Tuntuu tosi pahalta jättää esikoinen, kun lähden synnyttämään! Muita?
Esikoinen on vajaa 2-vuotias, eikä ole ollut missään hoidossa vuoteen. Paitsi muutaman kerran pari tuntia päiväsaikaan. Itelläni nyt 36. raskausviikko meneillään ja mitä lähemmäksi synnytys tulee, niin sitä pahemmalta on alkanut tuntua. Sattuu ihan sydämeen, kun ajattelee, että jonain yönä pitää lähteä ja aamulla kun tyttö herää, äiti ei olekaan vierellä, vaan esim. mummi tai kummi. Viime yönä alkoi itkettämään nukkumaan mentyä, kun ajattelin kuinka pahalta ero tuntuu, vaikkakin se on vaan ehkä 2-3 yötä. Musta tuntuu, et ero tuntuu pahemmalta äidistä kuin tyttärestä, mut siltikin ahdistaa.... Mies ei oikein ymmärrä näitä mun ahdistuksia. Onko muilla tämänlaisia ajatuksia vai oonko mä ihan pimee?
Kommentit (7)
Vaik mahd. sektio vasta toukokuus.. Mutta enempi mietin Mihin esikoisen vien hoitoon.. Pahalta tuskin tuntuu,varmasti nautin siitä vajaasta viikosta sairaalassa.. On tuo ollu isinsä kaa viikon pois ja ei pahempi ikävä tullu. Kyse 2v muksusta.
Tohon viel aikaa moni asia muuttuu.. Mut mietittää silti,kuka ois varmasti vapaalla..Ja onko lasten isi samas kaupungis enää..
Onko mahdollista teidän sairaalassa? Oma esikoiseni 2 v 10 kk oli kesällä kuopuksen synnyttyä mukana sairaalassa perhehuoneessa ja tosi hyvin meni! Isä haki synnytyksen jälkeisenä aamuna hänet sairaalaan. Touhuivat toki parin päivän aikana mieheni kanssa paljon ulkona yms.
äitimiia
Ei olisi meillä toiminut mitenkään. Tosin meillä oli esikoinen vähän pienempi, 1v4kk, ja ei olisi siis pysynyt hetkeäkään aloillaan - enkä olisi itse saanut myöskään yhtään levätä. Ehkä joillakin toimii, mutta minulle ei olisi tullut mieleenikään.
Tuskin sektiotapauksessa ees kovin suotavaa.. Ja haluan kyl täysin levätä sen ajan ja kerätä voimia kotiin viemisiksi.. Tuokin 2v vilkas ku mikä.
Silloin kun esikoinen oli vielä itse vauva, tuntui ihan selvältä että häntä tulee kauhea ikävä! Tuntuu, että raskauden myötä olen kuitenkin hyvin kypsynyt ajatukseen, eikä se oikeastaan huoleta enää. Tuntuu siltä, että kun uusi vauva saa niin hirveän vähän huomiota kuitenkin verrattuna esikoiseen, niin on jotenkin vain reilua että hän saa minut ekana päivänä aluksi kokonaan :)
Myös meillä esikoinen (1,5 v) on kotihoidossa ja lähes aina minun hoidossa, mutta kuitenkin kerran viikossa tai parissa olen myös hänestä erossa jonkin aikaa (1-4 h) ihan kaupassakäynnin tai koulutöiden tms. takia. Yhden kerran on ollut 1v4kk iässä yön ilman äitiä tai isää, oli mummon hoteissa täällä kotona, ja se meni oikein hyvin. Ei ollut yhtään ikävä meitä eikä meilläkään juuri häntä, kun tiesimme että hyvin menee. Puhelinta tuli kyllä tuijoteltua ja osa romanttisesta illallisestamme kului siihen, kun sanoin noin minuutin välein että " eikö se mummo jo kohta soita, kyllä se on jo nukahtanut!" :) Mummo on lapselle läheinen ja tiesi rutiinit, kuinka hoidamme lasta, joten varmasti sillä oli paljon vaikutusta siihen että tuo poissaolomme sujui hyvin.
Mummo on tulossa hoitamaan myös silloin kun lähdemme sairaalaan - tai voi olla, että jos hän on juuri silloin poissa, hoitajaksi tuleekin pappa. Se onkin sitten jännempi paikka, koska esikoinen ei ole koskaan ollut ollut papan hoidossa. Luulen, että silloin voi mullakin olla huoli pärjäämisestä. Täytyy kuitenkin ajatella, että sille tilanteelle ei voi mitään, vaan pikkusiskoa tai -veljeä on vaan mentävä hakemaan, yksinkertaisesti. Ja siitä ei " kannata" huolehtia, kun ei sille kerta kaikkiaan mitään voi.
Mulla on toiveissa mahdollisimman lyhyt sairaalajakso, mielellään yhden yön yli ainoastaan. Ehkä ajattelisin toisella tapaa tästä, jos tietäisin joutuvani olemaan useampia öitä poissa, ja tottakai niin voi käydäkin jos jotain häikkää tulee. Silloin varmaan pitää minunkin kaivella esikoisen kuva esiin ja itkeskellä vähän :) Onhan se varmaan hämmentävä tilanne itsellekin, kun yhtäkkiä ihan vieras vauva on jotenkin viemässä sen rakkauden joka " kuuluu" esikoiselle...
Mutta minä oon kuitenkin yrittänyt siis olla huolimatta tuosta etukäteen, koska tosiaan toivon pikaista kotiutumista. Jos se onnistuu, en esikoista toivo sairaalaan tuotavan ollenkaan (ajattelen, että hänelle voisi olla järkyttävää nähdä oma rakas äiti jolla onkin toinen vauva, ja sitten hänet viedään pois - ajatuskuvio voisi hyvinkin olla, että onko tuo vauva korvannut minut...).
Tällaisia pohdintoja tähän aikaan yöstä :)
Coe rv 35+0
ja minäkin mietin ennen synnytystä, miten lapsi pärjää ilman äitiä ja ensimmäisen kerran vielä yökylässä. Tietysti toivoin koko ajan, että vauva päättäisi syntyä päivällä, kun esikoinen oli vielä synnytykseen asti hoidossa, olisi synnytys kätevästi hoidettu päivällä ja isä olisi sitten hakenut esikoisen kotiin. No, vauva tietysti syntyi yöllä, esikoinen oli siskoni luona hoidossa ja kaikki meni hyvin. Etukäteen kerroin pitkän aikaa, että kun äidin masussa vauva on valmis, niin äiti menee sairaalaan hakemaan vauvaa ja on siellä yötä.
Esikoinen kävi isän kanssa katsomassa pikkutulokasta ja minua niinä kahtena iltana, mitä sairaalassa olimme, vauva syntyi torstaiyönä ja lähdimme lauantaina pois. Olin varannut esikoiselle kivan lelun vauvan tuomaksi ja se upposi täysin. Vauvaa esikoinen ei sinällään kovin paljon noteerannut sairaalassa, silitti vähän, mutta ei tainnut oikein ymmärtää, että se tosiaan tulee sitten kotiin ja vie hänen aiemmin saamaansa huomiota. Minusta oli tosi tärkeää, että esikoinen näki myös vauvan sairaalassa, minut yritti saada joka kerta mukaansa kotiin, kun illalla lähti. Esikoinen oli kovasti minun poikani vielä tuossa vaiheessa. Ja on oikeastaan vieläkin.
Se minun sairaalassaolo vaikutti kyllä esikoiseen varsin pitkään. Oli sen jälkeen aina huolissaan, kun ei heti minua löytänyt kotoa. Pelkäsi, että menen taas sairaalaan. Muisti yli puolen vuoden päästäkin, kun äiti oli sairaalassa yötä.
Meidän toka syntyi esikoisen ollessa 1v4kk, ja kyllä itkin monet illat raskausaikana kun mietin, että pitää olla esikoisesta erossa ainakin pari päivää - ties vaikka viikon! No, meillä oli esikoinen sitten ennen tokan synnytystä ollut jo äidilläni yhden yön pariin otteeseen hoidossa, ja silloinkin se olin minä, eikä esikoinen, joka itki kun lähdin kotiin ja esikoinen jäi mummolleen (en tietty lapsen nähden itkenyt, ettei hänelle tullut siitä paha mieli). Yö meni tosi hyvin, joten turhaan surin. Sitten kun se H-hetki koitti (illalla, olin juuri laittanut esikoisen nukkumaan), niin soitimme mummon apuun. Ei esikoinen laittanut pahakseen, vaikka sängystä autoon nostettiin, ja minullakin oli jo niin kivuliaat supistukset, että olin tosi tyytyväinen saadessani lapsen hyvään hoitoon. Sairaalassa minulla oli esikoisen kuva mukana, sitä katsellessa kyllä kyynel vierähti, mutta sitten oli jo toinenkin lapsi hoidettavana, joten keskityin vain häneen - uuteen vauvaamme - sen parin päivän sairaalassaolon ajan. Toki esikoinen kävi meitä siellä katsomassakin, ja sekin meni ihan hyvin. =)