Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ollut tosi mielenkiintoista lukea, että se "kipinä" ja sähköinen tunnelma ihastumisvaiheessa voikin itse asiassa olla intuitio varoittamassa "vaarasta", kahden tunnelukon kohtaaminen eli meidän tapauksessa uusi narsistinen suhde. Pitäisikin tavoitella jotain muuta, tasaisempaa.
Pidän tätä täysin mahdollisena ja jopa pelkään, että jos ja kun ihastun johonkin uuteen, syynä on juuri se, että alitajuntani tunnistaa taas uuden alistajan.
Omalta kohdaltani täytyy kuitenkin sanoa, että narsistinen kumppanini muodostaa poikkeuksen parisuhde- ja ihastumishistoriassani: en nimittäin ollut häneen millään tavalla ihastunut eikä välillämme ollut minkäänlaista vetovoimaa, vaan koko suhde lähti siitä että hänen kanssaan oli helppo jutella ja ajan myötä tietysti kiinnyin häneen. Eli kipinän puute ja tasainen, keskusteluyhteyteen perustuva suhteen alku ei takaa vielä yhtään mitään.
Anteeks kyselen mutta sanoit että hänen kanssa oli helppo jutella niin siis tuntuiko sinusta alkuun että hänen seurassa pystyit olemaan oma itsesi?
Kun, nimittäin, se on mun listalla yhtenä red fläginä että jos en tunne että voin olla oma itseni ni sit mun pitää muistaa juosta pois ja :'( Nyt jos tapaankin sellasen narsun jonka kanssa on helppo olla oma itteni ni en tunnista sitä:(((((((( äääh, nyt kävin miettii että olikohan mun myös silloin alkuun helppo jutella sen kanssa ja olla... en muista:( Lopulta ainaki tuntu etten ole enkä saa olla minä
Ikävä kyllä tuntui tosiaan siltä, että pystyin juttelemaan luontevasti kaikesta ja olemaan oma itseni, mutta tämä asia selittyy sillä, että lapsuudenkodissani oli hyvin sairas perhedynamiikka, mitä en tietenkään vielä tuolloin 18-vuotiaana hahmottanut. Eli narsistin seura tuntui "tutulta ja turvalliselta".
Näin jälkeenpäin olen kuitenkin tajunnut, että alitajuntani ymmärsi tilannetta minua paremmin, sillä kun poikaystävä lähti pois tai oli tulossa hakemaan minua, huomasin aina toivovani salaa, että hän ei enää tulisikaan, mutta sätin sitten itseäni näistä ajatuksista, kun yhdessä oli niin helppoa olla.
Narsistin uhrina on tietysti yliherkkä tulkitsemaan toisen käytöstä, joten voi olla väärin neuvoa sinua, että kannattaa kuulostella omaa oloasi uuden ihmisen tapaamisen jälkeen. Normaalitilanteessa tämä pätee kyllä, sillä jos huomaa että jonkun tapaamisesta on jäänyt omituisella tavalla ristiriitainen olo, vaikka tilanne olisi sujunut pintapuolisesti kuinka kivasti tahansa, se on usein hälytysmerkki. Mutta traumatisoitunut ihminen voi olla liiankin herkillä bongailemaan hälytysmerkkejä taustansa takia.
Yksi red flag on tietysti kaikenlainen vähättely ja alentaminen, ja se voi alkaa hyvinkin varhain, mutta yleensä niin vaivihkaa ja varkain, että sitä ei tajua. Narsisti myös verhoaa sen usein huumoriin. Muistan itse ihan alkuajoilta, kuinka teimme yhdessä psykologian kirjassa olleen tehtävän tämän silloisen poikaystävän kanssa, ja hän valitsi aina kahdesta adjektiivisesta sen negatiivisemman kuvaamaan minua.
Se tietysti oudoksutti, etenkin kun kaksi parasta ystävääni oli juuri laatinut minusta koulussa täysin päinvastaisen arvion, mutta panin tämän sen piikkiin, että olimme tunteneet poikaystävän kanssa vasta kuukauden. Siis olimme tunteneet vasta kuukauden ja jo siinä vaiheessa hän lyttäsi minua sillä tavalla ja halusi nähdä minut negatiivisessa valossa! Nyt aikuisena, kaiken kokemani jälkeen osaisin toivottavasti pitää tätä hälytysmerkkinä. Silloin sekin oli minulle sitä kotoa "tuttua ja turvallista", sillä olin saanut kuulla samaa aina vanhemmiltani, jotka halusivat nähdä minut aina negatiivisessa valossa, ja pitkään uskoin itsekin heidän väitteisiinsä siitä, millainen muka olin.
Nyt exällä on ollut uusi lähdöstäni asti, mahtoiko olla jo valmiiksi katsottuna, kun löytyi niin nopeasti. Yhteisen lapsen puheista on käynyt ilmi, että uuden kumppanin lyttääminen ja alentaminen on hyvää vauhtia meneillään, mutta nainen ei ilmeisesti vielä tajua sitä itse, vaan suhtautuu siihen huumorina. Ensimmäiset merkit tästä kuuluivat omiin korviini vajaan puolen vuoden jälkeen, kun kolmevuotias lapsi kuvaili isän uutta kumppania "kömpelöksi" eräässä tilanteessa, ja oli selvää, että se ei ollut lapsen oma luonnehdinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi kiva, ettei syyllistettäisi ketään siitä, että on ollut tekemisissä narsistin kanssa. Niistä suhteista on jäänyt jokaiselle ikäviä muistoja, sellaisia, joita ilman on saanut olla muissa suhteissa.
Vielä kun on saattanut syntyä jäseneksi narsistiperheeseen. Mindfuckin pyhään ytimeen.
Siinä onkin urakkaa selviytyä tolkun ihmiseksi jos oikein kurjat kortit osuu. Aika monesta näistä sitten tulee joko narskuja, epävakaita tai muuten vaan epäsosiaalisia. Narsistin uskonto on viha, halveksinta, kateus ja epäluulo. Kumma jos tuo kombo ei myrkytä mieltä syvältä.Mindfuck, mielenraiskaus.
Siitä on kyse. Mutta toinen asia:
Olen kokenut hyväksikäyttöä lapsena ja kun perehdyin aiheeseen, sanotaan että tekijöillä on vastaavia kokemuksia. Kuitenkaan suurin osa vertaisista EI hyväksikäytä omia lapsiaan. On mahdollista selvitä hirviöistä muuttumatta niiden kaltaisiksi. Mikään kokemamme vääryys ei oikeuta jatkamaan pahantekoa, ja mikään ei ole niin turhaa kuin puolustella narsistin vääriä tekoja vaikealla lapsuudella. He valitsevat tahallaan tehdä pahaa.
No jaa, toisaalta he eivät ehkä osaa valita toisin. En usko, että he niinkään päättävät olla narsisteja sen enempää kuin ei-narsistin lapsi päättää olla terve. Rikkinäisyys siirtyy sukupolvelta toiselle. Ainoa tapa suojautua narsistilta on kyllä katkaista kaikki siteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Lisään vielä että äitini äiti on narsisti ja äidistäni en ole varma olisiko hän marttyyri piilonarsisti. Olen itse vallan temoeramenttinen ja olin koko lapsuuden ja nuoruuden täynnä epämääräistä ahdistusta joka nuorena sitten karkasi täysin hallinnasta ja elin kuin olisin jatkuvasti taistellut jotain tuntematonta vastaan. Olen aina tuntenut syyllisyyttä ja rakastan äitiäni mutta se sama vihan tunne iskee vieläkin ajoittain vaikka yritän taistella sitä vastaan etten loukkaisi äitiäni. Enkä todella tiedä mistä tämä johtuu. Olen miettinyt olenki itse narsisti mutta kun olen kuitenkin yliempaattinen niin se kai vähän poissulkee. Narsistit kyllä hakeutuvat aina seuraani ja se on tehnyt minusta ihmisiä välttelevän erakon. Kai tässä täytyy taas johonkin terapiaan hakeutua. Yleinsä ne vaan tyssäävät johonkin kun tuntuu etteivät edes ammattilaiset tiedä mikä minua vaivaa.
Kaikko vinkit ja näkemykset enemmän kuin tervetulleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Ajattelin temperamenttia muuttumattomana biologisena asiana, joka määräytyy geeneistä, en siis temperamenttia sillä lailla kun siitä yleensä puhutaan, äkkipikaisuutena. Mutulla kyllä tuon sanoin, tuntuisi loogiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Lisään vielä että äitini äiti on narsisti ja äidistäni en ole varma olisiko hän marttyyri piilonarsisti. Olen itse vallan temoeramenttinen ja olin koko lapsuuden ja nuoruuden täynnä epämääräistä ahdistusta joka nuorena sitten karkasi täysin hallinnasta ja elin kuin olisin jatkuvasti taistellut jotain tuntematonta vastaan. Olen aina tuntenut syyllisyyttä ja rakastan äitiäni mutta se sama vihan tunne iskee vieläkin ajoittain vaikka yritän taistella sitä vastaan etten loukkaisi äitiäni. Enkä todella tiedä mistä tämä johtuu. Olen miettinyt olenki itse narsisti mutta kun olen kuitenkin yliempaattinen niin se kai vähän poissulkee. Narsistit kyllä hakeutuvat aina seuraani ja se on tehnyt minusta ihmisiä välttelevän erakon. Kai tässä täytyy taas johonkin terapiaan hakeutua. Yleinsä ne vaan tyssäävät johonkin kun tuntuu etteivät edes ammattilaiset tiedä mikä minua vaivaa.
Kaikko vinkit ja näkemykset enemmän kuin tervetulleita.
Vertaistuki voisi olla hyväksi. On olemassa myös alkoholistien aikuisten lasten toveriseura, jossa on muitakin traumaattisen lapsuuden eläneitä henkilöitä, kuin pullon varjossa eläneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Ajattelin temperamenttia muuttumattomana biologisena asiana, joka määräytyy geeneistä, en siis temperamenttia sillä lailla kun siitä yleensä puhutaan, äkkipikaisuutena. Mutulla kyllä tuon sanoin, tuntuisi loogiselta.
Aivan kyllä juu, en ymmärtänyt heti. Varmasti loogista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen kysymys; onko teidän tuntemillanne narsisteilla ns."dokumentti papereita tai kansioita"?
Kolmella tuntemallani narsulla on kaapeissaan tämmöisiä salamyhkäisiä paperikasoja joihin ei saa koskaan katsoa ja ne ovat heille jonkinlainen pakkomielle.
En tiedä paljoa mitä noissa papereissa sitten on paitsi yhdellä henkilöllä on oikeustaisteluista kaikenlaista lippua ja lappua. Tämän henkilön pääasiallinen elinkeino kun tuntuu olevan kaikkien haastaminen oikeiteen ja taisteluja käydään maailman tappiin asti.
Kiinnostaa tietää onko tämä salaperäisten dokumentti tiedostojen keräily yleistäkin?
Niin ja tosiaan nämä dokumentit otetaan välillä puheeksi ja annetaan vaikutelma että niissä on jotakin elämää suurempaa,varmaankin kokevat näin olevan tärkeitä tms.
Toki siellä voi olla jotain salattavaa, mutta tyhjäkin kaappi voi myös symboloida sille itselleen jotain omaa, kun muu on niin epävakaata. Siellä voi myös olla exiltä pöllittyjä "sotasaaliita" tai muuta mitä hänen heikko egonsa tarvii.
Mun eksä ainakin halusi olla jotenkin "salainen".
Ihmeellistä, kuinka näillä on samat maneerit ! Exäni oli rikas ja täytti kaikki omistamansa kämpät ihmeellisellä paperitavaralla, jota ei saanut hävittää ja jonka sisällöstä kukaan ei tiennyt mitään, vähiten hän itse. Ja juurikin kaikki oli aina lukkojen takana, tietokone salasanan takana ja kännykälle ei ulkopuolinen päässyt. Itse luki sitten päiväkirjani ja suuttui siitä kauheasti. Ei korvaansa rovauttanut ininälleni laittomuudesta. Itsellä meni maku koko päiväkirjan pitoon lopullisesti, kun en enää luottanut siihen, ettei tämä saa sitä käsiinsä. Vaikuttaa vieläkin, hyi !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Lisään vielä että äitini äiti on narsisti ja äidistäni en ole varma olisiko hän marttyyri piilonarsisti. Olen itse vallan temoeramenttinen ja olin koko lapsuuden ja nuoruuden täynnä epämääräistä ahdistusta joka nuorena sitten karkasi täysin hallinnasta ja elin kuin olisin jatkuvasti taistellut jotain tuntematonta vastaan. Olen aina tuntenut syyllisyyttä ja rakastan äitiäni mutta se sama vihan tunne iskee vieläkin ajoittain vaikka yritän taistella sitä vastaan etten loukkaisi äitiäni. Enkä todella tiedä mistä tämä johtuu. Olen miettinyt olenki itse narsisti mutta kun olen kuitenkin yliempaattinen niin se kai vähän poissulkee. Narsistit kyllä hakeutuvat aina seuraani ja se on tehnyt minusta ihmisiä välttelevän erakon. Kai tässä täytyy taas johonkin terapiaan hakeutua. Yleinsä ne vaan tyssäävät johonkin kun tuntuu etteivät edes ammattilaiset tiedä mikä minua vaivaa.
Kaikko vinkit ja näkemykset enemmän kuin tervetulleita.
Kuulostaa tutulta. Kun tunnet empatiaa, tapahtuuko se erityiseti tietyntyyppisiä empatiankohteita kohtaan? En yllättyisi, vaikka äitisi olisi piilonarsisti. Onko hän rajaton, eli ei tunnista sinua itsestään erillisenä ihmisenä, vaan näkee sinut omana jatkeenasi: sinun saavutuksesi ovat hänen saavutuksiaan, sinun epäonnistumisesi hänen epäonnistumisiaan. Itselläni on samankaltaisia tuntemuksia kuin sinulla äidistäni, mutta perusluoneeni takia olen enemmän vetäytynyt kuin ottanut riskejä. Ihan normaalia tuntea sekä vihaa että rakkautta narsistia kohtaan. Narsistille kuitenkin hän itse on aina ensimmäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on juuri se syy, miksi näihin suhteisiin jäädään. Ehkä se on masennusta, ehkä se on työstressiä, ehkä sen on vaikea sopeutua isyyteen, ehkä sen testosteronitasot on tippuneet, ehkä sitä ja tätä. Ja kuka voisi rikkoa perheen vain sen takia, että toisella on ehkä masennusta?
Jouduin hetken miettimään oikeasti, olenko kirjoittanut tämän viestin. Selittelin tilannetta itselleni pitkään juuri näillä samoilla epäilyillä, ja kun se muuttui koko ajan hullummaksi ja sairaammaksi, mieleen tuli jo epäilyjä alkavasta muistisairaudesta tai jopa skitsofreniasta. Vasta pakoon päästyäni aloin pikkuhiljaa tajuta, mistä tässä on oikeasti kyse.
Minä mietin myös eturauhassyöpää, aivokasvainta, autismia, epilepsiaa, mitä vielä. Luin loputtomasti erilaisia parisuhdekirjoja, opiskelin tunnelukkoja ja opettelin tunnistamaan omaa ja hänen "rakkaudenkieltään". Mutta ihan sama kuinka paljon luin, yritin ymmärtää ja keskustella, mikään ei muuttunut. Oli kuin vastassa oli aina näkymätön seinä, josta kaikki kimposi takaisin.
Hänellä oli myös yksi lääketieteellisesti todettu fyysinen dg (tyyliin astma), jonka takia osa harrastuksista olivat pois laskuista ja se rajoitti myös minun elämääni. Onkin ollut todella kummallista seurata vierestä, kuinka hänen uudessa suhteessaan tämä ei olekaan enää ongelma. Tämä on yksi monista pienistä kummallisuuksista, jotka oli meidän suhteemme aikana kiellettyjä ja mahdottomia, mutta nyt uudessa suhteessa ne eivät ole esteenä.
Narsismin käyttäytymiskaavat ovat sitten osaltaan osuneet 99,9% ja selittäneet niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Siis jos on temperamenttia niin narsun lapsesta tulee herkemmin narsu vai niin päin että jos on temperamenttia niin on vahvuutta taistella irti narsu vanhemman otteessa? Kumminpäin tarkoitat ja onko tämä oma mielipide vai ihan tutkittua että temperamentti vaikuttaa? Mielenkiintoista koska en ole itse asiasta lukenut
Lisään vielä että äitini äiti on narsisti ja äidistäni en ole varma olisiko hän marttyyri piilonarsisti. Olen itse vallan temoeramenttinen ja olin koko lapsuuden ja nuoruuden täynnä epämääräistä ahdistusta joka nuorena sitten karkasi täysin hallinnasta ja elin kuin olisin jatkuvasti taistellut jotain tuntematonta vastaan. Olen aina tuntenut syyllisyyttä ja rakastan äitiäni mutta se sama vihan tunne iskee vieläkin ajoittain vaikka yritän taistella sitä vastaan etten loukkaisi äitiäni. Enkä todella tiedä mistä tämä johtuu. Olen miettinyt olenki itse narsisti mutta kun olen kuitenkin yliempaattinen niin se kai vähän poissulkee. Narsistit kyllä hakeutuvat aina seuraani ja se on tehnyt minusta ihmisiä välttelevän erakon. Kai tässä täytyy taas johonkin terapiaan hakeutua. Yleinsä ne vaan tyssäävät johonkin kun tuntuu etteivät edes ammattilaiset tiedä mikä minua vaivaa.
Kaikko vinkit ja näkemykset enemmän kuin tervetulleita.
MItäs jos pengot youtubea ja nettiä ja katsot, mikä kolahtaa kohdalle. Tämä voi toimia terapiaa paremmin, koska et ole riippuvainen yhdestä terapeutista ja hänen näkökulmistaan. Tosin se vaatii aikaa, motivaatiota ja itsereflektiokykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on juuri se syy, miksi näihin suhteisiin jäädään. Ehkä se on masennusta, ehkä se on työstressiä, ehkä sen on vaikea sopeutua isyyteen, ehkä sen testosteronitasot on tippuneet, ehkä sitä ja tätä. Ja kuka voisi rikkoa perheen vain sen takia, että toisella on ehkä masennusta?
Jouduin hetken miettimään oikeasti, olenko kirjoittanut tämän viestin. Selittelin tilannetta itselleni pitkään juuri näillä samoilla epäilyillä, ja kun se muuttui koko ajan hullummaksi ja sairaammaksi, mieleen tuli jo epäilyjä alkavasta muistisairaudesta tai jopa skitsofreniasta. Vasta pakoon päästyäni aloin pikkuhiljaa tajuta, mistä tässä on oikeasti kyse.
Minä mietin myös eturauhassyöpää, aivokasvainta, autismia, epilepsiaa, mitä vielä. Luin loputtomasti erilaisia parisuhdekirjoja, opiskelin tunnelukkoja ja opettelin tunnistamaan omaa ja hänen "rakkaudenkieltään". Mutta ihan sama kuinka paljon luin, yritin ymmärtää ja keskustella, mikään ei muuttunut. Oli kuin vastassa oli aina näkymätön seinä, josta kaikki kimposi takaisin.
Hänellä oli myös yksi lääketieteellisesti todettu fyysinen dg (tyyliin astma), jonka takia osa harrastuksista olivat pois laskuista ja se rajoitti myös minun elämääni. Onkin ollut todella kummallista seurata vierestä, kuinka hänen uudessa suhteessaan tämä ei olekaan enää ongelma. Tämä on yksi monista pienistä kummallisuuksista, jotka oli meidän suhteemme aikana kiellettyjä ja mahdottomia, mutta nyt uudessa suhteessa ne eivät ole esteenä.
Narsismin käyttäytymiskaavat ovat sitten osaltaan osuneet 99,9% ja selittäneet niin paljon.
Mulla sama. Tutkin tunnelukkoja, parisuhteen aiheuttamaa traumojen pinnallenousua, x tavalla traumatisoituineiden ihmisten oireita, rakkauden kieltä, tunneköyhyyttä, hyvää kommunikaatiota parisuhteessa jne jne.
Narsismiaiheiset videot ja tekstit osuivat kohdalleen ja piirsivät viimein selkeän kuvan, sekä veivät toivon asioiden muuttumisesta paremmaksi.
Astmasta, narsisti-isäni on käyttänyt sitä hyväkseen hänelle toimivalla tavalla. Astma ei ole estänyt hänen tupakointiaan (jopa sisätiloissa), mutta mun kani piti lopettaa. Pari kuukautta myöhemmin hän halusi meille kuitenkin kissan. Äiti ei suostunut. Hän myös hiihti pakkasilla, kun itseä sattui huvittamaan.
Olisivatko ne harrastukset olleet sinulle tärkeitä eli halusi iskeä juuri niihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoo asiat tavalla, jotka on loukkaavia. Esim avoliitossa syntyneistä lapsista puhuu vain äpärinä jne. Ja "ei tarkoita pahaa" jne. Sanoo asiat rumasti vain ihmiselle, jota haluaa loukata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on juuri se syy, miksi näihin suhteisiin jäädään. Ehkä se on masennusta, ehkä se on työstressiä, ehkä sen on vaikea sopeutua isyyteen, ehkä sen testosteronitasot on tippuneet, ehkä sitä ja tätä. Ja kuka voisi rikkoa perheen vain sen takia, että toisella on ehkä masennusta?
Jouduin hetken miettimään oikeasti, olenko kirjoittanut tämän viestin. Selittelin tilannetta itselleni pitkään juuri näillä samoilla epäilyillä, ja kun se muuttui koko ajan hullummaksi ja sairaammaksi, mieleen tuli jo epäilyjä alkavasta muistisairaudesta tai jopa skitsofreniasta. Vasta pakoon päästyäni aloin pikkuhiljaa tajuta, mistä tässä on oikeasti kyse.
Minä mietin myös eturauhassyöpää, aivokasvainta, autismia, epilepsiaa, mitä vielä. Luin loputtomasti erilaisia parisuhdekirjoja, opiskelin tunnelukkoja ja opettelin tunnistamaan omaa ja hänen "rakkaudenkieltään". Mutta ihan sama kuinka paljon luin, yritin ymmärtää ja keskustella, mikään ei muuttunut. Oli kuin vastassa oli aina näkymätön seinä, josta kaikki kimposi takaisin.
Hänellä oli myös yksi lääketieteellisesti todettu fyysinen dg (tyyliin astma), jonka takia osa harrastuksista olivat pois laskuista ja se rajoitti myös minun elämääni. Onkin ollut todella kummallista seurata vierestä, kuinka hänen uudessa suhteessaan tämä ei olekaan enää ongelma. Tämä on yksi monista pienistä kummallisuuksista, jotka oli meidän suhteemme aikana kiellettyjä ja mahdottomia, mutta nyt uudessa suhteessa ne eivät ole esteenä.
Narsismin käyttäytymiskaavat ovat sitten osaltaan osuneet 99,9% ja selittäneet niin paljon.
Mulla sama. Tutkin tunnelukkoja, parisuhteen aiheuttamaa traumojen pinnallenousua, x tavalla traumatisoituineiden ihmisten oireita, rakkauden kieltä, tunneköyhyyttä, hyvää kommunikaatiota parisuhteessa jne jne.
Narsismiaiheiset videot ja tekstit osuivat kohdalleen ja piirsivät viimein selkeän kuvan, sekä veivät toivon asioiden muuttumisesta paremmaksi.
Astmasta, narsisti-isäni on käyttänyt sitä hyväkseen hänelle toimivalla tavalla. Astma ei ole estänyt hänen tupakointiaan (jopa sisätiloissa), mutta mun kani piti lopettaa. Pari kuukautta myöhemmin hän halusi meille kuitenkin kissan. Äiti ei suostunut. Hän myös hiihti pakkasilla, kun itseä sattui huvittamaan.
Olisivatko ne harrastukset olleet sinulle tärkeitä eli halusi iskeä juuri niihin?
Miten osuikin, liittyi juurikin lemmikkeihin. Olen aina ollut eläinrakas, laittoi minut suhteen alussa valitsemaan hänen ja lemmikkihaaveen väliltä. Lapsetkaan eivät saaneet omaa lemmikkiä. Kun vierailimme perheeni luona, jossa lemmikkejä, alkoi aina kauhea uhriutuminen, lääkkeiden otto ja oli kiire pois ennen kuin oireet alkavat. Karvaiset vaatteet piti pestä, kylään tai autoon ei saanut ottaa lemmikkejä.
Nyt uuden naisystävän lemmikki on tervetullut ja saa olla yötäkin. Lasten lemmikit (jotka hankin meille eron jälkeen) eivät saa kyläillä. Tällainen selektiivinen taudinkuva. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on juuri se syy, miksi näihin suhteisiin jäädään. Ehkä se on masennusta, ehkä se on työstressiä, ehkä sen on vaikea sopeutua isyyteen, ehkä sen testosteronitasot on tippuneet, ehkä sitä ja tätä. Ja kuka voisi rikkoa perheen vain sen takia, että toisella on ehkä masennusta?
Jouduin hetken miettimään oikeasti, olenko kirjoittanut tämän viestin. Selittelin tilannetta itselleni pitkään juuri näillä samoilla epäilyillä, ja kun se muuttui koko ajan hullummaksi ja sairaammaksi, mieleen tuli jo epäilyjä alkavasta muistisairaudesta tai jopa skitsofreniasta. Vasta pakoon päästyäni aloin pikkuhiljaa tajuta, mistä tässä on oikeasti kyse.
Minä mietin myös eturauhassyöpää, aivokasvainta, autismia, epilepsiaa, mitä vielä. Luin loputtomasti erilaisia parisuhdekirjoja, opiskelin tunnelukkoja ja opettelin tunnistamaan omaa ja hänen "rakkaudenkieltään". Mutta ihan sama kuinka paljon luin, yritin ymmärtää ja keskustella, mikään ei muuttunut. Oli kuin vastassa oli aina näkymätön seinä, josta kaikki kimposi takaisin.
Hänellä oli myös yksi lääketieteellisesti todettu fyysinen dg (tyyliin astma), jonka takia osa harrastuksista olivat pois laskuista ja se rajoitti myös minun elämääni. Onkin ollut todella kummallista seurata vierestä, kuinka hänen uudessa suhteessaan tämä ei olekaan enää ongelma. Tämä on yksi monista pienistä kummallisuuksista, jotka oli meidän suhteemme aikana kiellettyjä ja mahdottomia, mutta nyt uudessa suhteessa ne eivät ole esteenä.
Narsismin käyttäytymiskaavat ovat sitten osaltaan osuneet 99,9% ja selittäneet niin paljon.
Mulla sama. Tutkin tunnelukkoja, parisuhteen aiheuttamaa traumojen pinnallenousua, x tavalla traumatisoituineiden ihmisten oireita, rakkauden kieltä, tunneköyhyyttä, hyvää kommunikaatiota parisuhteessa jne jne.
Narsismiaiheiset videot ja tekstit osuivat kohdalleen ja piirsivät viimein selkeän kuvan, sekä veivät toivon asioiden muuttumisesta paremmaksi.
Astmasta, narsisti-isäni on käyttänyt sitä hyväkseen hänelle toimivalla tavalla. Astma ei ole estänyt hänen tupakointiaan (jopa sisätiloissa), mutta mun kani piti lopettaa. Pari kuukautta myöhemmin hän halusi meille kuitenkin kissan. Äiti ei suostunut. Hän myös hiihti pakkasilla, kun itseä sattui huvittamaan.
Olisivatko ne harrastukset olleet sinulle tärkeitä eli halusi iskeä juuri niihin?
Miten osuikin, liittyi juurikin lemmikkeihin. Olen aina ollut eläinrakas, laittoi minut suhteen alussa valitsemaan hänen ja lemmikkihaaveen väliltä. Lapsetkaan eivät saaneet omaa lemmikkiä. Kun vierailimme perheeni luona, jossa lemmikkejä, alkoi aina kauhea uhriutuminen, lääkkeiden otto ja oli kiire pois ennen kuin oireet alkavat. Karvaiset vaatteet piti pestä, kylään tai autoon ei saanut ottaa lemmikkejä.
Nyt uuden naisystävän lemmikki on tervetullut ja saa olla yötäkin. Lasten lemmikit (jotka hankin meille eron jälkeen) eivät saa kyläillä. Tällainen selektiivinen taudinkuva. ;)
No, se m**apää on nyt sitten uuden naisen riesana ja teidän lemmikit voi varmaan olla sun luona, eivät ainakaan saa mitään asiatonta käytöstä osakseen eksällä.
Se ei rakasta sitä uutta naista yhtään sen enempää kuin sinuakaan, ei rakasta yhtään ketään, olette esineitä kaikki hänelle. (Tuo on se kohta, mitä normaalin tunne-elämän omaavan ihmisen on todella vaikea käsittää ja sisäistää.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Oma kokemus on hieman toinen, veljeni väänsi sekä isäni että äitini kanssa ja narsistien laki on vahvempi voittaa eli se kuka huutaa äänekkäimmin ja törkeämmin, saa tahtonsa lopulta läpi.
Eli lapsesta voi todella tulla narsistivanhemman jopaväkivaltainen haastaja. Surullinen dynamiikka mutta narskuperheissä kukaan ei rakasta ketään. Ainoastaan (väki)valta ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on juuri se syy, miksi näihin suhteisiin jäädään. Ehkä se on masennusta, ehkä se on työstressiä, ehkä sen on vaikea sopeutua isyyteen, ehkä sen testosteronitasot on tippuneet, ehkä sitä ja tätä. Ja kuka voisi rikkoa perheen vain sen takia, että toisella on ehkä masennusta?
Jouduin hetken miettimään oikeasti, olenko kirjoittanut tämän viestin. Selittelin tilannetta itselleni pitkään juuri näillä samoilla epäilyillä, ja kun se muuttui koko ajan hullummaksi ja sairaammaksi, mieleen tuli jo epäilyjä alkavasta muistisairaudesta tai jopa skitsofreniasta. Vasta pakoon päästyäni aloin pikkuhiljaa tajuta, mistä tässä on oikeasti kyse.
Minä mietin myös eturauhassyöpää, aivokasvainta, autismia, epilepsiaa, mitä vielä. Luin loputtomasti erilaisia parisuhdekirjoja, opiskelin tunnelukkoja ja opettelin tunnistamaan omaa ja hänen "rakkaudenkieltään". Mutta ihan sama kuinka paljon luin, yritin ymmärtää ja keskustella, mikään ei muuttunut. Oli kuin vastassa oli aina näkymätön seinä, josta kaikki kimposi takaisin.
Hänellä oli myös yksi lääketieteellisesti todettu fyysinen dg (tyyliin astma), jonka takia osa harrastuksista olivat pois laskuista ja se rajoitti myös minun elämääni. Onkin ollut todella kummallista seurata vierestä, kuinka hänen uudessa suhteessaan tämä ei olekaan enää ongelma. Tämä on yksi monista pienistä kummallisuuksista, jotka oli meidän suhteemme aikana kiellettyjä ja mahdottomia, mutta nyt uudessa suhteessa ne eivät ole esteenä.
Narsismin käyttäytymiskaavat ovat sitten osaltaan osuneet 99,9% ja selittäneet niin paljon.
Mulla sama. Tutkin tunnelukkoja, parisuhteen aiheuttamaa traumojen pinnallenousua, x tavalla traumatisoituineiden ihmisten oireita, rakkauden kieltä, tunneköyhyyttä, hyvää kommunikaatiota parisuhteessa jne jne.
Narsismiaiheiset videot ja tekstit osuivat kohdalleen ja piirsivät viimein selkeän kuvan, sekä veivät toivon asioiden muuttumisesta paremmaksi.
Astmasta, narsisti-isäni on käyttänyt sitä hyväkseen hänelle toimivalla tavalla. Astma ei ole estänyt hänen tupakointiaan (jopa sisätiloissa), mutta mun kani piti lopettaa. Pari kuukautta myöhemmin hän halusi meille kuitenkin kissan. Äiti ei suostunut. Hän myös hiihti pakkasilla, kun itseä sattui huvittamaan.
Olisivatko ne harrastukset olleet sinulle tärkeitä eli halusi iskeä juuri niihin?
Miten osuikin, liittyi juurikin lemmikkeihin. Olen aina ollut eläinrakas, laittoi minut suhteen alussa valitsemaan hänen ja lemmikkihaaveen väliltä. Lapsetkaan eivät saaneet omaa lemmikkiä. Kun vierailimme perheeni luona, jossa lemmikkejä, alkoi aina kauhea uhriutuminen, lääkkeiden otto ja oli kiire pois ennen kuin oireet alkavat. Karvaiset vaatteet piti pestä, kylään tai autoon ei saanut ottaa lemmikkejä.
Nyt uuden naisystävän lemmikki on tervetullut ja saa olla yötäkin. Lasten lemmikit (jotka hankin meille eron jälkeen) eivät saa kyläillä. Tällainen selektiivinen taudinkuva. ;)
No, se m**apää on nyt sitten uuden naisen riesana ja teidän lemmikit voi varmaan olla sun luona, eivät ainakaan saa mitään asiatonta käytöstä osakseen eksällä.
Se ei rakasta sitä uutta naista yhtään sen enempää kuin sinuakaan, ei rakasta yhtään ketään, olette esineitä kaikki hänelle. (Tuo on se kohta, mitä normaalin tunne-elämän omaavan ihmisen on todella vaikea käsittää ja sisäistää.)
Sepä juuri että kun edes lähimmäisenrakkautta ei narsku koe, kaikesta tulee taistelua vallasta ihmisten välillä. Keinot vaan vaihtelevat ja ovatkin usein hienovaraista lyttäämistä, manipulointia ja kontrollia ilman että uhri edes aikoihin tajuaa mitä tapahtuu.
Tuntuu oikein että narsistia tyydyttää erityisesti uhrin usko hyvään ihmisissä. Mitä herkkupaloja! Näiden voi olla hyvin vaikea uskoa narsistin suunnitelmalliista häijyyttä ja pahuutta todeksi - eli lähtevät hakemaan syytä itsestään.
Tästä dynamiikasta pitäisi saada valistusta jo alakoulussa..no, joita koulukiusataan oppivat kyllä, mutta liian kovalla hinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?
Epäilen tätä mun vanhemmissa
Ap
On muuten periytyvää tuo narskuttelu sitten...
Ja oliko se nyt niin, että kun toisia haukkuu, niin tuntisi itsensä hieman paremmaksi?
Jk. yhtään täydellistä ihmistä en ole vielä täällä maailmassa tavannut.
Mitä rakastavampi ja ymmärtävämpi/ armollisempi ihminen on, sitä kehittyneempi ja valmiimpi**
Usein lapsi toistaa kotona opittuja käyttäytymismalleja, mutta riippuu temperamentista yms. mitä narsistin lapselle tapahtuu. Joskus toistaa narsismia, usein kuitenkin ei, koska narsisti ei kestä toista yhtä itsekeskeistä persoonaa taloudessa. Narsismi saattaa myös hypätä sukupolven yli. Mutta kyllhän ne mallit on yleensä vanhemmilta omaksuttu.
Oma kokemus on hieman toinen, veljeni väänsi sekä isäni että äitini kanssa ja narsistien laki on vahvempi voittaa eli se kuka huutaa äänekkäimmin ja törkeämmin, saa tahtonsa lopulta läpi.
Eli lapsesta voi todella tulla narsistivanhemman jopaväkivaltainen haastaja. Surullinen dynamiikka mutta narskuperheissä kukaan ei rakasta ketään. Ainoastaan (väki)valta ratkaisee.
Väkivalta on vallankäyttöä väkisin. Suora riehuminen on jotenkin helpommin tunnistettavaa, mutta hiljainen manipulointi ja toiminta jonka voi tulkita sattumaksi, on vielä vaarallisempaa. Syvissä vesissä on suurimmat pedot.
Narsisti voi kadehtia jopa lemmikkieläimiä. Esim koira saa paljon huomiota, sitä rapsutetaan ja hoidetaan. Narsisti voi elehtiä kuin koira, matkia koiran ulvomista vaikka. Kaikki huomio kuuluisi vain ja ainoastaan hänelle.
Yksi juttu tuli vielä mieleen. Tuttumme oli katkaisuhoidossa päihteiden takia. Tokaisin myötätuntoisesti voi että, on ne pienet lapsetkin. Mies jatkoi että olis kiva olla hoidossa, kiva kun saa hoivaa ja huomiota. Kadehtii jopa hoidossa olevaa potilasta.
Alue: Aihe vapaa
Tärkeintä että pääsit pois. Varmasti me kaikki ollaan jälkikäteen oivallettu miten olisi pitänyt toimia milloinkin mut tosiaan tärkeintä että pääsee irtautumaan.
Ja tosiaan sitä valttikorttia ei narsulle kannata antaa että pääsee päiväkirjaan käsiksi. Jos ei ole mahdollista piilottaa sitä hyvin niin parempi sitten kirjoitella vaikka tänne tai narsistien uhrit foorumille, samalla saa vertaistukea ja ehkä hyviä vinkkejäkin miten toimia vielä otteessa ollessaan. Voi kuinka sydämestäni toivon että jokainen uhri saisi apua ja keksii keinon lähteä!