Eduskunta on eilen kutsuttiin hätäkokoukseen. Miksi?
Kai siinä joku syy on oltava kun 1.1 käsketään kansanedustajien asap hätäkokoukseen?
Kommentit (41)
Vessapaperin ylituotanto uhkaa varastotilojen riittävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Sanna laittanut kännissä vahinkoviestin kaikille.
Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä Sannalla ei ole viestintävälineitä nykyisellään. Kaikki on hukattu tai unohdettu jonnekin. Älykello nyt kuitenkin ranteessa välillä roikkuu, sitä voi välillä pällistellä ja virnuilla viestien sisällölle.
Eduskunta kokoontuu ensi viikolla, koska oppositio vaati sitä koolle hyväksymään nopeutetusti lait, jotka nopeuttavat yksityisten hyödyntämistä koronarokotuksissa paremmin. Eli että niiden antaminen voisi nopeutua, kun yksityiset palvelut kuten työterveyshuolto pääsevät mukaan antamaan rokotuksia.
Soijalatte oli loppunut ja kalliossa kuultu vihapuhetta.
Linkki lähteeseen joka kertoo että hätäkokouksen kutsu on tapahtunut
Vierailija kirjoitti:
Soijalatte oli loppunut ja kalliossa kuultu vihapuhetta.
Siis eikä! Nyt on piru merrassa. Nyt on heti kiellettävä kaikki paitsi punavihreys. Muut leireille.
Mutta miksi Ohisalon vauva ei oo syntynyt? Piti syntyä joulun aikaan? Salataanko ja onkin syntynyt?
Vierailija kirjoitti:
Onko Sanna ollut taas bilettämässä?
Syönyt kallista kaviaaria ja maksattanut kansalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Sanna ollut taas bilettämässä?
Vetikö Sanna taas perseet Illun kanssa?
Persuilta tulisi välikysymys, mutta Riikka on edelleen murjottamassa saunan lauteiden alla konvehtiensa kanssa, niin ei voi mitään…
Niinpä.. sanoin jo silloin syksyllä, että väärä valinta… harmi että Tiihonen savustettiin ulos puolueesta, kuten kaikki valtaklikkiä vastaan asettuneet.
Vierailija kirjoitti:
Agregaatti hommattu viikko sitten jo varuiksi, ne tulee nimittäin loppumaan ensimmäisenä jos kriisiä pukkaa.
Kai se on ekologinen sähköaggregaatti?

Mikähän muuten mahtaa olla syynä näihin ulos savustamisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agregaatti hommattu viikko sitten jo varuiksi, ne tulee nimittäin loppumaan ensimmäisenä jos kriisiä pukkaa.
Kai se on ekologinen sähköaggregaatti?
On se. Ei lähde käyntiin eikä tuota sähköä. On siis aatteellisesti puhdasoppinen ja punavihreän hallituksen direktiivit täyttävä.
Dollarin kurssi on romahtanut, inflaatio alkaa jyllää. Se on pojat valitettavasti uusi lama ☹️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agregaatti hommattu viikko sitten jo varuiksi, ne tulee nimittäin loppumaan ensimmäisenä jos kriisiä pukkaa.
Kai se on ekologinen sähköaggregaatti?
Joo, se toimii sähköllä.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kun on muita ruotsia äidinkielenään puhuvia täällä. Uskoisin, että aloittaja et tarkoittanut klo 1.1, vaan päivämäärää 1.1.? Opin itse viime vuonna, että suomen kielessä käytetään pistettä päivämäärän jälkeen.
Turhaan te siellä panikoitte, ei mitään pahaa ole tapahtumassa.
Ei Suomessa sellaista kellonaaikaa ole olemassakaan kuin 1.1

Nyt menee aiheen ohi, mutta kirjoitetaan ruotsiksi siis esimerkiksi 2.1? Eli piste tulee vain päivän, ei kuukauden perään? Merkillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agregaatti hommattu viikko sitten jo varuiksi, ne tulee nimittäin loppumaan ensimmäisenä jos kriisiä pukkaa.
Kai se on ekologinen sähköaggregaatti?
Joo, se toimii sähköllä.
Sehän onkin varsin mainio varavirtalähde sähkökatkoksen aikaan. Hyvin ekologinen, kun ei pysty käyttämään ollenkaan. 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kun on muita ruotsia äidinkielenään puhuvia täällä. Uskoisin, että aloittaja et tarkoittanut klo 1.1, vaan päivämäärää 1.1.? Opin itse viime vuonna, että suomen kielessä käytetään pistettä päivämäärän jälkeen.
Turhaan te siellä panikoitte, ei mitään pahaa ole tapahtumassa.
Ei Suomessa sellaista kellonaaikaa ole olemassakaan kuin 1.1
Eikö toi ole 01.10?
Nollathan eivät ole välttämättömiä.