Narsistin keskustelutyyli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsku on elämässään loppu viimein häviäjä omasta syystään.

Voi kuinka odotankaan tätä päivää muutamien kohdalla!

Haluaisin aina uskoa oikeudenmukaisuuteen. Minun narsisti on sukulainen/perheenjäsen, jonka tassun alla ovat hänen lapsensa ja jopa nuoremmat sisarukset. On vaikea uskoa, että tämä vallanhimoinen ja jopa röyhkeä käytös loppuisi. Jopa omaan raivoisaan käytökseen löytyy aina joku muu syyllinen. On riittävästi perhepiiriä ja ystäviä, jotka eivät tunne tämän henkilön oikeaa luonnetta.

Narsisti kertoo "satuja" niistä ihmisistä, jotka eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Muitten sumuttaminen jatkuu ja narsisti porskuttaa eteenpäin aivan samaan malliin.

Asiaa voi katsoa siitäkin vinkkeistä, että narsisti on "hävinnyt" jo valmiiksi perustavanlaatuisesti elämässä, sillä hän ei pysty muodostamaan aitoja oikeisiin asioihin perustuvia hyviä ihmissuhteita. Monesti hän ei itse välttämättä tosin tajuakaan, mitä häneltä puuttuu, kun ei osaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan kokenut tai pysty kokemaan. Itse tosin uskoisin, että monilla narsistisilla on sisällään siellä pohjalla selittämätön paha olo, jota eivät pysty nimeämään tai tunnistamaa, mistä johtuu.

Onhan tuo aika surkeaa kokonaisuudessa myös ihmiselle itselleen, että elämän perustasta puuttuu aitous ja se rakentuu pitkälti hatarista kuvitelmista ja valheellisuuden kudelmista. Narsistilla on täysi työ pitää noita valheellisia perusteita kasassa koko elämänsä ajan, sillä jos totuus paljastuu narsistille itselleen, niin häneltä menee pohja koko elämältään. Siksipä hän pitääkin valhein ja vippaskonstein kynsin hampain kiinni kuvitelmistaan.

Ja siksi hän onkin usein oppinut taitavaksi manipuoijaksi, valehteijaksi ja huijariksi. Siksi hän on myös julma läheisilleen, jotka peilaavat välillä ihan automaattisesti oikeaa totuutta narsistille, mitä hän ei kerta kaikkiaan kestä ja hänen täytyy torjua tämä uhka kaikin konstein. Siksi narsisti voi esim. raivostua jostain aivan mitättömältä tuntuvasta asiasta. Siksi hänen täytyy kääntää todelliset roolit toisinpäin mielessään, ja syyttää esim. läheistään valehtelusta ja manipuloinnista, jota siis oikeassa todellisuudessa itse tekee, pitäessään valheitaan kasassa.

Tietenkin on valtava tragedia se, että tätä valheellisuutta ylläpitäessään, syystä että hänen minuutensa muodostuminen on lapsena pahasti häiriintynyt,  hän kylvää tuhoa ympärilleen. Mutta alusta loppuun on narsistin oma elämä aika vaillinainen ja surkea tältä kannalta katsottuna, huolimatta siitä, vaikka hän ns. "menestyisi" esim. rahallisesti tai työmaailmassa tms. Siitä jää puuttumaan aina jotain ratkaisevan tärkeää, mikä kuuluisi ihmisyyteen ja täyteen merkitykselliseen elämään aitoinen ihmissuhteineen.

Narsistin elämä on suurelta osin vain surullinen kuissi, josta puuttuu aito sisältö. Ja surkeaa on myös se, ettei hän itse tätä tajua. No, jos tajuaisi, niin hän voisi ehkä oikeasti muuttua, mutta näinhän hyvin harvoin tapahtuu. Lievemmän narsistisen käytöksen ollessa kyseessä, tämä minuuden ja todellisuuden korjaantuminen voi joskus käsittääkseni olla mahdollista, vaikkakin vaikeaa.

Kasvoin vanhempien narsistisen suhteen varjossa. Se aiheutti sitä, että koskaan en ole tarpeeksi hyvä, koskaan en ansaitse mitään, kenenkään ei pidäkään rakastaa minua, koska en ole tarpeeksi kaunis, nuori, hoikka, tyylikäs, mukava, sosiaalinen, suosittu, menestyvä, hieno, oikealla tavalla pukeutunut, jne. jne. jne. Aina on jokin juttu, jolla voi osoittaa kohteelleen, että et sitten tässäkään onnistu niin kuin me paremmat ihmiset.

Esimerkki, joka on toistunut jokaisessa kodissani: Äiti tulee katsomaan uutta kämppääni. Koska tiedän, miten arvosteleva hän on, olen purkanut ja laittanut kaiken paikalleen noin kahdessa päivässä (myös sadat kirjat), siivonnut, leiponut, laittanut kaiken viimeisen päälle. Jos mitään ei voi moittia (ainakaan miesystävän silmissä), niin äiti menee ikkunan luokse ja toteaa, että verhoissa pitäisi olla enemmän tai vähemmän ripustimia. Kirjoitin laudaturit, olen hankkinut akateemisen ammatin, opetellut noin kymmentä kieltä edes hiukan, mutta en ole oppinut ripustamaan verhoja.  Ei silti, ei sitä kotona opetettukaan, että mikä on optimaalinen määrä ripustimia per metri / kangaslaatu.

Toinen toistuva juttu oli se, että leivoin mitä tahansa (ja leivoin kaiken 13-vuotiaasta alkaen), aina valitsin väärän puolikarkean vehnäjauhon niistä kolmesta lajista, joita oli olemassa. Tässä pitää tietää pari juttua taustaksi. 1) äiti poltti pulliin aina puolen sentin mustan pohjan ja 2) hänellä ei ollut hajuaistia, joten makuaistikin oli heikentynyt. Mutta minä siis olin se, jota piti arvostella. Joidenkin muiden sukulaisten mielestä tein suvun parhaat pullat ja varsinkin korvapuustit, mutta tietysti aina väärillä puolikarkeilla vehnäjauhoilla äidin mielestä. Vaihtelin lajia, mutta aina se oli väärä. Kerran setä erehtyi meillä pöydässä kehumaan tavallista enemmän pulliani ja sanoi, että minusta joku saa hyvän emännän, kun teen niin hyvää pullaa. Hänen lähdettyään äidin piti tietysti sanoa, ettei kannata kuunnella tuommoista, maalaiset nyt vain sanovat noin kun ajattelevat, että tytöt tahtovat kuulla jne. Kaksi opetusta tuli heti: ei se oikeasti niin hyvää ollut, kunhan kehui - ja ei pullan tekeminen riitä siihen, että on jollekin "hyvä emäntä". Nämä ovat pikkujuttuja, mutta osa jatkuvaa diskurssia, jolle opetettiin joskus aivan suoraan: "Sinuna en luulisi liikoja itsestäni" tai "mitä se mies sinussa näkisi? Unohda koko juttu".

Narsistiselle vanhemmalle oman lapsen saama kehu voi olla sekä oman statuksen jatke että uhka. Jos lapsi on sellainen kuin narsisti tahtoo, kehuttu lapsi tarkoittaa narsistin kunniaa. Jos lapsi on se, joka ei sovi narsistin omaan kuvaan, se on uhka. Eli jos ulkopuolinen näkee jotain hyvää lapsessa tai lapsi menestyy jossakin paremmin kuin vanhempi on menestynyt, se on piikki narsistin huonoon itsetuntoon. Ainakin näin minä opin, sillä minua piikiteltiin puutteista ja vioista ja rangaistiin liian hyvästä onnistumisesta tai jonkun kehuista. 

Yksi juttu, mikä on saanut minut turhautumaan lopullisesti: narsistisesti häiriintyneen pitää hallita diskurssia. Se oli kotona ihan selvää, kuka hallitsi verbaalista ilmatilaa. Mutta vielä viisikymppisenä joudun sulkemaan suuni, jos erehdyn sanomaan jotain, mikä on totta mutta ei sovi äidin luomaan kuvaan siitä, millainen äiti ja ihminen hän oli. Sieltä tulee niin vihainen ja pitkä saarna siitä, miten "oikeasti" oli. Se on kaasuvalottamista.  Hän yrittää pakottaa oman totuutensa muiden totuuden yli. On tietenkin niin, että perheestä kaikilla on oma kertomuksensa, mutta on myös faktoja, kuten kuka oli töissä missä. Jos ei saa sanoa edes faktoja ilman että joku raivostuu ja vaientaa, se on kaasuvalottamista.

Narsistia ei voi miellyttää koskaan. Jos teet päivän aikana 99 asiaa hyvin ja 1 et ehdi, narsisti moittii sinua tuosta yhdestä tekemättömästä asiasta. Tänään, huomenna ja ensi vuonna vielä muistuttaa siitä. 10 vuoden päästäkin muistaa sen. Sen takia narsistista kannattaa pysyä kaukana eikä koskaan, ei koskaan kannata hakea tältä hyväksyntää tai sitä lopullista anteeksipyyntöä tai vahvistusta kokemuksillesi. Sitä ei tule, vaikka narsisti olisi perheenjäsenesi. Narsisti on sairas ja harvoin paranee sairaudestaan.

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Eräs suomalainen muusikko ja kirjailija teki juuri näin facebookissa. Muisteli muka omaa äitiään, mutta parin lauseen jälkeen alkoi vuolas ja pitkä itsekehu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsku on elämässään loppu viimein häviäjä omasta syystään.

Voi kuinka odotankaan tätä päivää muutamien kohdalla!

Haluaisin aina uskoa oikeudenmukaisuuteen. Minun narsisti on sukulainen/perheenjäsen, jonka tassun alla ovat hänen lapsensa ja jopa nuoremmat sisarukset. On vaikea uskoa, että tämä vallanhimoinen ja jopa röyhkeä käytös loppuisi. Jopa omaan raivoisaan käytökseen löytyy aina joku muu syyllinen. On riittävästi perhepiiriä ja ystäviä, jotka eivät tunne tämän henkilön oikeaa luonnetta.

Narsisti kertoo "satuja" niistä ihmisistä, jotka eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Muitten sumuttaminen jatkuu ja narsisti porskuttaa eteenpäin aivan samaan malliin.

Asiaa voi katsoa siitäkin vinkkeistä, että narsisti on "hävinnyt" jo valmiiksi perustavanlaatuisesti elämässä, sillä hän ei pysty muodostamaan aitoja oikeisiin asioihin perustuvia hyviä ihmissuhteita. Monesti hän ei itse välttämättä tosin tajuakaan, mitä häneltä puuttuu, kun ei osaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan kokenut tai pysty kokemaan. Itse tosin uskoisin, että monilla narsistisilla on sisällään siellä pohjalla selittämätön paha olo, jota eivät pysty nimeämään tai tunnistamaa, mistä johtuu.

Onhan tuo aika surkeaa kokonaisuudessa myös ihmiselle itselleen, että elämän perustasta puuttuu aitous ja se rakentuu pitkälti hatarista kuvitelmista ja valheellisuuden kudelmista. Narsistilla on täysi työ pitää noita valheellisia perusteita kasassa koko elämänsä ajan, sillä jos totuus paljastuu narsistille itselleen, niin häneltä menee pohja koko elämältään. Siksipä hän pitääkin valhein ja vippaskonstein kynsin hampain kiinni kuvitelmistaan.

Ja siksi hän onkin usein oppinut taitavaksi manipuoijaksi, valehteijaksi ja huijariksi. Siksi hän on myös julma läheisilleen, jotka peilaavat välillä ihan automaattisesti oikeaa totuutta narsistille, mitä hän ei kerta kaikkiaan kestä ja hänen täytyy torjua tämä uhka kaikin konstein. Siksi narsisti voi esim. raivostua jostain aivan mitättömältä tuntuvasta asiasta. Siksi hänen täytyy kääntää todelliset roolit toisinpäin mielessään, ja syyttää esim. läheistään valehtelusta ja manipuloinnista, jota siis oikeassa todellisuudessa itse tekee, pitäessään valheitaan kasassa.

Tietenkin on valtava tragedia se, että tätä valheellisuutta ylläpitäessään, syystä että hänen minuutensa muodostuminen on lapsena pahasti häiriintynyt,  hän kylvää tuhoa ympärilleen. Mutta alusta loppuun on narsistin oma elämä aika vaillinainen ja surkea tältä kannalta katsottuna, huolimatta siitä, vaikka hän ns. "menestyisi" esim. rahallisesti tai työmaailmassa tms. Siitä jää puuttumaan aina jotain ratkaisevan tärkeää, mikä kuuluisi ihmisyyteen ja täyteen merkitykselliseen elämään aitoinen ihmissuhteineen.

Narsistin elämä on suurelta osin vain surullinen kuissi, josta puuttuu aito sisältö. Ja surkeaa on myös se, ettei hän itse tätä tajua. No, jos tajuaisi, niin hän voisi ehkä oikeasti muuttua, mutta näinhän hyvin harvoin tapahtuu. Lievemmän narsistisen käytöksen ollessa kyseessä, tämä minuuden ja todellisuuden korjaantuminen voi joskus käsittääkseni olla mahdollista, vaikkakin vaikeaa.

Tämä on niin tuttua. Jos olisin 40 vuotta sitten ollut tietoinen kyseisestä persoonallisesta häiriöstä, olisi elämäni paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette tekemisissä hankalan ihmisen kanssa? Se askarruttaa minua. 

No jos vaikka on syntynyt hankalan ihmisen lapseksi.

No, voihan ne välit vanhempaankin katkaista. Suomessa ei ole sellaista lakia joka kieltäisi vanhemman hylkäämisen. Itse olen tehnyt näin oman vanhempani kanssa, joka ei ole narsisti, mutta muuten persoonallisuushäiriöinen.

Miten asuminen, toimeentulo ym käytännön järjestelyt? Miten sait lainaa ja minkälaista jos sait?

Opintolainaa tuskin saa peruskoululainen...  Vai kävitkö iltatöissä kolmannelta luokalta asti heti koulun jälkeen kun muut meni musiikkiopiston tunneille ?

Vierailija kirjoitti:

Ja itselläni myös se, että olen oppinut jo pelkäämään ja tuntemaan syyllisyyttä heti, kun n on etäisempi (minkä tekee tietysti tahallaan, kun tietää, että kärsin ja roikottaa näin) ja mietin heti pääni puhki paniikissa olenko ollut liian huono, en ole tehnyt tarpeeksi tai tehnyt jotain väärin, suututtanut narsistin? Tämä mylly pyörii päässäni heti, eikä anna rauhaa ennen kuin taas n ottaa yhteyttä ja sanoo jotain ihanaa ja leijun hetken onnessa ja helpotuksessa. Hetken kaikki näyttää ruusunpunaiselta ja näin sama ketju vain jatkuu ja jatkuu vuodesta toiseen, eikä sitä saa/edes halua saada poikki, koska on niin tottunut, ettei enää osaa elää ilman. Normaali elämä ilman jatkuvaa pommitusta tuntuu tyhjältä ja lattealta. Kyllä

älykäs narsisti, kuten tässä tapauksessa tekee taitavasti ja huomaamatta sellaista koukuttavaa tuhoa, että siitä on äärimmäisen tuskallista päästä eroon. Ja osaa myös antaa sellaisia onnen hetkiä, että niitä ilman ei vain halua elää. Eihän mikään muu voi olla kuin narsisti eipä tietenkään yhtä sairasta kuviota muualla olekaan. Lopulta sitä on kuin elävä kuollut ja eikä jaksa kuin elää sitä samaa päivästä toiseen tahdottomana narsistin sätkynukkena. Sekin on kuitenkin jonkinlainen asema tai selvä rooli elämässä ja tietää tasan tarkkaan mikä on eli narsistin uhri jos elämä on muuten sekavaa tai ei ole löytänyt mitään paikkaa elämässään. Ja sekin kummalla tavalla imartelee, että narsisti tuntuu myös olevan sinusta riippuvainen, siitä kuviosta ja keskittyvän sinuun niin paljon silloin siitä tulee jopa merkillisen tärkeä olo, että on narsistille niin merkittävä jos muuten elämässä ei koe olevansa minkään arvoinen.

Ymmärrätkö, että aivotoimintasi on nyt jotenkin epäkunnossa? Olet yhtä arvokas kuin me muutkin. Arvottomuuden tunne on vain tunne. Kytke tunne pois ja järjellä tajua että sinulla on paitsi oikeus myös VELVOLLISUUS suojella ja arvostaa itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Millainen voisi olla naispuolinen narsisti työpaikalla? Esimerkiksi sellaisessa työssä, jossa pitää tehdä tiimityötä, mutta jokaisella on omia vastuualueita, ja yhden ollessa poissa, tämän työt on jaettava muille.

Osaan jo omasta kokemuksesta tunnistaa miespuolisen narsistin romanttiseen tähtäävässä suhteessa. Mutta miten voisi toimia narsisti kuvailemassani työympäristössä?

Jos tunnistat miespuolisen narsistin tunnistat kyllä myös naisen. Siinä ei kovin paljon ole sukupuolella väliä, samoja kaavoja toistavat hyvin pitkälle. Noista muista kommenteistasi päätellen olet vain keksinyt tuon kysymyksen, jotta pääset tuomaan keskusteluun mukaan omaa näkemystäsi siitä kuinka narsismista ja narsisteista ei mielestäsi saisi näin julkisesti keskustella ja jakaa tietoa.

Sattumalta aloin selailemaan vanhoja some-julkaisujani muutaman vuoden takaa. Järkytyin ihan, koska silloinen minä oli ollut niin valoisa, energinen, luova ja täynnä positiivisuutta. Aktiivinen ja optimistinen. Rakastanut elämää. Hymyillyt kuvissa. Pelkkien postausten lukemisesta tuli itselleni todella hyvä olo ja ajattelin, että olen ollut elämäni voimissa silloin. Ja samalla järkytyin. En edes tunnista itseäni enää samaksi ihmiseksi. Ehkä joksikin sen ihmisen varjoksi. En kulje enää valossa, ei ole energiaa, hymyilen harvoin. Elämä on kaventunut, ei ole intohimoja, ei harrastuksia enää. Olen väsynyt, hiljainen, poissaoleva. En saa nautintoa enää juuri mistään. En enää tiedä kuka olen. Tai olenhan minä, narsistin uhri ja luomus. Vieläkin vaikea uskoa, että se todella olin minä, joka oli tehnyt ne valoisat ja elämää rakastavat some-postaukset muutama vuosi sitten. En edes muista nyt silloista itseäni tai sitä elämää. Aivan kuin se olisi pyyhkiytynyt pois. En ole enää somessa, narsistin vuoksi. Narsisti on kaventanut elämäni kokonaan. Minulla ei saa olla muuta elämää kuin narsisti. Kaikki intohimoni, uskoni tulevaan, iloni on kuollut. Minut on eristetty kaikesta. En tajua miten kaikki saattoi käydä näin? Aivoni vain eivät pysty sitä edes ymmärtämään. Persoonani on latistettu ja kalvennut. Järkyttävää, että olen ollut niin täynnä onnea ja elämänhalua, kun nyt olen vain väsynyt, tyhjä ihmiskuori riisuttuna minusta kaikki. Vuosia on kulunut. En koskaan enää tule olemaan se silloinen itseni, en niin luova ja onnellinen. Elämäni oli hyvää. Narsisti iski minuun silloin kiinni. Nyt olen rikki revitty ja alennettu, itsetunto ja arvostus nollissa, luovuus poissa, pelkkä varjo. Kun vuodet kulkevat niitä ei koskaan saa takaisin. Sitä onnellista minää ja aikaa en saa enää takaisin. Se oli aikaa ennen kuin narsisti hajotti minut. Kun olin vielä viattoman, lapsekkaan onnellinen elämästä ja toiveikas tulevasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Ja jos en vähään aikaan kuule narsistista tulen heti levottomaksi ja mieliala laskee. Mietin kuumeisesti missä n on ja milloin kuulen hänestä. Samalla jo kelaan tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni, että olenko voinut jotenkin loukata tai suututtaa n? Toimintakykyni katoaa ja esim vain istun makaan sängyllä ja mietin n. Olo pahenee ja tulen masentuneeksi ja itkuiseksi. Vahdin viestejä tunnin välein jos n olisi laittanut jotain. Kuvittelen jo mielessäni sitä helpotusta, kun hän on laittanut jonkin kivan viestin. Usein olen itkenyt helpotuksesta. Nytkin on paha paikka. En ole ollut yhteydessä n kanssa yli vuorokauteen. Olen jo mieli maassa, en voi keskittyä mihinkään, syön helpottaakseeni oloani, otan rauhoittavaa lääkettä, että saan turrutettua pahaa oloani, kuuntelen musaa ja makoilen vain, odotan että n ottaa yhteyttä. Ja tätä jatkunut monta vuotta. Sairasta on tiedän, mutta en vain pysty lopettamaan. Miten kestäisin tätä pahaa oloa 24/7 ilman n?! Kun nytkin jo kauheaa. En kestäisi sitä ja siksi tunnen on parempi jopa olla tässä sairaassa kuviossa, jossa kärsin, mutta kuitenkin säännöllisesti koen myös hyviä hetkiä ja olen hetken onnellinen kuin juuri narkomaani ainetta saatuaan on sen hetken ja kärsii loput. Ei tätä pysty edes itse ymmärtämään niin ei varmasti kukaan muukaan.

Mun narsisti rupesi niin kitsaaksi huumekauppiaaksi, etten jaksanut noita laskuja ja vierotusoloja ja sain annokseni liian harvoin ja liian vähän (en tietenkään silloin nähnyt tuota asiaa näin selvästi kuin nyt), että sitten tuli vaan se piste, kun päätin että nyt saa riittää ja pakotin itseni kärsimään kerralla kunnon vieroituksen ja pääsemään näin kokonaan irti. Sen jälkeen en ole suostunut tapaamaan ko narsistia tai keskustelemaan hänen kanssaan puhelimessa, ettei vaan tapahtuisi mitään, mikä horjuttaa saamaani raitistumista. Toivon, että löydät voimaa tehdä saman. Samalla alat saada voimavaroja ja kiinnostusta muuhun elämääsi, nyt se valuu ohitsesi. 

Vierailija kirjoitti:

Sattumalta aloin selailemaan vanhoja some-julkaisujani muutaman vuoden takaa. Järkytyin ihan, koska silloinen minä oli ollut niin valoisa, energinen, luova ja täynnä positiivisuutta. Aktiivinen ja optimistinen. Rakastanut elämää. Hymyillyt kuvissa. Pelkkien postausten lukemisesta tuli itselleni todella hyvä olo ja ajattelin, että olen ollut elämäni voimissa silloin. Ja samalla järkytyin. En edes tunnista itseäni enää samaksi ihmiseksi. Ehkä joksikin sen ihmisen varjoksi. En kulje enää valossa, ei ole energiaa, hymyilen harvoin. Elämä on kaventunut, ei ole intohimoja, ei harrastuksia enää. Olen väsynyt, hiljainen, poissaoleva. En saa nautintoa enää juuri mistään. En enää tiedä kuka olen. Tai olenhan minä, narsistin uhri ja luomus. Vieläkin vaikea uskoa, että se todella olin minä, joka oli tehnyt ne valoisat ja elämää rakastavat some-postaukset muutama vuosi sitten. En edes muista nyt silloista itseäni tai sitä elämää. Aivan kuin se olisi pyyhkiytynyt pois. En ole enää somessa, narsistin vuoksi. Narsisti on kaventanut elämäni kokonaan. Minulla ei saa olla muuta elämää kuin narsisti. Kaikki intohimoni, uskoni tulevaan, iloni on kuollut. Minut on eristetty kaikesta. En tajua miten kaikki saattoi käydä näin? Aivoni vain eivät pysty sitä edes ymmärtämään. Persoonani on latistettu ja kalvennut. Järkyttävää, että olen ollut niin täynnä onnea ja elämänhalua, kun nyt olen vain väsynyt, tyhjä ihmiskuori riisuttuna minusta kaikki. Vuosia on kulunut. En koskaan enää tule olemaan se silloinen itseni, en niin luova ja onnellinen. Elämäni oli hyvää. Narsisti iski minuun silloin kiinni. Nyt olen rikki revitty ja alennettu, itsetunto ja arvostus nollissa, luovuus poissa, pelkkä varjo. Kun vuodet kulkevat niitä ei koskaan saa takaisin. Sitä onnellista minää ja aikaa en saa enää takaisin. Se oli aikaa ennen kuin narsisti hajotti minut. Kun olin vielä viattoman, lapsekkaan onnellinen elämästä ja toiveikas tulevasta.

Kyllä sinä pääset ennallesi, jos teet töitä sen eteen. Itse olen tehnyt ja päässyt. Kolmesta narsistista (Luoja varjelkoon enemmiltä). Se ilo ammentuu itsestäsi ja kun saat narsistin puhdistettua sielustasi ja kehostasi, alkaa oma energiasi taas virrata. 

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Tai narsisti pitää täysin epäsopivan puheen kuten äitinsä hautajaisissa puhuu kuin kyse olisi rakastetusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja itselläni myös se, että olen oppinut jo pelkäämään ja tuntemaan syyllisyyttä heti, kun n on etäisempi (minkä tekee tietysti tahallaan, kun tietää, että kärsin ja roikottaa näin) ja mietin heti pääni puhki paniikissa olenko ollut liian huono, en ole tehnyt tarpeeksi tai tehnyt jotain väärin, suututtanut narsistin? Tämä mylly pyörii päässäni heti, eikä anna rauhaa ennen kuin taas n ottaa yhteyttä ja sanoo jotain ihanaa ja leijun hetken onnessa ja helpotuksessa. Hetken kaikki näyttää ruusunpunaiselta ja näin sama ketju vain jatkuu ja jatkuu vuodesta toiseen, eikä sitä saa/edes halua saada poikki, koska on niin tottunut, ettei enää osaa elää ilman. Normaali elämä ilman jatkuvaa pommitusta tuntuu tyhjältä ja lattealta. Kyllä

älykäs narsisti, kuten tässä tapauksessa tekee taitavasti ja huomaamatta sellaista koukuttavaa tuhoa, että siitä on äärimmäisen tuskallista päästä eroon. Ja osaa myös antaa sellaisia onnen hetkiä, että niitä ilman ei vain halua elää. Eihän mikään muu voi olla kuin narsisti eipä tietenkään yhtä sairasta kuviota muualla olekaan. Lopulta sitä on kuin elävä kuollut ja eikä jaksa kuin elää sitä samaa päivästä toiseen tahdottomana narsistin sätkynukkena. Sekin on kuitenkin jonkinlainen asema tai selvä rooli elämässä ja tietää tasan tarkkaan mikä on eli narsistin uhri jos elämä on muuten sekavaa tai ei ole löytänyt mitään paikkaa elämässään. Ja sekin kummalla tavalla imartelee, että narsisti tuntuu myös olevan sinusta riippuvainen, siitä kuviosta ja keskittyvän sinuun niin paljon silloin siitä tulee jopa merkillisen tärkeä olo, että on narsistille niin merkittävä jos muuten elämässä ei koe olevansa minkään arvoinen.

Ymmärrätkö, että aivotoimintasi on nyt jotenkin epäkunnossa? Olet yhtä arvokas kuin me muutkin. Arvottomuuden tunne on vain tunne. Kytke tunne pois ja järjellä tajua että sinulla on paitsi oikeus myös VELVOLLISUUS suojella ja arvostaa itseäsi.

Aivotoiminta on epäkunnossa. Tarkemmin ottaen aivotoimintaa ohjaava välittäjäainetasapaino on epäkunnossa vallitsevan tilanteen vuoksi = traumasidos on syntynyt. Siitä on todella vaikeaa päästä pois, ellei sitä tiedosta. 

Ja on täysin itsepetosta, että narsisti olisi kohteestaan oikeasti mitenkään riippuvainen, vaikka vaikuttaakin siltä. Se on yhtä sairasta riippuvaisuutta kuin narkin riippuvuus huumeeseen ja lisäksi voi loppua millä sekunnilla hyvänsä, kun narsisti kyllästyy ja löytää palkitsevamman uhrin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Tai narsisti pitää täysin epäsopivan puheen kuten äitinsä hautajaisissa puhuu kuin kyse olisi rakastetusta. 

Tämä oli niin hupaisan sairas mielikuva, että alkoi ihan naurattamaan 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Ja jos en vähään aikaan kuule narsistista tulen heti levottomaksi ja mieliala laskee. Mietin kuumeisesti missä n on ja milloin kuulen hänestä. Samalla jo kelaan tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni, että olenko voinut jotenkin loukata tai suututtaa n? Toimintakykyni katoaa ja esim vain istun makaan sängyllä ja mietin n. Olo pahenee ja tulen masentuneeksi ja itkuiseksi. Vahdin viestejä tunnin välein jos n olisi laittanut jotain. Kuvittelen jo mielessäni sitä helpotusta, kun hän on laittanut jonkin kivan viestin. Usein olen itkenyt helpotuksesta. Nytkin on paha paikka. En ole ollut yhteydessä n kanssa yli vuorokauteen. Olen jo mieli maassa, en voi keskittyä mihinkään, syön helpottaakseeni oloani, otan rauhoittavaa lääkettä, että saan turrutettua pahaa oloani, kuuntelen musaa ja makoilen vain, odotan että n ottaa yhteyttä. Ja tätä jatkunut monta vuotta. Sairasta on tiedän, mutta en vain pysty lopettamaan. Miten kestäisin tätä pahaa oloa 24/7 ilman n?! Kun nytkin jo kauheaa. En kestäisi sitä ja siksi tunnen on parempi jopa olla tässä sairaassa kuviossa, jossa kärsin, mutta kuitenkin säännöllisesti koen myös hyviä hetkiä ja olen hetken onnellinen kuin juuri narkomaani ainetta saatuaan on sen hetken ja kärsii loput. Ei tätä pysty edes itse ymmärtämään niin ei varmasti kukaan muukaan.

Katso luupilla sata kertaa videoita aiheesta traumabonding, kunnes nousee riittävä voima poistua.

Asiat eivät voi poistumisellasi pahentua.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin vanhempien narsistisen suhteen varjossa. Se aiheutti sitä, että koskaan en ole tarpeeksi hyvä, koskaan en ansaitse mitään, kenenkään ei pidäkään rakastaa minua, koska en ole tarpeeksi kaunis, nuori, hoikka, tyylikäs, mukava, sosiaalinen, suosittu, menestyvä, hieno, oikealla tavalla pukeutunut, jne. jne. jne. Aina on jokin juttu, jolla voi osoittaa kohteelleen, että et sitten tässäkään onnistu niin kuin me paremmat ihmiset.

Esimerkki, joka on toistunut jokaisessa kodissani: Äiti tulee katsomaan uutta kämppääni. Koska tiedän, miten arvosteleva hän on, olen purkanut ja laittanut kaiken paikalleen noin kahdessa päivässä (myös sadat kirjat), siivonnut, leiponut, laittanut kaiken viimeisen päälle. Jos mitään ei voi moittia (ainakaan miesystävän silmissä), niin äiti menee ikkunan luokse ja toteaa, että verhoissa pitäisi olla enemmän tai vähemmän ripustimia. Kirjoitin laudaturit, olen hankkinut akateemisen ammatin, opetellut noin kymmentä kieltä edes hiukan, mutta en ole oppinut ripustamaan verhoja.  Ei silti, ei sitä kotona opetettukaan, että mikä on optimaalinen määrä ripustimia per metri / kangaslaatu.

Toinen toistuva juttu oli se, että leivoin mitä tahansa (ja leivoin kaiken 13-vuotiaasta alkaen), aina valitsin väärän puolikarkean vehnäjauhon niistä kolmesta lajista, joita oli olemassa. Tässä pitää tietää pari juttua taustaksi. 1) äiti poltti pulliin aina puolen sentin mustan pohjan ja 2) hänellä ei ollut hajuaistia, joten makuaistikin oli heikentynyt. Mutta minä siis olin se, jota piti arvostella. Joidenkin muiden sukulaisten mielestä tein suvun parhaat pullat ja varsinkin korvapuustit, mutta tietysti aina väärillä puolikarkeilla vehnäjauhoilla äidin mielestä. Vaihtelin lajia, mutta aina se oli väärä. Kerran setä erehtyi meillä pöydässä kehumaan tavallista enemmän pulliani ja sanoi, että minusta joku saa hyvän emännän, kun teen niin hyvää pullaa. Hänen lähdettyään äidin piti tietysti sanoa, ettei kannata kuunnella tuommoista, maalaiset nyt vain sanovat noin kun ajattelevat, että tytöt tahtovat kuulla jne. Kaksi opetusta tuli heti: ei se oikeasti niin hyvää ollut, kunhan kehui - ja ei pullan tekeminen riitä siihen, että on jollekin "hyvä emäntä". Nämä ovat pikkujuttuja, mutta osa jatkuvaa diskurssia, jolle opetettiin joskus aivan suoraan: "Sinuna en luulisi liikoja itsestäni" tai "mitä se mies sinussa näkisi? Unohda koko juttu".

Narsistiselle vanhemmalle oman lapsen saama kehu voi olla sekä oman statuksen jatke että uhka. Jos lapsi on sellainen kuin narsisti tahtoo, kehuttu lapsi tarkoittaa narsistin kunniaa. Jos lapsi on se, joka ei sovi narsistin omaan kuvaan, se on uhka. Eli jos ulkopuolinen näkee jotain hyvää lapsessa tai lapsi menestyy jossakin paremmin kuin vanhempi on menestynyt, se on piikki narsistin huonoon itsetuntoon. Ainakin näin minä opin, sillä minua piikiteltiin puutteista ja vioista ja rangaistiin liian hyvästä onnistumisesta tai jonkun kehuista. 

Yksi juttu, mikä on saanut minut turhautumaan lopullisesti: narsistisesti häiriintyneen pitää hallita diskurssia. Se oli kotona ihan selvää, kuka hallitsi verbaalista ilmatilaa. Mutta vielä viisikymppisenä joudun sulkemaan suuni, jos erehdyn sanomaan jotain, mikä on totta mutta ei sovi äidin luomaan kuvaan siitä, millainen äiti ja ihminen hän oli. Sieltä tulee niin vihainen ja pitkä saarna siitä, miten "oikeasti" oli. Se on kaasuvalottamista.  Hän yrittää pakottaa oman totuutensa muiden totuuden yli. On tietenkin niin, että perheestä kaikilla on oma kertomuksensa, mutta on myös faktoja, kuten kuka oli töissä missä. Jos ei saa sanoa edes faktoja ilman että joku raivostuu ja vaientaa, se on kaasuvalottamista.

Kiitos tekstistäsi! Oli kuin oma tarinani.

Äitini on kumma sekoitus hyvin avuliasta, mutta hyvin dissaavaa. Dissaava erittäin hienovaraisesti, mutta toistuen ja tarpeettomiksi tilanteissa, joissa olisi vaihtoehtona myös kehua.

Äitini pääviesti on ollut että en saa ylpistyä. En ymmärrä miksi hän muistuttaa siitä kroonisesti ja yrittää hillitä iloani hyvistä asioista. Painaa matalaksi, hyvin sivistyneesti, mutta tunneviesti on sama. "Älä kuvittele itsestäsi yhtään mitään, pysy nöyränä"

Hän onnittelee kun olen saanut miehen. Mutta onnittelee nimenomaan minua. Ihan kuin olisi yllätys että kukaan kelpuuttaa minut.

Hän onnittelee minua kun saan tehdä töitä menestyneen työparini kanssa. Nimenomaan minä olen onnekas, ihan kuin olisi omituista että kukaan älykäs haluaisi tehdä minun kanssani mitään.

Yhdestä kumppaniehdokkaasta sanoi et kyllä on mukava, mutta on liian hieno minulle. Mietin et mikä tuo lausunto oli. Liian hieno minulle? Uskon että hänen omat alemmuuskompleksit löi minun iloni yli.

Toisen kumppaniehdokkaan oltua minulle törkeä, hän kysyi ensiksi mitä olin tehnyt että hän reagoi noin.

Otettuani koiran, hän veti huomion kummalliseen

puheeseen siitä kuinka upeita kissat ovat.

Eli hyvin hienovaraista dissaamista, mutta tunneviesti on yhtä vahva.

Ihan kuin vahvana olisin hänelle uhka.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Narsistinen exäni mm kysyessäni mitä hän on oppinut minulta, vastasi mitä hän on oppinut itsestään 😅

Oli niin itsekeskeinen et näin jälkikäteen jo naurattaa et miten on mahdollista! Kuin joku komedia missä kaikki kääntyy minänäkökulmaan.

Vierailija kirjoitti:

Narsistia ei voi miellyttää koskaan. Jos teet päivän aikana 99 asiaa hyvin ja 1 et ehdi, narsisti moittii sinua tuosta yhdestä tekemättömästä asiasta. Tänään, huomenna ja ensi vuonna vielä muistuttaa siitä. 10 vuoden päästäkin muistaa sen.....

Kuvailit entisen esimieheni! Minulla meni yli vuosi toipua niistä traumoista....ja vieläkin häpeän puhua tuosta ajasta kenellekään kun pelkään ihmisten ajattelevan, että olin vain huono työntekijä.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää muistotilaisuudessa puheen, ja puhuu koko ajan itsestään edesmenneen muistelemisen sijaan.

Juu yksi hullu narsisti piti kanssa papille puheen, itsestään, eli osakkeistaan, mökeistään, matkoistaan jne. Pappi lähti ennen aikojaan tilaisuudesta kun ei jaksanut kuunnella, jäi virretkin laulamatta.