Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Mistä narsisti hiiltyy? Esim. jos narsisti tekee kiusaa niiin miten sen voi lytätä?
Vierailija kirjoitti:
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Listaukseen mukaan, myös "sosiaalinen eristäminen kavereista ja sukulaisista". Omalla kohdalla, haukkui sukulaisiani ja yritti pokata yhden parhaimman ystäväni. Koko suhteen aikana kävi vieraissa ja teki omia suhdeviritelmiään, joka selvisi yllättäen hänen eräältä "kaveriltaan", oli kertonut hänelle, että ollaan vaan kämppiksiä. Kun jälkikäteen kysyin tuota kämppislausuntoa, niin hän sanoi, että emmehän olleet suhteessa vaan kavereita. Jännää siinä suhteessa, että olimme n. 5 vuotta saman katon alla ja stalkkasi koko ajan missä menen ja mitä teen. Seurasi jopa minua harrastuspaikkaani ja yritti sielläkin pokata treenikavereita. Tuo herätti sitten itseni, mitä tuota tyyppiä vaivaa..Taloudellinen hyväksikäyttö, hänen rahat omiaan ja käytti vain miten halusi, minun rahat olivat hänen ja kauppalaskut tulivat pääosin maksettavaksi. Käytti asunnon lainanlyhennystiliä omien laskujen maksuun ja jäi siitä kiinni. Väitti, että vahingossa meni laskut sieltä...Oli tosiaan tarkka, että ruokalaskut jaetaan kahtia, mutta monesti "hermostui jonottamisesta" ja marssi ulos kaupasta, jolloin jouduin maksamaan ostokset, etenkin jos ostoskorissa oli jotain kalliimpaa ja hänen itsensä haluamaa sapuskaa. Jonkinlainen syömishäiriökin taustalla, tyhjensi moneen otteeseen jääkaapin ja kun kysyin, että miksi, niin vastasi, että saa ripulin jos syö liian vähän. Saattoi vetää kerralla 3 litran lasagnevuoan sisäänsä, joka oli tarkoitettu seuraavan viikon duunievääksi. Väkivalta pääosin henkistä, mutta loppuajalla myös fyysistä ja kaikki käännettiin minua vastaan, että olen syypää tähän toimintaan. Hirveät kilarit, jos otin poliisin puheeksi, ilmeisesti taustalla jotain em. ongelmia lain kohdalla aiemminkin. Paras oli "autoni ostaminen", ei halunnut kirjallista sopimusta, kun on "epäluottamuksen osoitus häntä kohtaan", idiottina suostuin tuohon ja jättikin sitten maksamatta pääosan velasta ja samalla oli siirrättänyt autovakuutuksen bonukset itselleen, joita ei palauttanut eron tullessa. Tosin pieni haitta siitä, että pääsi tuosta eroon ja vain sen vuoksi, että onnistui pokaamaan naimisissa olevan pomonsa...vissii sai fudut firmasta sen jälkeen, kun siellä ei suvaittu esimiehen ja alaisten välisiä suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HUOM!!!
Ottakaa huomioon se, että narsistisuudella on myös hyvät puolensa TIETYISSÄ ammateissa, kuten esimerkiksi poliisin roolissa se on erittäin tärkeä silloin kun asialliset ohjeet eivät kuulijoille kelpaa vaarallisissa tilanteissa. Myös sairaalan lääkärin ja osittain hoitajienkin tulee omata voimakasta ohjeistusta potilaan hyväksi ellei se ammatia osaavien ohjein toimi.
Mutta, on ammatteja joihin se ominaisuus ei kuulu ja on ammatteja joihin se EI SAISI KUULUA. Esimerkiksi papin roolissa se on tavallinen ilmiö vaikka hän on, tai ainakin tulee olla tietoinen uskonvapautta koskevasta Laista.
Erittäin tärkeää on omata narsistin ominaisuudet tai ainakin osata näytellä sen ominaisuutta onnettumuus paikoilla kuten esimerkiksi liikenne onnettomuuden sattuessa. Hyvä kuljettaja joukkoliikenteessä tulee osata hallita matkustajien joukkoa turvallisuuden tavoittein ja ohjata matkustajia auttamaan toinen toisiaan joka on tärkeä jos esimerkiksi kyseessä on tulipalo samassa yhteydessä.
Pahinta narsistisuuden ilmeneminen perheessä on lasten ja naisten alistamisina tosin naisetkin osaa olla narsistisia. Lasten kasvattaminen narsismisten perheessä aiheuttaa usein lapsella ikuisen vamman, lievimmät ovat arkuutena esille tulevia vaikka arkuutta esiintyy muutenkin koska se on luonteellinen ominaisuus mutta narsismin aihettama siihen lisääntyy usein voimakkaasti pelko.
Sinulla ei sitten ole minkäänlaista käsitystä mitä on narsismi. Sama kun sanoisit, että "ottakaan huomioon että alkoholismista on hyötyä joissain ammateissa, kuten baarimikkona tai sommelierinä, kun tietävät miltä alkoholi maistuu". Narsismi ja auktoriteetti on kaksi eri asiaa. Poliisina ja lääkärinä tarvitaan auktoriteettia, ei narsismia. Juurikin tuollaisten väärien ja naurettavien analyysien takia, ihmiset eivät ymmärrä että narsismi on vakava sairaus, josta koituu uhreille loppuelämän traumoja.
Ja ps. Kyllä naisetkin voivat olla narsisteja, samalla tavalla kuin äidit, isät, isoisät, psykologit, lääkärit, opettajat jne. Narsisteja löytyy yhtä monenlaisista taustoista, kuin on meitä ihmisiäkin.
Tiedän narsistin joka on töissä hoitokodissa, hänelle ei ole tehty psykologisia testejä, kävi vuoden avustaja kurssin.
Hänellä on koti tiptop siisti.
Narsistiset piirteet eivät tee ihmisestä narsistia. Kaikilla meillä on narsistisia piirteitä, mutta narsismi ei ole mikään yksittäinen asia, tapa tai luonteenpiirre ihmisessä. Monilla on tapana haukkua exäänsä, anoppiaan tai pomoaan narsistiksi, siksi että heillä on narsistisia luonteenpiirteitä, jotka tulevat sitten esiin esim. riidoissa tai muissa konfliktitilanteissa. Se ei vielä tee ihmisestä narsistia, että eron yhteydessä esim. ex kohtelee rumasti tai epäkunnioittavasti.
Yleensä narsismi tulee esiin piilokavalasti ja on tällöin kestänyt pahimmassa tapauksessa jo vuosia. Monet merkit ovat olleet ilmassa jo pidemmän aikaa, mutta aivopesun ja gaslightingin takia usko omiin aisteihin ja tunteisiin on mennyt. Tarvitaan se viimeinen niitti mikä katkaisee kamelin selän ja uhri alkaa viimein ymmärtämään, että onkin ollut narsistin vallan alla. Eli yleensä, jos joku tekee "narsisti-analyysin" jostain ihmisestä hyvin pikaisin perustein, on harvoin kyseessä "oikea" narsisti ( ellei sitten ole jo aiemmin elänyt narsistin kanssa ja tätä kautta oppinut tunnistamaan merkit, joihin niidenkin tunnistamiseen menee vuosia).
Nimenomaan. Meillä anoppi oli töissä hoitokodissa ja koti tiptop siisti.
Hän ei ikinä kirjoittanut viestejä, koska viestit voi näyttää jollekin ja niistä jää todiste.
Hän sanoo ilkeästi nimenomaan kahden kesken jotta jälkikäteen pystyy sanomaan: en ole sanonut, en ole tehnyt, en tarkoittanut asiaa sillä tavalla.
Anopilla oli myös tapana puuttua joka asiaan esim. hän valitsee itselleen pojasta ja tämän vaimosta hääkuvan koevedoksista, miniä ei sa imettää, äidinmaidossa ei kuulemma ole ravinto-aineita. Anoppi antaa 2 kuukauden ikäiselle vauvalle jäätelöä, koska hän on se joka antaa herkkuja vauvalle ensimmäisen kerran. Kun lapsi oli 2-vuotias sain juhlissa huudot, koska olin lapsen äitinä valinnut lapsen juhlavaatteet enkä ollut laittanut anopin ostamia vaatteita lapselle juhliin.
Anoppi myös määräsi, että meidän on käytävä hänen luonaan joka viikko ja oltava 4 tuntia ja hänen poikansa meni tähän mukaan. Eli kun mies pääsi klo 16.00 lauantaina töistä niin olin laittanut vauvan ja 3 - vuotiaan valmiiksi kyläilyä varten.
Jos perheemme sairastui esim. Noro- virukseen niin sekä anoppi että mies olivat raivona, kun 4 tunnin viikottainen kyläily ei toteudu.
Opein pelkäämään noro-virusta, kun lapset oli pieniä ja olivat tarhassa, koska silloin mies sai aina huutoraivo kohtauksen, koska ei päästä sinä viikonloppuna käymään anopin luona.

Itse olisin halunnut käydä baareissa, mutta mies sai siitä aina huutoraivo kohtauksen niin baareissa käynti jäi ja sitä myötä kaverit, koska he halusivat nähdä baarissa, tekivät läksyjä ja lukivat kokeisiin päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Projisointi on minusta ehkä raskain osa narsistin käytöstä. Hän löytää minusta milloin mitäkin vikoja, jotka tulevat itselleni ihan ”puun takaa”, että mitä ihmettä? Siinä sitten pohdin ja mietin, onko minussa tuollainen vika, jota en ole ikinä huomannut, ja kyselen mieheltä ja aikuisilta lapsiltani, ovatko havainneet tämmöistä.
Lopulta tajuan, että koko väite liittyy johonkin, mitä narsistin omassa elämässä on meneillään. Sillä ei ole ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä minun kanssani alun perinkään.
Kauhean rasittavaa, minä kun olen ehtinyt viikon pohtia omaa käytöstäni. Itse narsisti ei tuossa kohtaa enää edes muista koko keskustelua, ja miksi muistaisikaan. Hänhän kaatoi kätevästi oman ongelmansa minun niskaani, jonka jälkeen ongelma ei liity enää häneen, joten sitä ei ole olemassa.
Tämän koen itsekin raskaana. Mulla seniori-ikäinen sukulainen, jolla narsistisia piirteitä. Nostaa joitain ihmisiä jalustalle ja ylistää niin, että toiset kokevat sen vaivaannuttavana. Toisille raivoaa ja mitätöi. Minäkin olin joskus prinsessa, nyt alinta kuraa.
Projisoinnin hän taitaa erityisen hyvin. Hän ei viitsi tehdä fysioterapeutin antamia jumppatehtäviä, koska ne ovat hänen mielestään ikäviä. Lääkäri ei kirjoita enää hänelle kodeiinia eikä opiaatteja niskajumeihin, p*ska lääkäri. Tapasin hänet jouluna, ja hän alkoi kertoa miten hänen saamansa jumppaohjeet tulisi antaa 30-vuotiaille perheenäideille (minä olen :D, btw), koska ei hyötyliikunta ja työmatkapyöräily auta näihin vaivoihin (kuvaili jälleen minut), mutta harmi kun siinä iässä olevat _ovat_niin_laiskoja_ liikkumaan etteivät harjoituksia tee (en minä). Taas jäi olo, että minä olen laiska ja huono, kun en tee 75-vuotiaan tuolijumppaa. Ihan uskomatonta. Onneksi näitä tilanteita jo tunnistaa paremmin ja huomaa kaavan. Huonot asiat itsestä sijoitetaan toiseen. Noissa tilanteissa vaan menee sanattomaksi helposti, tulevat niin puun takaa. Nytkin narsu varmaan luulee, että minä otin häneltä tuon huonouden pois, kun en tajunnut sanoa mitään napakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HUOM!!!
Ottakaa huomioon se, että narsistisuudella on myös hyvät puolensa TIETYISSÄ ammateissa, kuten esimerkiksi poliisin roolissa se on erittäin tärkeä silloin kun asialliset ohjeet eivät kuulijoille kelpaa vaarallisissa tilanteissa. Myös sairaalan lääkärin ja osittain hoitajienkin tulee omata voimakasta ohjeistusta potilaan hyväksi ellei se ammatia osaavien ohjein toimi.
Mutta, on ammatteja joihin se ominaisuus ei kuulu ja on ammatteja joihin se EI SAISI KUULUA. Esimerkiksi papin roolissa se on tavallinen ilmiö vaikka hän on, tai ainakin tulee olla tietoinen uskonvapautta koskevasta Laista.
Erittäin tärkeää on omata narsistin ominaisuudet tai ainakin osata näytellä sen ominaisuutta onnettumuus paikoilla kuten esimerkiksi liikenne onnettomuuden sattuessa. Hyvä kuljettaja joukkoliikenteessä tulee osata hallita matkustajien joukkoa turvallisuuden tavoittein ja ohjata matkustajia auttamaan toinen toisiaan joka on tärkeä jos esimerkiksi kyseessä on tulipalo samassa yhteydessä.
Pahinta narsistisuuden ilmeneminen perheessä on lasten ja naisten alistamisina tosin naisetkin osaa olla narsistisia. Lasten kasvattaminen narsismisten perheessä aiheuttaa usein lapsella ikuisen vamman, lievimmät ovat arkuutena esille tulevia vaikka arkuutta esiintyy muutenkin koska se on luonteellinen ominaisuus mutta narsismin aihettama siihen lisääntyy usein voimakkaasti pelko.
Sinulla ei sitten ole minkäänlaista käsitystä mitä on narsismi. Sama kun sanoisit, että "ottakaan huomioon että alkoholismista on hyötyä joissain ammateissa, kuten baarimikkona tai sommelierinä, kun tietävät miltä alkoholi maistuu". Narsismi ja auktoriteetti on kaksi eri asiaa. Poliisina ja lääkärinä tarvitaan auktoriteettia, ei narsismia. Juurikin tuollaisten väärien ja naurettavien analyysien takia, ihmiset eivät ymmärrä että narsismi on vakava sairaus, josta koituu uhreille loppuelämän traumoja.
Ja ps. Kyllä naisetkin voivat olla narsisteja, samalla tavalla kuin äidit, isät, isoisät, psykologit, lääkärit, opettajat jne. Narsisteja löytyy yhtä monenlaisista taustoista, kuin on meitä ihmisiäkin.
Tiedän narsistin joka on töissä hoitokodissa, hänelle ei ole tehty psykologisia testejä, kävi vuoden avustaja kurssin.
Hänellä on koti tiptop siisti.
Narsistiset piirteet eivät tee ihmisestä narsistia. Kaikilla meillä on narsistisia piirteitä, mutta narsismi ei ole mikään yksittäinen asia, tapa tai luonteenpiirre ihmisessä. Monilla on tapana haukkua exäänsä, anoppiaan tai pomoaan narsistiksi, siksi että heillä on narsistisia luonteenpiirteitä, jotka tulevat sitten esiin esim. riidoissa tai muissa konfliktitilanteissa. Se ei vielä tee ihmisestä narsistia, että eron yhteydessä esim. ex kohtelee rumasti tai epäkunnioittavasti.
Yleensä narsismi tulee esiin piilokavalasti ja on tällöin kestänyt pahimmassa tapauksessa jo vuosia. Monet merkit ovat olleet ilmassa jo pidemmän aikaa, mutta aivopesun ja gaslightingin takia usko omiin aisteihin ja tunteisiin on mennyt. Tarvitaan se viimeinen niitti mikä katkaisee kamelin selän ja uhri alkaa viimein ymmärtämään, että onkin ollut narsistin vallan alla. Eli yleensä, jos joku tekee "narsisti-analyysin" jostain ihmisestä hyvin pikaisin perustein, on harvoin kyseessä "oikea" narsisti ( ellei sitten ole jo aiemmin elänyt narsistin kanssa ja tätä kautta oppinut tunnistamaan merkit, joihin niidenkin tunnistamiseen menee vuosia).
Nimenomaan. Meillä anoppi oli töissä hoitokodissa ja koti tiptop siisti.
Hän ei ikinä kirjoittanut viestejä, koska viestit voi näyttää jollekin ja niistä jää todiste.
Hän sanoo ilkeästi nimenomaan kahden kesken jotta jälkikäteen pystyy sanomaan: en ole sanonut, en ole tehnyt, en tarkoittanut asiaa sillä tavalla.
Anopilla oli myös tapana puuttua joka asiaan esim. hän valitsee itselleen pojasta ja tämän vaimosta hääkuvan koevedoksista, miniä ei sa imettää, äidinmaidossa ei kuulemma ole ravinto-aineita. Anoppi antaa 2 kuukauden ikäiselle vauvalle jäätelöä, koska hän on se joka antaa herkkuja vauvalle ensimmäisen kerran. Kun lapsi oli 2-vuotias sain juhlissa huudot, koska olin lapsen äitinä valinnut lapsen juhlavaatteet enkä ollut laittanut anopin ostamia vaatteita lapselle juhliin.
Anoppi myös määräsi, että meidän on käytävä hänen luonaan joka viikko ja oltava 4 tuntia ja hänen poikansa meni tähän mukaan. Eli kun mies pääsi klo 16.00 lauantaina töistä niin olin laittanut vauvan ja 3 - vuotiaan valmiiksi kyläilyä varten.
Jos perheemme sairastui esim. Noro- virukseen niin sekä anoppi että mies olivat raivona, kun 4 tunnin viikottainen kyläily ei toteudu.
Opein pelkäämään noro-virusta, kun lapset oli pieniä ja olivat tarhassa, koska silloin mies sai aina huutoraivo kohtauksen, koska ei päästä sinä viikonloppuna käymään anopin luona.
Kun toinen lapsemme syntyi niin olisin halunnut olla kotona, kun pääsin synnytyssairaalasta kotiin, mutta mies sai huutoraivo kohtauksen niin suostuin lähtemään anopin mökille samana iltana. Anoppi oli kiukkuisella päällä ja haukkui synnytykseni, vaikka ei nähnyt sitä.
Tuosta jäi vähän traumat.

Vauva oli teho-osastolla niin olisi ollut muutakin miettimistä.
Traumat jäi, en taida päästä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jss. Aivan hölmöläisen hommaa tuollainen analysointi, kun voisi vain elää sitä omaa elämäänsä nauttien, ja hyvässä seurassa. Ap ei kuulosta terveeltä.
Et ole selvästikään kohdannut aitoa narsistia kun et ymmärrä mihin kaikkeen heidän lonkeronsa ulottuvat. Ilman analysointia ja terapeutin apua olisin tod.näk paljon huonommassa jamassa. Terapeuttien mielestä on ihme, että olen näinkin hyvässä kunnossa.
Ap
Kyllä olen, mutta en ole uhriutuja, enkä uhrityyppiä, joten minun kanssani luovutti kun ei onnistunut.
Välit poikki, ja lopettaa se analysointi. Sillä pääsee alkuun.
Perheen ulkopuolisiin välien katkominen vielä onnistuu, mutta kun kyseessä lähiomaisia muuttuu asia paljon vaikeammaksi.
Ap
Ymmärrän mitä sanot, mutta oikeasti niistäkin suhteista voi kävellä ulos. Ainoa todellinen tilanne, mistä ei pääse ulos, on sellainen, jossa on yhteisiä lapsia.
Unohdat nyt sen näkökulman, että jos on itse se narsistin lapsi. Siinä vaikutuksessa on kasvanut koko ikänsä, mikä tottakai vaikuttaa valtavasti vielä aikuisenakin. Voi myös kestää kauan vielä aikuistuttua, että ymmärtää mikä on ja on ollut ollut vikana, kun on oppinut pienestä pitäen että tuollainen vääitynyt käytös on normaalia...
Minä ymmärsin vasta nelikymppisenä ylipäätään se, että se vanhempi oli narsisti. Siitä on sitten vielä matkaa paranemiseen. Ilmeisesti kuitenkin olen paranemisen tiellä. Edelleen vedän puoleeni narsisteja. Viimeisimmässä suhteessa kuitenkin näin varoitusmerkit heti alusta ja myös osasin alkaa irtaannuttaa itseäni ihmisestä sen sijaan, että olisin alkanut alistua ja miellyttää ja muokata itseäni.
"Narsisti sanoo pahasti, ei mielestään kumminkaan niin tee. Ei voi kohdata muita ihmisiä. Ei pysty keskustelemaan. Syyttelee vain toisia, vaikka itsessä on se vika. Ylentää itseään, alentaa toisia. Ei koskaan kadu sanomisia, vaikka on väärässä. Ei ole tunteita. Ei itke. Ei välitä toisten tunteista. Antaa tulla rumaa tekstia päin kasvoja, ei edes häpeä toisten ihmisten edessä toimintaansa. Toisaalla voi olla niin ihanaa ihmisille, kun heille pitää niin toimia. Toisille taas tulee puukkoa selkään."
Tuo kaikki tähän astinen on äitini. Kun on elämänsä ensimmäiset 20 vuotta ihmetellyt mikä minussa on vikana kun en kelpaa, menee vähintään toiset 20 vuotta sen mieltämiseen, ettei minussa itsessäni välttämättä mitään. Mutta kun oma tyttäreni joutui "rakkaan" mummonsa agressioiden ja hylkäämisten kohteeksi, sanouduin irti koko suhteesta. Minä itse ehkä juoksen terapiassa loppuikäni, mutta tytärtäni et tuhoa. Seurauksena oli, että äitini uhriutui kun muut olivat hänelle pahoja (eivät enää hampaat irvessä käyneet hänen luonaan yleisönä kuuntelemassa loputtomia monologeja, hymistelemässä ja ihastelemassa hänen kulloisia tekemisiään ja mielistelemässä ja liehittelemässä selkäänpuukotusten pelossa) ja valjasti nuorimman sisareni maksetuksi vasallikseen. Nyt he ovat hyveellisiä ja minä ja tyttäreni olemme niitä pahoja (jotka eivät "huolehdi" äidistä, kun hän on tullut vanhaksi). Voi voi.
Mietin, miten paradoksaalista on se, että tiedostan oman tarpeeni rakkaudelle ja läheisyydelle niin sen sijaan, että minä olisin edelleen narsistimagneetti, nyt en enää siedä narsisteja elämässäni, koska heiltä ei saa aitoa rakkautta tai läheisyyttä, hoivaa tai tukea. Aiemmin harhauduin tyytymään murusiin ja silmänkääntötemppuihin ja syytin itseäni yhteisistä ongelmista.
Narsisti: Minä olin lomalla paikassa X
Minä: Kiinnostavaa, minäkin olen käynyt siellä..
Narsisti: No ei se ollut vielä mitään, mutta minä olen ollut myös siellä ja tuolla...
Minä: mielestäni se paikka taas oli aika ankea..
Narsisti: mitä sinä siitä tiedät. Mutta olin minä myös siellä, täällä ja tuolla...
Minä: Kävin myös kerran eräässä kiinnostavassa paikassa X
Narsisti: paikka Y, jossa minä kävin oli kyllä paljon upeampi...
Narsisti ei ole kiinnostunut muiden asioista ja haluaa aina laittaa paremmaksi. Erityisen tärkeää narsistille on olla aina "oikeassa", voittaa väittelyt/keskustelut, saada ihailua osakseen, vähätellä muiden saavutuksia/kokemuksia.
Selviytyjät Suomessa oli live-esimerkki narsistitoiminnasta
Vierailija kirjoitti:
Narsismi ei periydy geeneissä, mutta lapsuus narsistivanhemman kanssa altistaa narsismille joko niin, että lapsesta itsestä kasvaa narsistinen tai sitten yliempaattinen, joka löytää itsensä suhteesta narsistin kanssa.
Narsistiset piirteet tuppaavat myös korostumaan iän myötä, kovissa stressitilanteissa tai vastaavasti kun tulee menestystä.
Ja haluaisin korjata nyt yhden asian, ja se on tämä narsistien läheisten leimaaminen tossukoiksi ja kynnysmatoiksi. Narsisteille pinnalliset asiat kuten ulkonäkö, status ja äly ovat yleensä tärkeitä asioita. He haluavat kumppaneikseen ihmisen, joka asettaa heidät ulospäin hyvään valoon. Kumppaneiksi valikoituu herkästi ne kauneimmat, kilteimmät ja menestyvimmät, ei suinkaan kynnysmatot. Se on kuitenkin vuosien manipulaation ja rikkinäisen kiintymyssuhteen tulos, jossa siitä kumppanista tulee juurikin se mauton ja hajuton kynnysmatto. Voit olla malli ja lääkäri, ja silti löytää itsesi narsistisesta suhteesta - tai juuri siksi. Usein kyllä taustalta löytyy myös muita narsistisia suhteita ja lapsuudenperhettä. On ison työn takana tunnistaa tilanne ja muuttaa tuota mallia.
Narsismi syntyy aina lapsuuden kaltoinkohteluista, ja on sidoksissa lapsen symbioottiseen vaiheeseen äidin kanssa. Jos lapsen tunteisiin ei vastata eikä niitä tunnisteta, lapsella ei ole tervettä kasvualustaa eikä samaistumiskohteita. Lasta ei kohdata persoonana. - Tämä on se alku, josta kaikki versoo.

Miksi vain äidin kanssa ? Isälläkin on merkittävä rooli lapsen psyykeen kehityksessä tai kenellä tahansa samaan perheeseen kuuluvalla. Vanhemmat nyt eniten ovat ratkaisevassa asemassa.

Olen eri. Isäni on narsisti, minä en ole (minä olen se yliempaattinen kiltti ihminen). Isän äiti on narsisti. Ehkä lasta suojelee isän narsismilta se, että se saa hoivaa ja empatiaa äidiltään. Siis olen ollut ihan hajalla, mutta narsistia minusta ei tullut.
tärkeä keskustelu,narsismilla kun on uhrinsa.Me herkät,ystävälliset ihmiset..hyvän tahtoiset.Luulen että tunnen monia narsisteja,nyt vasta ymmärrän.Pysyn erossa heistä,en tuppaa samaan aikaan mihkään.Enkä käy kylässä saati soita.Minun mielenterveydestä kyse,teen oikein kuka jaksaa.Pitää osata elää omaa elämää,se narsisti kun ei osaa,siihen kun lisätään psykopaatti narsismi tai muu rinnakkainen,arvatkaa..Korona tilanne onneksi loitontanut kaikkea.Ei ihmisen tarvitse muiden takia kärsiä.Siihen kun pääsee omilleen menee aikaa,jotkut joutuvat käymään terapioissakin.Ei ole leikin asia,narsisti keksii asioita kun ei ole uhreja..olettaa.jne.Vahvana olla pitää..
Vierailija kirjoitti:
Narsisti: Minä olin lomalla paikassa X
Minä: Kiinnostavaa, minäkin olen käynyt siellä..
Narsisti: No ei se ollut vielä mitään, mutta minä olen ollut myös siellä ja tuolla...
Minä: mielestäni se paikka taas oli aika ankea..
Narsisti: mitä sinä siitä tiedät. Mutta olin minä myös siellä, täällä ja tuolla...
Minä: Kävin myös kerran eräässä kiinnostavassa paikassa X
Narsisti: paikka Y, jossa minä kävin oli kyllä paljon upeampi...
Narsisti ei ole kiinnostunut muiden asioista ja haluaa aina laittaa paremmaksi. Erityisen tärkeää narsistille on olla aina "oikeassa", voittaa väittelyt/keskustelut, saada ihailua osakseen, vähätellä muiden saavutuksia/kokemuksia.
Juuri näin. Narsisti ei ihan oikeasti kuuntele eikä ole lainkaan kiinnostunut toisesta ihmisestä, tämän mielipiteistä, tunteista jne. Keskustelu voi olla juuri tuollaista täysin toisen ohi puhumista. Sinun aiheesi ja kommenttisi ovat ihan typeriä ja turhia, vain hän ja hänen tarinansa on kaiken keskiössä.
Tai sen verran toisinaan kuuntelee, kun kysyy nopean täsmäkysymyksen, ja yrittää sillä kartoittaa, millä saisi loukattua tätä toista - hänen analyysinsä mukaan, mikä on tämän toisen "heikkous" (joka ei siis oikeasti ole heikkous, mutta narskun mielestä on).
Narsku puhuu paljon kilpailuasetelmista, arvottamisesta, ihmisten saavutuksista ja suorituksista. Ja kuvaa itsensä voittajana. Maalaa tulevaisuuden utopistista kuvaa, jossa hän on kaikkien ylistämä sankari. Nämä ovat välillä todella huvittavia, epärealistisia ja lapsellisia haavekuvia.
Kun jotakuta toista kehutaan työpaikalla tai muualla, hän tuhahtelee väheksyvään ja halveksuvaan sävyyn ja ryntää vihaisena ja loukkaantuneena pois huoneesta. Miten joku voi kehua ketään muuta kuin häntä! Kaikki muuthan ovat tylsiä ja typeriä maan matosia.
Minä olen narsisti ja vaimoni myös. Tullaan keskenään toimeen mutta ei juurikaan muiden ihmisten kanssa. Narsistin ainoa järkevä vaihtoehto on pariutua toisen narsistin kanssa. Silloin ei tule satutettua toista. Narsisti ei halua satuttaa mutta se menee siihen jos kumppani on luonteeltaan heikompi. Narsismi on sairaus. Narsisti ei voi itselleen mitään. Sen takia harmittaa miten paljon narsisteja haukutaan. Ja exiä haukutaan erittäin yleisesti narsistiksi vailla mitään totuutta. Narsistista saa parhaimman kumppanin kuhan on narsisti itse.
Voisin kyllä heittää ilmoille myös sellaisen epäilyksen, ettei jokainen narsisti siedä reviirillään toista narsistia eikä myöskään toinen narsisti pysty tarjoamaan narsistille narsistista lähdettä, koska on niin itsekäs itsekin.
Kyllä narsisti-isä siirtää narsismin kierrettä eteenpäin lapsilleen, teki äiti mitä tahansa. Tämä äitien loputon syyllistäminen on narsististen suhteiden naisille tuplasyyllistämistä: ensin syyllistetään siitä, että on parisuhteessa narsistin kanssa. Sitten siitä, että omasta lapsesta voi kasvaa narsistinen.
Muistakaa, että narsismiin kuuluu lähes aina vallankäyttöä ja väkivaltaa. Ei välttämättä fyysistä, mutta taloudellista, psykologista, henkistä, seksuaalista, verbaalista. Lapset altistuvat tälle, vaikkei näkyvää väkivaltaa olisikaan. Vanhemmat eivät ole "tasavahvoja" näissä suhteissa, vaan valta-asetelma on selvä.
Ja miehen kanssa voi mennä kihloihin, mutta samaan asuntoon ei saa muuttaa.
Mies asuu oman äitinsä luona ja anoppi määrää milloin mies saa kihlattuaan tavata.
Meillä anoppi määräsi milloin saadaan tavata, mies oli 20 - vuotta, ei saatu joka viikonloppu nähdä.