Mies suuttui, kun yritin kertoa ongelmistani
Pari viikkoa sitten yritin avautua uudelle poikaystävälleni menneisyyden kipeistä kokemuksista. Olen kokenut monenlaista kiusaamista lapsena ja nuorena ja pari vuotta sitten erittäin traumaattisen tapahtumasarjan, johon liittyi mm. häiriköintiä ja vainoamista erään henkilön taholta. Nykyiselle poikaystävälleni tästä vähän kerroin, ja hän kivahti, ettei voi sietää heikkoja ja valittavia ihmisiä. Säikähdin ja aloin itkeä. Sanoin hänelle, että ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavoin. Hän pyysi kyllä anteeksi, mutta nyt olen todella varuillani. Miten uskallan kertoa hänelle mitään, jos hänen reaktionsa on tuollainen? Yhteisestä tulevaisuudesta on vähän puhuttu, joten mielestäni näistäkin asioista olisi hyvä puhua.
Olen todella varautunut ja myös ahdistunut tämän asian takia. En oikein saanut kerrottua asiaa loppuun, koska hämmennyin hänen reaktiostaan. Tuolloin pari vuotta sitten jouduin olemaan yhteydessä poliisiin häiriköinnin takia, ja nyt kärsin unettomuudesta ja ahdistustiloista. Poikaystävän reaktio ei ainakaan helpottanut oloani.
Kommentoikaa joku. En kaipaa mitään inhottavia kommentteja vaan neuvoja ja vinkkejä. Miten puhua vaikeista asioista?
Kommentit (41)
Kuulostaa epävakaalta tuo mies. Jotenkin tuon mitä kerroit on täytynyt osua ja upota... Ehkä itse on syyllistynyt joskus siihen mistä kerroit? Jos nimi alkaa T kirjaimella... Juokse!
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:41"]
Mies on ollut itse joskus häirikkö?
[/quote]
En oikein usko.
Vastaajalle 21: En vuodattanut hänelle kaikkea "tuskallisesta menneisyydestäni" vaan kerroin asiasta varsin vähän ja varovasti. Hän on puhunut omista asioistaan hyvin avoimesti jo alusta alkaen, joten ajattelin että itsekin voisin. Reaktio oli kuitenkin niin tyrmäävä, että nyt olen varuillani.
22: Ei tässä ketään syyllistetä, pikemminkin pohditaan luonteiden yhteensopivuutta ja parisuhteen dynamiikkaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:32"]
Pari kk vasta takana? EI noin aikaisin pidä sylkeä pahaa olo esiin, vasta kun suhde alkaa vakiintumaan.
[/quote] Samaa ajattelin. Ap ei tunne miestä oikein mitenkään, mutta alkoi vuodattamaan vuosien skeidat tämän niskaan odottaen, että mies osaisi hoitaa tilanteen kerralla kuntoon. Hui. Ei valitettavasti kukaan jaksa kuunnella hillittömiä itsesääli-itkuja ja vuosien ajan mielen syövereissä haudottua asiaa - eikö sinun ap olisi jo joskus hyvä päästä eroon niistä asioista? Kyllä minäkin perääntyisin jos joutuisin tuollaista kuuntelemaan lähes ventovieraalta.
Tosi on kutenkin, että tuota suhdetta on turha jatkaa. Ap ei saa mieheltä ymmärtäväistä terapiaa ja mies on varuillaan kun pelkää, että ap repeilee millon mistäkin ikivanhasta asiasta. Menneet ovat menneitä, niistä tulee ottaa opiksi, mutta ei jäädä niihin vellomaan.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:46"]

Noin epävakaa henkilö kuin sinä ei sovi parisuhteeseen. On törkeää hyväksikäyttöä toista kohtaan kaataa ongelmansa kumppanille ja samalla aiheuttaa hänelle huolta ja syyllisyyden tunnetta. Hoida itsesi kuntoon ensin ja mieti suhdeasioita sen jälkeen.
t. Mt-tapauksen kanssa seurustellut
Ap, vaikutat herkältä. Miehellä ei ole samanlaista herkkyyttä, kuin sinulla. Eikä ehkä viisauttakaan.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:32"]
Pari kk vasta takana? EI noin aikaisin pidä sylkeä pahaa olo esiin, vasta kun suhde alkaa vakiintumaan.
[/quote] Samaa ajattelin. Ap ei tunne miestä oikein mitenkään, mutta alkoi vuodattamaan vuosien skeidat tämän niskaan odottaen, että mies osaisi hoitaa tilanteen kerralla kuntoon. Hui. Ei valitettavasti kukaan jaksa kuunnella hillittömiä itsesääli-itkuja ja vuosien ajan mielen syövereissä haudottua asiaa - eikö sinun ap olisi jo joskus hyvä päästä eroon niistä asioista? Kyllä minäkin perääntyisin jos joutuisin tuollaista kuuntelemaan lähes ventovieraalta.
Tosi on kutenkin, että tuota suhdetta on turha jatkaa. Ap ei saa mieheltä ymmärtäväistä terapiaa ja mies on varuillaan kun pelkää, että ap repeilee millon mistäkin ikivanhasta asiasta. Menneet ovat menneitä, niistä tulee ottaa opiksi, mutta ei jäädä niihin vellomaan.
[/quote]
Vielä kerran: koetin kertoa asiasta vähän ja varovasti. Ajattelin, että voisin kertoa, koska mieskin on ollut varsin avoin omista vaikeuksistaan alusta alkaen. En tietenkään pidä häntä terapeuttina.
Tämä on viimeinen viesti, jonka kirjoitan tähän ketjuun. Kiitos asiallisille vastaajille kivoista ja ymmärtäväisistä kommenteista.
ap
No tajusi sentään pyytää anteeksi. Kokeile vielä keskustella hänen kanssaan. Ihmiset pystyvät kuitenkin kehittymään ja ehkä tuossa on ehtinyt jo hieman ajattelemaan asiaa. Spontaani ensireaktio ei kylläkään ollut kovin lupaava mutta aina se ei ole koko totuus ihmisen mielipiteistä. Luultavasti hänelläkään ei ole ollut ihan helppoa, jos on tuollainen asenne. Parhaimmilaan negatiivisista kokemuksista voi olla jopa hyötyä, jos ne käsitellään ja pystyy prosessissa oppimaan jotain itsestään ja elämästä. Voimia ja hyvää jatkoa sinne.
Älä mieti näiden solvaajien kommentteja. Nää on just näitä piilomielisairaita joilla ei muka ole mitään ongelmia. Jos ei oikeasti olis niin ei ne muiden ahdistukset sais aikaan tuon lajin torjuntaa ja paheksuntaa kuin noilla, ja sillä miehellä.
Miehen reaktio oli sellainen että nyt laitat vakavaan harkintaan jatkatko sen kanssa tutustumista vai et.
oo[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:41"]
Mies on ollut itse joskus häirikkö?
[/quote]
En oikein usko.
Vastaajalle 21: En vuodattanut hänelle kaikkea "tuskallisesta menneisyydestäni" vaan kerroin asiasta varsin vähän ja varovasti. Hän on puhunut omista asioistaan hyvin avoimesti jo alusta alkaen, joten ajattelin että itsekin voisin. Reaktio oli kuitenkin niin tyrmäävä, että nyt olen varuillani.
22: Ei tässä ketään syyllistetä, pikemminkin pohditaan luonteiden yhteensopivuutta ja parisuhteen dynamiikkaa.
ap
[/quote]
Noin epävakaa henkilö kuin sinä ei sovi parisuhteeseen. On törkeää hyväksikäyttöä toista kohtaan kaataa ongelmansa kumppanille ja samalla aiheuttaa hänelle huolta ja syyllisyyden tunnetta. Hoida itsesi kuntoon ensin ja mieti suhdeasioita sen jälkeen.
t. Mt-tapauksen kanssa seurustellut
[/quote]Täsmälleen näin. Peukuista näkee, että moni ei asiaa tunnista, mutta sellainen joka tunnistaa mt-ongelmaisen niin ap:n kirjoitus pomppaa todella silmiin. Ymmärrän miehen reaktion oikein hyvin.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 15:29"]

Olet harhainen ja jotenkin traumatisoitunut jostain. Näet mt-ongelmaisia sielläkin, missä niitä ei ole. Et tarvitse enää, kuin pienen yhteneväisyyden ja mieleesi vyöryy kaikki se tuska, minkä sait niskaasi siltä tuntemaltasi mt-tapaukselta.
Ihan oikein teit, kun otit asian puheeksi. Nämä on pakko keskustella ja mies voisi tuntea itsensä petetyksi, jos kertomista lykkää liikaa.
Tässä pari pointtia mietittäväksi?
Yleensä suhteen alkuvaihe on aika ruusuista, koska alkuhuuma. Jos jo tässä vaiheessa suhdetta mies reagoi noin, mikä se reaktio on esim. parin vuoden päästä? Tuossa vaiheessa moni vielä siloittelee sanomisiaan. Arki paljastaa todellisen karvan.
Oliko kivahdus sellainen nollasta sataan-tyylinen? Äkkipikaisuus voi olla vaaran merkki! Ristiinpuhumista? Kysymysten sivuuttamista, vierestä vastaamista? Jos yhtään tulee tunne, että nyt ei kaikki täsmää, niin luota siihen!!! Ja juokse! Vaisto varoittaa monesti just tällaisissa tilanteissa, mutta me vaiennetaan se, annetaan olla ja uskotaan selitykset. Sit pahoinpitelyn/manipuloinnin (toivottavasti ei!) uhrina muistellaan, että" kyllä mä aavistin jo silloin..." Sit ei vaan enää ole voimia lähteä, toisella on ohjat.
Mies oli kehunut ja ollut empaattisempi aiemmin. Oliko kenties ennen sänkyyn menoa? Tai muuten ennen varsinaista seurustelua? Osalta ihmisistä löytyy empatiaa vain, kun heillä on joku oma motiivi taustalla. Muuten eivät vaivaudu. Te olette nyt pari, joten enää ei tarvi panostaa "ekstraa"?
Elämä potkii joskus jokaista päähän ja mieskin sen varmasti joskus oppii. EIKÖ PUOLISO OLE SE, JONKA KANSSA VOI OLLA HEIKKO? Se jonka seurassa ei tarvitse esittää vahvaa ja jaksavansa...
Mun tuomio: ei jatkoon! En kannata edes jatkokeskustelua. Voi olla, ettei mies osannut toimia tilanteessa ja siksi kivahti, mutta minne se tyyli häviää? Varmasti pahoittelee...ja tekee saman ensikerralla. Kun perusreaktio on tuo, sen "korjaus" vie aikaa, jos mies edes sitä tekee. Olet liian haavoittuvassa tilassa tähän rumbaan. Sinulle tuollainen puoliso ei ole sopiva, tarvitset sellaisen "ei ota kierroksia mistään"-tyypin.
Meillä molemmat voi olla heikkoja!
Mies oli ihan oikeassa. Ansaitset todellakin parempaa!
Minkä ikäisiä olette? Ei ole jätkä kauheasti elämää nähnyt, kun tuollaisia heittelee. Tuskin on itsekään niin vahva kuin kuvittelee.
Aika ääliö muutenkin, kun möläyttää noin toisen avauduttua ja vielä omalle tyttöystävälle. Ois vaa pitäny suunsa kiinni. Tähän töksäyttelyyn kannattaa sitten varautua jatkossakin ja se tuskin tulee koskemaan vain sinua. Kiusallisia tilanteita luvassa...
Anna monoa! Olette olleet yhdessä niin vähän aikaa, että et kyllä paljon menetä.
Kuulostaa kamalalta. Minullakin on ikäviä kokemuksia eikä kukaan ole vähätellyt. Poikaystäväsi kuulostaa vähän kykenemättömältä empatiaan. Tai sitten hänellä on oma luurankonsa kaapissa ja pelkää sen paljastumista. Hyvä kun pyysi anteeksi mutta jos tuollainen käytös jatkuu niin kundi vaihtoon.
Jos olette kovin nuoria ja miehellä ei ole vielä kokemusta vakavammasta parisuhteesta, niin opetteluun voi antaa enemmän tilaa. Muuten kuulostaa aika pahalta.
Tsemppiä ap!
Mies on ääliö. Mutta silti ymmärrän häntä, ja olisin itsekin saattanut kivahtaa. Ei kellään terveellä ihmisellä ole niin huono tuuri, että joutuu kiusatuksi lapsena, nuorena ja aikuisena. Ap tarvitsee omiin mielenterveysongelmiinsa apua, ja tuskin nyt on aika parisuhteelle. Tällaiset uhri- ihmiset syövät valtavasti muiden energiaa, ja ovat raskaita läheisinä.
Olen kokenut samaa. Omista ongelmistani ja masennukseni oireista ei olisi saanut puhua ollenkaan, aina olisi pitänyt vain "viestiä positiivisesti", koska kaikki muu kuulemma "pilaa meidän suhdetta".
Ookoo. Olisin kaivannut lähimmästä ihmisestä vain ymmärtäjää, kun kerran itsekin olen häntä ymmärtänyt ja tukenut. Minulle keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä on se "juttu" parisuhteessa. Mutta eihän siitä mitään tullut.
Lopulta erosimme ja jälkeenpäin selvisi, että herralla oli omia käsittelemättömiä traumojaan menneisyydestä, minkä takia ei voinut kestää heikkoutta kenessäkään toisessa. Älä jää tuollaiseen!
Ota asia uudelleen puheeksi ja myös se, että miehen reaktio jäi vaivaamaan anteeksipyynnön jälkeenkin. Tarkkaile vähätteleekö hän ärähdystään? Vihjaako sinun ylireagoivan tai muuten sysää osan syyllisyydestä sinun niskoillesi : olet herkkä, säikky, tuo terapiatarvettasi esiin ym. Jos hän ei yritä vältellä aihetta ja ottaa vastuu sanomisistaan niin pistäisin nuoruuden piikkiin ja suhde voisi jatkua. Muussa tapauksessa päätä suhde. Sinulla on tarpeeksi taakkaa muutenkin. Et tarvitse lisäksi hankalaa miestä. Pari kuukautta on vielä lyhyt aika seurustella.
Mun mies on vähän samanlainen. On suoraan sanonutkin ettei ala mitään mielenterveysongelmia sietämään. Ongelmia ei ole ja kaikki on itsestä kiinni.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 12:32"]
Pari kk vasta takana? EI noin aikaisin pidä sylkeä pahaa olo esiin, vasta kun suhde alkaa vakiintumaan.
[/quote]
Ahaa, no minun mielestäni hankalista asioista voi ja pitää puhua jo suht aikaisessa vaiheessa. Enpä tiennytkään, että tuollainen parisuhdesääntö on olemassa. Kuka noita sääntöjä laatii ja löytyisikö jostain kattava lista, mitä seurustelukumppanille voi sanoa missäkin vaiheessa?
ap
[/quote]
Ihmistuntemusta siinä vain tarvitaan, ei kaikille voi heti purkaa menneisyyden taakkojaan, joillekin voi. Ihatumisen vaiheessa ei yleensä heti ajattele, että pitää kertoa menneisyydestään heti, etenkään kun ei tiedä, jatkuuko suhde pidemmälle vai ei. Vai oletko ajatellut, että jokaisen mahdollisen suhteen alussa jaat tuskallisen menneisyytesi kaikille?
[/quote]
Oli ap liian aikaisessa avautumisensa kanssa tai ei, niin miehen reaktio oli sellainen, että ei vaikuta mitenkään unelmapuolisolta.
Mies on ollut itse joskus häirikkö?