Saako yläasteelaisella olla kännykkä koulussa?
Meidän koululta tuli juuri ilmoitus, että kännykät pitää jättää aina kännykkäparkkiin. Ei auta, että jättää äänettömänä laukkuun.
Tähän saakka on kannustettu kännyköiden käyttöä, opettajat puhuneet jo 7. luokkalaisille, että koulussa olisi hyvä olla ipad tai tietokone.
Hieman yllättävä veto ja musta hieman törkeähkökin. Kännykät kuitenkin ovat jossain korissa. 20-30 kännykkää samassa korissa ja sitten yksitellen sieltä räpelletään omaa puhelinta. Ei varmaan tee hyvää yhdellekään kännykälle.
Kommentit (27)
En todennäköisesti erehdy, jos totean, että ap:n koulussa sääntöjä on jouduttu kiristämään, koska jotkut vatipäät eivät ymmärtäneet noudattaa niitä väljiäkään. Olisi todella fiksua, jos koulussa voitaisiin opastaa nuoria hakemaan tietoa, mutta siellä muutama pönttö on hakenut tissi- ja kikkelikuvia eikä vaikka jonkun maan karttaa tai mitä nyt sitten on pitänytkin hakea. Typeriä ovat siis tietyt oppilaat, mutta myös tietyt mammat (niiden vatipäiden mammatko?), joiden mielestä ei saisi kerätä puhelimia parkkiin. Ennen tällaiset asiat olisi hoitanut "toverituomioistuin" eli täysjärkiset kaverit olisivat takoneet tolkkua pölvästien päähän. Ei olisi tarvinnut sen enempää opettajien kuin mammojenkaan puuttua asiaan. Miksi muuten ostatte tenavillenne jotain kuudensadan kännyköitä, kun huomattavasti halvemmillakin pärjää? Ai niin joo, kun pitää brassailla kalliilla vermeillä. Se status nääs!
Opettajana, pyytäisin teitä kohteliaimmin miettimään, miksi kännyköitä jotkut opettajat/koulut eivät halua tunnilla pidettävän esillä? Kysymys ei ole kenenkään perusoikeuksien rajoittamisesta. Mistäköhän voisi olla kyse?
Omasta mielstä paras paikka puhelimelle on pitää se kiinni tai äänettömällä omassa laukussa tai kaapissa koulun käytävällä, mutta kuinka hyvin luulette tällaisen "vapaan" säännön noudattamisen toimivan?
Meidän koulun oppilaat ovat kaikki välitunnit naama kiinni matkapuhelimessa. Istuvat käytävillä rinnakkain ja jokainen puuhastelee puhelimella omiaan. Nekin, jotka sosialisoivat normaalisti ryhmissä keskustellen, katselevat välillä vaivihkaa puhelimiaan, josko sinne olisi tullut jokin viesti tai vastaava. Puhelimiin ollaan kasvettu kiinni.
Kun oppilaat kävelevät välitunnilta luokkaan, yhdellä soi bluetooth-kaiuttimesta suomiräp, kaksi muuta pelaa verkossa jotain ampumispelejä, muutamat katsoo youtube-videoita, jotkut kuuntelee kuulokkeilla musiikkia, osa somettaa askissa, whatsappissa, facessa jne. Vain muutama oppilaista jättää puhelimen suosiolla oppitunnin ajaksi kaappiin. Kun oppitunti alkaa, pitäisi repusta kaivaa kirjat, vihkot, kynät ja muut välineet esille. Noin 5-10 minuuttia oppitunnin alusta menee siihen, että kaikki ovat saaneet puhelimensa pois ja työvälineet esille. Monien on vaikeaa laittaa puhelinta reppuun asti, vaan se jätetään pöydälle.
Miten luulette, että 13-vuotias tyttö reagoi, kun siihen pulpetilla olevaan puhelimeen tulee viesti kesken tunnin? Jättää varmaan viestin lukematta..? Ei, viestiä juhlitaan kuin suurta tapahtumaa. Vieruskavereille pitää heti kertoa, kuka viestitti ja mitä. Yleinen älämölö nousee nollasta sataan myös aina, kun jonkun puhelin piippaa tai alkaa soida kesken tunnin. Oppilaiden ärsytyskynnys on hyvin alhainen ja pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky vieläkin alempana. Nämä ylimääräiset signaalit rikkovat koko oppitunnin ajan sekä opetusta että oppimista. Ennen kännyköiden tuloa luokkiin vastaavaa ärsykettä ei ollut. Ehkä heiteltiin paperilennokeita tai tehtiin muuta pientä kaverinärsyttämistä.
Elektroniset laitteet eivät ole lisänneet kenenkään oppimista vähääkään. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu. Montako kertaa lukuvuoden aikana oppilas todella tarvitsee puhelintaan esimerkiksi tiedon etsintään? Minkälaisia futuristisia luokkia teidän lapsillanne on? Meillä on kyllä edelleenkin aivan normaalit oppikirjat ja muistiinpanovälineet käytössä. Langattomasta elektroniikasta on ainoastaan viihdearvoksi. Se ei ole toistaiseksi lisännyt mitään järkevää oppituntiin. On aivan eri asia, jos oppilaille jaetaan oppitunnin aluksi tabletit, jolla ohjatusti käytetään jotain oppimisohjelmaa tai sähköistä oppikirjaa, kuin se, että kaikki säätää omilla puhelimillaan mitä lystäävät. Puheet siitä, että eikö omat puhelimet pitäisi integroida opetukseen on hyvin pitkälle huuhaata.
Mitä pidemmälle tunti etenee, opettaja alkaa nähdä, miten oppilaiden katseet on suuntautuneet jalkojen väliin. Koska puhelinta pidetään siellä. Koska opettajahan ei näe pöydän alle. Tiedoksi, opettajat näkevät luokan edestä kaiken. Pelkästään se, että joku oppilas on liikkumatta 5 minuuttia tuijottanut muniaan, antaa aiheen epäillä, että pöydän alla on muutakin kiinnostavaa kuin oma sukupuolielin. Monet oppilaat pitävät puhelimessaan videoita auki, ja pitävät puhelimen esimerkiksi pöydällään penaalin sisällä, niin että opettaja ei näkisi sitä. Jos vieruskaverit molemmat herkeämättä tuijottavat toisen oppilaan penaalia minuuttitolkulla, ei ole vaikeaa arvata mitä penaalissa tapahtuu. Röyhkeimmät oppilaat kytkevät kuulokkeet korviinsa ja kuuntelevat musiikkia koko oppitunnin. Kun yrität puuttua siihen, oppilas saattaa todeta, että pystyy tekemään tehtäviä vain musiikin tahtiin. Koska kotonakin hän aina tekee kotitehtäviä luurit päässä. Mitä siihen pitäisi opettajan sanoa?
Oppilailla ei tunnu olevan enää minkäänlaista tulosvastuuta kotiinsa omasta koulumenestyksestään. Jos koe menee huonosti niin sitten se menee. Ei siihen voi mitenkään vaikuttaa tai enempää panostaa. Täällä palstalla kun näiden oppilaiden vanhemmat hädissään sitten kyselee, että voiko koulu oikeasti ottaa puhelimet pois oppituntien ajaksi, ei kai vain voi, toivottavasti tuollainen sääntö perutaan, on varmasti lainvastaistakin, tulee vaan mieleen, että eikö teitä ota päähän maksaa veroja turhasta? Luokkakokoja joudutaan jatkuvasti pienentämään sen vuoksi, että ryhmät ovat niin rauhattomia, ja se maksaa rahaa. Jos kouluissa olisi vielä normaali kuri ja järjestys, ja ylimääräiset ärsykkeet ajettaisiin miniimiin, luokassa voisi olla vaikka 45 oppilasta ja kaikki oppisivat. Normaalijärkiset siis, oppimisvaikeuksiset kuuluukin lähtökohtaisesti jo pienryhmiin. Ei voi olla kuitenkaan niin, että yli 15 oppilaan ryhmässä alkaa olla jo niin levotonta, että tarvitaan erityisopettajia ja kouluavustajia apuun. Siksi puhelimet pois oppitunnin ajaksi.
Onko yläasteella oikeasti nykyään tuollaista meininkiä? Aika herättävä kirjoitus. 15v itsellä aikaa kun siellä istunut.. Kyllä meilläkin jo musat soi joskus välitunneilla mutta nätisti ja nopeasti kaikki puhelimet ja cd-soittimet meni reppuun kun tunti alkoi. Kokeetkin otettiin ihan tosissaan. Eikä ollut mikään häpeä tai nörtiksi haukuttava jos sai kiitettäviä jatkuvasti. Kyllä hyviä numeroita jokainen halusi.
Oman lapseni koulussa kaikille 7.-luokkalaisille annetaan tabletit koulun puolesta ja näitä käytetään koko yläaste. Vastaavasti lukion ekaluokkalaiset saavat tabletin, jota käytetään lukion ajan. Ennen tablettien tuloa kännyköitä on käytetty jonkin verran tiedonetsintään ja omalla lapsellani kännykässä on myös Kielikoneen mobiilisanakirjat. On kätevää, että kolmen kielen sanakirjat löytyvät yhdeltä ohjelmalta, lapsen ei tarvitse raahata sanakirjoja koulurepussaan. Sanakirjat on ladattu kännykkään eikä niiden käyttö vaadi netin käyttöä. Minusta tämä on parempi systeemi kuin se, että hitaalla nettiyhteydellä yritetään käyttää jotain netissä olevia ilmaisia sanakirjoja.
Uskonnonopettaja on laittanut vähän ympäri koulua erilaisia tietoiskuja seinille ja näiden yhteydessä on aina QR-koodi, jonka kautta löytyy lisätietoja.
Mietiskelin itse tuossa muutama päivä sitten, että jos silloin kun itse olin yläasteella, olisi ollut puhelimessa jotain muutakun matopeli, ei opiskelustani olisi todellakaan tullut yhtään mitään. Olen kiitollinen kännykkäpolitiikasta joka oli jo tuolloin todella tiukka (jos puhelin soi tunnilla -> automaattisesti jälki-istuntoa) ja todellakin toivon että omat lapseni eivät tulevaisuudessa saa älypuhelimella räplätä tuntien aikana.
Jajos koulussa on kannustettu tietokoneen ja ipadin käyttöön kouluhommissa, ei se tarkoita että kannustetaan puhelimen näpyttämiseen tunnin aikana. (niin kuin aloitusviestissäsi mainitsit)
Todella hyvä veto koululta.
Aika vanha mutt on lain vastaista. Vaan poliisi saa takavarikoida omaisuutta ilman syytä. Toki jos oppilas räplää sitä tunnilla ni opettaja voi sanoa että joko puhelin open pöydälle tai ulos, mutta tuollaista ei voi tehdä. Ihmiset, ihan reippaasti vaan se puhelin reppuun ja jos siitä saa sanktioita ni valitusta eteen päin.
Ei se kännykkäparkki ole sellainen, että aamulla 400 oppilasta laittavat puhelimensa yhteiseen laatikkoon ja koulun loppuessa ne haetaan sieltä kilpaa. Jokaisessa luokassa on oma laatikko, johon kännykät laitetaan tunnin alussa ja josta ne otetaan tunnin lopussa. Kännykkäänsä voi laittaa vaikka nimilapun, jos pelkää sekaannusta.
Varmaankin on ensin ollut ohje, että kännykkä saa olla taskussa tai repussa äänettömänä tunnin ajan, mutta on tullut niin paljon häiriökäytöstä, että on ollut pakko muuttaa käytäntöä, siis ottaa kännykät kokonaan pois tunnin ajaksi. Valitettavasti kaikkia lapsia ei ole kotona opetettu siihen, että yhteiset säännöt koskevat myös heitä.