Kiusaamisen pitkät jäljet

Minua kiusattiin kakkosluokasta yhdeksänteen luokkaan asti. Enkä ole koskaan toipunut siitä.

Saatan saada jossain työpaikan hyvinvointipäivässä paniikkikohtauksen, jos ohjaaja ehdottaa, että kaikki valitsee nyt parin tai ryhmän. Yhtäkkiä itsetuntoni murenee ja olen taas se syrjitty ja kiusattu pieni lapsi ala-asteella.

Käyn tästä terapiassa parhaillaan.

Toivoisin, että joku kiusaajista olisi edes myöhemmin pyytänyt anteeksi. Uskon, että se olisi helpottanut oloani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin kakkosluokasta yhdeksänteen luokkaan asti. Enkä ole koskaan toipunut siitä.

Saatan saada jossain työpaikan hyvinvointipäivässä paniikkikohtauksen, jos ohjaaja ehdottaa, että kaikki valitsee nyt parin tai ryhmän. Yhtäkkiä itsetuntoni murenee ja olen taas se syrjitty ja kiusattu pieni lapsi ala-asteella.

Käyn tästä terapiassa parhaillaan.

Juu. Työpaikkaruokalassa ahdistaa yhä, kun pitäisi mennä johonkin istumaan. Minut on otettu hyvin mukaan eikä sitä kai päältä uskoisi, mutta ruokalassa iskee aina kammo ja ajatus siitä, että jään yksin. Muistoja yläasteelta.

Mua on kiusattu koulussa ja myös työpaikoilla. En siis kykene enää käymään töissäkään. Ihmisen mieli on murrettu.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että joku kiusaajista olisi edes myöhemmin pyytänyt anteeksi. Uskon, että se olisi helpottanut oloani.

ap

Ei helpottaisi. Se helpottaisi vain heidän omaa oloaan.

t. saman kokenut

Tuttua minullekin. Itseä kiusattiin hieman jo alakoulussa, koska olin niin kiltti. Muuton jälkeen alakoulun loppu meni uudella paikkakunnalla ihan hyvin. Yläkoulussa sitten kaikki alkoi kunnolla ja kiusaaminen paheni nopeasti. Jäin myös ihan yksin. Kaikki jatkui aina lukioon asti samojen tyyppien ja erilaisten ystävyyssuhteiden (tunsivat toisensa) myötä. Olin lukion ajankin lähes aina yksin ja kukaan ei huolinut porukkaan. Nuo vuodet saivat minut häpeämään itseäni ja itsetunnon alas. En ehkä koskaan toivu kunnolla. Pelkään nuorisoporukoita edelleen. Samalla itsellä tuo kaikki kiusaaminen ilmeni myös vapaa-ajalla jos satuin kohtaamaan niitä tyyppejä. Ne hetket jääneet mieleen, kun miettii mihin paeta ja mitä kautta kiertää jokin paikka ettei ketään heistä kohtaisi. Voi sanoa että elämä on muuttunut tuon kaiken myötä ja en ole itsekään kunnossa vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin kakkosluokasta yhdeksänteen luokkaan asti. Enkä ole koskaan toipunut siitä.

Saatan saada jossain työpaikan hyvinvointipäivässä paniikkikohtauksen, jos ohjaaja ehdottaa, että kaikki valitsee nyt parin tai ryhmän. Yhtäkkiä itsetuntoni murenee ja olen taas se syrjitty ja kiusattu pieni lapsi ala-asteella.

Käyn tästä terapiassa parhaillaan.

Juu. Työpaikkaruokalassa ahdistaa yhä, kun pitäisi mennä johonkin istumaan. Minut on otettu hyvin mukaan eikä sitä kai päältä uskoisi, mutta ruokalassa iskee aina kammo ja ajatus siitä, että jään yksin. Muistoja yläasteelta.

Minä taas mieluiten menisin yksin nytkin. Ei minua kiinnosta muiden jutut enkä missään tapauksessa halua antaa mitään itsestäni. Kuitenkin joku alkaa pilkata lapsistani tai muusta.

Muistoja, muistoja.

Kiusaaja ei ole itsekkään mieleltään terve, kannattaa aina muistaa että hän on purkanut sinuun omaa pahaa oloaan, se on väärin, mutta hän ei välttämättä ole edestynyt tunteiden käsittelyssä niin paljon, että ymmärtäisi mitä on aiheuttanut ja pyytäisi anteeksi.