Sosiaalisten tilanteiden pelko

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 15:13"]Itsellä on se syvä häpeän tunne, joka aiheuttaa sosiaalista pelkoa ja ahdistusta. Niinä päivinä kun olen jotenkin pystynyt hyväksymään itseni ja olemaan itselle armollisempi tai jotain, niin myös häpeä poistuu ja ei jännitä ihmisiä enää. Mutta nämä hyvät hetket ovat harvassa. Myös sillon kun suuttuu jostakin kunnolla niin ei tunne häpeää. Häpeä nyt taas tulee huonosta kohtelusta ym. rakkaudettomuudesta ja yksin jättämisestä/hylkäämisestä, kiusaamisesta, joka on itsetunnon vaurioittanut. Myös häpeästä seurannut yksinäisyys aiheuttaa taas lisää häpeää ja kierre on valmis.
[/quote]
Häpeä on hirveä tunne :/ Kun häpeää itseään eikä tunne olevansa samanarvoinen kuin muut, niin sitä haluaa vain piiloutua kaikilta. Itse kuulin tuon maagisen sanan "Anteeksi"eräältä perheenjäseneltä, mitä en osannut keltään edes odottaa ja tunsin saavani ihmisarvon. Yhtäkkiä tunsin olevani saman arvoinen kuin muut ihmiset. Ongelmavyyhteni alkoi sen jälkeen pikkuhiljaa avautumaan. Kukaan ei siis synny tänne häpeän kanssa, vaan joku sen meihin istuttaa.
-Ap

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 15:28"]Mulla oli ennen sosiaalisten tilanteiden pelko, tai on vieläkin, mutta sen kanssa on koko ajan helpompaa. Olen luonteeltani introvertti ja tykkään kuunnella ja tarkkailla ja jutella kun on vähän ihmisiä. Luulen että omalla kohdalla pelko tuli siitä että yritin olla jotain muuta mitä olen. Plus kouluaikainen kiusaaminen ja lapsuudenkodin ongelmat -> huono itsetunto. Mikä sitten on muuttunut? Aloin mennä mahdollisimman kiusallisiin tilanteisiin, vaikka hikoilin, olin hiljaa ja kiusallinen. En vaan jaksanut välittää, vaan ajattelin sen tavallisen itseinhon sijaan että kaikki on ihan ok, mä opettelen, ihan sama huomaako muut mun paniikkia. Aloitin uudessa koulussa joten ihmiset ei tuntenu mua. Aluksi oli tosi rankkaa, mut pikku hiljaa alko helpottamaan. Jotenkin oon hyväksynyt sen että en oo niin ulospäinsuuntautunut ja annan itselleni luvan lähteä kesken pois jos alkaa ahdistamaan. Oon jopa tutustunut uusiin ihmisiin ja tuntuu et kun oon oma itseni, ihmiset arvostaa sitä. Moni on kertonut että niillä on itsellään samanlaisia ongelmia.

Tsemppiä kaikille ja voisin lisätä tähän loppuun ärsyttävän kliseisesti että olkaa omia itsejänne. Oikeestaan ainoo joka voi auttaa on sinä itse. Karua mutta totta.
[/quote]
Kiva, et on tapahtunu positiivista muutosta ihan omin avuin :) tätä toivon itsellenikin ja yritän ihan ensin. Tsemppii myös sulle ja pelkojen karkottamiselle :)
-Ap

Jos jännitys ilmenee teillä fyysisinä oireina (punastelu, vapina, korkea syke), oletteko kokeilleet propralia? Itselläni se auttoi paljon, sillä kun en enää saanut fyysisiä oireita, myös henkinen jännittäminen pääsi laantumaan. Aikaisemmin punestelu, vapina ja sydämen tykytys nostivat jatkuvasti ahdistusta ylemmälle tasolle enkä koskaan päässyt rentoutumaan noissa tilanteissa. Propral on myös siitä mieto lääke, ettei se vaikuta psyykeeseen, aiheuta riippuvuutta tai ole vaarallinen perusterveelle ihmiselle. Itse olen jo vähentänyt käyttöä, koska olen jo altistunut niin paljon ahdistusta aiheuttaville tilanteille, etten niitä enää jännitä.

Mä nappaan benzon tarvittaessa, auttaa erittäin hyvin. 20 vuotta on tullut turvauduttua lääkkeeseen. Ilman sitä elämästäni ei tulisi yhtään mitään.

Jännittämiseni on niin rajua, että vapisen, ääni tärisee. Kenenkään kanssa ei pystyisi ilman benzoa menemään syömään koska kädet tärisisi siihen malliin, että haarukka ei osuisi suuhun jne.

No Ap ei ole havainnut fyysisiä oireita muutakuin käsien hikoilun ja totaalisen tyhjyyden päässä. Voi tietysti olla, ettei niitä havaitse, koska yksikään ajatus ei liiku. Ja se nyt tarkoittaa ihan just sitä. Vähän niinkuin juuri syvästä unesta herätettynä; on ihan pihalla. Mutta toisaalta olen oppinut välttelemään kaikkea, joten tilanteita ei ole juuri tullut. Voi kuitenkin olla, että lääkkeitäkin joutuu miettimään, kun nyt tiedän mikä mulla on ja alan hoitaa päätäni kuntoon.
-Ap

Ja lisään vielä, että tämä hankaloittaa siis töiden hakemista ja edistää erakoitumista, olen yksinäinen. Eli siis todella vaikeuttaa elämää, vaikka siihen pystyn nyt kepeästi suhtautumaan. Aikaisemmin itkin paljon, koska en tiennyt miten lähteä ongelmia selvittämään, mutta oma eilinen diagnosointini antoi toivoa :) Nyt siis pystyy hymyilemään :)

Ap

Heippa :) Mä käytän aika löyhästi tuota termiä "sosiaalisten tilanteiden pelko" omalla kohdallani, koska teen kyllä normaaleja juttuja melko kivuttomasti. Eli esimerkiksi asioin kaupassa, pankissa jne. ja mulla on pari kaveriakin, joiden kanssa käyn satunnaisesti baareissa. Mutta fakta on se, että olen ollut vuoden työttömänä, enkä voi kuvitella itseäni normaaliin työympäristöön saati sitten asiakaspalvelutyöhön. Kaikkiin paikkoihin halutaan "reipas ja ulospäinsuuntautunut" henkilö, jollaiseksi mä en vaan voi muuttua.
.
Tunnistin itseni myös tuosta huomion karttelusta. Jos saisin valita, olisin näkymätön. Jos joku seuraa vierestä mun touhuja, taannun aivan lapsen tasolle. Harjoittelujakso kaupan kassalla olikin yhtä sähellystä ja laski itsetuntoa ennestään...
.
Mulla on myös jotenkin ylikorostuneet häpeän tunteet. Ihan jo normaalin keskustelun jälkeen, ilman mitään suuria mokailuja, alan hävetä kaikkea. Baari-iltojen jälkeen en pysty poistumaan kotoa moneen päivään, ne onkin jääneet vähemmälle.
.
Ja tämä epäsosiaalisuus todellakin vaikeuttaa elämää! Mietin ja suunnittelen tilanteita etukäteen, jotten vahingossakaan joudu tutustumaan uusiin ihmisiin.

Terapia vois auttaa sillä monesti noi asiat juontuu jostain.

Jo terapeutin kautta voit oppia heijastamaan itseesi itsetuntoa, vahvuuksia, epävarmuudesta ja syylisyydestä vapautumista. Joskus lääke tukee myös "rinnalla kävijänä". Sulla on kaikki mahdollisuudet päästä sun ihmispelosta ja se ei välttämättä ole millään tavalla osa sun persoonaa vaan vaiva, josta sä kärsit. Noist asioista on mahdollisuus päästä! ja jos  mokaa tai tulee ahdistuskohtaus, ihmiset on monesti ymmärtäväisiä,mut etenkin terapeutti vois olla tosi hyvä!!Kannustan sua meneen jollekkin psykologille juttelemaan, koska hänellä pitäisi olla tietämystä juuri sua kohtaan ja antaa työvälineet siihen,että voisit olla vapaa, siunausta ja tsemppiä!:) 

Joo, toi kaupan kassan työ on yksi pelottavimmista. Siinähän saa sen asiakkaan palautteen aika suoraankin heti kuulla ja nähdä. Siivoojan työ ei ehkä olisi hassumpi, kun ihmiset usein vain kulkevat ohi, huomaamatta lainkaan tätä tärkeän työn tekijää. Voisi sulautua seinään :D
Mulla on myös tuo häpeän tunne mikä tulee sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Se on aivan käsittämätön asia. Miten ihmeessä järjellä ei vain voi hiljentää sitä tunnetta :/ No, eihän mitään tunteita tietysti voi järjellä poistaa.
Toivottavasti löydät keinoja selviämiseen ja sen työpaikankin :)
Ap

Kiitos 4 positiivisesta ja toivoa antavasta vastauksesta :)

Mulla ei terapiat auttaneet. Lääkkeillä hoidetaan.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 10:12"]Mulla ei terapiat auttaneet. Lääkkeillä hoidetaan.
[/quote]
Mä toivon, että keksin jotain, ettei tarvitsis lääkitystä, mut auttaako ne lääkkeet?

googlaa sympaattinen salpaus. auttoi mulla jonkun verran.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 10:38"]googlaa sympaattinen salpaus. auttoi mulla jonkun verran.
[/quote]
Enpä ollut aiemmin kuullutkaan tuollaisesta hoidosta, kiitti vinkistä :) Täytyykin tutkii asiaa enempi.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 17:34"]

Mä nappaan benzon tarvittaessa, auttaa erittäin hyvin. 20 vuotta on tullut turvauduttua lääkkeeseen. Ilman sitä elämästäni ei tulisi yhtään mitään.

Jännittämiseni on niin rajua, että vapisen, ääni tärisee. Kenenkään kanssa ei pystyisi ilman benzoa menemään syömään koska kädet tärisisi siihen malliin, että haarukka ei osuisi suuhun jne.

[/quote]

Miksi pitää sitten ns. altistaa itseään jos joutuu siksi syömään addiktoivaan lääkitystä? Pelko siitä ettei muut hyväksy jättäytymistä oravanpyörästä? Useinhan meillä sos.kammoisilla vaikuttaa muiden hyväksyntä tekemisiimme paljonkin. minun mielestäni ei ole vain yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa elää. 

Up