Lue keskustelun säännöt.
Kun äidinvaisto kertoo että teinillä ei ole kaikki ok
30.12.2021 |
Niin mitä teillä silloin on ollut.
Meillä paljastui syyksi ongelmat tyttöystävän kanssa ja lopulta ero. Monta päivää sanoi ettei oo mikään vialla, mutta sen näki ja se alakulo ja surullinen olemus huokui.
En tosin oikein ole osannut oikealla tavalla varmaankaan lohduttaa. Vähän välillä koitan jutella ja olla sillälailla läsnä jos haluaa enemmän puhua. Mikä teillä auttanut?
Kommentit (14)
Te äidit olette ihmeellisiä vaistojenne kanssa 🥰
Oon itse jo 35 ja äitini 65.
Äiti aina soittaa seuraavana päivänä jos ei ole itse saanut oikein nukuttua ja kysyy onko kaikki kunnossa, useimmiten on ollut joku suru sydämellä ❤️ ja jos oon vaikka kuumeessa niin osaa silloinkin soittaa että olenko kipeänä kun hänestä vähän tuntuu siltä.
Teininä oli todella vaikeaa tunteiden ilmaisu vanhemmille ja kun eihän kukaan lapsi halua vanhempaansa huolestuttaa. Ole vaan mukana jos haluaa juttuseuraa ja koita tsempata, mutta olla painostamatta puhumaan jos se tuntuu vaikealta. Ehkä voisit keksiä jotain yhteistä puuhaa, jonka lomassa jutustella? Voi olla parempi että et tenttaa vaan olet vaan siinä, muksu avautuu kun pystyy.
Äidit olette ihania ja tärkeitä ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytöllä oli ollut riitaa ystävien kanssa. Ovat yleensä aika sopuisa ja tiivis joukko eivätkä juuri riitele, joten siksi varmasti tuntui erityisen pahalta. Tällaisen keski-ikäisen äiti-ihmisen korviin nuo riidan aiheet kuulostivat (onneksi!) aika tavanomaisilta nuorten tyttöjen kähinöiltä, ei mitään sen dramaattisempaa. Parissa päivässä saivat onneksi sovittua ja nyt ovat kuten aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Te äidit olette ihmeellisiä vaistojenne kanssa 🥰
Oon itse jo 35 ja äitini 65.
Äiti aina soittaa seuraavana päivänä jos ei ole itse saanut oikein nukuttua ja kysyy onko kaikki kunnossa, useimmiten on ollut joku suru sydämellä ❤️ ja jos oon vaikka kuumeessa niin osaa silloinkin soittaa että olenko kipeänä kun hänestä vähän tuntuu siltä.
Teininä oli todella vaikeaa tunteiden ilmaisu vanhemmille ja kun eihän kukaan lapsi halua vanhempaansa huolestuttaa. Ole vaan mukana jos haluaa juttuseuraa ja koita tsempata, mutta olla painostamatta puhumaan jos se tuntuu vaikealta. Ehkä voisit keksiä jotain yhteistä puuhaa, jonka lomassa jutustella? Voi olla parempi että et tenttaa vaan olet vaan siinä, muksu avautuu kun pystyy.Äidit olette ihania ja tärkeitä ❤️
Voin niin allekirjoittaa tämän! Minä olen jo 27-vuotias nainen ja elellyt omillani ihan ansiokkaasti jo vuosikaudet, mutta viime syksynä lähdin jälleen opiskelemaan, mikä on tietysti vaikuttanut suuresti taloudelliseen tilanteeseen. Suomeksi sanottuna, matti on kukkarossa. En ole sanonut tästä vanhemmilleni mitään, mutta niin vain pari päivää sitten tuli äidiltä ihan puskista viesti, että tarvitsetko muuten rahaa, hän kyllä auttaa. Tällaista on tapahtunut ennenkin. Minulla saattaa olla joku ongelma, mistä en ole kertonut mitään, mutta hän tuntuu aistivan sen jotenkin.
Kiitos ihanat äidit, kun olette olemassa, huolehditte ja tuette!
Ihana kuulla näitä kommentteja. Vaikka itsestä tuntuu että poika ei minua tässä hötäkässä kaipaa niin yritän olla hieman läsnä ja olla ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kyllä sen vaan kummasti aistii kun lapsella on jotain huonosti. Toki omassa rauhassaan saa surra, mutta ainakaan hän ei jää yksin.
Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana kuulla näitä kommentteja. Vaikka itsestä tuntuu että poika ei minua tässä hötäkässä kaipaa niin yritän olla hieman läsnä ja olla ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kyllä sen vaan kummasti aistii kun lapsella on jotain huonosti. Toki omassa rauhassaan saa surra, mutta ainakaan hän ei jää yksin.
Se juuri onkin kaikkein tärkeintä! Voi hyvin olla, että hän ei kaipaakaan sinulta mitään aktiivista toimintaa vaan haluaa käsitellä asiaa omassa rauhassaan, mutta on silti äärimmäisen tärkeää tietää, että on joku, joka tietää ja välittää.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa.
No kyllä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa.
On surullista, ettet itse ole saanut kokea sitä elämässäsi. Sen takia et siihen varmaan uskokaan. Moni kuitenkin onneksi on.
Vierailija kirjoitti:
Ihana kuulla näitä kommentteja. Vaikka itsestä tuntuu että poika ei minua tässä hötäkässä kaipaa niin yritän olla hieman läsnä ja olla ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kyllä sen vaan kummasti aistii kun lapsella on jotain huonosti. Toki omassa rauhassaan saa surra, mutta ainakaan hän ei jää yksin.
Ja ihanaa kuulla myös, että on äitejä jotka haluavat tukea ja auttaa ja vaistoavat lapsiensa huonon olon! Olin teininä vakavasti masentunut, yritin mm. itsaria ja oireilin sulkeutumalla huoneeseeni. Äiti ei ollut huomaavinaan, joskus motkotti siitä miten paljon aikaa vietin kotona mutta muuten jäin totaalisesti yksin. Omia lapsia minulla ei ole, mutta kummilapsen elämässä koitan olla mukana turvallisena ja välittävänä hahmona. Mikään murhe ei ole liian pieni muille jaettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusaaminen
On "äidinvaisto" olemassa. Ei se sitä tarkoita, että pitäisi olla edes biologinen äiti. Se vaisto on ihmisellä, joka lapsen kasvattaa ja joka näkee lapsen joka päivä, se voi olla adoptiovanhempi, isä, mummo, kummi, kuka vain joka on lapsen kanssa paljon tekemisissä. Siinä oppii aistimaan mielentiloja. Oppii niitä aistimaan puolisostakin, mutta lapsia kohtaan se vaisto on herkempi.
Omalla kohdallani vaistosin lapsesta jo vauvana, että kaikki ei ole hyvin. Muiden mielestä iloinen virkeä vauva, mutta minä näin ne pienet nyanssit, jotka kielivät siitä, että lapsi ei ole täysin terve. Vasta lapsen ollessa kolme sain tutkimuksia ja sittenkin moni muu haukkui minua, että terve lapsi, kyllä se oppii ajallaan sitä ja tätä. Osan asioista oppi, osaa ei tule koskaan oppimaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa.
Niin, kyseessä onkin tilanne, että tuttu ihminen käyttäytyy yllättäen jotenkin vähän erikoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen
On "äidinvaisto" olemassa. Ei se sitä tarkoita, että pitäisi olla edes biologinen äiti. Se vaisto on ihmisellä, joka lapsen kasvattaa ja joka näkee lapsen joka päivä, se voi olla adoptiovanhempi, isä, mummo, kummi, kuka vain joka on lapsen kanssa paljon tekemisissä. Siinä oppii aistimaan mielentiloja. Oppii niitä aistimaan puolisostakin, mutta lapsia kohtaan se vaisto on herkempi.
Omalla kohdallani vaistosin lapsesta jo vauvana, että kaikki ei ole hyvin. Muiden mielestä iloinen virkeä vauva, mutta minä näin ne pienet nyanssit, jotka kielivät siitä, että lapsi ei ole täysin terve. Vasta lapsen ollessa kolme sain tutkimuksia ja sittenkin moni muu haukkui minua, että terve lapsi, kyllä se oppii ajallaan sitä ja tätä. Osan asioista oppi, osaa ei tule koskaan oppimaan.
Mikä lapsella sitten oli?
Minä täällä kanssa ollut huolissani 18v tytöstäni. Ei kerro mikä painaa mutta on tosi pahalla päällä ollut kauan ja kotona ei paljon näy.
Kamalaa kun en voi helpottaa oloa. Syö kahta mielialaan määrättyä lääkettä, jotka ei selvästi auta, tai jättää ne ottamatta, en tiedä yhtään.
Tämä on helvetillistä. En edes tiedä onko sillä sovittuna mitään aikaa psykologille, jossa on joskus käynyt. Olen ihan pihallatyttäreni asioista, eikä kerro kun tenttaan, ärsyyntyy vaan.
Ton ikäinen vielä etten voi edes saada selville asioita.
Eikä asiaa paranna että kärsin itsekin mt-ongelmista. Tytär ei halua aiheuttaa minulle lisämurheita kun ei kerro mikä milloinkin painaa, ei usko että kestän, vaikka tämmöinen huoli ja evarmuus on pahinta.
Voi kunpa kuulisin tyttäreni nauravan vielä tänään, se olisi upeeta.
Täällä kanssa teini eristäytyi omaan huoneeseen, oli kiukkuinen ja itkuinen. Lopulta kävi selville että ero tyttöystävästä tuli ja on kauhea olo. Onneksi sai sanoitettua sen, mutta pahalta se äitinä tietenkin tuntuu.
Voimia sinnekin!