Oletteko joutunut laittamaan hyvän ystävän kanssa välit täysin poikki

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:46"]Luettuani ketjun, niin tuli vaan ajatuksiini, että myös näillä välit poikki ystävänsä kanssa panevilla on vikaa ja paljon, joten ei ihmekkään, että ei tollasten perään tuskin kukaan noista jätetyistä ystävistäkään itkee, mutta mitäpä ei narsisistinen ihminen luulisi, kun on olevinaan jotain, vaikka ei ole paskakikkaraa kummempi kuin se jätettykään ex.ystäväkään.
[/quote]
Jos joku on ollut niin huono ystävä, että joku on halunnut katkaista välit häneen, niin tuskin se välien katkaisija toivoisikaan perään itkemistä. Eikä siinä ole mistään narsismista kysymys. Jotkut ihmiset voivat oikeasti olla niin huonosti toista kohtelevia, että on ymmärrettävää jos joku ei näe muuta keinoa välttää tuota ihmistä kuin välien katkaisu. Varsinkin jos sitä huonoa kohtelua on jatkunut pitkään.

Kyllä. Olivat niin huonoja ystäviä, tahallaan kohtelivat huonosti ja kiusaavasti. Ei ollut enää muuta keinoa kuin katkaista välit, koska heidän huonosta kohtelustaan oli jo ollut aiemmin puhetta, mutta se ei tuottanut tulosta.

Joo, nimenomaan joutunut, sillä hän kuoli.

Kyllä. Olen laittanut välit poikki. Ystäväni oli alunperin todella mukava, humaani ja meillä oli todella kivoja keskusteluja.

Valitettavasti miehensä myötä kuvioihin tuli enemmän ja enemmän erikoisia piirteitä. He mm. valmistautuvat 3. maailmansotaan, etsivät bunkkeria, ihannoivat nimeltä mainitsematonta diktaattoria ja syyttävät länsimaita propagandasta, lasten elämä kontrolloitua (saavat liikkua vain rajatulla alueella kodissaan yms), raha on kaikki kaikessa ja sitä on oltava koko ajan lisäääää (todella kovatuloisia ja jo valmiiksi varakkaita).

Mulla alkoi olla niin surrealistinen olo näitä juttuja kuunnellessa, että otin etäisyyttä ja lopulta katosin kokonaan takavasemmalle. Hänellä on laaja ystäväpiiri ja vilkas sosiaalinen elämä, joten tuskin on jäänyt mua kaipaamaan. Todennäköisesti itsekin tuumi, että olemme liian erilaisia, eikä ystävyytemme anna hänelle paljoa, sillä hänkin lopetti yhteydenpidon. En ikävöi, mutta huolissani olen ollut. Etenkin lasten puolesta. Heidän jutut ei kuulosta terveiltä. :/

Joku tuossa fiksusti kommentoi, että eihän se ole ollut edes hyvä ystävä, jos joku joutuu katkaisemaan välit. Kenties olisi edes yrittänyt olla hyvä ystävä, jos olisi halunnut pitää ystävänsä.

Olen. Olin ala-asteelta asti ollut todella hyvä ystävä erään miehen kanssa (olen itse nainen). Sitten joskus lukion aikana (hän oli amiksessa) kuviohin astui hänen nykyinen avovaimonsa ja sitten alkoi vaikeudet. Se nainen on ihan sairaanloisen mustasukkainen. Hän oikeasti suuttu ja uhkasi jättää tän ystäväni aina kun tapasimme. Kun muutin omilleni ja vielä kun sain lapsenkin (siis olen itsekkin vakavassa parisuhteessa) kotin heitä aina välillä pyytää kylään, siis heitä molempia. Aina heillä oli joku tekosyy olla tulematta ja kävivät vain jos oli ihan pakko (kun lapseni syntyi ja tämän 1v synttärit ja .... siinä taisikin olla). Joskus kun tämä ystäväni oli intissä niin hän soitteli ja tekstaili aina vain ollessaan iltoja kiinni sielä. Joskus hän kysyi multa jotain asiaa minkä olin hänelle tekstarilla keronut ja kysyin miksei tarkista sieltä. Vastaus oli: nokun "Mirja" tarkistaa mun kännykän niin pitää aina poistaa meidän viestit. Tällöin alkoi jo mennä maku koko touhuun koska meidän viesteissä ei ikinä lukenut mitään mistä pitäisi olla mustasukkainen. Minä en ikinä joutunut salailemaan meidän keskusteluja mieheltäni. Joskus silloin nuorena, kun olivat riidoissa, koitin sille "Mirjalle" selittää että ollaan oltu "Pertin" kanssa ystäviä jo 9 vuotta. Että jos meidän välillä jotakin olisi niin eiköhän se olisi jo selvinnyt. Mutta ei mennyt kaaliin. "Pertille" sitten monta kertaa koitin selittää ettei hän voi luopua kaikista ystävistään (koska tyttöystävä ei juuri antanut hänen tavata poika kavereitakaan) yhden naisen takia, ja hän oli samaa mieltä muttei silti voinut jättää tätä "Mirjaa". Jossain kohtaa mulle riitti ja sanoin suoraan etten halua olla mikään "salakaveri" että jos ei voi sen vertaa pitää puoliaan niin en minä kyllä ala ystävyyttämme salailemaankaan ja niin loppui meidän ystävyys. En nyt sitten tiedä mikä on nykyään tilanne heillä. Facebookista luin että hankkivat vasta koiran. Varmaan kököttävät kolmistaan asunnossaan eikä mies saa minneen lähtä ilman palloa nilkassa.. 

Harmittaa kun menetin niin hyvän ystävän mutta ei tuollaista ystävyyttä voi oikeasti pitää yllä. Mielestäni sitäpaitsi pettämistä on kaikki jonka joudut puolisoltasi salaamaan, vaikkei mitään seksuaalista tai romanttista edes olisi tekeillä.

Jos huono kohtelu ystävän taholta on jatkunut pitkään, jos huonosta kohtelusta on yrittänyt puhua tuloksetta ystävän kanssa ja jos huonoon kohteluun on kiinnittäneet jo muutkin huomiota, järkevimmältä ratkaisulta tuntuu välien katkaisu tai vähintäänkin huomattava välttely. Vahingossa törmätessä voi kyllä kohteliaisuudesta muutaman sanan vaihtaa, mutta ei kukaan itsestään välittävä halua altistaa itseään huonolle kohtelulle.

Kyllä olen. Eräänlainen ahdistuksen ja pahan olon taakka katosi harteilta. Muuta en entistä ystävääni kohtaan tunne kun vihaa. Kaiken hän on saanut valmiina, vanhempiensa tarjoilemana. Itse taistelin saadakseni sellaisen elämän mistä unelmoin, omia polkujani ja mielenkiinnon kohteitani seuraten, ja se kannatti!

Kyllä, annoin hiipua pikkuhiljaa, ystävyyssuhde kehittyi ajanmyötä yksipuoliseksi, olin kuuntelija, kaikki asiat negatiivista, liikaa yhteydenpitoa, vaikutti paljon omaan fiilikseeni, tarttui se negatiivisuus. Aina joku draama päällä. Nyt parempi olo kun näemme harvoin. Oli vaikea ensin kieltäytyä tapaamisista, mutta pikkuhiljaa tapaamiset harventuneet. Hyvä näin. 

Olen. Elämä tosiaan helpottui, enkä enää edes mieti häntä.

Olen ja en ole katunut. Mietin erittäin harvoin, mitä hänelle kuuluu, yllättävää kyllä. Syyt ei ollut erittäin vakavia vaan monen aika pienen asian summa. Ehkä olisin toiminut toisin, jos se tympääntyminen ja pettymys ei olisi kasvanut pitkän ajan kuluessa. Meillä oli ensin epäluottamusta ja välien viilenemistä muutenkin. Sitten lopullinen niitti, pientä selvittelyä ja yhteys katkesi. Minulla on nyt parempi olla.

Olen. Joskus kaduttaa, tunnen syyllisyyttä, mutta kestin monta vuotta jopa henkiseksi väkivallaksi luokiteltavaa käytöstä. Mietin silloin tällöin mitä hänelle kuuluu.

Kyllä, ystäväni elämään tuli valitettavasti muuta ihmisiä jotka olivat täysin erilaisia kuin minä, ja näiden uusien ystävien myötä myös päihteet. Hän otti etäisyyttä ensin, ja nyt kun hän haluaisi jatkaa ystävyyttämme niin minä en ole siihen valmis. Molemmat ovat muuttuneet liikaa.
Toisen kanssa laitoin itse välit poikki täysin itsekkäistä syistä, en jaksanut tukea ihmistä joka hankki käytöksellään jatkuvasti itselleen vaikeuksia, eikä kyennyt millään ottamaan itse vastuuta elämästään.

Olen. Alkoi vaan kyllästyttämään samojen asioiden vatvominen, siis hänen asioiden. Minun juttuni eivät tuntuneet kiinnostavan yhtään, aina hän käänsi jutun itseensä asiassa kuin asiassa. Olin aina aivan uuvuksissa tapaamisten jälkeen joten päätin antaa ystävyyden hiipua itsekseen. Nyt on elämä paljon mukavampaa kun ei tarvitse enää miettiä, että milloin taas hän on "juttukaveria" vailla.

En ole pitänyt enää yhteyttä kaveriini jonka tapaamisista jäi useimmiten ärsyyntynyt olo. Oli aina kehumassa ja esittelemässä tekemisiään, kyläillessään saattoi töksäyttää jotain epäedullista kodistani. En keksi muuta syytä tolle kun huono itserunto.

En ole joutunut laittamaan välejä poikki mutta yksi erittäin pitkäaikainen ystäväni katkaisi välit minuun. Asuimme kaukana toisistamme kun hän sai vauvan. En siis ollut maisemissa näkemässä minkälaista hänen vauva-arkensa oli. Lähettelin iloisia viestejä ja pieniä lahjoja. Ystävä sai paljon apua sukulaisiltaan mutta silti valitteli kuinka elämä on niin raskasta. Minulla oli silloin kaksi pientä lasta joten luulin tietäväni mistä hän puhui. Noin vuoden kuluttua lapsen syntymästä hän mitään sanomatta katkaisi välit. Myöhemmin olen onnistunut liittämään palasia yhteen mm. hänen läheistensä puheista ja omista muistoistani. Epäilen että hänellä on ollut synnytyksen jälkeinen masennus. En tietenkään ymmärtänyt silloin tätä epäillä joten en osannut suhtautua hänen puheisiinsa oikealla tavalla. Luulen että tämä suututti hänet ja siksi hän poikkaisi välit. Varmaan koki minut rasittavaksi ja empatiakyvyttömäksi ihmiseksi kun en osannut suhtautua oikealla tavalla. Mutta kuinka olisin osannut kun emme tavanneet kasvotusten? Lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi jos olen joskus ymmärtämättömyyttäni loukannut häntä ja pyysin kertomaan mikä on mennyt vikään. Hän ei koskaan vastannut minulle.

Eli tässä on yhden tarinan kaksi puolta. Kummassa on syy ystävyyden katkeamiseen, sen saa lukija päättää.

Kyllä. Yhden uuden mahiksen annoin, mutta äkkiä tajusin, että hän ei muutu ikinä. En olisi koskaan uskonut, että kateus ei olekaan imartelevaa aina ja joka tilanteessa. Ystävyyteen se ei kuulu, mutta sen ymmärtää todella siinä vaiheessa, kun sen joutuu kokemaan.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:35"]

Kyllä olen. Eräänlainen ahdistuksen ja pahan olon taakka katosi harteilta. Muuta en entistä ystävääni kohtaan tunne kun vihaa. Kaiken hän on saanut valmiina, vanhempiensa tarjoilemana. Itse taistelin saadakseni sellaisen elämän mistä unelmoin, omia polkujani ja mielenkiinnon kohteitani seuraten, ja se kannatti!

[/quote]

Minulla vähän samanlainen tarina. Ärsyttää, kun kaverikin aina lässytti, kuinka minä olen vaan niin vahva ihminen ja minulle on kaikki helppoa, vaikken todellakaan ole saanut mitään valmiina. Häneen piti aina olla puhaltamassa ilmaa, vaikka minulla on omatkin ongelmani. Sain hirveästi uutta voimaa ja energiaa yhteydenpidon päätyttyä. Tuntuu, että pitkästä aikaa ehtii elää omaakin elämäänsä, eikä aina tarvitse olla kuuntelemassa ruikutusta ja tekemässä asioita toisen puolesta. Viha on jäänyt, vaikkei kaveri ilkeyttään rasittava ollut.

Tuin "masentunutta" "ystävääni" melkein kymmenen vuotta. Kukaan muu ei tukenut. Kun sitten voimani ehtyivät ja panin välit poikki, kaikki suuttuivat minulle ja haukkuivat minua sairaan ihmisen hylkääjäksi. Kaikille oli ollut niin helppoa, kun minä olin kantanut taakan yksinäni. Vihaisin oli tietysti "masentunut" "ystävä" itse, sillä hänellä ei enää ollut ketään, jota pompottaa. Hän joutuikin sitten ihmeparanemaan...

Olen. Kyllästyin kun lähenteli mun miestä, ehdotteli yhteissaunomista, riisuitui mieheni aikana.... Tätä oikeasti jatkui kauan, mieskin koki tilanteen hankalana kun kuitenkin oltiin kaikki ystäviä ja olisi halunnut olla ystävällinen eikä sanoa pahasti.