Lue keskustelun säännöt.
Miten lopettaa oman ulkonäön pakkomielteinen ajattelu ja tarkkailu?
19.04.2015 |
Ajattelin kysyä apua täältä, kun täällä ilmeisesti käy aikuisia ihmisiä, joilla on elämänkokemusta ja mahdollisesti neuvoja minulle tähän tilanteeseen.
Ulkonäköni ajatteleminen ja murehtiminen sekä alituinen peilistä itseni tarkkailu vie aivan liian suuren osan päivästäni. Ajattelen jatkuvasti omaa rumuuttani ja vertaan itseäni muihin. En edes ole mikään teini enää, vaan jo 25-vuotias. Aamulla töihin lähtiessä joudun käyttämään tuntikausia meikkaamiseen, hiusten laittoon, vaatteiden valitsemiseen... En jaksa tätä enää, minulla menee aivan liikaa aikaa rumuuteni murehtimiseen ja sen piilotteluun. Olen lukenut dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, ja pelkään että minulle on kehittymässä sellainen.
Olen ollut aiemmin kropaltani hieman ylipainoinen, ja aloitin noin vuosi sitten laihduttamisen. Nyt olenkin painon ja rasvaprosentin suhteen ihannemitoissa, ja minun pitäisi olla nyt tyytyväinen itseeni. Kuitenkin tämä laihdutusprojekti on vain lisännyt tyytymättömyyttä itseeni, sillä kuvittelin, että laihduttamalla saisin kauniin vartalon. Mutta nyt sitten murehdin niitä asioita joihin ei voi laihduttamalla ja lihaksia kasvattamalla vaikuttaa. En voi muuttaa esimerkiksi lantio- ja kylkiluitten kokoa, joten en saa tietynlaista vyötäröä. Enkä voi päättää, että se vähä rasva mitä kehossani on jäljellä, menisikin vatsan sijasta rintoihin. Enkä voi muuttaa pituuttani. Liikunnan harrastaminen alkaa muuttua pakkomielteiseksi, vaikka tiedän, että se ei ole enää tervettä enkä sen avulla voi muuttaa kroppaani täydelliseksi. Välillä olen masentunut vartaloni takia, välillä kasvojeni takia, välillä taas hiusten... Ihan hetkittäin tunnen itseni kauniiksi, esimerkiksi jos olen juuri laittautunut johonkin juhlaan. Mutta tämä olotila kestää ehkä 5min, sitten hiukset alkaa hapsottaa tai silmämeikki näyttääkin huonolta tai jotain. Ja juhlissa katson muita naisia, että kuinka he ovat kauniita, ja kuinka minä laittauduin niin kauan enkä silti pääse lähellekään tuollaista kauneutta.
Joku voi alkaa syyttämään minua pinnalliseksi ihmiseksi, mutta en usko olevani sellainen oikeasti. En arvostele muita ihmisiä ulkonäön perusteella. Ihmisissä luonne on tärkein. En näe ketään muita ihmisiä rumana. Ajattelen että suurin osa ihmisistä on todella kauniita ja viehättäviä, minä itse vain olen ruma.
Näitä juttuja kirjoittaessani tajuan itsekin miten typerää ja sairasta tämä kaikki on. Toisaalta en usko, että tämä on mitään sairautta, koska minulla on rumasta ulkonäöstäni ihan konkreettisia todisteita. Luulen että suurin syy siihen miksi tunnen näin, on se, että en ole koskaan saanut mitään huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Kukaan ei näe minua kauniina tai kiinnostavana, kukaan ei koskaan lähesty. Kauniita ja tavallisen näköisiä ja melko rumiakin naisia lähestytään, joten minun täytyy siis olla aivan käsittämättömän oksettavan ruma, koska minua ei lähestytä. Yritän jatkuvast kohentaa ulkonäköäni. Olen treenannut itselleni niin hyvän kropan kuin se minun geeneilläni on mahdollista, olen hankkinut hienoja vaatteita, olen opetellut meikkaamaan ja laittamaan hiukset, olen tehnyt ulkonäköni eteen ihan kaiken mitä on tehtävissä, ja edelleenkään en kelpaa. Rumuuteni ei ole kuitenkaan sellaista, että minulle huudeltaisiin kadulla tai tuijotettaisi pahasti. Rumuus vaikuttaa oikeastaan vain siihen, että miehiin on mahdoton saada kontaktia. Ajattelen usein "jos saan vatsani vielä vähän litteämmäksi, kehtaan mennä uimarannalle". "Jos saan treenattua takapuolen vähän paremman näköiseksi, joku ehkä pyytää minua treffeille". "Jos opin meikkaamaan kasvoni kauniimmaksi, minun on ehkä helpompi puhua tuntemattomille ihmisille". Vaikka tiedän, että en pysty tekemään ulkonäkööni enää mitään niin radikaaleja muutoksia, että sillä olisi jotain vaikutusta elämääni.
Kysyisin siis, että onko kukaan muu paininut näiden samojen asioiden kanssa, ja onko mitään keinoa millä näistä pakkomielteisistä ajatuksista pääsisi eroon? Koen myös syyllisyyttä kaikesta tästä, koska on oikeasti olemassa ihmisiä joilla on oikeitakin ongelmia. Tiedän, että voi elää täysin hyvää elämää rumanakin. Ja tiedän, että voi olla onnellinen yksin ilman parisuhdetta. Miten voisin hyväksyä ulkonäköni ja sen tuomat seuraukset ja elää onnellista elämää?
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 12:48"]
Voi että, en osaa auttaa koska kärsin samasta ongelmasta. Kukaan ei ole koskaan kehunut minua kauniiksi ja olen aina ollut mielestäni ruma. Huomiota olen saanut lähinnä suurien rintojeni vuoksi. Minulla on mieskin, olemme olleet yhdessä pian kymmenen vuotta mutta se ei ole häivyttänyt ongelmaa, jopa päinvastoin. Olen 28-vuotias ja poden jonkunlaista ikäkriisiä myös, kun mies tykkää katsella nuorempia naisia.
[/quote]
Minulla ei ole edes isoja rintoja, vaan todella pienet ja rumat :( Sä et varmaan ole oikeasti ruma, kun kerran olet saanut miehen :) Onko miehesi koskaan arvostellut ulkonäköäsi?
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hyvin vahvasti tuollaisia ongelmia 4 vuotta sitten :( M.m tein sopimuksen itseni kanssa että vasta jos saan laihdutettua alle tietyn bmi:n, saan pyytää ihastustani treffeille. Samoin hiukset ja naama aiheuttivat päivittäistä mielipahaa.
Minulla on auttanut terapia (jonne tosin hakeuduin muista syistä) ja lisäksi se, että hetkeksi luovutin ulkonäön suhteen. Lakkasin meikkaamasta, lakkasin laittamasta hiuksia ja pidin vain isoja telttavaatteita, koska mitä väliä kuitenkaan kun olen niin hirveä. Hitaasti tämä auttoi päästämään irti siitä tarpeesta olla kauniimpi, kun en vain ajatellut ulkonäköä enää lainkaan.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 12:51"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 12:48"]
Voi että, en osaa auttaa koska kärsin samasta ongelmasta. Kukaan ei ole koskaan kehunut minua kauniiksi ja olen aina ollut mielestäni ruma. Huomiota olen saanut lähinnä suurien rintojeni vuoksi. Minulla on mieskin, olemme olleet yhdessä pian kymmenen vuotta mutta se ei ole häivyttänyt ongelmaa, jopa päinvastoin. Olen 28-vuotias ja poden jonkunlaista ikäkriisiä myös, kun mies tykkää katsella nuorempia naisia.
[/quote]
Minulla ei ole edes isoja rintoja, vaan todella pienet ja rumat :( Sä et varmaan ole oikeasti ruma, kun kerran olet saanut miehen :) Onko miehesi koskaan arvostellut ulkonäköäsi?
- Ap
[/quote]
Ei ole koskaan arvostellut. Mieheni on kuitenkin huono puhumaan ja kehumaan, joten hänestä en saa oikein mitään irti. Jos ennen juhliin lähtöä kysyn häneltä, miltä näytän, vastaus on suunnilleen että "laittautuneelta". Ruma en kuulemma ole. Mutta en kai sitten kauniskaan... Olen korkeaotsainen pallonaama. Vartalo on nähnyt parempiakin päiviä, mutta hoikempana en ole ollut tämän onnellisempi.
On niin turhauttavaa, kun monet naiset ovat melkoisia kaunottaria ja itselläni on aina tukka hapsullaan, vaatteet rytyssä ja ripsarit poskilla, vaikka kuinka panostaisin...
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 13:02"]Vaan lopeta se.
[/quote]
Äh.
Kakkosella on muutenkin obsessiivis-kompulsiivisia taipumuksia, joten homma ei valitettavasti toimi ihan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos keskittyisit johonkin ihan muuhun kuin itseesi? Yritä päteä ammatillisesti, harrastuksessa tms. tai auttaa toisia esimerkiksi vapaaehtoistyössä.
En tiedä, oletko oikeasti ruma, mutta kuvauksesi perusteella olisi kauhean vaikea kuvitella, että haluaisin seurustella kanssasi. Uskoisin, että rumakin kelpaa miehille paremmin kuin noin angstinen.
Olen itse ihan ok, mutten kaunis. Mielestäni on surullista, että naiset tuhlaavat niin suuren osan ainutlaatuisesta elämästään ulkonäkönsä murehtimiseen.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 14:29"]
Mitä jos keskittyisit johonkin ihan muuhun kuin itseesi? Yritä päteä ammatillisesti, harrastuksessa tms. tai auttaa toisia esimerkiksi vapaaehtoistyössä.
En tiedä, oletko oikeasti ruma, mutta kuvauksesi perusteella olisi kauhean vaikea kuvitella, että haluaisin seurustella kanssasi. Uskoisin, että rumakin kelpaa miehille paremmin kuin noin angstinen.
Olen itse ihan ok, mutten kaunis. Mielestäni on surullista, että naiset tuhlaavat niin suuren osan ainutlaatuisesta elämästään ulkonäkönsä murehtimiseen.
[/quote]
Näin olen tehnytkin. Oikeastaan olen menestynyt elämässäni kaikilla muilla osa-alueilla. Olen tottunut siihen, että kovalla työllä saavutan mitä haluan. Siksi se onkin niin vaikeaa hyväsyä, että vaikka olen kehittänyt ulkonäköni ja luonteeni niin hyväksi kuin vain minulle on ikinä mahdollista, en pysty saavuttamaan joitakin haluamiani asioita, kuten parisuhdetta tai perhettä.
Ja minustakin se on surullista, että naiset tuhlaa elämäänsä ulkonäön murehtimiseen, siksi kysynkin neuvoja, kuinka tästä pääsisi eroon :)
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 18:42"]
No itse olen lyhyt ja epämiehekäs mies. Pitkään toivoin kumppanin löytämistä ja harmittelin tilannettani. Yritin myös salihommia, pukeutumisneuvojaa ja muita kikkoja, mutta eipä siitä ollut juuri iloa. Kun fundamentit on pielessä, niin kuorrutus ei auta.
Minun tapani oli jossain vaiheessa vain todeta, että en voi asialle mitään. Minusta ei tule komeaa tai haluttua, vaikka seisoisin päälläni viisi tuntia päivässä. Nykyään en oikestaan ajattele koko juttua. Juhlat, baarit, seksi, parisuhde ja muut asiat eivät sattuneesta syystä kuulu minun elämääni, mutta muilta osin voin tehdä täysillä vaikka mitä. Ehkä naiset eivät katso minua haluten konsertin väliajalla, mutta voin silti nauttia esityksestä.
Kaikista ei ole kaikkeen. Se vain pitää hyväksyä ja sen jälkeen unohtaa.
[/quote]
Tuo on juuri tyypillistä miehen puhetta. Haluaisit olla se kaikkien tavoittelema huippukomea mies, jota naiset tuijottaa konsertin väliajalla... Ja kun tähän ei pystytä niin ollaan sitten mieluummin ihan yksin. Nykyajan miehille ei kelpaa tavalliset naiset, kun naisten pitäisi olla uskomattoman kauniita ja niitä pitäisi olla koko ajan uusia. Sitä se pornon katsominen varmaan teettää. Ihan oikein, että tuollaiset ihmiset ovat ihan yksinään.
Ei lyhyys ja epämiehekkyys estä ketään tyttöystävää saamasta. Suurin osa tytöistäkin on lyhyitä ja miehekkääksi muuttuu kun vähän käy kuntosalilla.
En tiedä, miltä ap näyttää. Kuitenkin olen ties kuinka monta kertaa kuullut aivan kauniiden naisten tilitystä siitä, mikä kaikki heidän ulkonäössään on vialla. Luetellaan kymmenittäin asioita, joihin minä en ole ikinä edes kiinnittänyt huomiota. Ihmiset stressaavat ulkonäöstään ihan liikaa.
"En näe ketään muita ihmisiä rumana. Ajattelen että suurin osa ihmisistä on todella kauniita ja viehättäviä, minä itse vain olen ruma."
Tätä mieltä ovat olleet kaikki, joiden kanssa olen ulkonäöstä jutellut. Todellisuudessa ovat kaikki olleet kauniita, jostain syystä ihminen löytää omasta ulkonäöstään "vikoja", joita suurin osa ihmisistä ei pidä lainkaan häiritsevinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä rupesin joskus lukiossa tajuamaan kuinka ruma olenkaan. Rumuuttakin on tosin monenlaista. Useinkin saan kiksejä ulkonäöstäni juuri kun tukka on laitettu hyvin ja katselen itseäni peilistä pimeähkössä huoneessa. Mulla on sentään silmät ja nenä ihan oikeassa paikassa. Sitten heti ihmisten ilmoilla julkisessa wc ssä siitä peilistä huomaa että kaikki muut ihmiset on vähemmän rumia kuin minä.
alan olla kolkyt. Ainakin rumuus määrittelee ihmisen. En ole viitsinyt hakeutua sellaisille aloille, joissa ulkonäöllä on mitään merkitystä. Olen joutunut tekemään todellisia kompromisseja kumppanin suhteen, olen kyllä todella onnekas että kelpaan tällä hetkellä juuri tämän näköisenä. Ainakin iän myötä se kannattaa myöntää ja sanoa ihan ääneen, olen ruma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen samanlainen. En ole edes mitenkään ruma, ihan ok ja nuorena varsinkin olin nätti ja sain paljon huomiota ulkonäöstäni. Minua kuitenkin häiritsee 3-4 asiaa itsessäni aivan valtavasti. Niitä ei pysty liikunnalla myöskään muuttamaan. Haaveilen aina, että pääsisin kauneusleikkauksiin, jossa muuttaisin nämä asiat itsessäni. Mieheni pitää minua kauniina, vaikka ei helposti kehukaan. Haluaisin olla kaunein kaikista, ja tiedän, että se on aivan naurettava halu! Mutta en voi sille mitään! En ole enää ihan nuori ja kaikki 20 vuotiaat näyttävät niin hehkeiltä ja kauniilta, kun vertaan niihin itseäni. En ole myöskään tyhmä, vaikka ajatukseni kuulostavat todella tyhmiltä. Olen korkeasti koulutettu ja minua pidetään ihan nättinä omassa kaveripiirissäni. Miksi se ei silti riitä minulle?!
No itse olen lyhyt ja epämiehekäs mies. Pitkään toivoin kumppanin löytämistä ja harmittelin tilannettani. Yritin myös salihommia, pukeutumisneuvojaa ja muita kikkoja, mutta eipä siitä ollut juuri iloa. Kun fundamentit on pielessä, niin kuorrutus ei auta.
Minun tapani oli jossain vaiheessa vain todeta, että en voi asialle mitään. Minusta ei tule komeaa tai haluttua, vaikka seisoisin päälläni viisi tuntia päivässä. Nykyään en oikestaan ajattele koko juttua. Juhlat, baarit, seksi, parisuhde ja muut asiat eivät sattuneesta syystä kuulu minun elämääni, mutta muilta osin voin tehdä täysillä vaikka mitä. Ehkä naiset eivät katso minua haluten konsertin väliajalla, mutta voin silti nauttia esityksestä.
Kaikista ei ole kaikkeen. Se vain pitää hyväksyä ja sen jälkeen unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha keskustelu mutta nostan silti.
Itselläni on samaa ongelmaa, tosin se on helpottanut vähän iän karttuessa, mutta edelleen on läsnä.
Ajattelen olevani ruma, vaikka saankin kehuja vastakkaiselta sukupuolelta aina välillä. Ajattelen silti, että he vain sanovat kohteliaisuuttaan sen, ja heidän pitäisi käydä specsaversilla.
En pidä muita ihmisiä rumana, näen kaikki ihmiset, nuoret ja vanhat kauniina ja löydän heistä aina kauniita piirteitä. Vanhuksistakin löydän, näen heidän upeat sievät piirteet ryppyjen sisältä. En pidä ketään rumana.
Erityisesti paras ystäväni on upea, hänen elämänilonsa on jotain niin upeaa, että se valo valaisee kyllä kaikki.
Itseäni vaan pidän, vaikka olen hoikka ja pitkä, löydän kaikkea rumaa. Ajattelen, että luonteenikin on niin kauhea.
En tiedä, mistä tämä johtuu. Nuorena sain rakkautta vanhemmilta ja sisaruksilta ja minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Koulussa pojat kiusasi, mutta enemmänkin ujoudesta kuin ulkonäöstä. Yläasteella sain jotain kiusaamista osakseni, mutta kovin monet sitä tuntui saavan. Että en ole mitään kovin traumaattista kokenut.
Voi että, en osaa auttaa koska kärsin samasta ongelmasta. Kukaan ei ole koskaan kehunut minua kauniiksi ja olen aina ollut mielestäni ruma. Huomiota olen saanut lähinnä suurien rintojeni vuoksi.
Minulla on mieskin, olemme olleet yhdessä pian kymmenen vuotta mutta se ei ole häivyttänyt ongelmaa, jopa päinvastoin. Olen 28-vuotias ja poden jonkunlaista ikäkriisiä myös, kun mies tykkää katsella nuorempia naisia.