Lue keskustelun säännöt.
Mikä auttaa kuolemanpelkoon? Kyse lapsistani.
13.04.2015 |
En enää kestä. Pelkään että joku lapsistani kuolee. Pelkään tukehtumista, aivoverenvuotoja, hukkumista ja auton tai junan alle jäämisiä. Tytät (9v) halusi syödä banaanin huoneessaan ilman valvontaani ja mitä minä teen, muistutan perään että "syö varovasti istualtesi ja pieniä paloja ettet tukehdu siihen!" Tytät totesi takaisin "joo joo". Nyt pyörryn huolesta kun hänellä todettiin lievästi alhainen hb, en taatusti nuku ensi yönä kun mietin onko vakavasti sairaana ja ehkä en huomaa jotain..
Vuotta nuoremmalla tyttärelläni heiluu kuollut hammas jonka tk-lääkäri pilasi. Hyvästi yöunet siitäkin!
Pitäiskö uskaltaa neuvolassa puhua...äitiyslomalla olen kohta. Olen ylihuolehtivainen ja ampunee yli :(
Olen vihainen itselleni. 2-vuotias poikani on tapaturma altis ja yhden kerran jo tajuntansa menetti päänsä lyötyään.
Oonko ainoa hysteerikko äiti? Joo tiedän ettei tee lapsilleni hyvää ylihysterisoida.
Kommentit (3)
Ymmärän... Kärsin samanlaisesta pelosta koskien miestäni ja muuta perhettä (lapsia ei ole). Pelkään myös välillä äärettömän paljon myös sitä että jos en aamulla herääkään. Minulla on traumainenn lapsuus ja käyn terapiassa myös ja suosittelen myös sinulle että puhuisit ede neuvolassa tunteistasi, et ole yksin... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika siihen auttaa. Ihmisen elämässä on usein kausia, jolloin kuolevaisuus, niin oma kuin läheisten, tulee iholle ihan eri tavalla kuin yleensä. Mutta useimmiten myös ajan kanssa sitä väsyy pelkäämään ja parhaimmassa tapauksessa tulos on rauhallinen kuoleman mahdollisuuden hyväksyminen, ilman että sitä täytyy enää pelätä. Nauttiminen jokaisesta hetkestä sen sijaan että pilaisi enää hetkiä kuoleman mahdollisuuden miettimisellä.
Itselläni oli jossain 30-35 vuoden välillä ihan järjetön kuoleman pelko, niin oman, lasten, miehen, vanhempien, koirankin. Olin välillä paniikkikohtauksen partaalla kuolemanajatusteni kanssa ja joskus yöllä heräsin siihen että olin varma että kuolen, että juuri nyt katkeaa verisuoni päästä tai sydän pysähtyy. Mutta ajan kanssa sellainen meni ohi, ja kumma kyllä, kun on oikeasti nyt ollut menetyksiä elämässä, niihin suhtautuu yllättävän tyynesti. Sitä on niin täysin kohdannut sen asian että kaikesta on lopulta luovuttava, niin läheisistä kuin omasta hengestäkin, ettei siitä jaksa panikoida. Nyt oikeastaan ajattelen että kuoleman mahdollisuus tekee elämän hetket arvokkaammiksi, koska koskaan en tiedä onko tämä minun viimeinen päiväni maan päällä tai viimeinen kerta kun näen jonkun läheisen. Täytyy nauttia nyt, ei lykätä huomiseen.
Tytär* -en osaa kirjoittaa tällä luurilla! Ap