Onko joku tullut raskaaksi kesken opiskelujen?
Monesko lapsi ja oliko rankkaa? Kolmatta kuumeilen, mutta.. Miten sitten onnistuu paluu kouluun? :(
Kommentit (4)
Opiskelen yliopistolla. Eka lapsi ilmoitti itsestään yhden opiskeluvuoden jälkeen - olin kuitenkin opiskellut supernopeasti ja kasassa oli jo noin 80 ov. Opiskelin vielä syyslukukauden (lapsi syntyi maaliskuussa) ja lähdin äitiyslomalle niin että taskussa oli noin 120 ov. Äitiysloman aikana oli ihan kivakin tehdä joitain kursseja kotoa käsin, luentokurssit olin kaikki siis käynyt tarkoituksella pois aiemmin koska en halunnut panna pientä lasta hoitoon palatakseni kouluun. Luin siis tentteihin ja tein hyväksiluettavia kurssitöitä, meidän laitoksella tällainen onneksi onnistuu.
Toinen (toivottu) lapsi on tulossa kun esikoinen reilu 1,5v. Olen tehnyt valmiiksi oikeastaan kaiken paitsi puolen vuoden pakollisen harjoittelun, johon menen vasta kun lapset ovat parivuotiaita.
Minusta ei ole ollut ollenkaan rankkaa, mutta tosiaan olen pystynyt tekemään paljon kotoa käsin ja lapsia oli vain yksi. En olisi halunnut luennoilla käydä sen paremmin kuin töissäkään vaan mulle on tärkeää että pienet lapset ovat koithoidossa. Minimiäitiyspäivärahalla on pärjännyt ihan ok.
Anopin avulla onnistuin, mutten toista kertaa tekisi. Kyllähän se ihan itsestä on tietty kiinni, miten jaksaa. Mulla oli täkynä se, ettei tosissaan huvittanu jättää opintoja roikkumaan, kun oli reilu 50 000 markkaa ottanu opintolainaa. Ja kaikille av-mammoille heti tiedoksi, ettei kaikkien äidit ja isät voi kustantaa opiskeluja/ ei ole ollu mahiksia käydä töissä opintojen aikana, joten on ollu pakko ottaa lainaa. No, nyt on kolme lasta ja lainat maksettu jo vuosia sitten pois.
Toinen lapsi syntyi viikko gradun jättämisen jälkeen. Vaatihan se töitä, mutta toisaalta lapsi pakotti järjestämään ajan käytön järkevästi. Nyt on lapset " tehtynä" ja töissä voi olla ihan rauhassa ilman vauvakuumeilua.
olin koulussa rv 39 asti, ja lapsen synnyttyä tein pari kolme tenttiä heti(vauva oli 2-3 viikkoinen). Lopputyön tein vauvavuoden aikana suunnitellusti kolmen hengen ryhmässä, mutta muuten en opiskellut. Vauva kulki aina mukana, isommat lapset olivat tarhassa ja koulussa.
Tämä vaihe oli aika helppo kuitenkin, selvisin oikein hyvin opinnoista ja lopputyöstäkin kunnialla.
Vauvan ollessa 1,3 vuotta kävin yhden käytännön jakson, kälyni hoiti vauvaa ja omia lapsiaan tuon ajan. Seuraavan kerran menin kouluun vauvan ollessa 1 vuosi ja kymmenen kuukautta, jolloin vauva meni tarhaan kolmeksi päiväksi viikossa, ja tarvittaessa muina päivinä mieheni arkivapaillaan hoiti hänet. Valmistuin aivan suunnitellusti.
Opiskelun ja vauvan yhdistäminen oli mukavaa, tosin opinnot kestivät kaksi vuotta pidempään kuin alkuperäisellä luokallani.