Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisillä on niin pitkiä suhteita narsistien kanssa. Miten monet ovat jaksaneet olla yli kymmenen vuottakin narsistin kanssa? Vai eikä ole ollut kokemusta muista suhteista niin ei tiedä millainen on normaali suhde eikä tajua lähteä?
Olin narsistin kanssa 22 vuotta, olimme naimisissa ja meillä myös lapsia. Aloitimme seurustelun, kun olin 22v. Ei minulla ollut kokemusta pitkistä parisuhteista siinä vaiheessa. Narsismi tuli esiin vasta kun aloin odottamaan esikoista häiden jälkeen. Ja voin vannoa käsi sydämellä, että sitä ennen ei ollut pienintäkään merkiä siitä, että mies olisi jotenkin poikkeava. Ja narsismi tuli esiin pikku hiljaa. Välillä selitin itselleni miehen oudon käytöksen hänen työstressillä, tai että mies oli herännyt väärällä jalalla. Eli oikeutin hänen käytöksensä. Mutta en ollut siinä vaiheessa kuullutkaan narsismista. Mies oli minun mielestäni vain välillä hermoheikko ja ajattelematon sen suhteen mitä tekee ja mitä sanoo.
Kuulin narsismista ja osasin yhdistää sen mieheeni, kun olimme olleet yhdessä 17 vuotta. En lähtenyt miehen "outoudesta" huolimatta avioliittosta aiemmin, koska koko elämämme oli rakentunut yhteen. Oli yhteinen perhe ja lapset. Ei kukaan halua rikkoa lasten ydinperhettä kevyin perustein. Oli yhteinen koti ja yhteinen asuntolaina. Oli yhteiset autot ja yhteinen kesämökki. Oli molempien suvut, jotka olivat tietysi osa siitä yhtä suurta yhteistä perhettä. Minä venyin uskomattoman paljon lasten ja perheen vuoksi. Ja toivoin mielessäni, että ikä toisi miehelle kypsyyttä ja hän alkaisi käyttäytymään kunnolla ja oppisi arvostamaan perhettään. Sitä päivää ei tullut koskaan. Olemme nykyään eronneet.
En edelleenkään tiedä millainen on ns. normaali parisuhde, koska en ole sellaisessa elänyt. Elin ex miehen kanssa nuoruudesta keski-ikään. Olen miettinyt voisiko joskus olla sellainen tilanne, että minulla olisi miesystävä, joka ei petä muiden naisten kanssa työmatkoillaan? Että mies ei kotiin tullessa varoittaisi minua sukupuolitautiriskistä. Tai että mahdollinen miesystävä ei sano minulle lähtevänsä käymään kuntosalilla ja käykin p*nemassa nettireffiä? Tai voisiko mahdollinen miesystävä sanoa minulle että "teitpä hyvää ruokaa, kiitos" sen sijaan että haukkuisi valmistamani ruuan paskaksi ja naurettavaksi. Tai että mahdollinen miesystävä imuroisi pyytämättä oma-aloitteisesti ja ei sen jälkeen vaatisi minulta huudon säestämänä seksiä palkaksi imuroinnista?
Samanlainen aikataulu suunnilleen. Minäkin toivoin, että ikä toisiviisautta ja tyyneyttä. Perhe ja lapset olivat minulle tärkeitä. Ja pitää muistaa, että siihen tarinan alun mieheen olin syvästi rakastunut. Ei se rakkaus yhdessä yössä katoa.
Ja sinun tavoin mietin, että onko olemassa miestä, joka ei syyllistäisi minua kaikesta, joka joskus saattaisi vaikka kehuakin. Joka hieroisi hartioita eikä odottaisi vastapalvelusta. Toisi kukkakimpun, koska tykkää eikä manipuloidakseen. Joku, joka kuuntelisikin minua eikä vain aina puhuisi itse. Joku, jonka kanssa voisi suunnitella vaikka lomamatkaa tai kukkapenkkiä, seinän maalausta.
Luovuitko matkoista, kukkapenkistä ja maalaamisesta? Vai teitkö yksin?
Kukkapenkkiä yritin. Siihen puoliso sitten halusi perunat. Olen ollut taloudellisesti hänen armoillaan, joten ei matkustelti eikä maalattu. Kukkapenkin sain, kun ostin siemenet ja siirtelin maata. Mutta tokihan se valmis paikka sitten kelpasi.
Nyt on suunnitelmia ja ainakin päätän itse mihin rahat riittää ja mihin ei. Mutta en usko, että löytyy ystävää, johon luottaisin koskaan enää riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tapasin mieheni hyvin nuorena, suoraan väkivaltaisesta ja monella tapaa rikkinäisestä lapsuuden kodista. En tuolloin olisi tunnistanut normaalia, vaikka sellainen olisi ollut edessäni.
Itse asiassa olin niin ohjelmoitu outoihin ja vääristyneisiin suhteisiin, että hetken seurustelin oikeasti ihanan pojan kanssa ja lopetin suhteen lyhyeen, koska jostain syystä minulla oli ahdistunut ja selittämättömän kummallinen tunne koko lyhyen seurustelun ajan.
Tajusin tämän vasta vuosia myöhemmin, kun aloin ihmetellä mieheni käytöstä ja tajusin, että mieheni käytösmallit ovat samat kuin omien häiriintyneiden vanhempieni.
Nuoruuden seurustelu kivan pojan kanssa yksinkertaisesti oli vain kaiken kokemukseni ja käsityksen ulottumattomissa, tämä nuori mies oli oikeasti kiva ja kiltti.
Pojan kotona oli ihana rauhallinen tunnelma, tasapainoisen oloiset vanhemmat ja kiva, hassutteleva pikkuveli. Ja minä ahdistuin!
Vähän myöhemmin tapasin nykyisen mieheni ja voi, oli kuin olisin kotiin tullut ja niinhän siinä kävikin. Palasin lapsuuden kotini kauhuihin. Mieheni vain osasi paketoida p:n paremmin.
Loppu on ihan samaa mitä täällä on jo kerrottu, ihan samaa, mykkäkouluineen, nimittelyineen, uhkailuineen. Henkistä ja taloudellista väkivaltaa.
Aiemmin ketjussa oli aivan loistava vertaus elämästä narsistisen puolison kanssa, jossa elämää verrattiin melomiseen myrkyisellä merellä. Empaatikko meloo ja narsistipuoliso tekee melomisen aina vain raskaammaksi. Tätähän tämä on.
Mieheni osasi pitää pahimmat puolensa piilossa kunnes menimme naimisiin ja saimme lapset. Eroa olen harkinnut lukemattomia kertoja, ja yrittänytkin lähteä pari kertaa lasten kanssa, mutta toistaiseksi olen jäänyt. En epäile, etteikö mies toteuttaisi uhkauksiaan, ja en ota myöskään sitä riskiä, että lapset jäisivät mieheni armoille edes lyhyeksi aikaa ilman minua.
Narsistille omat lapsetkin ovat vain vallankäytön väline. Mieheni ei oikeastaan edes tunne omia lapsiaan kunnolla, ei tajua muiden haluja tai tarpeita lainkaan, ei edes omien lasten.
Olenkin tällä lautalla tullut melomisen, navigoinnin, luovimisen ja ennakoinnin asiantuntijaksi. Ja kyllä se on uuvuttavaa ja vie kohtuuttomasti aikaa. Olen kuin muinainen polynesialainen navigoija. Jossain on maata tämän loputtoman meren jälkeen, jossain on suojainen saari, jonne saan lauttani ja lapseni turvaan.
Seuraan tähtitaivasta ja odotan koska näen pilven meren yllä, ehkä ensin täytyy selvitä riutasta ja oikukkaista merivirroista. Mutta tyttäreni ja minä löydämme suojaisen saaren, saamme vielä elää rauhassa ja onnellisina.
Vielä lopuksi, olen miettinyt usein mikä miestäni vaivaa. Käytös on joskus todella kummallista, välillä julmaa, välillä lapsellisen hölmöä, välillä välinpitämätöntä, välillä niin itsekästä ja itsekeskeistä, että on vaikea uskoa
aikuisen käyttäytyvän niin. Mietin pitkään onko kyseessä narsismi (joka paremman puutteessa käy kuvaamaan tälläistä ihmistä), mietin myös autismin kirjoa, uskon yhä mieheni olevan kirjolla. Mutta lopputulema on se, että diagnoosilla, sen puutteella, nimikkeellä tai jollain selityksellä kauhealle käytökselle yritän vain helpottaa omaa oloani, selittää tilannetta parhain päin.
Ei niille nimikkeille ole väliä, voihan olla että mieheni vain on täysi k-pää, ei siihen diagnoosia tarvita että tekee perheensä elämästä yhtä helvettiä.
Paras toimintatapa on yrittää selvitä ulos helvetistä lapsineen, niin vähin vaurioin kuin mahdollista. Tähän voi mennä yllättävän pitkä aika, k-pään uhkauksia ei kannata aliarvioida.
Täälläkin monet kirjoittavat, että eivät usko narsismiin, se on sama kuin uskoisitpa tai et valtamereen. Jos astut siihen, kastut. Olet onnekas jos selviät märillä kengillä, osa joutuu uimaan tai melomaan henkensä edestä, onnettomimmat hukkuvat.
Mitähän pitäisi ajatella henkilöstä, joka kommentoi meritarinaa, että se on sekava ja että jokainen voi löytää itsensä kummasta tahansa osapuolesta...
Onko kellekään muulle tullut sellainen olo, että tämä vaikea ihminen ei halunnut kumppaninsa edes tuntevan yhteistä kotia omakseen? Mä yksi päivä ymmärsin, että kaikilla muilla perheenjäsenillä oli oma huone, oma tila. Mulla ei. Miehellä oli oikein ”man cave”. Hänellä oli arkistokaappi (en saanut laittaa omia papereitani, kun kysyin. Piti mieluummin pari laatikkoa tyhjänä.) ja kassakaappi (minulla ei pääsyä sinne). Hänen vaatteilleen oli lipasto ja erityiset ripustimet, mun ei. Olisi ollut huone, josta olisin voinut tehdä omani ja yritinkin. Laittoi sitten lapset kantamaan mun tavarat pois. Mieluummin huone tyhjillään kuin omani. Lisäksi ei tullut kuuloonnkaan, että olisi ostettu huonekaluja tai sisustettu.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellekään muulle tullut sellainen olo, että tämä vaikea ihminen ei halunnut kumppaninsa edes tuntevan yhteistä kotia omakseen? Mä yksi päivä ymmärsin, että kaikilla muilla perheenjäsenillä oli oma huone, oma tila. Mulla ei. Miehellä oli oikein ”man cave”. Hänellä oli arkistokaappi (en saanut laittaa omia papereitani, kun kysyin. Piti mieluummin pari laatikkoa tyhjänä.) ja kassakaappi (minulla ei pääsyä sinne). Hänen vaatteilleen oli lipasto ja erityiset ripustimet, mun ei. Olisi ollut huone, josta olisin voinut tehdä omani ja yritinkin. Laittoi sitten lapset kantamaan mun tavarat pois. Mieluummin huone tyhjillään kuin omani. Lisäksi ei tullut kuuloonnkaan, että olisi ostettu huonekaluja tai sisustettu.
Mun narsisti-isällä oli aina yksi oma huone. En tiedä miten vanhemmilla oli siihen aikaan varaa sellaiseen pk-seudulla ja etenkin kun oli vasta perheenperustamisvaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellekään muulle tullut sellainen olo, että tämä vaikea ihminen ei halunnut kumppaninsa edes tuntevan yhteistä kotia omakseen? Mä yksi päivä ymmärsin, että kaikilla muilla perheenjäsenillä oli oma huone, oma tila. Mulla ei. Miehellä oli oikein ”man cave”. Hänellä oli arkistokaappi (en saanut laittaa omia papereitani, kun kysyin. Piti mieluummin pari laatikkoa tyhjänä.) ja kassakaappi (minulla ei pääsyä sinne). Hänen vaatteilleen oli lipasto ja erityiset ripustimet, mun ei. Olisi ollut huone, josta olisin voinut tehdä omani ja yritinkin. Laittoi sitten lapset kantamaan mun tavarat pois. Mieluummin huone tyhjillään kuin omani. Lisäksi ei tullut kuuloonnkaan, että olisi ostettu huonekaluja tai sisustettu.
Mun narsisti-isällä oli aina yksi oma huone. En tiedä miten vanhemmilla oli siihen aikaan varaa sellaiseen pk-seudulla ja etenkin kun oli vasta perheenperustamisvaihe.
Ja isä oli jotenkin omilla ehdoillaan perheen parissa. Pelasi joskus yhdessä, jos häntä itseään huvitti, mutta en muista että oltais koskaan yhdessä katsottu rentona telkkaria koko perhe. Jos isää itseään huvitti, hän otti mukaan omiin puuhiinsa. En muista, että olis ikinä lukenut mulle mitään, pitänyt huolta mistään perustarpeista, kysellyt koulujutuista tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut treffeillä joskus henkilön kanssa, joka myönsi itse olevansa narsisti. Hän oli muutoin ihan tavallinen, mutta kehuskeli ja puhui treffien ajan pääsääntöisesti vain itsestään.
Muutoin en tiedä, ketkä ovat oikeasti olleet narsisteja, joten en osaa sanoa tunnenko ketään ja siten tunnistettavaa puhetyyliä. Tunnen toki itsekkäitä, epäasiallisesti ja muutoinkin epäempaattisia vaikuttavia kusipäitä ihmisiä, mutten tiedä onko he narsista vai ihan vaan kusipäitä.
Se on jälkeenpäin ollut todella hämmästyttävää ja olen siitä ollut itselleni vihainen, miksi jäin suhteeseen niin pitkäksi aikaa. Varmasti iso syy oli suhteellisen pitkään kestänyt hyvä alku ja oma vahva rakastuminen ja sitoutuminen. Uskoin miehen olevan pohjimmiltaan hyvä ja selittelin asioita stressillä ja muulla vastaavalla. Lopulta kun yritin eroon, niin se ei onnistunutkaan helposti. Yritin monta kertaa. Minulla oli tullut suhteen myötä paniikkikohtauksia ja suhteetonta miespelkoa. Kun olin ilman miestä, luulin jotenkin paniikinomaisesti, etten pärjää ja pelkäsin koko ajan, että joku mies voi käydä kimppuuni. Suhteen jatkaminen sai mielenterveyden rauhoittumaan ja palauduin toimintakykyiseksi. Tajusin silloinkin, että eroon on päästävä, mutta koko karmeuden on tajunnut kunnolla vasta jälkeenpäin. Suhteessa ollessa näki ne hyvät asiatkin ja miehen mukavan puolen, mutta nykyään ei pysty näkemään mitään hyvää koko suhteessa.
Ero oli prosessi. Täällä palstalla neuvotaan usein jättämään ja lähtemään heti. Hyvä neuvo, jos vastaanottaja siihen kykenee. Minulla rajat vahvistuivat vähitellen, tuli koko ajan lisää asioita, mihin en enää suostunut. Lopulta tuli se miehen viimeinen raivari, joka oli viimeinen pisara. Viimeisen eron jälkeen tunsin itseni vapautuneeksi, jopa euforiseksi. Miehellä ei ole ollut sen jälkeen mitään asiaa lähelleni. Jonkin verran on ollut paniikkikohtauksia ja pelkoja siitä, jos mies kostaa tai keksii jotain todella ikävää. Ero vaati siis valtavasti voimia.
Kiitos hänelle, joka avasi triangulaatiota. Uusi käsite minulle, mutta käytännössä koettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisteja on varmasti olemassa, ei sitä voi kiistää.
Mutta herää kysymys tämän ketjun viestejä lukiessa, onko ketjun marinapirkkojen ongelmana se, että puoliso on/oli narsisti heidän hirmuammattitaitoisen diagnoosin perusteella, vai se että puoliso uskalsi olla heidän kanssaan eri mieltä asiasta tai toisesta :) Ehkä jätätte narsisti-diagnoosinne ammattilaisille ja keskustelette yleistermein...
Vierailija kirjoitti:
Narsistin keskustelutyyli:
Hurmaamisvaiheessa tosi miellyttävä ääni ja käytös, osaa jopa hymyillä lähes aidosti.
Isossa, porukassa loistaa (mitä vaikutusvaltaisempaa porukkaa sitä enempi), vie keskustelua tuosta vaan, huom: luulee olevansa kaikkein älykkäin ja fiksuin.
Ylimielinen ja nariseva puhetyyli uhrin seurassa.
Kun "loukkaantuu" alahuuli menee mutrulle kuin pikkulapsella. Tarvittaessa osaa tirauttaa muutaman tekokyyneleenkin.
Kähisevä ääni kun psykopaattivaihe menossa, silmätkin pelottavan näköiset.
”Hymyilemistä” olen miettinyt vuosia eronkin jälkeen. Niistä valokuvista missä exä hymyilee, näkee selvästi, että hymy on teeskennelty tekohymy, suorastaan karsea. Siitä yhdistin ensimmäisen kerran hänet narsistiksi, sillä tajusin, että hän ei tunne oikeasti tunteita, vaan matkii niitä. On aika irvokkaan näköistä touhua. Ei tarvitse olla mikään tunteiden suuri tulkki, että huomaa, ettei hymy ole aito. Onko teillä muilla tämäntyyppisiä kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsisteja on varmasti olemassa, ei sitä voi kiistää.
Mutta herää kysymys tämän ketjun viestejä lukiessa, onko ketjun marinapirkkojen ongelmana se, että puoliso on/oli narsisti heidän hirmuammattitaitoisen diagnoosin perusteella, vai se että puoliso uskalsi olla heidän kanssaan eri mieltä asiasta tai toisesta :) Ehkä jätätte narsisti-diagnoosinne ammattilaisille ja keskustelette yleistermein...
Uskalsi olla eri mieltä? Ei narskun kanssa voi olla eri mieltä. Ei voi kinastella, keskustella, pohtia, ratkaista ongelmia ja ristiriitoja. Varsinkaan ei voi riidellä tai tuoda omia mielipiteitä julki. Narsku ei kykene neuvottelemaan, vaan haistattaa paskat ja aloittaa mykkäkoulun. Naureskelee ivallisesti ja haistattelee, jos yhtään yrität selvittää asioita. Itse olet rikki ja menetät yöunesi, empatiakyvytön narsku porskuttaa eteenpäin ja nukkuu yönsä kuin pikku lapsi.
Näitä asioita ei narskun suusta kuule ikinä:
- kehuja tai hellittelyjä missään tilanteessa
- omaa nimeäsi (narsku ei puhuttelee sinua nimelläsi, olet niin arvoton)
- sanaa anteeksi
On niin monenlaisia narskuja,
Vierailija kirjoitti:
Meillä 20 vuoden avioliitto päättyi todella narsistisen miehen kanssa fyysiseen väkivaltaa hänen puoleltaan.
Henkinen väkivalta kasvoi vuosi vuodelta, mutta onnistuin jotenkin lasten vuoksi pitämään tilanteen suurinpiirtein rauhallisena, kun vain päästin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaihdoin huonetta.
Lopussa mies alkoi käymään kiinni minuun ja kolmannella kerralla yksi lapsistani joutui soittamaan poliisit paikalle. Oli hiuskarvan varassa että lehdissä ei raportoitu perheväkivallasta ja perhesurmasta. Narsistin raivo on jotain sellaista mitä vain sen kokenut tietää.
Lasittunut, jäinen ja tyhjä katse silmissä. Kontrolloimaton huuto 100 desibeliä suoraan kurkusta. Keho jäykistynyt raivosta. Ja se tunne minulla, että nyt se tulee päälle. Kuinka kukaan voi kohdella vaimoaan ja lastensa äitiä näin julmast? Mielenvikainen. Ei kukaan normaalilla järjellä varustettu toimi niin.
Tämä linkin takana oleva kuva Jack Nocholsonista elokuvassa Hohto on täydellinen kopio ex-mieheni ilmeestä naristiraivon ollessa päällä. Eikä tämä ole vitsi, vaan minä jouduin kokemaan sen.
https://groovyhistory.com/content/124671/a5470e73d198243c9ca88a9e3fb44b…
Minun narsisti exä näytti minulle hampaitaan niin kuin susi, kun suuttui, mutta ei voinut siinä tilanteessa muiden kuullen huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin tällaisesta todella hankalasta ihmisestä lapsien syntymän jälkeen, jolloin tämän ihmisen hankaluus kärjistyi ja näyttäytyi kaikessa karmivuudessaan. Kävimme pariterapiassa, jonka myötä ymmärsin, ettei ole mitään toivoa. Teki elämää hankalaksi, todella ja kosti olemattomia.
Se, mikä minua ihmetyttää tässä ketjussa, on puhe empaatikosta ja e:n jäämisestä epätyydyttävään suhteeseen. No, minulle, todella empaattiselle, kävi tietysti niin, että se empatiani kohdistui tietysti lapsiin. Niin kuuluukin. Ja siksi tajusin, että on erottava. Että lasten ei tarvitse elää niin sairaassa ilmapiirissä.
- triangulaatio. Pyörittää useita naisia sanaan aikaan. Pettää exää Nykyisen kanssa ja päinvastoin. Laittaa naiset kilpailemaan keskenään hänestä.
- ignooraus. Ghostaa ja ignooraa, jos ei tee niinkuin hän haluaa. Hänen hauras egonsa haavoittuu, jos et palvo häntä.
- mustamaalaaminen. Hän voi kertoa mitä tahansa valheita naisesta, että saisi ystävät ja suvun puolelleen.
- kääntää ystävät ja suvun naista vastaan halveksimalla, aliarvioimalla ja tekemällä hänet naurunalaiseksi.
- uhrirooli. Syyllistää kaikesta. Kääntää kaikki tilanteet niin päin, että toinen on syyllinen ja hän itse syytön uhri, jota ei auteta, tueta, rakasteta.
- huomionhakuisuus
- epäkypsyys
- impulsiivisuus
- blokkaus Somessa ja puhelimessa
- hän tulee aina takaisin. Ylimielisenä ja itsekeskeisenä. Vaan satuttaakseen, pettääkseen, kostaakseen, jättääkseen, tuhotakseen naisen uudestaan.
- hän ei kykene rakastamaan ketään muita kuin itseään. Hänellä on niin heikko itsetunto ja ego, että hänellä ei ole mitään todellista annettavaa muille.
- kuolee yksinäisenä tai on onnistunut alistamaan naisen, joka on taloudellisesti riippuvainen hänestä ja pysyy sen takia hänen rinnallaan loppuun asti.
- lupaa mennä terapiaan, muttei mene. Ei pidä koskaan lupauksiaan. Koska ei kunnioita muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pomona narsku ja hän vältteli kaikkea kontaktia tuijottamalla intensiivisesti puhelimen ruutua tai avamalla läppärin kuin muuriksi välillemme. Ei niin tärkeää tilaisuutta että olisi hetkeksi siirtänyt masiinat sivuun ja keskittynyt elävään ihmiseen. Sillä halusi viestiä kuinka merkityksetön kukin on hänen tärkeässä elämässään.
Kun meillä oli kahden kuukauden rakkauspommitus ohi, eksä tuijotti aina tiiviisti telkkaria, vaikka tiesi oikein hyvin, että yritän saada vieressä katsekontaktia.
En tiedä voiko yleistää, mutta telkun töllötys tuntuu olevan luonnevikaisten suosikkipuuhia. Ei tarvitse kohdata ketään. Ja siihenkin saa tämän trianguloinnin: älä tule siihen sotkemaan minun telkuntöllötystäni.
Kyse ei ole mistään yleissivistyksen kartuttamisesta keskimäärin. Ilmaisevat hyvin selvästi että sinua ei kaivata tähän mukaan.
En aio muuttaa enää tuollaisten kanssa yhteen. Seurustelukin saa jäädä kun luonne valkenee.
Kyllä! Mun exän mielipuuhia oli istua sohvalla toinen käsi mun… ssa ja toinen kännykällä vedonlyöntipuuhissa, ja koko ajan piti surffata kanavalta toisella urheilu-uutiset-jääkiekko-vedonlyönti-urheilu-uutiset. Ja siihen päälle pakastepizza, pari karkkipussia, litra siideriä ja ainakin yksi pussi pähkinöitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin tällaisesta todella hankalasta ihmisestä lapsien syntymän jälkeen, jolloin tämän ihmisen hankaluus kärjistyi ja näyttäytyi kaikessa karmivuudessaan. Kävimme pariterapiassa, jonka myötä ymmärsin, ettei ole mitään toivoa. Teki elämää hankalaksi, todella ja kosti olemattomia.
Se, mikä minua ihmetyttää tässä ketjussa, on puhe empaatikosta ja e:n jäämisestä epätyydyttävään suhteeseen. No, minulle, todella empaattiselle, kävi tietysti niin, että se empatiani kohdistui tietysti lapsiin. Niin kuuluukin. Ja siksi tajusin, että on erottava. Että lasten ei tarvitse elää niin sairaassa ilmapiirissä.
Jäithän sinäkin. Teit lapsetkin. Kyse oli siitä, että lähteekö suhteeseen lainkaan tai lähreekö siitä heti, kun havaitsee toisen narsismin.
Vierailija kirjoitti:
- triangulaatio. Pyörittää useita naisia sanaan aikaan. Pettää exää Nykyisen kanssa ja päinvastoin. Laittaa naiset kilpailemaan keskenään hänestä.
- ignooraus. Ghostaa ja ignooraa, jos ei tee niinkuin hän haluaa. Hänen hauras egonsa haavoittuu, jos et palvo häntä.
- mustamaalaaminen. Hän voi kertoa mitä tahansa valheita naisesta, että saisi ystävät ja suvun puolelleen.
- kääntää ystävät ja suvun naista vastaan halveksimalla, aliarvioimalla ja tekemällä hänet naurunalaiseksi.
- uhrirooli. Syyllistää kaikesta. Kääntää kaikki tilanteet niin päin, että toinen on syyllinen ja hän itse syytön uhri, jota ei auteta, tueta, rakasteta.
- huomionhakuisuus
- epäkypsyys
- impulsiivisuus
- blokkaus Somessa ja puhelimessa
- hän tulee aina takaisin. Ylimielisenä ja itsekeskeisenä. Vaan satuttaakseen, pettääkseen, kostaakseen, jättääkseen, tuhotakseen naisen uudestaan.
- hän ei kykene rakastamaan ketään muita kuin itseään. Hänellä on niin heikko itsetunto ja ego, että hänellä ei ole mitään todellista annettavaa muille.
- kuolee yksinäisenä tai on onnistunut alistamaan naisen, joka on taloudellisesti riippuvainen hänestä ja pysyy sen takia hänen rinnallaan loppuun asti.
- lupaa mennä terapiaan, muttei mene. Ei pidä koskaan lupauksiaan. Koska ei kunnioita muita.
Tuo taloudellinen riippuvaisuus on usein pelkkä harha. Narsisti käyttää puolisoaan hyväksi myös taloudellisesti. Tätä hyväksikäyttöä on montaa eri variaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin tällaisesta todella hankalasta ihmisestä lapsien syntymän jälkeen, jolloin tämän ihmisen hankaluus kärjistyi ja näyttäytyi kaikessa karmivuudessaan. Kävimme pariterapiassa, jonka myötä ymmärsin, ettei ole mitään toivoa. Teki elämää hankalaksi, todella ja kosti olemattomia.
Se, mikä minua ihmetyttää tässä ketjussa, on puhe empaatikosta ja e:n jäämisestä epätyydyttävään suhteeseen. No, minulle, todella empaattiselle, kävi tietysti niin, että se empatiani kohdistui tietysti lapsiin. Niin kuuluukin. Ja siksi tajusin, että on erottava. Että lasten ei tarvitse elää niin sairaassa ilmapiirissä.
Jäithän sinäkin. Teit lapsetkin. Kyse oli siitä, että lähteekö suhteeseen lainkaan tai lähreekö siitä heti, kun havaitsee toisen narsismin.
Useimmilla täällä suhde on takanapäin, niiltä ajoilta kun narsismia ei tunnistettu niinkuin nyt. Nykyään toimittaisiin toisin.
Hyvä että tietoa tulee enemmän ja tavalliset ihmiset oppisi välttämään niitä. Pirullista on juuri se että ne osaa matkia ja esittää ihmisiä. Eli ei niitä heti tunnista kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti haluaa "lahjoistaan" maksun. Jollakin tavalla. Narsisti puhuu sinusta pahaa muille jo kauan ennen, kuin edes osaat ajatella, että niin on tapahtunut. Et voi mitenkään puolustautua tai suojautua narsistin puheita vastaan.
Useissa kommenteissa on puhuttu narsistin ”lahjoista”.
Itse yritin pitkään tulla toimeen hankalan ihmisen kanssa. Kerran jo katkaisin välit mutta päätin yrittää uudestaan, kyllähän jokainen ansaitsee uuden mahdollisuudeen ja blaablaa.
Olin siis jo pitkään nähnyt ja kokenut erilaisia asioita joiden takia en halunnut enää olls tekemisissä, mutta kun se oli oma vanhempi.
Eli jo pienestä pitäen minut saatu uskomaan että minussa on oikeasti se vika.
Sitten oltiin taas siinä pisteessä että hän yritti samaa p.skaa lapsiini.
Siinä meni raja, välit poikki minun tahdosta.
Vähän myöhemmin luin jotain uutisjuttuja narsisteista.
Kaikki muukin kuulosti tutulta, mutta kun mainittiin ”lahjat”, loputon syyllistäminen niistä, raivokas kiitollisuuden vaatiminen jne. aloin täristä.
Narsisti ei anna lahjoja ilahduttamisen halusta, hän antaa niitä siksi että voisit jäädä hänelle loputtomaan ja isoon kiitollisuudenvelkaan.
Hän muistuttelee niistä aina, vaatii käyttämään niitä koko ajan, omistaa ne ja sinut ikuisesti ja vaatii sinulta ehkä maksuakin niistä.
Itse olisin erittäin mainiosti pärjännyt ilman yhtäkään turhaa roskaa jota meille kuskasi, ei ole siis siitä kyse että olisin mitään rojua halunnut. Tuollainen käytös on vain narsistille tapa yrittää hallita.
Ja niitä hallinnan yrityksiä on paljon muitakin.
Itselläni meni ihan liian kauan tajuta että mä en ole aina ja ikuisesti pas.a kaikkeen syyllinen ja epäonnistunut.
Olen itseasiassa rakastettu, onnistunut monissa asioissa, syytön kaltoinkohteluuni ja hyväksikäyttööni.
Kyseinen henkilö tulee sillon tällöin vastaan ja joskus yrittää mielistellä, joskus haukkua.
Kävelen ohi, katsomatta häneen, minulle hän on ilmaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin tällaisesta todella hankalasta ihmisestä lapsien syntymän jälkeen, jolloin tämän ihmisen hankaluus kärjistyi ja näyttäytyi kaikessa karmivuudessaan. Kävimme pariterapiassa, jonka myötä ymmärsin, ettei ole mitään toivoa. Teki elämää hankalaksi, todella ja kosti olemattomia.
Se, mikä minua ihmetyttää tässä ketjussa, on puhe empaatikosta ja e:n jäämisestä epätyydyttävään suhteeseen. No, minulle, todella empaattiselle, kävi tietysti niin, että se empatiani kohdistui tietysti lapsiin. Niin kuuluukin. Ja siksi tajusin, että on erottava. Että lasten ei tarvitse elää niin sairaassa ilmapiirissä.
Jäithän sinäkin. Teit lapsetkin. Kyse oli siitä, että lähteekö suhteeseen lainkaan tai lähreekö siitä heti, kun havaitsee toisen narsismin.
Et sitten osannut lukea ja ymmärtää tuossa kommentissa kerrottua. Asia on juuri niin, että narsistisesti vaurioitunut ihminen paljastaa itseään vasta kun kumppani on ns. varmempi nakki eli tilanne, jossa sitouduttu johonkin suurempaan. Esim. naimisiin meno, asunnon ostaminen, lasten syntyminen, opiskelu tms. Tai kumppani on muuttanut pois omalta paikkakunnalta eikä hänellä ole uusia ihmissuhteita/sukulaisia ja ystäviä lähellä.
Sitten toisekseen, juuri sellaiset turvallisen elämän eläneet kumppanit ovat alttiimpia sotkeentumaan tällaiseen ihmiseen, sillä heille tulee aivan täytenä yllätyksenä toisen käytös. Karummista oloista tuleva tietää jo minkälaista eri variaatioita ihmisistä on olemassa.
Kaikkea hyvää sinulle.
Ja olet niin oikeassa, ei se diagnoosi ole tärkein, vaan ne teot ja vaikutukset läheisiin. Hyvä nappisääntö on se, että jos menee vuosia YRITTÄÄ ymmärtää toisen käytöstä, niin tilanne ei ole ok. Been there, done that.