Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän pyytää että tämä ketju poistetaan. Nämä narsisti sontakasat jotka on tullut pilaamaan hyvän keskustelun on out of control.
Ja sinä poistaisit siis paljon tietoa aiheesta ja antaisit narsistien voittaa kun nämä vain sekoilevat tarpeeksi?
Ok. Ymmärrän että joitain ei vaan voi auttaa vaikka kuinka yrittää. Tässä ketjussa kaikki viestit poistetaan joissa on tietoa. Täällä on vaikka kuinka monta muuta ketjua jossa voi keskustella asiasta. Etkö ole huomannut että narsistit poistaa kaiken täältä? Kuinka kauan viittit kamppailla näiden luuserien kanssa täällä?
Kuinka monta eri keskustelua yhdellä palstalla narsismista pitää olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.narsisminuhrientuki.fi/
Paljon tietoa aiheesta joka läheisesti koskettaa päivittäin useita tuhansia ihmisiä.
.
Moderaattori voisi kertoa miksi poisti alkuperäisen linkin. Mitä sääntöä se rikkoi?
Voi apua haluisin mulla on sun yht tiedot. Moderaattorit ei poista täältä mitään. Me kaikki voidaan poistaa viestejä. Kukaan täällä ei moderoi mitään. Kokeile itse. Liputa viesti ja se poistuu.
En tiedä keneen minut sotket, mutta sinulla ei ole yhteystietojani. En ole luovuttanut niitä koskaan kenellekään narsismi-aiheeseen liittyen.
EIKUN MÄ HALUUN MULLA ON SUN YHT TIEDOT KOSKA ET NÄKÖJÄÄN YMMÄRRÄ MITEN TÄMÄ SYSTEEMI TOIMII!! Mä haluun kertoa sulle että sä vastailet täällä trolleille jotka saa extra energiaa siitä että vastaat heille! Älä vastaa täällä kellekkään! Älä ees vastaa mulle että tiedän tajuat mun pointin!
Minä taas saan extraenergiaa siitä kun vastailen.
Sun viestit poistetaan koko aika.
Mitä siitä sitten?
Ei mitään. Jos et halua että kukaan oikeasti lukee niitä. En halua olla epäkunnioittava mutta ymmärrätkö ihan täysin miten tämä sivu toimii? Kuka vaan voi poistaa sun kommentit, myös mä. En ole sitä tehnyt mutta voin.
Mitä siitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhhh narsistit on saanut uhrit toisiaan vastaan nyt. Text book case. Odotinkin milloin tämä tapahtuu ja nyt se on tapahtunut. Narsistit on niin taitavia.
En minä ole ketään vastaan. Jos niin kuvittelet, niin väärässä olet. Lähinnä tuo toinen kiukuttelee toisen ihmisen ajankäytöstä, joka hänelle ei kuulu millään tavalla. Ja tietysti palstan kovasta sensuurista aiheen suhteen saattaa joku olla pitämättä.
Neuvona sulle, jatka tänne mielipiteiden kertomista narsisteista ja saat selville mitä tapahtuu. Neuvoksi ihmiseltä joka on seurannut tätä palstaa kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhhh narsistit on saanut uhrit toisiaan vastaan nyt. Text book case. Odotinkin milloin tämä tapahtuu ja nyt se on tapahtunut. Narsistit on niin taitavia.
En minä ole ketään vastaan. Jos niin kuvittelet, niin väärässä olet. Lähinnä tuo toinen kiukuttelee toisen ihmisen ajankäytöstä, joka hänelle ei kuulu millään tavalla. Ja tietysti palstan kovasta sensuurista aiheen suhteen saattaa joku olla pitämättä.
Neuvona sulle, jatka tänne mielipiteiden kertomista narsisteista ja saat selville mitä tapahtuu. Neuvoksi ihmiseltä joka on seurannut tätä palstaa kauan.
Uskon helposti, että sinulla ei paljon muuta elämää ole kun Vauva-palsta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhhh narsistit on saanut uhrit toisiaan vastaan nyt. Text book case. Odotinkin milloin tämä tapahtuu ja nyt se on tapahtunut. Narsistit on niin taitavia.
Jos olet niin taitava narsisti, miksi sinulla ei ole koskaan ollut yhtäkään työpaikkaa? Eikö se "säkenöivä älysi" siihen riittänyt?
Koska sun kommentti viittaa jotenkin että tunnet mut, kerro kuka olen. Olen asunut ulkomailla 40 vuotta. Kuka siis olen? Ketkä mun kaverit on? Mitä tein eri maissa joissa asuin? Mitkä on mun saavutukset esim urheilun parissa? Kuka olen? Näköjään tunnet mut.
Google: "patologinen valehtelu"
Vierailija kirjoitti:
Narsisti pitää raastavia monologeja, eli ei siis ole laisinkaan keskustelutaitoinen, aito keskustelu vaatii toisen tunnustamista itsestä eroavaksi, täysipainoiseksi ja järkeväksi ihmiseksi, eikä narsisti ole tähän kykenevä, sillä hän samaistaa kaiken itseensä eikä näe toisia erillisinä yksilöitä, joiden itsemääräämisoikeutta ja erillisyyttä tulee kunnioittaa. Narsistia kannattaa ajatella valtion tavoin, joka asettaa lakeja ja määräyksiä mielivaltaisesti kuitenkaan itse niitä noudattamatta, siis toisin, narsistilla on oikeuksia, muilla pelkkiä velvollisuuksia, ja velvollisuus nimenomaisesti- totella.
Vastavuoroisuus ja empatia loistavat poissaolollaan narsistilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhhh narsistit on saanut uhrit toisiaan vastaan nyt. Text book case. Odotinkin milloin tämä tapahtuu ja nyt se on tapahtunut. Narsistit on niin taitavia.
Jos olet niin taitava narsisti, miksi sinulla ei ole koskaan ollut yhtäkään työpaikkaa? Eikö se "säkenöivä älysi" siihen riittänyt?
Koska sun kommentti viittaa jotenkin että tunnet mut, kerro kuka olen. Olen asunut ulkomailla 40 vuotta. Kuka siis olen? Ketkä mun kaverit on? Mitä tein eri maissa joissa asuin? Mitkä on mun saavutukset esim urheilun parissa? Kuka olen? Näköjään tunnet mut.
Google: "patologinen valehtelu"
Google narsisti
Omg I also thought this person meant she knew who shes whining about but she does not clearly. Shes just throwing some shit around bc her life is so tiny. Well what do u expect.
En ole koskaan kuullut tästä Tucista, mutta kielivirheesi kiinnittivät huomioni. On sitä paitsi erikoista, että joku ylipäätään yrittää kirjoittaa vieraalla kielellä suomenkieliselle foorumille.
Ketju on niin pitkä, että luin vain muutaman postauksen.
Meitä Suomeen muuttajia on monta! Aika erikoista että kuvittelet tänne kirjoittaa vaan alunperin suomalaiset. Suppea sun ajatusmaailma. Ja ok et tunne Tucia. Kommentista päätellen näytti että tiedät kuka hän on.
Missäköhän harhaisessa keinotodellisuudessa sinä oikein elät?
Mä elän sun maailmassa. Kiehtovaa, nicht war?
Hannu Lauerma kertoo narsisteista seuraavaa:
Narsistin itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. “Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä”, valaisee Lauerma.
Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puute
Lapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
Impulsiivisuus
Nöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
Valehteleminen
Mustasukkaisuus
Harha-ajatukset
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä oikeaan aiheeseen liittyvät kommentit ovat pysyneet täällä hyvin. Se oli tämän illan tarkoitus. Toivottavasti jatkuu huomenna myös.
Toivottavasti jatkatte teidän narsistin kanssa kokemuksien kertomista. Minäkin aion jatkaa, otin vähän lomaa tänään ja tsekkailin miten tämä keskustelu kehittyy. Hyvin meni. Minun kimppuun hyökättiin mutta sen jo tiesinkin, vaikken kertonutkaan mitään valheita, en vaan perehtynyt niin paljon narsisti aiheisiin tarinoihin ja onpa kumma miten yhtäkkiä kaikki kommentit saikin jäädä. Hyvä.
Trolli paljasti itsensä.
Huomenna jatkuu narsisteista keskustelu.
Ystävälliset narsistit eivät ole helposti tunnistettavissa. He ovat niin hyvin naamioituneita. Saatat pitää selvänä, että juuri tapaamasi henkilö on maailman välittävin ja huomaavaisin henkilö. Vähitellen hän kuitenkin paljastaa toiset kasvonsa. Se pimeä puoli, jossa ovelin itsekkyys ja synkiin persoonallisuus asuu.
Ystävälliset narsistit ovat sellaisia ihmisiä, jotka parisuhteen alussa tekevät kaikkensa miellyttääkseen kumppaniaan. He ovat aina tarkkaavaisia ja huomaavaisia. Ajan myötä tilanne kuitenkin muuttuu ihan erilaiseksi.
Lopulta he eivät liikuta sormeakaan kumppaninsa puolesta. Vain heidän omat välittömät tarpeensa ovat tärkeitä. Kaikkein monimutkaisinta on kuitenkin se, että ulkopuoliset näkevät narsistin jatkossakin erinomaisena ja ihailtavana ihmisenä.
Tämä persoonallisuusprofiili syntyy myös ihmisissä, jotka hoitavat sukulaisia aina, kun siitä on heille selkeää hyötyä, kuten perintöä. Se näkyy myös yleisesti työympäristöissä. Se määrittelee kollegat, jotka ovat aina valmiita auttamaan, mutta jotka voivat milloin tahansa työskennellä sinua vastaan monin tavoin. He tekevät sen tullakseen huomatuksi tai saavuttaakseen jonkin erityisen hyödyn.
Narsistit eivät vain näytä mukavilta. He todella olettavat olevansa sitä. Lisäksi et näe narsistista persoonallisuutta vihamielisenä tai uhkaavana, kun he ilmestyvät ensimmäisen kerran horisonttiin. Ei todellakaan ole helppoa tunnistaa heitä alussa. Tämä johtuu siitä, että he ovat yleensä niin viehättäviä.
Narsisteihin suhtaudutaan tällä tavalla, koska heidän on luotava hyvä sisäinen mielikuva itsestään. Jos heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre, se on alhainen itsetunto. Tämä saa heidät rakentamaan itsestään keinotekoisen kuvan, jolla he voivat tukea ja vahvistaa itseään. Samoin kiltti narsisti tietää, että toimimalla prososiaalisella ja altruistisella tavalla hän ansaitsee kaikkien luottamuksen.
Aito ystävällisyys alkaa aidosta empatiasta ja altruismista. Mitään ei haeta vastineeksi. Pelkästään hyvästä toimimisesta on hyötyä. Tämä on kuitenkin jotain, jota narsistit eivät voi ymmärtää tai tuntea.
1. Älä koskaan odota empatiaa tai myötätuntoa:
Vaikka itse käyttäytyisit narsistista henkilöä kohtaan kuinka myötätuntoisesti tahansa, älä odota heiltä vastakaikua. Jos jokin asia tai aihe ei kosketa narsistia, se ei kiinnosta häntä lainkaan.
Vaikka sinulle tapahtuisi elämässäsi kuinka surullisia tapahtumia tahansa, narsistit eivät välitä, vaan he saattavat jopa vältellä sinua siihen asti, kunnes tilanne on ohi.
2. Älä koskaan odota hänen kuuntelevan:
Narsistit eivät ole kovinkaan hyviä kuuntelemaan toisten ongelmia. He saattavat kuunnella sinua silloin, kun he tarvitsevat sinulta jotain tai haluavat käyttää hyväksi heikkouttasi.
He saattavat myös esittää kuuntelevansa, mutta jos aihe ei kosketa heitä, narsistit eivät kiinnitä keskusteluun kovinkaan paljon huomiota.
3. Älä odota saavasi mitään ilmaiseksi:
Jos narsisti tekee sinulle palveluksen, hän haluaa siitä palkkion tai vastapalveluksen mahdollisimman nopeasti. Tulevaisuudessa saatat myös kuulla useampaankin otteeseen, mitä kaikkea hän on muiden eteen tehnyt. Älä siis odota, että henkilö tekisi puolestasi mitään hyvää hyvyyttään.
4. Älä koskaan odota anteeksipyyntöä:
Narsisti ei tee virheitä. Jos jokin asia menee pieleen, se ei ole hänen vikansa. Heiltä ei kannata odottaa anteeksipyyntöä tai virheiden myöntämistä, sillä he ovat täydellisiä, ja sinä olet se, joka on ymmärtänyt tilanteen väärin.
Narsistien käytös voidaan tulkita myös kiusaamiseksi, sillä heille ei tuota vaikeuksia satuttaa sinua sanoillaan.
5. Älä koskaan odota kiitollisuutta:
Narsistinen henkilö ei koskaan muistuta niistä asioista, joita olet tehnyt hänen eteensä, mutta hän jaksaa muistuttaa kyllä niistä asioista, joita et ole tehnyt hänen eteensä.
He keskittyvät pelkästään negatiivisiin puoliin ja unohtavat hetkessä kaikki elämän hyvät hetket. Älä siis odota heiltä kiitollisuutta koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kuunnella Youtubesta. Niin totta.
Minna Ikonen - ELKEET KUIN PEDOLLA
Kannattaa kuunnella: Klamydia - Megamarttyyri
Oikean narsistin tuhovaikutukset näkyy hänen lähellään eläneissä ihmisissä. Vaikutus on syvä ja usein yli-sukupolvinen, ei mikään ohimenevä närkästys tai suuttumus.
Ihan hyvän laulun Klamydia on näköjään tehnyt narsisteista.
Mitätöinti.
Mitätöi ja evää jopa olemassaolon oikeuden hoviinsa kuulumattomilta.
Tekee näkymättömäksi niitä henkilöitä, jotka eivät kuulu hänen seurapiirinsä.
Mediakeskeisyys, varakkuuden merkkien korostaminen, mediahakuisuus.
Vierailija kirjoitti:
Mitätöinti.
Mitätöi ja evää jopa olemassaolon oikeuden hoviinsa kuulumattomilta.
Tekee näkymättömäksi niitä henkilöitä, jotka eivät kuulu hänen seurapiirinsä.
Narskun tuttava kulki kotikaupungissa jossa kolmas henkilö tuli vastaan ja ihmetteli, "oletko elossa, etkö ole kuollut?".
Narsku oli levitellyt huhua, että on kuollut seurapiiriin kuulumaton.....
Siksi koska narsistien on niiin vaikea kohdata itseään ja tekojaan muita kohtaan.