en osaa kasvattaa as-lastani

Oletteko koskaan olleet sopeutumisvalmennuskurssilla? Niitä järjestetään varmasti murrosikäisillekin.

toi on varmaan assin ja murrosiän yhdistelmää. Se, mistä kannattaa hakea apua, riippuu nyt paikkakunnasta. jos teillä olisi hoitotaho, niin tietysti sieltä, mutt akun ei kerran ole, on apua haettava uudestaan.

Se, mikä onnistuu kaikkialla, on, että kouluterveydenhuollon kautta otatte yhteyttä nuorisopsykiatrian polille ja saatte uuden hoitosuhteen, missä arvioidaan terapian, coachingin tai lääktiyksen tarve uudelleen. Prosessi kestää puolesta vuodesta vuoteen (nuorisopsykat ei ota asiakkaiksi ennen kuin kouluterveydenhuollossa on tehty perustestit esim älykkyys ja koulukypsyys jne ja siihen lystiin menee jonoista riippuen 1-4 kuukautta. TÄmän jälkeen pääsee jonoon nuorisopsykalle. Siellä jono on toiset viikosta -6 kuukautta, mutta kiireellisempiä tapauksia nostetaan jonossa muiden ohi). TÄmän jälkeen avun saaminen tietty on vielä toinen asia, koska siinä, että terapiasta tai coachingista on tuloksia tai lääke vaikuttaa, menee myös aikaa.

TOinen, mikä onnistuu kaikkialla ja jokapaikassa, on, että ihan itse hankit lisätietoa aspergerin oireyhtymästä esim lukemalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, oppaita, terapiamateriaaleja jne. Netistä löytyy "nepsykurssien" materiaaleja, niistä on hyvä aloittaa. Attwoodin kirja on hyvä, muttei kovin konkreettinen. Paula Tillin kirja oli näin vanhemman näkökulmasta käsittämätöntä ja strukturoimatonta soopaa, mutta ehkä se kokemusnäkökulmasta on ihan ok. Englanniksi on tarjolla monipuolisempia näkökulmia kuin suomeksi.

Joillain paikkakunnilla on myös nepsypartioita tai - matalankynnyksen ryhmiä, jotka esim tulevat kouluihin puhumaan opettajille ja vanhemmille.

Entä onko sun paikkakunnalla aspergeryhdistyksen vertaistukitoimintaa, vanhempainryhmää tms?

Myös perheneuvoloista voi olla apua. Silloin kannattaa sanoa, että on diagnoosi, että eivät ala alusta miettimään, mistä on kyse. Joillain paikkaknnilla eivät vaan ota erityislasten tapauksia.

Selvitä näitä, kyllä se siitä. Ja pidä hermosi kasassa.

Ota yhteys perheneuvolaan. Saat apua ja tukea sekä ohjauksen eteenpäin. Voimia sinulle. Minulla on tyttö ja kuvauksesi kuulosti kovin tutulta.

Kyllä kuulostaa ihan aspergerilta, itse olen as-nainen. Varmasti myös murrosikään kuuluvaa oireilua voi olla tuossa mukana. Mutta juuri nuo normaali-ihmisten näkökulmasta yksinkertaiset ja helpot asiat (kuten kotityöt), voivat todella olla assille hyvin vaikeita. Samoin tekemisen fragmentoituminen, eli se että pitäisi siirtyä nopeassa aikataulussa tehtävästä toiseen ja kolmanteen, varsinkin jos nämä eri tehtävät ovat keskenään hyvin erilaisia taitoja vaativia. Esim. puhelimessa puhumiseen vaaditaan itseltäni sosiaalista ponnistelua ja erittäin korkeaa keskittymisen tasoa, jotta ymmärrän mitä toisessa päässä oleva henkilö sanoo. Jos menen sen jälkeen tiskaamaan, siinä taas vaaditaan sekä hieno-, että karkeamotorisia taitoja, jotka ovat nekin minulle haasteellisia. Ja kun vielä se siirtyminen yhdenlaisten taitojen käyttämisestä aivan toisenlaisiin tuottaa tuskaa, niin ei ole ihme jos välillä palaa pinna. Kouluun/töihin lähtemiseen sisältyy sellaisen sillisalaatti kaikenlaisia pieniä ja toisistaan hyvin paljon poikkeavia suoritteita, että se on tosiaan aivan kamalaa tuskaa myös minulle vielä näin 37-vuotiaanakin.

Voisitteko mitenkään suunnitella lapsenne viikkoa siitä näkökulmasta, että siirtymiä tulisi mahdollisimman vähän ja tehtävät, joiden välillä siirtyminen tapahtuu, olisivat keskenään mahdollisimman samantyyppisiä? Tämä voi olla vaikeaa käytännössä, minkä ymmärrän hyvin. Mutta jos keksisitte edes pari parannusta tuohon viikko-ohjelmaan tästä näkökulmasta, lapsenne voisi jaksaa selvästi paremmin yrittää suorittaa sitä.

Sitäkin kannattaa vielä pohtia, kuinka paljon lapselta voi vaatia. Normaalilta lapseltahan vaaditaan mm. kotitöiden tekoa siksi, että tämä oppisi tekemään niitä ja asia ei kuormittaisi sitten aikuisena, kun toiminnot ovat automatisoituneet toistojen myötä. Mutta as-ihmiseltä se kuormitus ei välttämättä lähde millään määrällä toistoja, koska tuota automatisoitumista ei tapahdu. Haaste on siis jokaisella kerralla yhtä suuri kuin jos lapsi tekisi ko. asiaa ensimmäistä kertaa. Ja se, että hänet pakotetaan toistamaan, ei varsinaisesti auta häntä vaan saattaa vain traumatisoida ja kuormittaa, jolloin aikuisena hän ehkä ei jaksa yrittää kotitöiden tekemistä enää lainkaan, kun voi itse valita. Minulla oli monen vuoden jakso, jona aikana en pystynyt edes laittamaan astioita astianpesukoneeseen, kun koin sen vievän liikaa energiaa varsinaisilta tärkeiltä tehtäviltäni. Lopulta suunnittelin keittiöni sellaiseksi, että tuo suoritus edellyttää mahdollisimman vähän motorista panostamista, ja uskalsin alkaa taas yrittää, ja olenkin kohtalaisen hyvin onnistunut ylläpitämään tätä prosessia. Mutta pitkään se tuntui aivan liian ylivoimaiselta.

Eihän näihin piirteisiin mitään lääkitystä taida olla, ellei sitten lapsellasi ole vielä ahdh tai vastaava vaikeuttamassa toimintaa. On vain sopeuduttava elämään tällaisena ja suunniteltava elämää siten, että se onnistuu niillä resursseilla, jotka itsellä on käytössä.

Kovasti voimia sinulle! Ei varmasti ole helppoa olla as-lapsen vanhempi.

kiitos kattavista vastauksista. tämä auttaa jo, että samantyyppisiä ongelmia on muillakin as- nuorilla, emmekä ole harvinaisuuksia. kun ongelmat on tyypillisiä, on enemmän uskoa hakea apua, koska sitä saattaa saadakin =)

olemme sitkeästi menneet ilman apuja, mutta ehkä sitten olisi ihan hyvä saada ulkopuolista tukea. perheen sisäiset suhteen ovat kovasti koetuksella lapsen kanssa taiteillessa.