<HELMET ALKUVIIKKOON>ma-ke
Kommentit (31)
että mistä " kielletyistä paikoista" puhuitte. No nyt on meilläkin ryömiminen vauhdittunut niin, että saa olla koko ajan vahtimassa ja nostelemassa pois mm. lampun johdoista. Mikä niissä johdoissa niin vetää puoleensa?
Minkin unikyssäriin tuli sellainen mieleen, että voisiko se vaikuttaa, että joudut herättämään Oskun päiväunilta säännöllisesti. Ehkä hän ei osaa sitten nukkua pidempiä pätkiä ja siirtyä oma-aloitteisesti univaiheesta toiseen. Oon joskus lukenut tällaisen selityksen, en sitä itse keksinyt. Voimia kuiteskin!
Onko muilla sellaista, että vauva alkaa itkemään yhtäkkiä täysillä keskellä yötä? Itku kestää yleensä alle minsan, ja jatkaa sitten uniaan. Saattaa toistua useampia kertoja yössä. Rauhoittuu siis yleensä itsekseen kun en edes ehdi silittämään ennenkuin itku on ohi. Koko ajan on silmät kiinni. Oisko pahoja unia, ilmavaivaa, hampaita? Sitten lisäksi on tietty sitä " matkustamista" pinniksessä.
Nyt pitää taas mennä nostamaan herra pois johtojen luota, hermo meinaa sillä mennä kun ei saa niitä syödä..
nippu&k
Tänään oli tämän syksyn ensimmäinen ankea päivä (siis ilma). Oltiin Helmin kanssa esikoisen kerhon ajan perhekerhossa, missä oli kamalasti muita vauvoja. Suurin osa oli jotain alle 3-kuisia ja vain yksi oli Helmiä vanhempi. Helmi meinasikin sitten vähän jyrätä muita, kun konttasi vauvojen päälle, nousi heitä vasten seisomaan, otti naamasta kiinni ym. mukavaa... Perhekerhosta mentiin puistoon, jossa Helmi nukkui tapansa mukaan rattaissa ja siellä oli ihan kamalan kylmä! Helmi ois nukkunut varmaan sen 2 h, mutta meidän oli pakko lähteä 1,5 h jälkeen kotiin, kun olin niin jäässä. Toi on tosi hankala juttu, kun noi ekat unet on ainoat, jolloin Helmi nukkuu putkeen sen 2 h, mutta syksyllä ja talvellakaan ei kyllä huvita olla joka päivä 2 h puistossa. Pitäis saada muutettua noita unia niin, että Helmi nukkuis aamupäivällä vaikka 1 h ja iltapäivällä 2 h.
Herää kuitenkin joka päivä noilta tokilta unilta 45-60 min jälkeen, vaikka on ihan väsynyt. Ehkä joka toinen päivä nukahtaa uudestaan ja joka toinen päivä ei. Siksi ajattelin yrittää alkaa nukuttaa Helmiä niille unille parvekkeelle rattaisiin, kun ei pääse niissä nousemaan ylös niin kuin sängyssä, jos oppisi nukkumaan noi unet yhteen putkeen edes 1,5 h. Tänään jaksoin kuunnella huutoa tunnin ja sen jälkeen luovutin ja vein pinnasänkyyn. Omaan sänkyyn nukahtaa aika nopeasti, mutta siellä on uudelleen nukahtaminen tosi vaikeaa.
Voi hitto, kun on " kivaa" , kun Helmi vaan huutaa isänsä seurassa... Haluaisi koko ajan olla mun kanssa, mutta mä haluan joskus olla ilman Helmiä esim. tässä koneella. Onko muiden Helmikset ihan kiinni äidissä ja huutavat vain isän sylissä??? Tosin ei Helmi eilen huutanut mun kavereiden sylissä... Miehen vaan, omituista!
OODI: Aika syvältä on teidän vakuutusyhtiö!!! Mä ottaisin sinuna yhteyden johonkin kuluttajavirastoon, vaikka en tiedä, olisiko siitä mitään apua. Täytyypä muistaa tästä lähtien haukkua kaikille tota IF:iä. Meillä on koti- ja lapsivakuutukset Tapiolassa ja se on korvannut kaikki lääkärikäynnit ja reseptilääkkeet (myös esim. perusvoiteet, joita ei vakuutuspapereiden mukaan korvaisi) ja ilman mitään lisäselvityspyyntöjä. Myöskään neuvolakorttia eivät ole koskaan pyytäneet nähtäväksi.
NONNU78: Ikävä kuulla, että Joonalla on todettu maitoallergia, vaikka onhan se hyvä juttu siltä kannalta, että osaatte nyt sitten välttää maitotuotteita. Aika paljon tuntuu näissä Helmikuisissa olevan maitoallergikkoja. Tosi kurjaa! Pitää olla kyllä tosi kiitollinen siitä, ettei Helmillä ole ainakaan vielä puhjennut/havaittu mitään allergioita.
YÖHUUDOISTA on moni kirjoittanut. Luin just esikoisesta pitämääni päiväkirjaa ja se on kyllä aika karua luettavaa. Poika kun huusi lähes joka yö 3-10 kertaa yössä 2,5-vuotiaaksi saakka. Vielä tuolloin 2,5-v:näkin poika saattoi herätä huutamaan suoraa huutoa tunnin välein tai sitten heräsi vain kerran yössä, mutta huusi 2 h putkeen. Käytiin vaikka kuinka monella eri lääkärillä, mutta kaikki totesivat vain, että unikoulua vaan kehiin. Aika monta kertaa sitäkin yritettiin, mutta eihän se tollaisiin selittämättömiin huutoihin auta. Nyt olenkin tosi iloinen siitä, että Helmi herää normaalisti " vain" 3 krt/yö. Viime yönä heräsi vain 2 krt, joista ekalla kerralla sai tissiä ja tokalla ei ja nukahti silloin parissa minuutissa, vaikka yritti aluksi alkaa vähän huutaa. Mutta teillä, joilla vauva on yhtäkkiä alkanut huutaa kovasti öisin, niin suosittelen kyllä käyttämään lääkärissä, jos vauvalla kuitenkin olisi korvatulehdus. Toisaalta mua alkoi ottaa esikoisen vauva-aikana päähän, kun kaikki jolle kerroin noista esikoisen yöhuudoista, oli aina ihan vakuuttuneita siitä, että " Kyllä sillä on varmaan korvatulehdus" ... Jälkeenpäin on harmittanut, kun en alkanut koskaan selvittämään kunnolla, jos pojalla olisi jotain allergioita ollut (ainoastaan maitoallergiaa testattiin altistuksella, mutta sitä ei ollut). No, tammikuusta lähtien poika on onneksi nukkunut kuin tukki. Voimia kaikille yöhuutajien äideille!
Voi helkkari, kun toi Helmi kitisee ja itkee tossa jalkojen juurella koko ajan ja esikoinen roikkuu kädessä... Nyt on taas sellainen olo, että joku pikku loma ilman lapsia vois tehdä aika hyvää... No, ehkä toi 2 vrk loma esikoisesta auttaa edes vähän, kun Helmistä en voi vielä lomalla olla, kun imetän.
Onneksi illalla tulee O.C. ja suklaat odottaa tossa pöydällä =)
T:Fassiloora ja Helmi (7 kk)
ja kiemurtelee lattialle. Äidin helmoissa pitää pyöriä, kiva kun keittiössä tuhat kertaa meinaa astua päälle kokkauksen lomassa.Ja uunin alaluukku paukkaa, kun kannan tytön muualle ei mee ku 10 sekuntia tyttö on jaloissa rääkymässä. Mä kans tarviin 2 vrk lomaa, tai kyllä enempikin kävisi. Ottaa kupoliin vielä se et mies aina sit luovuttaa ja tuo tytön kitisemään mun helmoihin...huoh ja huoh.
Nytkin tossa riippuu tuolin käsinojassa ja pärisee, nyt lähtee mun hihat...pitää mennä kylvettää tyttö
Kuumetta
nopeesti kirjotan ku kello on jo ihan liian paljon..
mut siitä yöllä heräämisestä
Konsta saattaa myös herätä nimenomaan yöunilta SUORAAN HUUTOON ja lopettaa hetkwn päästä, harvoin itkee edes puolta minuuttia. Ollaan myös ihmetelty että mistä moinen johtuu mut joku tiesi kertoa että PAHAA UNTA noin pieni ei vielä näe.Voiskohan lapsi käydä vielä vähän ylikierroksilla päivän leikeistä? siis kun meillä tuo alkoi sitten kun poika oli jo oppinut liikkumaan (ryömimään). eli touhottaa kaiken valveillaoloajan joten ehkä se sit purkaantuu nukkuessa.. mene ja tiedä.
Ei enää aivot raksuta.
Nippu76
Olen samaa miettunyt Oskun suhteen että kun joudun sen sitten väkisin kiskoo unilta niin on vaikea rauhottua nukkumaan muutenkin. Nyt olen parina päivän tehnyt niin että pidennän aamu valveillaolo aikaa tunnilla joten saan tuon valvomisosion just tuohon tytön hakuaikaan. Jos meinaa väsy tulla ihan väkisin niin istuskellaan yhdessä sohvalla ja katsellaan vaikka telkkua. Nyt on ihan hyvin toiminu ja sitten hiukan pidemmät unet oli ainakin eilen sitten 13.30-15 melkein .
Yöuniin vaikuttaa imetys -olen ihan satavarma siitä ja olenkin vakavasti harkinnut lopettaa koko puuhan. En halua kenenkään vihoja niskaan, mutta juttelin tuossa parin tuttuni kanssa joilla lapsia niin he yhtyivät tuohon mielipiteeseen että tissiruokitut vauvat pääsääntöisesti (luontoäidin tekemää) heräävät öisin kun taas korvikeruokitut eivät enää tässä iässä. Älkää käsittäkö väärin mutta näin sen olen ajatellut.
Oskullakaan kyse ei siis ole yöllä nälästä vaan siitä että pääsee maman lähelle. Eilenkin illalla veti tetran puuroa ja leivät siihen päälle -ei voi olla nälkä ?
Yöhuudoista -meillä herättiin siis silloin kun tuli hampaita keskellä yötä parkuvaan huutoon joka oli ihan selvästi kipuhuutoa. Alkoi siis yhtäkkiä ja loppuikin melkein yhtäkkiä. Nyt ei olla huudeltu vaan känisty ja kitisty ja jos ei syliä / tissiä rupea kuulumaan 10-15min päästä käninästä alkaa huuto joka voimistuu niin että koko talo herää....
Miesten kohteliaisuuksia tuli tänä aamuna -kulta pitäsiköhän sun soittaa lääkärille että saat ittes kuntoon ? Näytät hiukan sairaalta -haloo mä oon väsynyt kohta 7 kk valvomisesta niin ei kai siihen lääkärissetä auta ! Just mitä ajatuksia miesten päästä niin miehistä.
Jotain kaunistakin ajateltavaa -Me mennään lauantaina katsoo 2 viikkoa vanhaa vauvaa :) ihanaa meidät siis pyydettiin kummeiksi ja siksi on ihana pääsee nysvää pientä nyyttiä :)
Ei mulla vauvakuumetta ole -meidän lapsiluku siis täysi !
Jotain piti vielä mut ei nyt aivot toimi ja joku pikku herra huutelee olkkarin lattialla et tuu pelastaa joten gotta go !
Minkki ja osku päivää vaille 7kk
kyllä nämä päivät vaan menee nopeasti, nyt on jo viikon puoliväli! Mäkin olen vihdoinkin huomannut oppineeni nauttimaan tästä kotiäitiydestä, kauan se kyllä kestikin...Aiemmin pyöri työasiat mielessä vaan ei enää :) Mutta epäreilua kyllä on, kun hoitovapaan jälkeen ei enää duunissa tarvitse tarjota samaa työtä mutta ajattelin sitä murehtia lähempänä palaamista (elikkäs ensi syksynä).
Meillä neiti ei nukahtanut aamulla niin kuin yleensä, meinaakohan hän nyt siirtyä 8kk rytmiin? Saatiin siis neuvolasta unikoululaisen hoito niminen moniste, jossa oli päivärytmistä ja sillähän saatiin Vilma nukkumaan 6kk iässä. Tosin rikkonaisia öitä on yhä silloin tällöin, mutta ainakin nukahtaminen noin pääsääntöisesti onnistuu helpommin. Monisteen mukaan 8kk ottaa pitkät päikkärit klo 11-14 ja lyhyet päikkärit klo 16.30 - ajat tietty ohjeellisia. No, pian on lounas ja sitten näen nukahtaako nyytti. Ja neitokaisella on vähän vaikeaa nukkua heräämättä välillä, joten saapa nähdä. Tai sitten niitä hampaita alkaa nyt tulemaan ja niiden takia ei nuku normaalisti tai sitten jotain muuta ;)
Ostettiin potta viikonloppuna ja heti eilen tuli jackpot! Ja onnistunut käynti oli äskenkin. Tosin todennäköisesti kyse on lähinnä onnistuneesta ajoituksesta...
Oodi - sympatiat teille! On se niin kurjaa kun kalliita vakuutuksia maksetaan ja silloin (harvoin) kun korvauksia tarvittaisiin ei niitä saada :( Mun vakuutuksesta on iho-oireet rajattu pois kun kerran oli jotain ihottumaa polvitaipeessa.
Fassiloora, ollaan vuorostaan menossa huomenna keskustaan, joten emme pääse Selloon vaikka yleensä siellä usein pyöritäänkin. Toivottavasti kuitenkin saatte kahviseuraa.
Ja vielä nopeasti liikkumisesta, Vilma Vimpula ei myöskään vielä ryömi, yritys on kyllä kova mutta lopullinen hoksaus vielä uupuu. Liikkuminen tapahtuu pyörimällä akselin ympäri ja peruuttamalla, ja sehän neitiä harmittaa.
Ja nyt syömään,
baby ja neiti 7,5 kk
Oodi77 tosi ihmeellinen juttu tuo teidän vakuutushomma!! Meilläkin on vakuutukset IF:issä, pitäisköhän siirtyä suosiolla johonkin muualle... :/
Meillä ollaan nyt pari yötä nukuttu vähän paremmin. Ei siis olla hudettu suoraa huutoa tuntia. Mä olen herännyt heti pienimpäänkin kitinään ja kaapannut pojan kainaloon ja siinä se on jatkanut uniaan. Harmi, kun välillä meillä meni jo niin hyvin, omassa sängyssä nukuttiin aamuun saakka! Muutenkin on rytmi kääntynyt niin, että Onni valvoo klo 23 asti! Aamulla herätään klo8 syömään ja jatketaan unia klo 10.15 saakka. Päikkäreitä ei meinaa nukkua millään...
Konttaaminen sujuu entistä paremmin ja nyt meilläkin on kissankupit ja sähköjohdot ne kaikkein kivoimmat " lelut" . Ja ylöspäin on mutenkin mieli. Onni nousee ihan kaikkea mahdollista vasten polvilleen. Sohvapöytä on paras siihen tarkoitukseen (Onnin mielestä siis). Minä ajattelin raahata sen pöydän yläkertaan näiksi pahimmiksi ajoiksi, kun ei vessaan pääse ettei herra oo noussut pöytää vasten täysin holtittomasti heilumaan... huh huh...
Soseet ei meinaa kelvata Onnille ollenkaan. Ihan sama mitä tarjoaa niin Onni vaan yökkii ja kakoo... No jospa se taas alkais maistua jossain vaiheessa.
Tänään käytiin hammaslääkärissä. Onni sai oman harjan. Reissu meni hyvin, Onnia vaan nauratti katossa roikkumassa olleet pahvilinnut. Eli ei ainakaan vielä saanut hammaslääkärikammoa :)
No niin, nyt se sitten näköjään tuo poika nousee jo ihan suorille jaloillekin... Tuossa vieressä remusi tuota vaununkoppaa vasten ja siinä sitten nousi seisomaan... Jokohan ensi viikolla kävelläään ?! :)
Parasta lopettaa, kun tuon pojan leikit on sen verran hurjan näköistä touhua!! Yhdellä kädellä roikkumista ja silleen... :/
Kumppari&Onni huomenna 7kk
äkkiä nämä muksut kasvaa. meillä tyttö näytti tänään seisontamallia syöttötuolissa!!!!!!!!!!!!!! Meinasin saada sydärin!!!!
Ja musiikki kun kuuluu niin pylly heiluu ja " tanssiminen" alkaa. Mua välistä rasittaa se, vaikka oot pukemassa ja musiikki soi tyttö alkaa tanssimaan...pukeminen jää. Ja ihanaa kiukuttelu on isona osana elämää, tyttö heittäytyy ihan veteläksi sylissä kun ei pääse lattialle tai haluaa jotain mitä ei voi saada.
Mä just juttelin mun äidin kans ja todettiin molemmat kuinka erilaisin mun tytöt on, toinen söi mitä vaan mut ei puuroo, toinen ei söis muuta ku puuroo, toinen nukkui 12 tunnin yöunia,toinen ei nuku kirveelläkään!!!
Dunian päiväunet on nyt pudonneet kaksiin, molemmat suht pitkiä ja nukkumaan meno illalla on yhtä tuskaa, kiva olis joskus käpertyä miehen kainaloon tai kattoo jotain telkasta, tai mennä höpöttämään isomman tytön sänkyyn mut ei, Dunia haluu vaan mut illalla ja pitää juosta perässä kun tyttö vetelee kaukosäätimet lattialle. Joka ikisestä kakesta on se patteriluukku rikki!!! Isompaa tyttöö ei noi ikinä kiinnostaneet...
Pitäs vielä saada noi yösyönnit ja heräämiset pois. Ko aiheesta oli tossa yhdessä ketjussa ja siinä monet sanoi et tutti pois, no meillä ei oo kyse siitä Dunsku osaa kaivella itte tuttinsa yöllä ja monesti heittää sen pois nukkuessaan. Miten muitten vauvat juo maitoo vuorokauden aikana?? Siis tarkotan montako ml maitoo menee?? Tyttö ei juo päivällä juuri koskaan maitoo, ehkä sit haluu yöllä sen maitomäärän mitä muut juo päivällä?? en tiiä.
Tuleeko teille koskaan niin karmeet karkkihimot et on pakko just siltä istumalta lähtee ostamaan??? Mun teki äsken ihan kekenä mieli irtsareia ja minä tyttö veivasin vaatteet päälle, kipaisin kauppaan ja vetäsin 200g karkkia naamaan, nyt sit oksettaa ihan kympillä!!!!!
No ni nyt on kahvi porissut et jos vetäis vielä kupillisen kahvia ja menis oksentamaan kun maha on niin täysi ;(((
Kuumetta
villaista unipussia ja ainakin Konstan kädet ja posket vaikutti sopivan lämpöisiltä. Vehtaamista ja itkuakin ehkä oli vähemmän mutta sitä on vaikea sanoa yhden yön perusteella, että johtuiko siitä.
Baby: meilläkin pottailu toimii melko hyvin - siis useimmiten jackpot ja pisut lähes aina. Konsta tykkää istua potalla ja selvästi tietää mistä on kyse, koska aloittaa aina ähinän kun pääsee siihen istumaan. Useimmiten hätä yllättää kesken soseaterian, joten silloin lusikoidaan kiireellä loput soseet naamariin ja sitten potalle.
Miten teillä muilla maistuu iltapuurot? Meillä toisinaan tosi huonosti, herra ei meinaa avata suutaan ollenkaan, vaikka olisi marjasosetta mukana. Välillä menee alas ihan ok.
Kiva kuulla, että muillakin on noita yöparahduksia - lienee siis normaalia, vaikkakin aika rasittavaa.
Minkki: mä olin valvomisesta ym. aivan poikki jo kun Konsta oli 2kk, johtui varmaan osittain maitoallergiasta ja mentiin vauvan kanssa vanhemmilleni viikoksi " hoitoon" . Syöttivät vauvan yöllä ym. Oli kyllä suuri apu saada vähän huilia. Ja voi tosiaan olla, että imetyksen lopettaminen auttaisi yöheräilyyn. Imetys on vauvalle periaatteessa hyvä, mutta vielä tärkeämpää on äidin jaksaminen.
Meillä meni rytmi tänään vähän sekaisin vauvakerhon takia enkä nyt oikein tiedä jaksaako Konsta valvoa iltaunille asti. Yritän myös seurata tuleeko noita yöhuutoja enemmän silloin kun on ollut ohjelmaa päivällä. Viime yö oli melko rauhallinen ja eilinen oltiin kotona..
nippu&konsta lähenee 7kk
Minkki: Mä oon myöskin aivan varma, että imetys huonontaa yöunia. Eipä Emmallakaan nälkä yöllä ole, mutta tissille pitää päästä parin tunnin välein. En oo kuitenkaan vielä raaskinut lopettaa yöimetystä... Toivon, että tilanne paranee itsellään... Mutta jos tilanne pahenee, niin sitten lopetan yöimetyksen! Nyt tuntuu, että Emmalle olisi hammas tulossa, joten jospa sekin pahentaa öitä.
Emma oppi eilen istumaan. En kauheasti ole istuttanut häntä aikaisemmin, mutta eilen Emma sitten päätti itse nousta istumaan, kun kerran äiti ei auta... Seisomaan ei vielä nousta, toivottavasti ei hetkeen vielä noustakaan. Vaikka jos joku viitsisi seisottaa, niin Emma seisoisi päivät pitkät. Ja eteenpäin mennään edelleen ryömimällä. Konttausasentoon on pungertanut itsensä jo useamman viikon, mutta liikkeelle ei vielä pääse.
Yöt on tosiaan aikamoista heräilyä. Sunnuntaiaamuna ajattelin nukkua vähän pitempään ja vihjailin miehelle, että voisi herätä aamulla Emman kanssa. Kun aamulla mitään ei tapahtunut, niin muistin, ettei miehiin tehoa vihjailu ja sanoin suoraan, että aion nukkua. Se tehosi ja mies ja Emma nousivat. Sitten:
Kului 5 minuuttia, kunnes mies kurkistaa makuuhuoneeseen ja kysyy, mitä Emmalle puetaan päälle. " Mitä vaan" , vastaan.
Kuluu pari minuuttia ja mies kurkistaa makuuhuoneeseen: " Tuleekohan Emman kylmä tällä puvulla? Vai voisiko se olla vielä yöpuvulla?" (Onnistui siis kaivamaan hellepuvun jostain kaapista...)
Pukemisen jälkeen kuluu noin 10 minuuttia ja mies tulee jälleen makuuhuoneeseen: " Emmalla on nälkä. Ajattelin antaa sille velliä." " No, anna" , vastaan.
Hetken kuluttua: " Mitä velliä annetaan?"
Kuluu 5 minuuttia: " Emma ei syö velliä."
Eli se siitä pitkään nukkumisesta...
Laita valitus IFin asiakasvaltuutetulle. Meillä on kans ollut niin paljon ongelmia IFin kanssa, että irtisanoin kaikki vakuutukset sieltä pois. Viimeksi kun ei korvattu itsestäänselvyyksiä, niin otin yhteyttä asiakasvaltuutettuun ja sitä kautta saatiin korvaukset. Tosin pitkin kynsin ja hampain mutta kuitenkin. Tapiolassa ihan eri meininki. Korvasivat jopa sellaisia lasten lääkkeitä, mitkä ei varsinaisesti kuuluneet korvauksen piiriin.