Lue keskustelun säännöt.
Paniikkikohtauksista..Apua tietämättömälle!
Vierailija
14.04.2015 |
Olen 28v. nainen. En ole koskaan aikaisemmin sairastanut tai oireillut mitenkään psyykkisesti. Tilanne on kuitenkin se, että erosin hiljan todella raskaasta suhteesta. Mies oli mustasukkainen ja manipuloiva, lievästi väkivaltainenkin. Ensimmäiset paniikkikohtaukset tulivat siis suhteen aikana. Tai siis ainakin oletan että olivat paniikkikohtauksia..esim. mies hermostui jostain ja halusi katsoa puhelintani ja annoin sen hänelle. Kun mies katsoi puhelinta niin olin vähällä pyörtyä, vaikka puhelimessani ei ollut mitään nähtävää. Sydän tykytti, kädet hikosi, kieli puutui ja päässä humisi. Näitä kohtauksia tuli joitakin kertoja, viimeinen kerta ja viimeinen niitti oli, kun sain kohtauksen pelkästään jostakin hänen äänenpainostaan.
Kohtaukset liittyivät siis vain mieheen, enkä kuvitellutkaan, että ne seuraisivat minua, kun erosin miehestä. Nyt kuitenkin olen alkanut saada kohtauksia ihan mistä sattuu. Haluaisinkin tietää, että onko paniikkikohtaukselle normaalia seuraava; asia tai tapahtuma, jota jännitän etukäteen lävähtää yhtäkkiä mieleeni hyvin todellisen tuntuisena, aivankuin ennustuksena mieleeni ja siitä se kohtaus alkaa? Saatan vaikka jännittää töissä esiintymistä ja yhtäkkiä tuntuu kuin eläisin sen tilanteen missä tulen mokaamaan ja yhtäkkiä olen aivan sekaisin. Tai jos ajattelen ihan normaalisti kaikkea ohimenevää ja tulee vaikka mieleeni, että olisi kamala jäädä auton alle, niin yhtäkkiä siitä ajatuksesta tulee aivan ylipaisunut ja voin kuvitella sen tilanteen kun auto lähestyy vauhdilla. Näen sen päässäni siis todellakin niin aidon tuntuisena filminä...normaalia?
En minä herranenaika ennen ole ollut tällainen. En ole hakenut apua tähän, en ainakaan vielä. Olenkohan sekoamassa :( vai onko tämä normaalia paniikkihäiriötä?
Pyydän asiallisia vastauksia ja kokemuksia paniikkihäiriöstä. Tämä on minulle aika arka paikka :( Tulee itku jo pelkästään tätä kirjoittaessa.
Kommentit (33)
Mä sain ensimmäisen paniikkikohtauksen 10 vuotta sitten, kohtaukset pysyivät opiskeluajan hyvin aisoissa mutta palasivat taas muutamia vuosia sitten ja alkoivat jo rajoittaa elämää. Selvää syytä en osaa sanoa miksi kohtaukset alkoivat, opiskeluaika oli stressaavaa ja olin todella voimia vievässä parisuhteessa jonka aikana kohtauksia ei kuitenkaan tullut..noin vuosi eron jälkeen ne alkoivat taas. Mitään yhtäkkistä parannusta tai ihmelääkettä mulla ei valitettavasti ole antaa.. Tärkeintä on ollut, että otin selvää paniikkihäiriöstä, mitä enemmän sitä ja sen syntymekanismeja ymmärrät niin sen helpompi siihen on suhtautua kun tiedät mistä se johtuu. Ikään kuin asetut kohtauksen ulkopuolelle ja tarkastelet sitä kliinisesti. Vaikeaa, tiedän, mutta pikkuhiljaa tulemalla sairauden kanssa tutuksi se ei enää hallitse sinua. Itselläni paniikkihäiriö on seuralainen joka kulkee mukana, mutta tietoisesti kampoihin pistämällä elämä on helpottunut. Tarvittaessa otan lääkkeen ja olen hyväksynyt että tietyt tilanteet ja esim väkijoukot eivät vain minulle sovi.
Suosittelen ehdottomasti propralia tai muita beetasalpaajia! Lääke on täysin turvallinen ja tarvittaessa otettava, ennen jännittävää tilannetta tai jos tunnet että nyt alkaa ahdistamaan.. Itselläni ehkäisee kohtauksia pelkästään se, että tiedän että mulla on nämä pillerit laukussa turvana. On ollut itselleni iso apua ja helposti lääkäriltä saatavissa oleva, tosi edullinen lääke.
Tuttuja myös nuo päässä läpikäytävät worst case scenariot, itse pelkään esim. korkeita paikkoja ja kelaan vaan päässä että hyppään alas, hyppään alas..eli sitä suurinta pelkoa. Tai just että hyppään auton alle, jos pelkään että niin tapahtuu. Missään nimessä en haluaisi hypätä mutta aivot reagoivat näin :/ Paniikkihäiriö on todella kamala sairaus pahimmillaan, joka pilaa koko elämän jos annat sen tehdä niin! Tuskin kukaan, joka ei sairaudesta ole kärsinyt, ymmärtää mitä se ahdistus on. Joo, se on "vain" tunne eikä totta, mutta vaihtaisin sen fyysiseen kipuun koska vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hellpoja asioita mitä voit itse tehdä: vähennä kahvi minimiin tai kokonaan pois. Vihreää teetä vaikka tilalle. Samoin tietysti muut kofeiinipitoiset juomat ja tupakka pois. Alkohoi rauhoittaa hermoja mutta krapulassa/laskuhumalass paniikkikohtauksia tulee entistä enemmän. Alkoholi siis pois myös.
Säännölinen liikunta auttaa, samoin tietysti ystävät, ulkoilu ja päivönvalo jne.
Pahin mitä voit tehdä on alkaa välttämään pelottavia tilanteita, altista itsesi sopivissa määrin ahdistavilla tilanteille, ensin vaikka ystävän kanssa. kun huomaat että pärjäät oireet helpottavat. Jos ei onnistu niin lääkitystä harkintaan ja lääkityksen avulla sitten sitä altistamista.
Kannattaa huomioda että jokaisella ihmisellä on joskus masennusta tai ahdistusta, stressiin tai vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyen, ne menee useimmiten ohi kun tilanne rauhoittuu, ei tarkoita että pitäisi syödä lääkkeitä tms. Keskustelu voi olla ihan riittävä apu.
Itse kärsin ihan liian pitkään noista "kohtauksista", mutta hain ja sain apua. On yleisempää kuin kuvitteletkaan. Varaa aika nimenomaan psykiatrille, sieltä saat parasta apua. Turha kärsiä, kun apua on saatavilla.
Stressi laukaisee monesti paniikkihäiriön ja sen oireet voi olla eri ihmisillä ihan erilaiset. Minä saan rytmihäiriöitä, hengenahdistusta, tärinää ja erilaisia kipuja raajoissa. Sain lääkäriltä betasalpaajia sydämentykytyksiin, ja minua auttoi jo pelkkä ajatus siitä, että ne olivat aina mukana laukussa ja apu oli lähellä jos paniikkikohtaus meinasi iskeä.
Stressi ja asiat tulee käsitellä kuitenkin, minä pääsin eroon stressistä ja nyt en ole saanut kohtausta vuosiin.
Tsemppiä aloittajalle! Et ole yksin, saat varmasti lääkäristä apua kun kerrot rohkeasti :)
Ne taitaa olla ns. katastrofiajatuksia. Mulla on niitä edelleen, vaikka edellisestä paniikkikohtauksesta on vuosia. Pääsin "psyykkaamalla" eroon paniikkihäiriöstä. En suostunut syömään tymäköitä lääkkeitä, onneksi. Pari Propralia tuli otettua, mutta aiheuttivat niin kummallisen humauksen kropassa, että jätin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JA tosiaan alkoholi on ihan pahinta myrkkyä paniikkihäiriölle..itse juhlin ennen aika reippaastikin, nyt olen jättänyt alkoholin todella vähälle ihan sen takiakin että en KESTÄ niitä ahdistuskrapuloita jotka kestävät 3 päivää..Aivojen välittäjäainetoiminta menee aivan sekaisin, eli tälle on ihan konkreettinen tieteellinen syy miksi alkoholi tilannetta pahentaa. Paniikkihäiriöön ja ahdistukseen taipuvilla on aivojen toimintakin herkemmin häiriintyvä, näin on ainakin oma kokemus.
T: 10-viestin kirjoittaja
Psykiatrille vain:) itse jouduin jo lapsuudessa, en pystynyt menemään harrastuksiin ja kouluun, mutta sain lääkkeet. Vieläki syö mutta oireet katosi silloin parissa kuukaudessa. Välillä tuntuu että meinaa tulla, mutta silloin olen juonut liikaa kahvia, tai joku oikeasti pelottava tilanne. Liikunnan säännöllisyys poistanut kohtaukset myös hyvin. Uskon että saat apua:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sielä psykiatrilla/terapiassa tehdään heti ekaks ja muutenkin?
"Kiva" lukea näitä kokemuksia. Itsehoitona voisinkin kokeilla tuota kahvin vähentämistä, sitä menee melkoiset määrät. Tupakkaa en polta ja alkoholia menee kai ihan kohtuudella.
Stressi on varmaan nyt se mikä ylläpitää tätä kohtausherkkyyttä sitten. Vatvon edelleen suhdetta. Koin todella ikäviä asioita ja niitä on vaikea unohtaa. Joku puhui tunnelukoista.. mitään kokemuksia miten niitä lähdetään purkamaan ammattilaisen kanssa?Jännittää vähän kun minulle uutta lähteä hakemaan apua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä. Monien neuvojen johdosta varasin nyt ajan lääkärille, joten eiköhän tämä tästä jotenkin :) toki en aikaa nyt heti tälle enkä seuraavalle viikolle saanut, mutta pärjään kuten tähänkin asti. Kohtaukset ovat onneksi hieman lievempiä, kuin sillon suhteen aikana. Silloin ne oli voimakkaita, eli sydän alkoi tykyttää, kädet menivät kylmäksi ja hikisiksi, vatsa meni hetkessä sekaisin, päässä alkoi humista ja tuntui kuin pyörtyisi ja sen jälkeen vielä palelin ja tärisin pitkään. Nyt kohtaukset ovat lähes samanlaisia, mutta ilman vatsaoireita ja hieman lievempiä. Silti häiritseviä, koska kohtaus katkaisee moneksi tunniksi ajatukset ja tekemiset kaikesta muusta ja jään vatvomaan. Lisäksi kohtaukset väsyttävät todella voimakkaasti, joten olen itkuinen ja palelen pitkään sen jälkeen.
Tosiaan en ole jostakin syystä edes paniikkihäiriöstä ottanut paljon selvää, vaikka nuo kohtaukset ovat todella ikäviä. Nyt vasta kun ne ovat jatkuneet eroon jälkeen, niin olen havahtunut, että ne ovat ongelma.
Kuten täällä tullut esille, niin varmaan jonkinlaista elämäntaparemonttia pitää tehdä ja toivoisin että pääsisin käsittelemään tuon inhottavan suhteen jättämistä jäljistä. Lääkitystä voin harkita, jos lääkäri sitä suosittelee minun kohdalle.
Alapeukutin lääkkeitä vastaan olevien kommentteja siksi, että esim. mä en niistä saanut alkuun "tuplaoireita" enkä myöskään vieroitusoireita.
En myöskään kannata sitä että heti otetaan lääkettä, jos mahdollisuus olla ilman. Mutta en noin pahastikaan niistä ajattele. Mä sain lääkkeistä avun. Ainoa miinus oli, et seksihalut ja orgasmit lähti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin ja nimeni ei ole Iida, ajattelin vain kertoa, niin ei tarvitse miettiä sitä sen enempää :D
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 22:51"]
"Kiva" lukea näitä kokemuksia. Itsehoitona voisinkin kokeilla tuota kahvin vähentämistä, sitä menee melkoiset määrät. Tupakkaa en polta ja alkoholia menee kai ihan kohtuudella.
Stressi on varmaan nyt se mikä ylläpitää tätä kohtausherkkyyttä sitten. Vatvon edelleen suhdetta. Koin todella ikäviä asioita ja niitä on vaikea unohtaa. Joku puhui tunnelukoista.. mitään kokemuksia miten niitä lähdetään purkamaan ammattilaisen kanssa?Jännittää vähän kun minulle uutta lähteä hakemaan apua.
Ap
[/quote]
Purkamistapoja on monia, riippuu mihin terapiaan psykiatri sinut ohjaa. Hypnoosikin on yksi vaihtoehto. Ole avoimin mielin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. älä aloita ainakaan heti mielalalääkettä kun ne lopettaa on kahta kauheammat oireet edessä. propral tarvittaessa on hyvä tai jopa bentsot josku.
AP. ÄLÄ ALOITA _MITÄÄN_ MIELIALALÄÄKETTÄ. Etenkään ssri-lääkkeitä. Ei auta yhtään, pahentavat vaan ja tekevät susta tunteettoman zombin. Kun lääkkeet aloittaa, oireet tuplaantuvat ehkä kuukaudeksi. Vieroitusoireet ovat kamalat. Ja jos satut joskus lääkkeet lopettamaan niin seuraavat kuukaudet on yhtä helvettiä. Omasta kokemuksesta voin sanoa. Älä ota mitään lääkkeitä. Psykiatreilla on tapana tuputtaa vaan ensimmäisenä lääkkeet jotka ei edes välttämättä sovi sulle yhtään.
Mulla auttoi ajan kanssa, eli kun elämäntilanne helpottuu, niin kyllä se siitä!
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 22:32"]
Mitä sielä psykiatrilla/terapiassa tehdään heti ekaks ja muutenkin?
[/quote]
Yleensä vain keskustellaan. Puhetta ja puhetta. Ei siellä mitään ihmeitä tapahdu. Siitä terapiasta on hoitomuotona eniten hyötyä potilaalle se vapautumisen tunne. Jotkut eivät koskaan puhu pahasta olostaan. Toiset kirjoittavat siitä netissä. Mutta mikään ei korvaa läsnäolevaa ihmistä. Jos terapeutti on ammattilainen hän osaa tehdä vastaanottotilanteen niin helpottavaksi kanavaksi avautua, että potilas hoitaa itse itsensä. Siellä ei jaella välttämättä mitään elämänneuvoja. Ellei sitten ole täysin hukassa tulevaisuutensa kanssa. Moni ihminen tietää kyllä mihin haluaa päästä, mutta henkiset lukot estävät sen. Esimerkiksi vanhempien mielyttämisen tarve on suhteellisen yleinen. Haluaisi tehdä elämässä tiettyjä asioita, mutta ei tee, koska pelkää tilannetta, jossa joutuu perustelemaan omia valintojaan. Se on yksi todella ahdistava asia ihmisten elämässä. Yleensä terapeutti vapauttaa potilaalle mielikuvan hänen elämänsä arvokkuudesta ja valintojen oikeudesta. Et ole tehnyt mitään väärää toimimalla näin tai näin. Kyse on sinun elämästäsi. Joillekin esimerkiksi opiskeluajan stressi ja taloudellinen ahdinko näyttäytyy ahdistuksena vasta valmistumisen jälkeen kun elämä ja raha-asiat ynnä muut on jo ookoo. Aivot toimivat oudolla tavalla kantajaansa vastaan.
Kyllä noissa kohtauksissa on paniikkikohtaukselle tyypillisiä piirteitä, mutta myös jotain deja vu -ilmiön poikasta voi olla, jos oikein ymmärsin. Joka tapauksessa on selvää, että traumaattiset kokemukset ovat laukaisseet oireilusi. Oireiluun kannattaa hakea apua. Avun hakeminen aikaisessa vaihessa on tärkeää, jotta vaiva ei pahene ja kroonistu. On olemassa erilaisia lääkkeitä ja erilaisia terapioita. Myös ns. oma-apu -kirjallisuutta on kirjastoissa. Ilman lääkärin tutkimuksia ei voi aukottomasti sanoa, että kyse on psykosomaattisesta vaivasta, joten fyysiset sairaudet pitäisi varmuuden vuoksi sulkea pois ensimmäiseksi. Eli sydänfilmit, kilpirauhaskokeet, verenpaineet ja sensellaiset otatuttaisin aluksi. Ja minähän en ole lääkäri. Olen vain vertaistukijahenkilö.
Ihan yleisluontoisena vinkkinä sanoisin, että huolehdi terveellisistä elintavoista. Harrasta riittävästi liikuntaa. Nuku riittävästi (ei liikaa kuitenkaan). Syö terveellisesti. Pyri löytämään joka päivälle jotain myönteistä, rentouttavaa tekemistä.
Kysy lisää, jos haluat tietää jotain täsmällisempää. Omaa kokemusta on.
Minä uskoisin varauksella näitä ihmisiä täällä, jotka joko kehottavat olemaan ottamatta lääkettä, tai kehottavat ehdottomasti käyttämään jotain lääkettä. Kunhan käyt siellä psykiatrilla, hän varmasti antaa sinulle arvion, miten sinun tilanteessasi olisi paras tehdä, ja tarvittaessa määrää sinulle lääkkeet ja/tai terapian. Nämä "EI, mulle se ei sopinut" tai "KYLLÄ, minäkään en pärjännyt ilman" -kommentit voit jättää huomiotta. Hoitosuunnitelma tehdään henkilökohtaisesti Sinulle.
Toivottavasti pian helpottaa, avun hakeminen on jo ensimmäinen askel parempaan!
Oho, onpa tullut nopeasti paljon vastauksia. Olen nyt jotenkin niin huojentunut, etten näköjään ole yksin asian kanssa. Kirjoitin tuon paniikkikohtauksen jälkeen ja nyt itken täällä kun sain asian edes jonnekin kerrottua ja sitten vielä nopeasti näin paljon neuvoja, voi kiitos! :)
Kai minun on vain suoriuduttava asian kanssa lääkärille. Tämä nyt oli ensimmäinen askel kertoa asiasta tänne, koska en ole jotenkin kehdannut puhua edes lähimmille ihmisille. Jotenkin vain pelkään olevani sekoamassa, kun tulee noita "ennustuksia" eli mielikuvia ja sitten kohtaus iskee. Pakko myöntää että olen jopa tekeytynyt kerran sairaaksi sen takia, että sain kohtauksen ja pelkäsin kuvitelman toteutuvan. Huoh..