Lapsuudenperheen ongelmat ja koulukiusaaminen traumatisoineet niin, että en halua perhettä

Mulla sama. En löydä mitään positiivista perhe-elämästä, ihmisiä eroaa perheen perustamisen jälkeen ympärilläni tälläkin hetkellä.  Oma lapsuus oli kamala. Toki kirsikkana kakun päälle tämän palstan kirjoitukset perhe-elämästä

Minusta ei olisi ollut vanhemmaksi ennen kuin sain pitkän KELA:n tukeman psykoterapian. Se pelasti työkykyni ja sain ainakin pahimmat traumat puretuiksi. Kiitos yhteiskunta, terapia pelasti elämäni ja saitte hyvän veronmaksajan minusta ja lapsistani.

Hyvä vaan, että tunnistat tämän itsessäsi. Liian moni täysin rikki oleva hankkii ensin lapsia ja sitten tajuaa, ettei ehkä olisi pitänyt. Ei onnellinen elämä vaadi lisääntymistä. Tsemppiä ja jaksamista, muista pitää huolta itsestäsi ja jos mahdollista, niin käy psykoterapiassa. Se oikeasti auttaa❤️

Ajatus lapsista olisi ihan kiva, mutta olen päättänyt jättää ne tekemättä. Liikaa traumoja, vaatisi vuosikausien terapian että voisi edes harkita. Miksi siirtää traumoja an eteenpäin? Lapsi tarvitsee tasapainoisen vanhemman.

Kaikkien ei tosiaan tarvitse lisääntyä. Traumoissaan voi rypeä, voi työstää elämäänsä parempaan, mutta perhettä ei tarvitse perustaa.

Mulle kävi niin, että 30v asti ajattelin noin. Sitten sain umpisolmuja vähitellen auottua ja tajusin haluavani perheen, lapsia. Tuntuu vaan että juna meni jo, pelkään että en saa enää miestän enkä lapsia.

On vain hyvä, ettei lisäänny. Lisää ihmisiä tarkoittaa lisää ongelmia.