Tekisi mieli lopetuttaa kissa :( Miten sen kestän minä ja varsinkin lapset
Mitä voi sanoa lapsille 5 ja 8-vuotiaat. Leikattu kissa ja lääkkeistä huolimatta merkkailee noin kerran viikossa. Oli taas äsken pissannut sohvalle.
Päätän aina merkkailun jälkeen, että katsotaan vielä mutta ei näytä pissaaminen loppuvan.
Itku ja suruhan siitä tulee meille kaikille ja muutoin niin ihmisystävällinen ja ihana kissa joutuu luopumaan elämästään.
Kommentit (46)
Minkä ikäinen kissanne on ja minkä ikäisenä pissaaminen "ohi vadin" alkoi
ap
Meilläkin pissi joka paikkaan kun oli kiviä virtsassa mm. kukkaruukkuun. Ne kivet tukkivat aukon mistä virtsa tulee niin siitä johtui pissi ongelmat. Samoin kissa nuoli alapäätään todella usein (meillä poikakissa). Eläinlääkäriltä saa sellaisia kuivaraksuja (Hills Urinary) mitkä liuottavat niitä kiviä. Älä vielä lopetuta kissaasi! Mutta se pissinhaju pitää saada pois niistä paikoista mihin on pissinyt, muuten kissa luulee että siinä on hänen 'pissipaikkansa'. Tsemppiä!
[/quote]
Ap olet todella inhottava ihminen!! Lopeta tuo!!
Kannattaa muuten ampua ite se kissa, ei tule niin kovaa maksua. Hyi, oksettaa sinun "eläinrakkautesi".
Meillä on kaksi kissaa eikä pissailuogelmaa... olen kuullut, että tylsistyneet kissat usein merkkailevat. Onko leluja, leikitäänkö kissan kanssa, käyttekö ulkona? Ja kissa ON kissan paras kaveri, ei voi mitään... paskamainen tilanne sinulla. Sääliksi käy. Oletteko kokeilleet vesiruiskausta aina kun on tekemässä tarpeitaan sohvalle?
Mun kissalta otettiin pissanäyte nukutuksessa. Sitten se pissa tutkittiin. Antibioottipistoksenkin sai. sit tietty ne muut maksut, mitä eläinlääkärissä tulee, poliklinikkamaksut sun muut. Yhteensä meni jotain 90 euroa noihin. mutta halvemmaksi vähän tulee, jos otat itse kissalta pissanäytteen.
Sitten erikoisruoka maksaa tietty enemmän kuin tavallinen ruoka, mutta ei sitä ikuisuuksia joudu ostamaan.
Kokeile sitä etikkaa!
Kirjoitat että kuluja on tullut mm. kissan lääkkeestä. Mitä on siis lääkitty, kun ongelman syy ei ole kuitenkaan tiedossa?
Lopettamisen sijaan, anna kissalle uusi koti! Ei nimittäin maksa kuin vaivaa. Eläimestä välittävän ihmisen luona, joka maksaa mieluusti eläimen hyvinvoinnista, kissa voi saada uuden ja paremman elämän. Teidän luona sillä ei ilmeisestikään ole hyvä olla (pissaaminen voi johtua rsim. ahdistuksesta tai fyysiset syyt joita ette hoidata). Kissa ei ole kuitenkaan ansainnut piikkiä eläinlääkärillä. Ota yhteyttä edes löytöeläinkotiin jos et mitään muuta viitsi tehdä.
Toisaalta, jos kissa on lapsillesi rakas, miksi et voisi edes lapsiesi vuoksi maksaa kissan tutkimista ja hoitoa...
Olen myös kuullut, että jotkut kissat ovat niin kranttuja että eivät suostu käymään likaisella laatikolla. Putsaathan päivittäin?
Meillä on kaksi tyttökissaa, joista toinen, vanhempi (nyt 14v), on aina kapinapissaillut satunnaisesti, mutta kuopuksen saavuttua alkoi pissailla ihan jatkuvasti kaikkialle - ja eniten kuopuksen sänkyyn :(
Käytimme molemmat eläinlääkärillä (koska emme olleet satavarmoja, kumpi on syyllinen) ja kaikki terveysongelmat tutkittiin - mitään ei löytynyt. Eläinlääkäri määräsi kissalle rauhoittavia lääkkeitä, jotka kyllä auttoivat, mutta tekivät kissasta aika zombin. Lisäksi niiden tablettien syöttäminen haluttomalle kissalle oli vähän "haastavaa".
Joten tyydyimme etikkapesemään kaiken pyykin (huuhteluaineen sijasta loraus etikkaa) ja kokeilemaan kaikkia vippaskonsteja... Muuten tiedoksi: etikkapesun ja ripeän putsauspolitiikan vuoksi meillä EI HAISE. Eräskin ystävä juuri sanoi, että me ja eräs toinen perhe ollaan ainoita hänen tuntemiaan kissanomistajia, joiden huusholli ei haise :)
Tällä hetkellä asiat toimivat eikä kissa ole pissinyt pariin viikkoon mihinkään, ja sitäkin kertaa edelsi monen viikon pissattomuus. Laitan tähän listaa asioista, joita olemme tehneet - en tiedä, mikä tai mitkä niistä ovat oikasti auttaneet...
- virikkeitä kissoille: lisää kiipeilypuita, raksujen piilottelua yllättäviin paikkoihin, raksuruokailu hyllyllä jonne on vaikea päästä
- vaihtelevia ruokia
- leikitystä vähintään muutaman kerran viikossa ja paljon, paljon syliä, siliä ja rakkautta
- Feliway-suihke (sellainen töpseliin laitettava versio ei tominut)
- ne rauhoittavat lääkkeet
- siisteyden parantaminen eli ei ylimääräistä tavaraa niin paljon lattioilla
- ulkoilun aloittaminen uudelleen ja vaikka vähän huonommallakin säällä
- rauhallisen paikan järjestäminen, missä kissat voivat olla turvassa lapsilta
(karkasi viesti)
- hiekkalaatikon puhdistus n. 3-5 kertaa päivässä (nostetaan pissat ja kakat pois heti kun ne huomataan) ja lisätään hiekkaa usein; pestään hiekkalaatikko useammin
- lastenhuoneen ovi pidetään kiinni (mutta nyt kissa on jo käynyt siellä monta kertaa ilman, että on pissannut!)
- saimme kissan kerran kiinni itse teossa pissaamassa kuopuksen sänkyyn ja sai kunnon höykytyksen, ajoin sitä takaa ympäri asuntoa pissainen peitto kädessäni ja huiskin, ja näytin olevani vihainen koko loppupäivän. Tämä taisi olla toistaiseksi tehokkain juttu, sillä sen jälkeen tuli totaalinen pissailutauko pitkäksi aikaa!
nyt kerkisin vastaamaan....
9-vuotias poikakissa. on ollut tämä pissi ongelma aikaisemminkin. on syönyt lääkkeet ja sitten tuota 'liotus ruokaa' ja niillä korjaantuu. kaupan raksuja ei voi antaa, ne pahentaa vaan. eläinlääkäri sanoi että toisille kissoille tulee vaan tämä vaiva herkimmin kuin toisille. kokeilehan vielä kaikki konstit ennenkuin meet tekemään mikä harmittaa jäljestäpäin, jookos? :)
Eihän ne siitä mitään tajua, joten turha sitä on murehtia. Eläimiä ne vaan on. Jatkossa kuitenkin vähän harkitsisin eläinten ottoa, koska et näköjään kestä niistä tulevaa vaivaa. Oppia ikä kaikki tässä tapauksessa.
Kuka haluaa ottaa toisen 5- ja 8-vuotiaat kissat? Niitähän tapetaan pentuinakin edelleen, kunnei kukaan tarvi... ihan höpöä. Ja mitäköhän ne kissat ajattelee, kun heidät hylätään ja joutuvat sopeutumaan uuteen perheeseen. Parempi kaikille lopettaa.
Meillä on nyt keväällä 16v. täyttänyt poikakissa. Pissaongelmaa on ollut kolmevuotiaasta asti, silloin todettiin kiteet, lääkittiin ja määrättiin ikuiselle erikoisruokavaliolle (Urinarya syödään meilläkin). Ongelma pysyikin pitkään poissa, siihen asti kun meille tuli toinen kissa, joka syö ihan normaalia ruokaa. Emme olleet riittävän huolellisia ja niinpä tämä metusalemin vaiva uusiutui. Kuvittelimme jo, että tästä ei vanha poika enää selviä, mutta niin vain on vuosi taas mennyt. Edelleen, satunaisesti pissii milloin mihinkin, mutta useimmisen saa katsoa peiliin ja sen jälkeen hiekkalaatikkoon, ukko on kovin tarkka laatikon siisteydestä.
Tänä syksynä vein kontrollinäytteen, kun ajattelin pissassa olevan pöpöjä (ruikki taas jatkuvasti muualle kuin laatikkoon). Bakteeri sieltä löytyikin, mutta ei kiteitä. Labratutkimuksesta veloitettiin 16 euroa, lääkkeiden yhteydessä oli sitten veloitettu lääkärinpalkkio, suurutta en nyt muista. En tiedä noista lääkärien käytännöistä, mutta yksinkertaisimmillaan voidaan kai tutkia näinkin. Näytteen otin itse, se onkin sitten toinen tarina :)
Olisin minäkin voinut kissan lopettaa silloin -95 mutta eihän ystävästä niin vain luovuta? Mietin tuossa että ainoastaan äitini on elänyt kanssani kauemmin kuin tuo kissa, miehenkin kanssa on yhteisiä vuosia vasta 13 :) Tietysti, jos oikeasti ei ole mitään tehtävissä, niin armelianta on sitten päästää kaveri lepoon.
Olen kyllä kissojen ystävä ja niitä on ollut lemmikkinäkin mutta raja kulkee siinä ettei ne kuseskele jatkuvasti minne sattuu. Kerran tai kaksi sietäisin ja sitten se olisi lähtö.
Kerran on pissannut yhden pehmon päälle mutta siihen se jäi. Heitin pehmon roskiin.
Turha on kenenkään moralisoida sitä että epäsiisti elukka lopetetaan. Se on VAIN ELÄIN ja ihmisten alapuolella.
Tiedän miten raskasta on luopua lemmikistä ja yksi jouduttiin viemään piikille koska sairastui parantumattomasti.
Jotkut ihmiset nostaa eläimen jalustalle ja jopa ihmisten yläpuolelle, mielestäni eläin ei ole edes tasavertaisessa asemassa ihmisiin nähden.
Lapset pois sellaisilta vanhemmilta, jotka pakottavat muksunsa elämään kissankusessa.
Meillä on myös kokemusta kuseskelevasta kissasta ja voin sanoa, että se todella rajoittaa elämää.
Onko kiva pyytää vieraita kylään kun kissa on pakko lukita vessaan tai muuten se kusee vieraiden kengät?
Onko kiva pitää aina makuuhuoneen ovea kiinni?
Onko kiva, että lapset eivät saa jättää lastenhuoneen ovea auki?
Onko kiva, että aina kun unohdat jotain tekstiiliä/ laukun tms. lattialle tai nojatuoliin, siinä on kuset?
Onko kiva, että et voi jättää ikinä turvakaukaloa tai vaunuja siten, että kissa pääsee lähelle?
Onko kiva heittää jatkuvasti pois haisevia kenkiä/ laukkuja/ lasten leluja?
Onko kiva, kun kissa kusee sohvaan ja se haisee?
Onko kiva, kun kissa kusee lattialle ja parketti kostuu ja alkaa haisee?
Meillä on myös kokemusta kuseskelevasta kissasta ja voin sanoa, että se todella rajoittaa elämää.
Onko kiva pyytää vieraita kylään kun kissa on pakko lukita vessaan tai muuten se kusee vieraiden kengät?
Onko kiva pitää aina makuuhuoneen ovea kiinni?
Onko kiva, että lapset eivät saa jättää lastenhuoneen ovea auki?
Onko kiva, että aina kun unohdat jotain tekstiiliä/ laukun tms. lattialle tai nojatuoliin, siinä on kuset?
Onko kiva, että et voi jättää ikinä turvakaukaloa tai vaunuja siten, että kissa pääsee lähelle?
Onko kiva heittää jatkuvasti pois haisevia kenkiä/ laukkuja/ lasten leluja?
Onko kiva, kun kissa kusee sohvaan ja se haisee?
Onko kiva, kun kissa kusee lattialle ja parketti kostuu ja alkaa haisee?
Mutta toistaiseksi tulos on ollut, että en tee numeroa siitä kissan pissailusta. Lapsillekin sattuu pissavahinkoja, ja esiintyy myös kapinapissailua :) ja varsinkin esikoinen miettii pienessä päässään vaikka ja mitä - entäs jos hän tulee kysymään, että äiti, lopetetaanko mutkin kun pissasin lattialle. Ja toki voi selittää, että ihmiset ja eläimet on eri asia, mutta tuo esikoinen ei taida ihan nähdä asiaa näin... eikä oikeastaan äitinsäkään :/
Minusta on myös hyvä opettaa lapsille vastuuta ja pitkäjänteistä sellaista: eläin on syytön omaan psyykkiseen sairauteensa, ja kun eläin kerran otetaan elinkumppaniksi, siitä on pidettävä parasta mahdollista huolta eikä tappaa tai jättää jos se käy vaivalloiseksi. Mielestäni tämä pätee paitsi eläimiin niin tietysti myös ihmisiin!
perheen känninen isä kuseksii jatkuvasti nurkkiin ja huonekaluille. Mutta kun se on kissa niin se onkin yhtäkkiä ihan okei, että lapset joutuu elämään epähygieenisessä haisevassa ympäristössä.
siellä pissinyt yhtään kertaan vääriin paikkoihin, ei kait kestänyt lapsiperheen hulinaa.
apsille 5 ja 8-vuotiaat. Leikattu kissa ja lääkkeistä huolimatta merkkailee noin kerran viikossa. Oli taas äsken pissannut sohvalle.
Päätän aina merkkailun jälkeen, että katsotaan vielä mutta ei näytä pissaaminen loppuvan.
Itku ja suruhan siitä tulee meille kaikille ja muutoin niin ihmisystävällinen ja ihana kissa joutuu luopumaan elämästään.
[/quote]
Toivottavasti perheeseenne ei sitten enää koskaan hankita minkäänlaista eläintä, jos siihen ei olla valmiita panostamaan sairauden hetkellä muutamaa satasta.
Aina kun eläimen ottaa, pitää ajatella sitä, että mitä sen hoito ja elättäminen tulee maksamaan. Eläin ei ole lelu, joka pistetään pois kun ei enää huvita tai jos siihen ei enää haluta panostaa tai siitä on vaivaa.
Harkintaa siihen lemmikkien pitoon. Tosi eläinrakas jättää eläimen ottamatta jos omat resurssit ei riitä. Piste.