Joulu mummolassa, pelkkää tv:n katsomista
Onko teillä muillakin näin? Pitkästyn kuoliaaksi.
Kommentit (26)
Suurin osa mummoista ei osaa jutella kunnolla.
Joo on kyllä typerää olla jossain kyläilemässä missä TV on koko ajan päällä.
Eipä ole. Joulu menee aina hujauksessa, kun on monenlaista valmistelua pitkin päivää ruokien vuoksi , ja tykätään myös jutella paljon yhdessä.
Kai sitä välillä voi käydä vaikka pitkällä kävelylenkillä?
Taisi olla. Sen sijaan, että katsoitte telkkaria, olisitte voineet autella pöydän kattauksessa, ruokien lämmittämisessä, leipien leikkaamisessa ja ruokien esillepanossa, pöydänkin olisitte joutaneet kattaa, että päästäisi yhdessä istumaan alas ja juttelemaan, syömään ja pelaamaan. Ja jos ei huvita, niin olisitte voineet keksiä jotain tekemistä odotellessanne: pelejä, valokuvia, ulkoilua yms
Mummonko sulle pitäisi keksiä tekemistä? Eikö siellä tule tiskejä tai ole muuta siivomista? Ulko-ovikin on varmaan teljetty jotta ei edes pääse ulos?
Mua ahdistaa sama myös. Miesystävällä on tuo tapa, tv on n. 16tuntia päivässä päällä. Meinaan hetkittäin tulla hulluksi. Joulunakin katottiin telkkaria kun muutoin meillä ollut tapana tehdä muita juttujakin.
Joo. Siihen päälle mun äidin katkeamaton kommenttiraita, yleensä haukkuu ihmisten ulkonäköä tai jotain poliisisarjaa katsellessa tuhahtelee "kuka muka olisi noin tyhmä" tai muuta yhtä tyhmää. Hänellä on kaikesta mielipide, josta pitää mielellään vartin palopuheen.
Vierailija kirjoitti:
Mummonko sulle pitäisi keksiä tekemistä? Eikö siellä tule tiskejä tai ole muuta siivomista? Ulko-ovikin on varmaan teljetty jotta ei edes pääse ulos?
No voisihan tuo mummo hetkeksi irrottautua telkkarista.
Sinä olisit voinut järjestää ihan ikioman joulun, mutta ei, menit valmiiseen pöytään passattavaksi.
Meillä ei ole avattu varmaan viikkoon telkkaria ja radiota olen kuunnellut vain autoillessa. Se on oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummonko sulle pitäisi keksiä tekemistä? Eikö siellä tule tiskejä tai ole muuta siivomista? Ulko-ovikin on varmaan teljetty jotta ei edes pääse ulos?
No voisihan tuo mummo hetkeksi irrottautua telkkarista.
Mummo voi tehdä sitä mitä itse haluaa.
Meille tulee mummo jouluksi ja hän tuijoytaa telkkaria koko joulun.
Ei edes kävelylle saa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa mummoista ei osaa jutella kunnolla.
Mummot eivät viitsi jutella kun kukaan ei kuuntele. Nuoret töllöttää televisiota tai puhelinta.
Mummoikäiset harrastavat television katsomista. Minä en katso ollenkaan telkkaria. N 40
Onhan se kuitenkin vaihtelua arkeen eli jatkuvaan mobiililaitteiden tuijottamiseen.
Mene vaikka hiihtämään, ap. Nyt on luntakin.
Meillä jouluna TV:n joulumusiikkiohjelmat soi välillä taustalla hiljaisella äänellä. Mutta ei TV:tä tosiaankaan kannata koko ajan pitää päällä kun on vieraita.
Siskoni. Se tv on tapa. Hänkin räppää sen päälle heti kun nousee ja se kailottaa sitten koko päivän.