Lue keskustelun säännöt.
Mt-ongelmat ovat imaisseet minut kokonaan. Näkyy jo joka osa-alueella elämässäni. Miten tästä jaksaisi nousta?
29.12.2021 |
Päällimmäisenä ajatuksena tästä kaikesta on tympiintyminen.
Vähän raivostuttaa kun ei usko itseensä tai jaksa enää välittää ainakaan niin paljoa, että jaksaisi asioiden eteen tehdä juuri mitään.
Olen menettänyt tässä vuosien mittaan aikalailla kaiken jos nyt mitään olen edes oikeasti aikaiseksi edes saanutkaan. Nekin ovat olleet omia päätöksiäni, olen vain päästänyt irti koska voimavarojakaan ei ole ollut mistään pitää kiinni.
Menetin tärkeän työni koska paloin loppuun kaikesta innostuksestani huolimatta. Siinä painoi merkittävät asiat, joita en ollut käsitellyt. Menneisyys on minussa kiinni tahmaisena painavana osana, josta en vain pääse irti. Se on vaikuttanut aikuisuuteeni monella tapaa.
Uuvuin siis töissäni, heitin ystäväni menemmään myös koska valitettavasti olen myös valinnut ystävikseni ihmisiä, jotka ovat selkäänpuukottajia. Muutakaan en voinut tehdä kuin jatkaa matkaani ilman.
Parisuhteet ovat olleet kammottavan huonoja. Niistä ei ole seurannut juuri mitään hyvää. Lähinnä vain saaneet itsetunnon rippeetkin katoamaan - olen huono ihmissuhteissa ja liian kiltti ollut. Siksi myös hyvä kohde poljettavaksi. En ole vain kuunnellut itseäni tai osannut asettaa rajoja, valitettavasti.
Olen yksinäinen siis nykyään. Päivät menee kotona tai opiskellessa. Opiskelukin on vaivaannuttavaa ja tajusin alan töitä tehdessä, etten edes halua olla osa koko alaa. Olen pärjännyt hyvin mutta minä en kuulu alalle.
En enää liiku, en välitä mitä syön, tupakoin. Olen lihonut hirveästi. Kunto.. no tarviiko edes sanoa.
Lainaa olen ottanut, liikaakin. No niistä selviän työnteolla jahka jaksan vain tarpeeksi tehdä.
Koko ajan masentaa tai ahdistaa ja silti en välitä juuri mistään.
Takana on niin helvetin ankeat ajat, että en jaksa enää yrittää ja silti jossain yritän roikkua vielä kiinni (opiskelut, työt), jotta en jäisi täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.
En jaksa tätä. Olen jämähtänyt.
Pahinta on etten jaksa yrittää enää tarpeeksi. Se kipinä tai motivaatio, lapsenomainen optimistinen elämänasenne on vain kadonnut.
Nuori olen vielä, eli ei sen puoleen mutta pitäisi nauttia elämästä, "lentää" ja rakentaa tulevaisuutta.
Nyt vain tuntuu, etten kuulu mihinkään enkä tiedä minne mennä.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi! Et määritellyt mielenterveysongelmaasi tarkemmin. Tarkalleen mikä mt-ongelma sulla on? Vai ihan vaan oma mutu-fiilis siitä, että sun sosiaaliset ongelmat on varmaan mt-ongelma, ainakin on lohdullisinta ajatella niin?
Käypä alkajaisiksi surffaamassa YOuTubesta oikeiden mt-ongelmaisten haastatteluja, esim. psykoottisten murhaajien, harhoja näkevien skitsofreenikoiden ym. Sitten funtsi ankarasti, onko sun elämä ja käytös oikeasti tollaista. Ja halutko sä samastua noihin ihmisiin? Vai oisko niin, että sä yrität etsiä ihan väärästä suunnasta syytä sun opiskeluiden, sosiaalisten suhteiden ja itsekurin tapaisiin melko inhimillisiin ongelmiin.
MÄ otan noi haastattelut esiin siksi, että ihmiset ei tajua, mitä oikeat hullut on, miten ne käyttäytyy, mitä ne puhuu ja tekee, kun ne on hulluja. Sua ei välttämättä vaivaa yhtään mikään oikea mt-ongelma, ja se, että sä piiloudut diagnoosin taakse antaa sulle vastuuvapauden ja luvan lillua tossa kurjuudessasi. Kun oikeasti sun pitäisi vaan keksiä keinot selvitä.
Mä väittäisin, että sua vaivaa nyt häpeän tunne, joka saa sut eristäytymään muista. Sä ahmit päästäksesi sitä häpeän tunnetta eroon. Samasta syystä sä eristäydyt eikä mikään maistu miltään. Vastalääke sille kaikelle ei ole kasata päälleen mt-diagnoosia ja hautautua sen alle vaan yrittää onnistua esim. tässä nykyisessä opiskelussa tai vaihtaa alaa.
Ja kyllä, ota itseäsi niskasta kiinni. Sua hävettää sun epäonnistuminen töissä ja häpeä todella on musertava tunne. Mutta kun sä tajuat, että toi häpeäntunne on sun ongelma, ei suinkaan mikään oikea mielenterveysongelma, sä ehkä keksit ratkaisun, miten selättää toi umpikuja, mihin sä olet nyt ajautunut.
Ei sussa ole vikaa, sä vaan nujerruit epäonnistumisen vuoksi ja nyt sä oot siksi aivan halvaantuneessa tilassa. Mutta epäonnistuminen on inhimillistä. Ei se ole sairaus. Sä selviät tosta. Älä leimaa itseäsi hulluksi sen takia.
Kiitos.
En minä itseäni hulluna pidä tai ole kummemmin asettanut diagnooseja. Mt-ongelmaiseksi kutsun itseäni koska mieleni vaikuttaa liikaa asioihin. En siis pääse tästä tunteesta eroon. Masentuneeksi itseäni sanon ja vaikka yritän, helvetti kuinka yritän ja olen yrittänyt niin joku vetää alaspäin. Jokin minussa vetää alaspäin syöden energiaa valtavasti.
Tuntuu painavalta, raskaalta. En ole tässä elämässä kiinni vaikka yritän niin pää on tahmainen. Se on inhottava tunne.
Tiedän, että olen ihan hyvä ihminen, ei siinä mitään mutta en vain saa aikaiseksi enkä tiedä miksi.
Häpeän suhteen olet oikeassa, se syö vaikka periaatteessa minun ei täytyisi antaa sille valtaa. Miten ihmeessä sen saan pois sotkemasta minäkuvaani?
-Ap
Päätellen kaikista miinuspeukuista ja nollasta pluspeukusta, jonka kommenttini sai, et mitenkään? Selvästikään kenellekään ei saa sanoa, että hänellä ei ole varsinaista mt-ongelmaa tai että hän kärsii musertavasta häpeäntunteesta.
Joten unohda, mitä sanoin.
Sinulla on erittäin paha mt-ongelma, ja on rikos yrittää ottaa tätä tunnetta sinulta pois. Usko tähän mantraan. Usko, että asialle ei voi tehdä mitään ja että tämä vakava mt-ongelma on rampauttanut sinut (ja nämä peukuttajat) niin, että sinulla on oikeus jatkaa elämääsi sellaisena, millaiseksi se on nyt muodostunut.
Tulet onnelliseksi hyväksymällä mt-ongelmasi ja sen, että sille ei ole mitään tehtävissä.
Jatka syömistä ja eristäytymistä. Ja muista seuraavaksi hankkia lääkkeet tähän vakavaan mt-ongelmaan. Saat paljon peukkuja muilta kaltaisiltasi siitä hyvästä. Mikä parasta, saat mt-lääkkeillä ylipainon nousemaan entistä nopeammin, joten pääset entistä enemmän eristäytymään ja ahdistumaan omasta tilastasi.
Näin sen on mentävä, peukut sen osoittavat!
Hyvää mt-ongelmaisen elämää sinulle, tuhkassa kieriminen alamäkeä alas saakka on yksi tapaa viettää elämänsä!
Hei ap tässä. Älähän loukkaannu, ymmärrän, että tarkoitit hyvää.
On vain ehkä hieman hankalaa asettaa itseään ihmisen kohdalle, jota on diagnosoitu "hulluksi" tai sen määritelmän mukaan vertailla itseään. Minä ajattelen niin, että heillä on ollut pitkään mt-ongelmia tai kasvatuksessa sellaisia haavereita, jotka ovat johtaneet ties millaisiin kamaliin tekoihin.
Rehellisesti sanoen, että meistä jokainen on varmaan hullu jollain tapaa mutta se mikä on hyväksyttyä, on eri asia.
Tässä aloituksessa se oikea ongelma on yksilön elämän supistuminen, se tahmaisuus, vaikeus tarttua asioihin. Se masennus - jota ei voi vähätellä tai luokitella " hulluudeksi". Nämä ovat asioita, joista kannattaakin puhua vaikka tiedän, että on helppoa huudella toista saada ryhdistäytymään. Valitettavasti se ei vain mene niin ja masentuneet ovat itsekin aivan yhtä hämmentyneitä siitä toimintakyvyttömyydestä kuin "tervekin" ihminen. Onneksi puhuminen/kirjoittaminen auttaa, ainakin sen verran, että ei joudu yksin päässään selvittelemään jatkuvalla syötöllä sitä loputonta solmulla olevaa verkkoa.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitkohan saada esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta apua? Olet aikamoisessa pattitilanteessa, ehkä masentunut. Arvioikoon ammattilainen sen, mutta se mitä sinun pitäisi jaksaa, niin hakeutua avun piiriin.
Oma masennukseni näkyi arjessa juurikin saamattomuutena ja ilottomuutena. Erilaisten tukitoimien myötä sain takaisin jotain entisestä toimeliaasta itsestäni, mutta jotain myös muuttui. Nykyään elo maistuu ihan mukavalta. Siitä soimaan itseäni, että pohdin liian kauan omaa oloani ja lykkäsin avun hakemista. Siinä tuli ruodittua itseään liiankin rankasti. Kirjoittamasi pohdinnat muistuttavat omia ”mustien aikojen” mietteitäni. Siksipä kannustan sinua hakemaan apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Kiitos sulle.
Apua ehdottomasti tarvitsen, aivan ehdottomasti.
Kävin jo viime syys-talven aikoihin keskustelemassa näistä asioista terveydenhoitajan kanssa. Olen aikuisopiskelija muuten. Kuunteli siinä hetken kun kerroin voimattomuudesta ja mielialan synkkyydestä. Laittoi verikokeiisiin - arvot ok, ei jatkotoimenpiteitä.
No siinä ajattelin pärjäillä itsekseni. Aika vaihtelevasti olen pärjännyt. Jotkut päivät saattavat olla jopa hyviä, ne on kyllä onnen hetkiä. Jopa liikutun niistä päivistä koska ne ovat niin harvassa. Saatan jopa ajatella " Ihanaa, edes pieni osa minusta on tullut takaisin" ja sehän onkin taas kaivautunut jonnekkin jo seuraavassa hetkessä.
Minä olen kai lukossa. Siksi varasin ajan terapeutille, aloitan siellä. En jaksa odottaa enempää kelakorvausta varten koska ne terapeutit ovat niin harvassa. Joten maksan omasta pussista tai ehkä minun pitäisi odottaa vielä ja etsiä, jotta pääsisin halvemmalla mutta tämä olotila on niin kammottava etten enää jaksaisi pärjätä yksin.
-Ap
No ei sulla ihan huonosti mene jos:
-sulla on opiskelupaikka ja jaksat opiskella
-rahaa maksaa itse terapiakäynnit ja mahdollisuus aloittaa terapia halutessasi
-osa-aikatöitä
- jaksat pitää kämpän kunnossa, käydä kaupassa jne.Tossa on jo aika paljon enemmän kuin monella muulla, mutta eniten valittavat onkin yleensä niitä, joilla on elämässä monet asiat ihan hyvin, mutta joko eivät itse huomaa sitä tai valittavat kaikesta saadakseen lisähuomiota.
Oivoi, tiedän sen, että voisi mennä huonomminkin. Tuo kaikki ei kuitenkaan selitä sitä mitä pääni sisällä tapahtuu.
-Opiskelupaikka (Ei kiinnostaisi yhtään opiskella, työn takana jokaikinen tehtävä ja ahdistun jokainen kerta kun joudun koulun alueelle astumaan. Olen miettinyt keskeyttämistä jatkuvasti. Tunnen olevani surkea ja helvetin nolo ihminen sielläkin. Enkä usko, että pystyn edes koko alan vaatimuksiin, varsinkaan tässä kunnossa)
- Varaa maksaa terapiakäynnit (Olen päättänyt, että tämä on ainoa ulospääsy tästä tilanteesta. Olen jopa miettinyt viimeisintä vaihtoehtoa eli im mutta ajattelin vielä kokeilla tätä vaihtoehtoa. Lainaa olen ottanut ja päättänyt ottaa enemmän töitä ja pakottaa itseni jaksamaan toivoen, että kaikki menee hyvin)
- Osa-aikatöitä (Kyllä, pakotan itseni jaksamaan sen verran kun on pakko vaikka ahdistaakin eikä voimia oikeasti olisi)
- Jaksan pitää kämpän kunnossa ( Joo, alle 30 neliö asunto. Imuroin kerran kahdessa viikossa, pistän astiat koneeseen kun olen syönyt ja muuten siivoilen pintoja välillä ja kaupassa käyn pitkän harkinnan jälkeen kun on pakko käydä)
Miksi edes todistelen. Tiedän etten ole kunnossa. Olisi todella ihana asia, jos olisin. Olisin siitä mahdottoman onnellinen ja kiitollinen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitkohan saada esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta apua? Olet aikamoisessa pattitilanteessa, ehkä masentunut. Arvioikoon ammattilainen sen, mutta se mitä sinun pitäisi jaksaa, niin hakeutua avun piiriin.
Oma masennukseni näkyi arjessa juurikin saamattomuutena ja ilottomuutena. Erilaisten tukitoimien myötä sain takaisin jotain entisestä toimeliaasta itsestäni, mutta jotain myös muuttui. Nykyään elo maistuu ihan mukavalta. Siitä soimaan itseäni, että pohdin liian kauan omaa oloani ja lykkäsin avun hakemista. Siinä tuli ruodittua itseään liiankin rankasti. Kirjoittamasi pohdinnat muistuttavat omia ”mustien aikojen” mietteitäni. Siksipä kannustan sinua hakemaan apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Kiitos sulle.
Apua ehdottomasti tarvitsen, aivan ehdottomasti.
Kävin jo viime syys-talven aikoihin keskustelemassa näistä asioista terveydenhoitajan kanssa. Olen aikuisopiskelija muuten. Kuunteli siinä hetken kun kerroin voimattomuudesta ja mielialan synkkyydestä. Laittoi verikokeiisiin - arvot ok, ei jatkotoimenpiteitä.
No siinä ajattelin pärjäillä itsekseni. Aika vaihtelevasti olen pärjännyt. Jotkut päivät saattavat olla jopa hyviä, ne on kyllä onnen hetkiä. Jopa liikutun niistä päivistä koska ne ovat niin harvassa. Saatan jopa ajatella " Ihanaa, edes pieni osa minusta on tullut takaisin" ja sehän onkin taas kaivautunut jonnekkin jo seuraavassa hetkessä.
Minä olen kai lukossa. Siksi varasin ajan terapeutille, aloitan siellä. En jaksa odottaa enempää kelakorvausta varten koska ne terapeutit ovat niin harvassa. Joten maksan omasta pussista tai ehkä minun pitäisi odottaa vielä ja etsiä, jotta pääsisin halvemmalla mutta tämä olotila on niin kammottava etten enää jaksaisi pärjätä yksin.
-Ap
No ei sulla ihan huonosti mene jos:
-sulla on opiskelupaikka ja jaksat opiskella
-rahaa maksaa itse terapiakäynnit ja mahdollisuus aloittaa terapia halutessasi
-osa-aikatöitä
- jaksat pitää kämpän kunnossa, käydä kaupassa jne.Tossa on jo aika paljon enemmän kuin monella muulla, mutta eniten valittavat onkin yleensä niitä, joilla on elämässä monet asiat ihan hyvin, mutta joko eivät itse huomaa sitä tai valittavat kaikesta saadakseen lisähuomiota.
Minun kokemukseni mukaan jo valmiiksi ongelmien kanssa tuskailevien lyttääjiä on kahdenlaisia:
- Ne, jotka halveksivat kaikkia "epäonnistujia", joiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Täysi kyvyttömyys tajuta, että ihmiset ovat erilaisia. "Miten ihmeessä sulla voi olla tuon asian kanssa noin vaikeaa, kun mulle se ei ole ikinä tuottanut mitään ongelmia." Moni sukulaiseni on tällainen. Yksi syö itse masennuslääkkeitä ja silti halveksii masentuneita: kaipa hän tuntee itsensä paremmaksi niin.
- Ne, jotka kokevat elämän kurjuudenkin kilpailuna. Ai, sinulla ei ole katkaistu molempia jalkoja, et ole ollut ikinä pakkohoidossa eikä sinulla ole kuolemansairasta lasta eikä miljoonavelkoja vaan pelkästään kymmeniä tuhansia? Et ole saasteiden epämuodostuttama intialainen katulapsi etkä sokea kerjäläinen? Sinun naamallesi ei ole heitetty happoa kostoiskuna? No eihän sinulla sitten voi olla mitään valittamista. "Suututtaa tuollaiset turhasta valittajat", sanoi kerran yksi tällainen. Itse luulin vain avautuvani hyvälle ystävälle läheiseni lääkeriippuvuudesta. "Sentään sulla on läheisiä etkä joudu elämään yksin!" oli vastaus. Hän oli masentunut yksineläjä, joten hänen murheensa olivat omasta mielestään ihan eri sfääreillä.
-16
usein liika yrittäminen vaikeissa elämän tilanteissa lisää taakkaa. hyväksyminen että on sairas eikä pidä revetä kaikkeen töissä ja kotona. yritä rauhoittaa elämää,hidastamalla tahtia ja antamalla itselle aikaa ja lepoa.
yritä vähentää kaikki turha pois ja enemmän lepoa ja palutumista. tee jotain kivaa,lenkkeilyä luonnossa, päiväunet ja saunominen tms. eli yritä vähentää stressiä. samanlaisia juttuja on muillakin, kuormittuneilla omaishoitajilla yms.
Vierailija kirjoitti:
usein liika yrittäminen vaikeissa elämän tilanteissa lisää taakkaa. hyväksyminen että on sairas eikä pidä revetä kaikkeen töissä ja kotona. yritä rauhoittaa elämää,hidastamalla tahtia ja antamalla itselle aikaa ja lepoa.
yritä vähentää kaikki turha pois ja enemmän lepoa ja palutumista. tee jotain kivaa,lenkkeilyä luonnossa, päiväunet ja saunominen tms. eli yritä vähentää stressiä. samanlaisia juttuja on muillakin, kuormittuneilla omaishoitajilla yms.
Joo, ihan totta! Täällä taas oman elämänsä Pollannat neuvomassa, että ihana reippailu luonnossa on vastaus kaikkeen! Ihme ap, jos et jo huomenna ole tällä reseptillä kunnossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
usein liika yrittäminen vaikeissa elämän tilanteissa lisää taakkaa. hyväksyminen että on sairas eikä pidä revetä kaikkeen töissä ja kotona. yritä rauhoittaa elämää,hidastamalla tahtia ja antamalla itselle aikaa ja lepoa.
yritä vähentää kaikki turha pois ja enemmän lepoa ja palutumista. tee jotain kivaa,lenkkeilyä luonnossa, päiväunet ja saunominen tms. eli yritä vähentää stressiä. samanlaisia juttuja on muillakin, kuormittuneilla omaishoitajilla yms.
Joo, ihan totta! Täällä taas oman elämänsä Pollannat neuvomassa, että ihana reippailu luonnossa on vastaus kaikkeen! Ihme ap, jos et jo huomenna ole tällä reseptillä kunnossa!
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkien ihmisten kaikki ongelmat eivät ole samanlaisia. Esimerkiksi minulle kyllä tulee ihan konkreettisesti parempi olo esimerkiksi juuri reippailusta luonnossa. Eikä sen paremman olon merkitystä tule vähätellä. Ahdistuneisuushäiriö vaikuttaa ihmiseen ihan fyysisesti, ja kaikki mikä sitä vähänkin lieventää, on terveyden kannalta plussaa.
Mutta elämänhallinnan kokonaisvaltaisia ongelmia mikään reippailu ei tietenkään ratkaise. Samalla tavalla ne iskevät vasten kasvoja, vaikka kävisi joka päivä metsälenkillä.
-16
Ainakin sen verran voisin näin oman elämänkokemuksen kautta todeta, että jos olet kohdannut kaltoinkohtelua menneisyydessä joidenkin ihmisten toimesta, olisi hyvä ymmärtää, kuten varmaan ymmärrätkin, että heilläkin on ja on ollut omat ongelmansa, heikkoutensa ja traumansa, ja siksi käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Tuskin hekään sisimmässään pahoja ihmisiä ovat, mutta eivät vain osaa tai ymmärrä käsitellä asioita toisella tavalla. Tietysti ihmiset voivat oppia ymmärtämään asioita, omia traumojaan jne. paremmin ajan kanssa, ja voivat siten myös ihmisinä muuttua parempaan suuntaan. Kaikki eivät välttämättä muutu juurikaan.
Vaikutat fiksulta ihmiseltä ja pystyt näkemään, miksi olet tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa kuin olet - ainakin jos haluat nähdä. Vanhoista jutuista olisi hyvä päästä irti antamalla ihmisille anteeksi, koska siis myös heidän käyttäytymisensä johtuu traumoista ja ymmärryksen puutteesta.
Jos on vaikeita muistoja joidenkin henkilöiden kanssa, tehokkain menetelmä on jos voi puhua heidän kanssaan tyyliin; "suhteessamme on ollut vaikeuksia, mutta en kanna kaunaa menneistä asioista, vaan olen antanut kaiken anteeksi". Samalla voi pahoitella myös omaa mahdollista huonoa käyttäytymistään ja pyytää sitäkin anteeksi toiselta. Tämä vapauttaa paljon patoutunutta energiaa, ja ihmissuhteet voidaan molemmin puolin ikään kuin sopia ja vapauttaa traumoista. Näin molemmat osapuolet voivat jatkaa vapaana eteenpäin, olivat he sitten toistensa kanssa edelleen tekemisissä tai eivät. Jos ei ole mahdollista puhua kahden kesken, voi ainakin omassa mielessään toimia edellä kuvatulla tavalla.
Omaan saamattomuuteen tai kiinnostuksen puutteeseen asioista on myös omat konstit löydettävissä, mutta nuo ihmissuhdejutut ja menneisyydestä vapautuminen ovat ainakin jo iso askel eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin sen verran voisin näin oman elämänkokemuksen kautta todeta, että jos olet kohdannut kaltoinkohtelua menneisyydessä joidenkin ihmisten toimesta, olisi hyvä ymmärtää, kuten varmaan ymmärrätkin, että heilläkin on ja on ollut omat ongelmansa, heikkoutensa ja traumansa, ja siksi käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Tuskin hekään sisimmässään pahoja ihmisiä ovat, mutta eivät vain osaa tai ymmärrä käsitellä asioita toisella tavalla. Tietysti ihmiset voivat oppia ymmärtämään asioita, omia traumojaan jne. paremmin ajan kanssa, ja voivat siten myös ihmisinä muuttua parempaan suuntaan. Kaikki eivät välttämättä muutu juurikaan.
Vaikutat fiksulta ihmiseltä ja pystyt näkemään, miksi olet tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa kuin olet - ainakin jos haluat nähdä. Vanhoista jutuista olisi hyvä päästä irti antamalla ihmisille anteeksi, koska siis myös heidän käyttäytymisensä johtuu traumoista ja ymmärryksen puutteesta.
Jos on vaikeita muistoja joidenkin henkilöiden kanssa, tehokkain menetelmä on jos voi puhua heidän kanssaan tyyliin; "suhteessamme on ollut vaikeuksia, mutta en kanna kaunaa menneistä asioista, vaan olen antanut kaiken anteeksi". Samalla voi pahoitella myös omaa mahdollista huonoa käyttäytymistään ja pyytää sitäkin anteeksi toiselta. Tämä vapauttaa paljon patoutunutta energiaa, ja ihmissuhteet voidaan molemmin puolin ikään kuin sopia ja vapauttaa traumoista. Näin molemmat osapuolet voivat jatkaa vapaana eteenpäin, olivat he sitten toistensa kanssa edelleen tekemisissä tai eivät. Jos ei ole mahdollista puhua kahden kesken, voi ainakin omassa mielessään toimia edellä kuvatulla tavalla.
Omaan saamattomuuteen tai kiinnostuksen puutteeseen asioista on myös omat konstit löydettävissä, mutta nuo ihmissuhdejutut ja menneisyydestä vapautuminen ovat ainakin jo iso askel eteenpäin.
Kiitos.
Juuri tällaiset ovat hyviä neuvoja joista saan voimaa erityisesti.
Anteeksianto tuntuu olevan itselläni hieman vaihteleva muoto. Voin antaa anteeksi jo tapahtuneille mutta ongelma tulee siinä, että annan huonon käytöksen jatkua.
Minun tulee asettaa selvät rajat ja olen siinä edistynyt. Mitä tiukempi tulen elämässäni olemaan, sitä helpommaksi elämäni todennäköisesti muovautuu.
Se on ongelmani, löyhät rajat.
Sait minun ajattelemaan.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitkohan saada esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta apua? Olet aikamoisessa pattitilanteessa, ehkä masentunut. Arvioikoon ammattilainen sen, mutta se mitä sinun pitäisi jaksaa, niin hakeutua avun piiriin.
Oma masennukseni näkyi arjessa juurikin saamattomuutena ja ilottomuutena. Erilaisten tukitoimien myötä sain takaisin jotain entisestä toimeliaasta itsestäni, mutta jotain myös muuttui. Nykyään elo maistuu ihan mukavalta. Siitä soimaan itseäni, että pohdin liian kauan omaa oloani ja lykkäsin avun hakemista. Siinä tuli ruodittua itseään liiankin rankasti. Kirjoittamasi pohdinnat muistuttavat omia ”mustien aikojen” mietteitäni. Siksipä kannustan sinua hakemaan apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Kiitos sulle.
Apua ehdottomasti tarvitsen, aivan ehdottomasti.
Kävin jo viime syys-talven aikoihin keskustelemassa näistä asioista terveydenhoitajan kanssa. Olen aikuisopiskelija muuten. Kuunteli siinä hetken kun kerroin voimattomuudesta ja mielialan synkkyydestä. Laittoi verikokeiisiin - arvot ok, ei jatkotoimenpiteitä.
No siinä ajattelin pärjäillä itsekseni. Aika vaihtelevasti olen pärjännyt. Jotkut päivät saattavat olla jopa hyviä, ne on kyllä onnen hetkiä. Jopa liikutun niistä päivistä koska ne ovat niin harvassa. Saatan jopa ajatella " Ihanaa, edes pieni osa minusta on tullut takaisin" ja sehän onkin taas kaivautunut jonnekkin jo seuraavassa hetkessä.
Minä olen kai lukossa. Siksi varasin ajan terapeutille, aloitan siellä. En jaksa odottaa enempää kelakorvausta varten koska ne terapeutit ovat niin harvassa. Joten maksan omasta pussista tai ehkä minun pitäisi odottaa vielä ja etsiä, jotta pääsisin halvemmalla mutta tämä olotila on niin kammottava etten enää jaksaisi pärjätä yksin.
-Ap
Hyvän tein teit. Alat huolehtimaan itsestäsi.
Hyvä. Se tulee vaikuttamaan kaikkiin elämäsi osa-alueisiin. Olet arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitkohan saada esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta apua? Olet aikamoisessa pattitilanteessa, ehkä masentunut. Arvioikoon ammattilainen sen, mutta se mitä sinun pitäisi jaksaa, niin hakeutua avun piiriin.
Oma masennukseni näkyi arjessa juurikin saamattomuutena ja ilottomuutena. Erilaisten tukitoimien myötä sain takaisin jotain entisestä toimeliaasta itsestäni, mutta jotain myös muuttui. Nykyään elo maistuu ihan mukavalta. Siitä soimaan itseäni, että pohdin liian kauan omaa oloani ja lykkäsin avun hakemista. Siinä tuli ruodittua itseään liiankin rankasti. Kirjoittamasi pohdinnat muistuttavat omia ”mustien aikojen” mietteitäni. Siksipä kannustan sinua hakemaan apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Mikä ammattilainen? Nämä "ammattilaisten" suosittelijat ovat yhtä turhia kun itse ammattilaiset. Kuka on keksinyt noille turhan toimittajille alunperinkin noin typerän nimen ammattilaiset. Sinähän menet "ammattilaisen" kuultavaksi.
Olen mielenterveysyhdistysaktiivi ja elämäni on parempaa kuin koskaan. Ja siellä on vain kivoja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitkohan saada esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta apua? Olet aikamoisessa pattitilanteessa, ehkä masentunut. Arvioikoon ammattilainen sen, mutta se mitä sinun pitäisi jaksaa, niin hakeutua avun piiriin.
Oma masennukseni näkyi arjessa juurikin saamattomuutena ja ilottomuutena. Erilaisten tukitoimien myötä sain takaisin jotain entisestä toimeliaasta itsestäni, mutta jotain myös muuttui. Nykyään elo maistuu ihan mukavalta. Siitä soimaan itseäni, että pohdin liian kauan omaa oloani ja lykkäsin avun hakemista. Siinä tuli ruodittua itseään liiankin rankasti. Kirjoittamasi pohdinnat muistuttavat omia ”mustien aikojen” mietteitäni. Siksipä kannustan sinua hakemaan apua. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Kiitos sulle.
Apua ehdottomasti tarvitsen, aivan ehdottomasti.
Kävin jo viime syys-talven aikoihin keskustelemassa näistä asioista terveydenhoitajan kanssa. Olen aikuisopiskelija muuten. Kuunteli siinä hetken kun kerroin voimattomuudesta ja mielialan synkkyydestä. Laittoi verikokeiisiin - arvot ok, ei jatkotoimenpiteitä.
No siinä ajattelin pärjäillä itsekseni. Aika vaihtelevasti olen pärjännyt. Jotkut päivät saattavat olla jopa hyviä, ne on kyllä onnen hetkiä. Jopa liikutun niistä päivistä koska ne ovat niin harvassa. Saatan jopa ajatella " Ihanaa, edes pieni osa minusta on tullut takaisin" ja sehän onkin taas kaivautunut jonnekkin jo seuraavassa hetkessä.
Minä olen kai lukossa. Siksi varasin ajan terapeutille, aloitan siellä. En jaksa odottaa enempää kelakorvausta varten koska ne terapeutit ovat niin harvassa. Joten maksan omasta pussista tai ehkä minun pitäisi odottaa vielä ja etsiä, jotta pääsisin halvemmalla mutta tämä olotila on niin kammottava etten enää jaksaisi pärjätä yksin.
-Ap
Puheripuli päästä puhumaan jonkun idiootin kanssa, anteeksi ammattilaisen. Kun on tarpeeksi masentunut ei todellakaan jaksa alkaa puhuamaan, avautumaan ja ennen kaikkea uskoutumaan jollekkin random tyypille. Siksi uskallan väittää, että nämä muodin mukana terapeutille marssivat wanna be masentujat eivät ole oikeasti masentuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi! Et määritellyt mielenterveysongelmaasi tarkemmin. Tarkalleen mikä mt-ongelma sulla on? Vai ihan vaan oma mutu-fiilis siitä, että sun sosiaaliset ongelmat on varmaan mt-ongelma, ainakin on lohdullisinta ajatella niin?
Käypä alkajaisiksi surffaamassa YOuTubesta oikeiden mt-ongelmaisten haastatteluja, esim. psykoottisten murhaajien, harhoja näkevien skitsofreenikoiden ym. Sitten funtsi ankarasti, onko sun elämä ja käytös oikeasti tollaista. Ja halutko sä samastua noihin ihmisiin? Vai oisko niin, että sä yrität etsiä ihan väärästä suunnasta syytä sun opiskeluiden, sosiaalisten suhteiden ja itsekurin tapaisiin melko inhimillisiin ongelmiin.
MÄ otan noi haastattelut esiin siksi, että ihmiset ei tajua, mitä oikeat hullut on, miten ne käyttäytyy, mitä ne puhuu ja tekee, kun ne on hulluja. Sua ei välttämättä vaivaa yhtään mikään oikea mt-ongelma, ja se, että sä piiloudut diagnoosin taakse antaa sulle vastuuvapauden ja luvan lillua tossa kurjuudessasi. Kun oikeasti sun pitäisi vaan keksiä keinot selvitä.
Mä väittäisin, että sua vaivaa nyt häpeän tunne, joka saa sut eristäytymään muista. Sä ahmit päästäksesi sitä häpeän tunnetta eroon. Samasta syystä sä eristäydyt eikä mikään maistu miltään. Vastalääke sille kaikelle ei ole kasata päälleen mt-diagnoosia ja hautautua sen alle vaan yrittää onnistua esim. tässä nykyisessä opiskelussa tai vaihtaa alaa.
Ja kyllä, ota itseäsi niskasta kiinni. Sua hävettää sun epäonnistuminen töissä ja häpeä todella on musertava tunne. Mutta kun sä tajuat, että toi häpeäntunne on sun ongelma, ei suinkaan mikään oikea mielenterveysongelma, sä ehkä keksit ratkaisun, miten selättää toi umpikuja, mihin sä olet nyt ajautunut.
Ei sussa ole vikaa, sä vaan nujerruit epäonnistumisen vuoksi ja nyt sä oot siksi aivan halvaantuneessa tilassa. Mutta epäonnistuminen on inhimillistä. Ei se ole sairaus. Sä selviät tosta. Älä leimaa itseäsi hulluksi sen takia.
Kiitos.
En minä itseäni hulluna pidä tai ole kummemmin asettanut diagnooseja. Mt-ongelmaiseksi kutsun itseäni koska mieleni vaikuttaa liikaa asioihin. En siis pääse tästä tunteesta eroon. Masentuneeksi itseäni sanon ja vaikka yritän, helvetti kuinka yritän ja olen yrittänyt niin joku vetää alaspäin. Jokin minussa vetää alaspäin syöden energiaa valtavasti.
Tuntuu painavalta, raskaalta. En ole tässä elämässä kiinni vaikka yritän niin pää on tahmainen. Se on inhottava tunne.
Tiedän, että olen ihan hyvä ihminen, ei siinä mitään mutta en vain saa aikaiseksi enkä tiedä miksi.
Häpeän suhteen olet oikeassa, se syö vaikka periaatteessa minun ei täytyisi antaa sille valtaa. Miten ihmeessä sen saan pois sotkemasta minäkuvaani?
-Ap
Päätellen kaikista miinuspeukuista ja nollasta pluspeukusta, jonka kommenttini sai, et mitenkään? Selvästikään kenellekään ei saa sanoa, että hänellä ei ole varsinaista mt-ongelmaa tai että hän kärsii musertavasta häpeäntunteesta.
Joten unohda, mitä sanoin.
Sinulla on erittäin paha mt-ongelma, ja on rikos yrittää ottaa tätä tunnetta sinulta pois. Usko tähän mantraan. Usko, että asialle ei voi tehdä mitään ja että tämä vakava mt-ongelma on rampauttanut sinut (ja nämä peukuttajat) niin, että sinulla on oikeus jatkaa elämääsi sellaisena, millaiseksi se on nyt muodostunut.
Tulet onnelliseksi hyväksymällä mt-ongelmasi ja sen, että sille ei ole mitään tehtävissä.
Jatka syömistä ja eristäytymistä. Ja muista seuraavaksi hankkia lääkkeet tähän vakavaan mt-ongelmaan. Saat paljon peukkuja muilta kaltaisiltasi siitä hyvästä. Mikä parasta, saat mt-lääkkeillä ylipainon nousemaan entistä nopeammin, joten pääset entistä enemmän eristäytymään ja ahdistumaan omasta tilastasi.
Näin sen on mentävä, peukut sen osoittavat!
Hyvää mt-ongelmaisen elämää sinulle, tuhkassa kieriminen alamäkeä alas saakka on yksi tapaa viettää elämänsä!
Jos ei ole skitsofreniaa tai muuta vastaavaa, niin ei ole mt-ongelmaa? Oletko koskaan ajatellut, että itse saatat olla hieman yksioikoinen? Oikeastaan ei yllättänyt tämä raivo kommenttisi. Vaikutitkin sellaiselta, jonka oma näkemys on oikein ja kaikki muu väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna alkaisin syömään jotain masennuslääkettä ja menisin terapiaan purkamaan traumoja. Ei tuo muuten niin pahalta kuulosta, kun pystyt opiskelemaan ja saat lainat maksettua ja olet nuori. Kun jaksaminen paranee alat pitää parempaa huolta itsestäsi. Ja kannattaa käydä myös ammatinvalintapsykologilla jossain vaiheessa.
Lue Seela Sellan haastattelu ks.. is.fi tänään. Siellä on vaikka mitä ohjeita. Viisas nainen 85v.
Mene lääkäriin ja kerro tilanteesi. Saat apua. Hae apua. Tarvitset apua. Olet ruokaa ja tärkeä. Pidä itsestäsi hyvää huolta.
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin ja kerro tilanteesi. Saat apua. Hae apua. Tarvitset apua. Olet ruokaa ja tärkeä. Pidä itsestäsi hyvää huolta.
Olet ARVOKAS… en tiedä miksi sanasyöttö syötti ruokaa…:) tai olenko nälkäinen ja alitajunta teki sen…
Älä ainakaan aloita masennuslääkkeitä. Minulla juuri lääkkeet aiheuttivat aivosumua, kaikki uuden oppiminen oli hankalaa ja muistiongelmat olivat niin pahoja, että epäilin jo muistisairautta. Vähensin ensin ja lopulta lopetin lääkkeet, nyt käyn terapiassa ja olo kohenee koko ajan. Menneisyyden painolastia ei koskaan saa kokonaan pois, mutta kyllä aika ja puhuminen auttaa. Tsemppiä!
Mikset vaan lopeta sitä koulua? Kukaan ei aseella uhaten pakota siellä käymään. Saat enemmän energiaa itsesi hoitoon sekä töihin. Ala opiskella uudelleen sitten, kun tiedät mitä haluat.
No ei sulla ihan huonosti mene jos:
-sulla on opiskelupaikka ja jaksat opiskella
-rahaa maksaa itse terapiakäynnit ja mahdollisuus aloittaa terapia halutessasi
-osa-aikatöitä
- jaksat pitää kämpän kunnossa, käydä kaupassa jne.
Tossa on jo aika paljon enemmän kuin monella muulla, mutta eniten valittavat onkin yleensä niitä, joilla on elämässä monet asiat ihan hyvin, mutta joko eivät itse huomaa sitä tai valittavat kaikesta saadakseen lisähuomiota.