitten kivaa, kun joku tulee ulkomailta vanhainkotiin katsomaan pari kertaa vuodessa.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 08:48"]
Höpsis, neljä tai kuusi tai kymmenen vuotta on niin lyhyt aika, että se menee ihan vilauksessa :). Kyllä se on sen arvoista, ja viimeistään noin 14 vuoden päästä helpottaa!
[/quote]
Ai sulla oli yksi vielä tulossakin.. Korjaan, että viimeistään noin 18 vuoden päästä helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 08:57"]Mikä tämän aloituksen pointti on?
[/quote] Mikä pointti missään on? Ehkä kirjoitin velojen iloksi, tietävät taas miten helpolla pääsee kun ei ole rääkyviä räkänokkia pyörimässä jaloissa... tai sitten vain avauduin, ja ehkä toivoin että toiset kirjoittaisi omien lasten kiukkukohtauksista, niinku vertaistukea tiedätkö?
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 09:20"][quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 08:57"]Mikä tämän aloituksen pointti on?
[/quote] Mikä pointti missään on? Ehkä kirjoitin velojen iloksi, tietävät taas miten helpolla pääsee kun ei ole rääkyviä räkänokkia pyörimässä jaloissa... tai sitten vain avauduin, ja ehkä toivoin että toiset kirjoittaisi omien lasten kiukkukohtauksista, niinku vertaistukea tiedätkö?
[/quote]
Olet ne lapset vapaaehtoisesti hankkinut, jos eivät olleet vahinkoja äidin älykkyydestä päätellen. Turpa kii ja hoida kakarasi. Turha täällä on vinkua ryttyisiä sukkia, ne on vaan sukat. Tässä maailmassa on muitakin ongelmia. Ai niin mut eihän wt näe kuin omat varpaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sure jos hermot menevät välillä, niin varmasti kaikilla. Tiedät itse, että olet hyvä äiti.
Tavallaan nuo ärsyttävät ja yksinkertaiset 'mitäs läksit ' kommentit ovat oikeassa, kunhan siihen sisältyy sekin, että myös äidiltä tulee menemään hermot aina joskus. Opettele antamaan anteeksi se itsellesi.
Tsemppiä ap. Tuo on niiiiiin tyypillistä ja niin hermojarepivää. Kohta ulos aurinkoon ja sitten saat muruset ehkä jo päivälevolle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua, ap! Voimia ja tsemppiä. Yritä ottaa välillä omaa aikaa, niin jaksat paremmin. Hermot menevät joskus kaikilla, paitsi mun kälyllä, joka on superäiti (tää ei ole ilkeämielinen kommentti, hän oikeasti vain on superäiti).
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 09:26"][quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 09:20"][quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 08:57"]Mikä tämän aloituksen pointti on?
[/quote] Mikä pointti missään on? Ehkä kirjoitin velojen iloksi, tietävät taas miten helpolla pääsee kun ei ole rääkyviä räkänokkia pyörimässä jaloissa... tai sitten vain avauduin, ja ehkä toivoin että toiset kirjoittaisi omien lasten kiukkukohtauksista, niinku vertaistukea tiedätkö?
[/quote]
Olet ne lapset vapaaehtoisesti hankkinut, jos eivät olleet vahinkoja äidin älykkyydestä päätellen. Turpa kii ja hoida kakarasi. Turha täällä on vinkua ryttyisiä sukkia, ne on vaan sukat. Tässä maailmassa on muitakin ongelmia. Ai niin mut eihän wt näe kuin omat varpaansa.
[/quote] Kuule, sinulla ei vastauksestasi päätellen kovin paljon sanottavaa toisten älykkyydestä. Minä en vinkunut sukista, kunhan avauduin siitä miten turhauttavaa se voi olla kun lapsi keksii aina jotain mistä pitää vinkua, ja että aina ne omat hermot ei kestä turhanpäiväistä vinkumista. Omasta peilistäsikin taitaa wt näkyä, minusta aika roskaväkityylinen sävy viestissäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on monta lasta, uusperhe ja kaksi (yhteistä) nuorinta on 2v. ja 4kk. Koko viimeisin raskaus epäilytti että olinko aivan pähkähullu kun pistän itseni tähän suohon. Varautusin todella kamalaan aikaan, mutta ei tämä nyt ihan niin hirveää ole ollut. Toki välillä on tosi huonoja päiviä ja silloin tuntuu että kaikki kaatuu päälle, lapset käyvät todella pahasti hermoille ja kadun että tapasin koko miehen, jonka takia tässä nyt ollaan.
Mutta useimmiten pärjään ihan hyvin näiden kanssa ja vauva on kyllä sulattanut sydämeni enemmän kuin osasin odottaakaan. Ja 2-vuotiaan uhmaikä ei ole ollenkaan niin paha, mitä monen kaverin lapsella. Muutenkin ollaan pääsääntöisesti onnellisia. Näitä yritän sitten muistella siinä kohtaa kun on huono päivä. Ja otan vastaan kaiken avun mitä vaan saan. Onneksi vanhempani asuvat lähellä ja hoitavat mielellään lapsia. Se että pääsen noista riiviöistä välillä eroon auttaa todella paljon jaksamaan.
Se on se käsittämätön äidinrakkaus ja elämän täydentyminen, kun saa lapsia! Sitä ei voi velat ymmärtää, koskaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 09:43"]
Se on se käsittämätön äidinrakkaus ja elämän täydentyminen, kun saa lapsia! Sitä ei voi velat ymmärtää, koskaan!
[/quote]
Jep, se se vasta on Oikeaa Elämää kun kuuntelee sukista kiukkuavaa jälkeläistä <3. Elämänmakua hei!
Täältä tulee vertaistukea. Minulla 2v jääräpää, jonka hieman valittava äänensävy (tarpeeksi monta kertaa toistettuna parin tunnin sisään) saa hermostoni aivan ylitilaan. Suurimman osan ajasta olen ihan rauhallinen äiti, mutta kun jatkuvasti joku kaipaa jotakin, ja koko ajan sitä hoitaa asiat niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ja silti vaikka mikä on huonosti ja vaatii taas niiiin paljon huomiota ja säätämistä. Olen muutenkin 'hieman' keskittymishäiriöinen, niin tällaisen viiden hengen talouden kohtuullisen hyvin pyörittäminen on jatkuva haaste. Rajojaan on päässyt tutkiskelemaan...
Minulla on 2v lisäksi kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka ovat ihania (kyllä, niin se 2v:kin on). Siinä vaiheessa kun heistä nuorin oli n. 5v elämässä alkoi uusi vaihe. Kaikki oli niin paljon helpompaa -minulle. Jotenkin sai taas ilmaa ympärilleen. Se symbioottinen suhde oli hellittänyt, lapset omatoimisia (sillai onnistuneesti), heillä omia kavereita, ei enää päiväunisäätöjä, oikeita keskusteluja jne. Eli jo muutaman vuoden päästä tilanne on aivan eri, sitä hoen itsellenikin. (Niin, ja 2v oli vahinko miehen jo odotellessa pääsyä vasektomiaan...)
Ja kun suurimman osan aikaa sitä on se turvallinen ja lempeä ja kärsivällinen äiti, niin kyllä ne lapset ne pari äyskäsyäkin jaksaa. Varsinkin kun vielä sanallistaa ja kertoo mistä se johtui ja tarpeen vaatiessa vaikka vielä pyytää anteeksikin. Voimia ap!
Vertaistukea? No, en ole vertaisesi. Olen ihminen, joka on tyytyväinen päätöksiinsä eikä valita niistä.
Ja toinen, joka täyttää kohta 2v, matkii isoveljeään kaikessa. Niin hyvässä kuin pahassa.
Hermot kireällä muutenkin, kolmannen lapsen laskettu aika 6.6, ja vaivoja ollut enemmän kuin laki sallii.
Ja eiku kommentteja tulemaan että miksi niitä lapsia pitää enemmän tehdä kun ei selviydy yhdestäkään...
Kyllä selviydytään, ja suurimmaksi osaksi ajasta kaikki meneekin oikein hyvin, mutta sitten tulee näitä päiviä kun mikään ei ole hyvin.