Iski ihan hirveä ikävä sinua :'(
Minun oli pakko antaa sinun mennä, se oli ainoa oikea ratkaisu siinä tilanteessa. Itkin kolme päivää putkeen silmäni turvoksiin enkä kyennyt mihinkään. Sitten yhtäkkiä, neljäntenä
päivänä koin oudon voiman tunteen. Naurahdin mainokselle telkkarissa. Se tuntui omituiselta ja aika kamalalta, ottaen huomioon kuinka paljon sinua rakastin ja kuinka raskasta oli erota lopullisesti. Siitä hetkestä alkoi "valetoipuminen", jotenkin kaikki vaikutti olevan jopa aika hyvin. Nauroin ja tanssahtelin ympäri kämppää, voin oudon hyvin mutta otin siitä kaiken irti. Kunnes tänään, juuri äsken romahdin taas. Minulla on niin hirveä ikävä ettei tosikaan :( Alkaako tästä taas alamäki ja loputon itku? :( Kauhea olo :'( Lepää rauhassa kissani :( <3
Kommentit (15)
Ei sitä loppuaikana hirveästi näkynyt, kun se halusi vain eristäytyä. Mutta sen poissaolon huomaa koko ajan :'( Sattuu niin paljon.
Tiedän kokemuksesta miltä susta tuntuu :( oma silmäterä lähti 8kk sitten. Ensishokki kesti pari kuukautta, jonka aikana valehtelematta itkin lähes tauotta. Töissä olo oli yhtä tuskaa, mutta kotona olo ei ollut yhtään parempi vaihtoehto kun kaikki muistutti rakkaasta. Itselläni ajan lisäksi auttoi se, että jäljelle jääneestä piti huolehtia ja talouteen tuli uusi kissanpentu. Mun neuvoni sulle onkin, että anna itsellesi aikaa ja lupa surra. Huomaat kyllä, että pikkuhiljaa pystyt jo keskittymään muuhunkin, eikä muistot tee enää niin kipeää. Mutta sillä välin toivon sulle kamalasti voimia ja lähetän sulle virtuaalihalauksen. Selviät kyllä, sen voin luvata :)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 18:12"]Tiedän kokemuksesta miltä susta tuntuu :( oma silmäterä lähti 8kk sitten. Ensishokki kesti pari kuukautta, jonka aikana valehtelematta itkin lähes tauotta. Töissä olo oli yhtä tuskaa, mutta kotona olo ei ollut yhtään parempi vaihtoehto kun kaikki muistutti rakkaasta. Itselläni ajan lisäksi auttoi se, että jäljelle jääneestä piti huolehtia ja talouteen tuli uusi kissanpentu. Mun neuvoni sulle onkin, että anna itsellesi aikaa ja lupa surra. Huomaat kyllä, että pikkuhiljaa pystyt jo keskittymään muuhunkin, eikä muistot tee enää niin kipeää. Mutta sillä välin toivon sulle kamalasti voimia ja lähetän sulle virtuaalihalauksen. Selviät kyllä, sen voin luvata :)
[/quote]
:( Ehkä jonain kaukaisena päivänä selviän... tänään on taas kamala olo :( vittu kun on ikävä!!! :'(
Kissat on ihania <3 Ikävä aina jää.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:36"]Kissat on ihania <3 Ikävä aina jää.
[/quote]
Niin on :'( Tiedän, että saan uuden kissan milloin vain haluan sellaisen hankkia, mutta kun ei se poista tätä tuskaisaa ikävää :'( Se olisi suuren suuri piristys mutta ei mikään taikanappi :(
Mitä vittua? Tyhmä provo... Miau. Kissat on muuten kuin isoja rottia, vähän ärsyttävämpiä vain.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:36"]Kissat on ihania <3 Ikävä aina jää. [/quote] Niin on :'( Tiedän, että saan uuden kissan milloin vain haluan sellaisen hankkia, mutta kun ei se poista tätä tuskaisaa ikävää :'( Se olisi suuren suuri piristys mutta ei mikään taikanappi :(
[/quote]
Ota toinen kissa. Jostain kodittomien eläinten talosta. Ei se poista ikävää, mutta niin kuin itse sanoit, piristää, ja antaa kodittomalle kodin :) Hylättyjä kissoja on niin paljon.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:43"]
Mitä vittua? Tyhmä provo... Miau. Kissat on muuten kuin isoja rottia, vähän ärsyttävämpiä vain.
[/quote]
ite oot
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:36"]Kissat on ihania <3 Ikävä aina jää. [/quote] Niin on :'( Tiedän, että saan uuden kissan milloin vain haluan sellaisen hankkia, mutta kun ei se poista tätä tuskaisaa ikävää :'( Se olisi suuren suuri piristys mutta ei mikään taikanappi :(
[/quote]
Ota toinen kissa. Jostain kodittomien eläinten talosta. Ei se poista ikävää, mutta niin kuin itse sanoit, piristää, ja antaa kodittomalle kodin :) Hylättyjä kissoja on niin paljon.
[/quote]
Melko varmasti otan :) Haluan vain hetken huilahtaa ja kokea elämää ilman lemmikkiä. Vaikka en minä tästä nauti edes. Jaksamiseni kannalta se on vain välttämätöntä. Sairasta lemmikkiä hoitaneet ymmärtävät :/
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:43"][quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 11:43"]
Mitä vittua? Tyhmä provo... Miau. Kissat on muuten kuin isoja rottia, vähän ärsyttävämpiä vain.
[/quote]
ite oot
[/quote]
Jaa provo? Vai rotta?
Ikävä menee aalloissa. Eiköhän pahin ole jo ohi. Minullekin tulee vuosien jälkeen menetetyt rakkaat mieleen ja se tekee surullisen olon, mutta ei enää niin pahasti ja pitkäksi aikaa kuin alussa.
*läpyläpy*
=^.^=