Miten selvitä parisuhteessa jos ei halua riidellä ja välttelee konfliktitilanteita?

Ei ainakaan naisten kanssa.

On mahdollinen. Exän kanssa tosin oli pitkiä mykkäkouluja, koska ex ei Suomessa suostunut puhumaan. Nykyisessä suhteessa on sovittu, että asioista puhutaan aina. Joitain kertoja olen pahoittanut mieleni joistain asioista, mutta ne on sovittu muutamassa tunnissa.

Riitely on kamalaa. En olisi suhteessa jossa riidellään. En edes käsitä mistä voi riidellä. Ymmärrän riitelynä sen, että asioista ollaan näkyvästi ja kuluvasti eri mieltä. Korotetaan ääntä ja kostetaan eikä osata antaa anteeksi ja joustaa.

Ota samanlainen mies,eiköhän tuo ole lähinnä luonnekysymys.

Täysin mahdotonta. Miehet tarvitsee huutamista ja draamaa. Sitten kun on tällainen hiljainen hieman välinpitämätön hissukka mille joka ikinen asia ei ole elämän ja kuoleman kysymys, niin kyllä se sekopää itsekseenkin riehuu ilman avustusta. Ihmeellistä miten ihmiset pitää normaalina jatkuvassa raivossa ja vihassa elämistä.

Ei ainakaan miehen kanssa, koska ovat laiskoja ja haluavat seksiä koko ajan ja luulevat että se on kaikki mitä heidän pitää suhteessa tehdä. Ovat uusavuttomia ”poikia” jolla ei ole käsitystäkään siitä mitä kotona pitää tehdä eli eivät osaa tuulettaa, vaihtaa lakanoita, pestä pyykkiä (lajittelusta nyt puhumattakaan herraisä), tiskata, imuroida, pyyhkiä pintoja, viedä roskapussia, kerätä lasten leluja, pestä ikkunoita, siivota parveketta tai terassia, lukea iltasatuja, vaihtaa vaippoja, kokata edes simppelimpää iltapuuroa, kylvettää vauvaa tai lasta, askarrella… Miksi teidän mielestä akateemiset eli fiksut naiset nykyään eivät halua lapsia? Jotain ideoita?

En missään nimessä suostuisi suhteeseen, jossa riidellään paljon. Joskus varmaan tulee erimielisyyksiä, mutta jollei niitä pystytä käsittelemään asiallisesti ja toista kunnioittaen, en jäisi sellaiseen suhteeseen. Riitely on kamalaa.

No palstalaisilta turha kysyä, koska kuten huomaat kaikki ovat umpihulluja.

Vierailija kirjoitti:

On mahdollinen. Exän kanssa tosin oli pitkiä mykkäkouluja, koska ex ei Suomessa suostunut puhumaan. Nykyisessä suhteessa on sovittu, että asioista puhutaan aina. Joitain kertoja olen pahoittanut mieleni joistain asioista, mutta ne on sovittu muutamassa tunnissa.

Riitely on kamalaa. En olisi suhteessa jossa riidellään. En edes käsitä mistä voi riidellä. Ymmärrän riitelynä sen, että asioista ollaan näkyvästi ja kuluvasti eri mieltä. Korotetaan ääntä ja kostetaan eikä osata antaa anteeksi ja joustaa.

Tuo on vähän näkemyskysymys, minkä kokee riitelyksi. Ei riitelyn tarvitse olla äänekästä, eikä erimielisyys taas toisaalta automaattisesti tarkoita riitaa. 

Huonosti.

Hankalat asiat on paras tapella ja riidellä ihan aluksi. Ei tietenkään fyysisesti, mutta kun tärkeistä asioista puhutaan, niin tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla. Riitahan se on. Niiden kautta sitä joutuu itsekin katsomaan ikävästi peiliin, että onko tämä asia minulle todella tärkeä vai onko tämä ihmissuhde tärkeämpi. Ja se toinen joutuu tekemään sitä samaa.

Siitä se hyvä parisuhde lopulta rakentuu. Opitaan tuntemaan toista ja siinä samalla myös itseä.

Ei se ole riitelyä kun MAMMA sanoo mitä tehdään ja jos ei miehelle kelpaa niin tullaan haukkumaan se palstalle.

Täällä takana 7 vuotta parisuhdetta, eikä yhtään riitaa. Ollaan molemmat rauhallisia ja tasaisia tyyppejä. Totta kai ollaan joskus esim. eri mieltä asioista, mutta keskustellaan sitten asioista niin, ettei kumpikaan pahoita mieltään.

Mieheni ja minä olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Emme ole riidelleet kertaakaan. Ei ole tarve sellaiselle käytökselle. Itse asiassa en ole edes ollut harmistunut hänen käytöksestään kuin pari kertaa. Mulla onkin ihana mies <3

Vierailija kirjoitti:

Huonosti.

Hankalat asiat on paras tapella ja riidellä ihan aluksi. Ei tietenkään fyysisesti, mutta kun tärkeistä asioista puhutaan, niin tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla. Riitahan se on. Niiden kautta sitä joutuu itsekin katsomaan ikävästi peiliin, että onko tämä asia minulle todella tärkeä vai onko tämä ihmissuhde tärkeämpi. Ja se toinen joutuu tekemään sitä samaa.

Siitä se hyvä parisuhde lopulta rakentuu. Opitaan tuntemaan toista ja siinä samalla myös itseä.

En voisi kuvitellakaan tilannetta, että suhde perustetaan riitelemällä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan miehen kanssa, koska ovat laiskoja ja haluavat seksiä koko ajan ja luulevat että se on kaikki mitä heidän pitää suhteessa tehdä. Ovat uusavuttomia ”poikia” jolla ei ole käsitystäkään siitä mitä kotona pitää tehdä eli eivät osaa tuulettaa, vaihtaa lakanoita, pestä pyykkiä (lajittelusta nyt puhumattakaan herraisä), tiskata, imuroida, pyyhkiä pintoja, viedä roskapussia, kerätä lasten leluja, pestä ikkunoita, siivota parveketta tai terassia, lukea iltasatuja, vaihtaa vaippoja, kokata edes simppelimpää iltapuuroa, kylvettää vauvaa tai lasta, askarrella… Miksi teidän mielestä akateemiset eli fiksut naiset nykyään eivät halua lapsia? Jotain ideoita?

Joo tasan mutta naisilta vaaditaan että suorittaa ton kaiken. Muuten tulee anoppi moittimaan. Ottaa päähän.

Minulla on ollut useampi suhde ja missään ei ole usein riidelty, ehkä kerran vuodessa. Muuten konfliktit ratkottu ihan puhumalla.

On mahdollista. Tarvitset vain oikeanlaisen ihmisen siihen.

Exässäni saattoi olla jos vaikka mitä vikoja, mutta hän oli maailman paras riitelijä ja totutti/opetti minut samaan. Hän ei koskaan, hiiltyneenäkään huutanut, ei poikennut asiasta tai mennyt henkilökohtaisuuksiin. Ei ikinä haukkunut ja välillä tilanteen vaatiessä totesi että nyt otetaan aikalisä, mietitään asiaa tahoillamme hetki ja selvitetään vaikka tunnin parin päästä asia. Hän aloitti usein lauseen sanoilla "minusta tuntuu..." eikä syyttämällä, haki ratkaisua eikä "voittoa" ja pyysi omaa osaansa myös anteeksi tehden myös minulle anteeksi pyytämisen helpoksi. Anteeksipyytämisestä ei tehty siis mitään nöyryyttävää "häviön" merkkiä.

Tärkeintä on antaa sekä itselle että toiselle tilaa jos tunteet kuumenevat. Poistua hetkeksi eri huoneisiin ja sopia että nyt otetaan X määrä aikaa selvitellä ajatuksia. Ja tosiaan ikinä koskaan ei saa nimitellä toista eikä poiketa asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan naisten kanssa.

Sama kokemus valitettavasti.

M32

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista. Tarvitset vain oikeanlaisen ihmisen siihen.

Exässäni saattoi olla jos vaikka mitä vikoja, mutta hän oli maailman paras riitelijä ja totutti/opetti minut samaan. Hän ei koskaan, hiiltyneenäkään huutanut, ei poikennut asiasta tai mennyt henkilökohtaisuuksiin. Ei ikinä haukkunut ja välillä tilanteen vaatiessä totesi että nyt otetaan aikalisä, mietitään asiaa tahoillamme hetki ja selvitetään vaikka tunnin parin päästä asia. Hän aloitti usein lauseen sanoilla "minusta tuntuu..." eikä syyttämällä, haki ratkaisua eikä "voittoa" ja pyysi omaa osaansa myös anteeksi tehden myös minulle anteeksi pyytämisen helpoksi. Anteeksipyytämisestä ei tehty siis mitään nöyryyttävää "häviön" merkkiä.

Tärkeintä on antaa sekä itselle että toiselle tilaa jos tunteet kuumenevat. Poistua hetkeksi eri huoneisiin ja sopia että nyt otetaan X määrä aikaa selvitellä ajatuksia. Ja tosiaan ikinä koskaan ei saa nimitellä toista eikä poiketa asiasta.

Miksi hän on sitten exä?

M32

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Emme ole riidelleet kertaakaan. Ei ole tarve sellaiselle käytökselle. Itse asiassa en ole edes ollut harmistunut hänen käytöksestään kuin pari kertaa. Mulla onkin ihana mies <3

Jos olisin harmistunut mieheni käytökseen, kokisin, että meillä on riita. Sitä voi tietenkin pahoittaa toisen mielen tarkoittamatta. Kokisin silti, että välillämme on silloin kitkaa ja minulle se tarkoittaa jo riitaa. 

Riitelytapoja on mahdollista muuttaa omalla toiminnalla. Jos kumppani on temperamenttinen huutaja ja tunteellinen draamariitelijä niin sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan vaan voit puhua rauhallisella äänellä. Voi olla että kumppanin riitelytyyli rauhottuu kun hän tajuaa ettei ole järkeä yksin huutaa.

Olen toiminut nykyisessä parisuhteessani juuri näin. Aiemmin puolisoni oli aikamoinen draamailija ja korotti ääntä helpommin, mutta hänen vanhempansa tuntien tiedän, että se on vain kotoa opittu tapa. Niinpä olen itse pysynyt rauhallisena ja nykyään puolisoni ei tee ollenkaan näitä kiukkukohtauksiaan tai pura tunteitaan niin aggressiivisesti. Vamhempiensa kanssa kyllä ja mikäs siinä jos se heille sopii mutta minun kanssani ei.