En siedä veljeäni

Tunnistan tilanteen, olen kokenut jotain samanlaista. Minä olin se vanhempi osapuoli, hyvin koulutettu ja vakinaisessa virassa. Vali kävi amiksen, mutta ei ollut harjoittelujaksoa pidempaa alalla töissä. Sai tosin vakituisen työpaikan, jossa oli elämänsä loppuun asti. Meillä oli aika erilaiset elämänkatsomukset siitä huolimatta, että kasvoimme samassa perheessä. Veli oli se lempilapsi, jota tuettiin kaikin tavoin. En ollut kateellinen, mutta kieltämättä joskus sieppasi.

Veljen avovaimo vaikutti veljeen paljon. Molemmille maistui hapan ihan liian hyvin. Molemmat kyllä hoitivat työnsä, mutta ei se tupakan ja viinan kyllästämä elämä ole mielestäni mistään kotoisin. Onneksi heillä ei ollut lapsia. Molemmat olivat lisäksi kateellisia sisarustensa paremmasta koulutuksesta ja "helpoista" töistä ja "jatkuvista" lomista. Yksistään veljen kanssa tulin kohtalaisen hyvin toimeen, mutta kun avokkii astui kuvioihin, niin sen jälkeen suhde huononi. Monesti olen ajatellut, että veli olisi elänyt erilaisen elämän, jos äiti olisi elänyt pidempään. Sekä äiti että veli elivät keskimääräistä lyhyemmän elämän, mikä tietenkin on surullista.

Et ole ainoa, tyttäreni ei voi sietää veljeään, ja ymmärrän sen enemmän kuin hyvin.

Miksi? :(

Ihan jatkuvasti arvostelee kaikkea mitä teen ja miten mun pitäisi elää. Antamassa koko ajan "neuvoja", mutta tosi inhottavalla tavalla pätee. Olen itse 25 ja hän on 33. Pitää edelleen pikkulapsena, jolla täytyy kokoa kertoa miten asiat kuuluu tehdä. Karsea vittuilija. Ei mee kemiat yhteen ollenkaan. En jaksa tollasta mun elämään puuttumista.

Minä en ole veljeni kanssa juuri missään tekemisissä. En tosin vihaa veljeäni, mutta ollaan niin erilaiset ihmiset sekä luonteeltaan että elämäntavoiltamme. Lisäksi ikäerokin on aika iso. Veljeni jätti koulut kesken ja elelee lähinnä työttömänä ja sossun tuilla, mitä nyt välillä on jossain työllistettynä, jos viitsii. On katkera siitä, että minulla on rahaa ja kaikki hyvin, mutta ei ymmärrä sitä, että minä olen tehnyt paljon työtä tämän eteen. Hänen mielestään olen saanut kaiken ilmaiseksi ja vanhempani ovat auttaneet minua paljon enemmän kuin häntä, vaikka todellisuudessa asia on juuri päinvastoin. Hänellä oli ihan samat mahdollisuudet opiskella, mutta ei vaan kiinnostanut. Raha kyllä kelpaisi, mutta koska sitä ei minulta heru, niin eipä paljon olla yhteyksissä. Eikä tuo haittaa minua yhtään. En ymmärrä, miksi pitäisi nähdä, kun ei ole edes mitään yhteistä puhuttavaa. Äitini puolesta harmittaa, kun ei käy kylässä, eikä muista juhlapyhinä millään tavalla...

Ikävä juttu... Minun veli arvostelee koko ajan sitä miten elän elämääni ja mitä päätöksiä teen elämässäni. Oli itse työttömänä varmaankin 3 vuotta, ihan koska ei viittinyt käydä töissä. Yms yms... Mutta hänelle ei saa mistään kyllä vittuilla. Tuntuu ettei hänellä ole omaa elämää ollenkaan, kun pitää vaan seurailla mitä minä teen.

Harmittaa, että tulee olla joillain lailla tekemisissä ihan vain sen takia, että ollaan samaa perhettä.

En minäkään. En ole veljeni kanssa henkisesti edes samasta aurinkokunnasta, saati planeetalta. Hän on tehnyt aivan eri valintoja ja on aivan eri luonteinen kuin minä. Hän ei ehkä itse ihan tajua, miksi kierrän hänet ja hänen perheensä kaukaa, mutta olkoon niin. 

En siis ole tekemisissä, ja asiaa helpottaa se että äiti asuu kaukana ja isä on jo kuollut. 

Ei kai sitä mikään pakko ole olla missään tekemisissä sisarusten kanssa jos tosiaan ei ole mitään yhteistä eikä kemiat kohtaa millään tasolla.

Tosin elämä on helpompaa jos välit pysyy edes viileän asiallisina että mahtuu mahdollisissa sukujuhlissa saman katon alle.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:58"]

Ihan jatkuvasti arvostelee kaikkea mitä teen ja miten mun pitäisi elää. Antamassa koko ajan "neuvoja", mutta tosi inhottavalla tavalla pätee. Olen itse 25 ja hän on 33. Pitää edelleen pikkulapsena, jolla täytyy kokoa kertoa miten asiat kuuluu tehdä. Karsea vittuilija. Ei mee kemiat yhteen ollenkaan. En jaksa tollasta mun elämään puuttumista.

[/quote]

Sano sille vain joka kerta että Älä puutu elämääni.

Minä myös, en vihaa mutta halveksin veljeäni. Hän on 30-vuotias mutta on jämähtänyt murrosikään. Viina maittaa, työnteko ei niinkään. Rikosrekisteriä löytyy pahoinpitelyistä rattijuopumuksiin. Luonnollisesti hän on myös tällainen leijonariipusisänmaanystävä, vaikka itse sai varoituksen armeijassa käytyään alokasaikana humalassa alikessun kimppuun, eikä ole suomalaista veronmaksajaa nähnytkään muuta kuin tukien vastaanottamisen muodossa. Minua hän kadehtii ja pitää "parempiosaisena", vaikka samat lähtökohdathan meillä on. Minä vain ryyppäämisen sijaan käytin nuorempana aikani kunnollisen koulutuksen ja työn hankkimiseen. Olen hänestä ilkeä ja itsekäs, kun en halua lainata hänelle rahaa.

Veljelläni on 2 tyttöä joista toinen on kummilapseni. He ovat aivan ihania ja haluan heitä kuitenkin nähdä. Tämä ainoa syy miksi pidän yhteyttä. :/

Vihaan veljeäni.  Syynä on se, että hän ei ole koskaan sietänyt minua. Mitä tahansa tässä elämässä olen tehnyt,  on  ollut veljeltäni pois. Onnistua en ole koskaan saanut hänen silmissään, koska se on herättänyt kateutta, epäonnistua vielä vähemmän, koska se on herättänyt myötähäpeää. Mitään positiivisia tunteita hänellä ei ole minua kohtaan. Kaikki mitä olen tehnyt, on ollut tavalla tai toisella väärin. Tuollainen asenne vuosikymmenestä toiseen on todella raskasta.  Lopulta tein sen päätöksen, etten ole enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Tunnen inhonväristyksiä aina, jos satun häntä ajattelemaan. Onneksi en usein. On sukulaisia, jopa noinkin läheisiä, joista on helpotus päästä.

Minä en myöskään juurikaan ole yhteydessä veljeeni ja hänen moniongelmaiseen perheeseensä. Narsistisia piirteitä omaava avovaimo, joka haukkuu veljeäni minulle ja kehuu itseään ym. Ei vaan oma jaksaminen riitä. Enkä koe, että minun täytyisi heidän ongelmiaan olla ratkaisemassa. En koe , että olisin veljeni kanssa juurikaan samalla henkisellä tasolla.

Itse yritän sietää veljeni ja hänen perheensä. Tämä on välillä vaikea hänen määräilevän luonteensa takia, kaikki pitää tapahtua hänen ehdoilla ja niin tapahtuukin myös vanhempiemme osalta. Kukaan ei uskalla sanoa vastaan paitsi minä jolloin tulee riitoja. Hän osaa sanoa myös asiat hyvin röyhkeällä tavalla. Tämä paheni entisestään kun hän sai lapsia, jotka menevät kaikkien muun edellä, myös aikuisten. Yhteisissä perhejuhlissa ja tapahtumissa mennään vain ja ainoastaan lasten ehdoilla. Välillä tekisi mileli katkaista välit mutta yritän kuitenkin sietää ja pitää tapaamisest minimissä.

Itselläni on myös veli, jota inhoan yli kaiken. Vanhempieni takia yritän kuitenkin ns. olla tekemissä hänen kanssaan. Tai se tarkoittaa lähinnä sitä, että en koskaan soittele tai laita mitään viestiä hänelle. Enkä käy kylässä. En ole ikinä käynnyt veljeni luona. Jos sattuu samaan aikaa olemaan kylässä vanhempieni luona, niin sitten näen sitä. Ja tietenkin tämmöiset pakkojuhlat Joulut ym. pakko olla yhdessä. Mutta yleensä en puhu hänelle mitään.

On muuten tosi mielenkiintoista, että miten veljekset voivat joskus  olla 100% erilaisia. Itselläni ja veljelläni ei ole mitään yhteistä.  Siksi varmaan vihaankin sitä. Näytämmekin erilaisilta.  Olisi ihanaa jos olisi veli, jonka kanssa tulisi toimeen ja joka olisi kuin paras kaveri :)

Voin samaistua. Yritän pistää toiseen veljeen jälit kokonaan poikki. En pysty olemaan edes hänen kanssa samassa huoneessa. Vanhemmat ei edes puuttunu, että se kiusasi mua ihan joka päivä. En oo ollu nyt 12 vuoteen hyvissä väleissä veljeen. Tsemppii

Mä inhoan mun veljeä. On mua vuotta nuorempi. Oli jo koulussa aina ongelmissa kun yritti kiusata muita että pääsisi valittamaan opettajalle. Nyt aikuisena ei pysy työpaikassa, koska on vain niin jumalattoman hankala ihminen. Hänellä on siis omasta mielestään vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Meidän lapsen synttäreillä sai itkupotkuraivarit kun ei ollut keskipisteenä. Aikuinen mies. Lähti ovet paukkuen ja seuraavan viikon pommitti viesteillä siitä miten meidän lapset ei osaa käyttäytyä tai me kasvattaa niitä. Aikansa käyttää siis kaikkien muiden arvostelemiseen ja pätemiseen. Erityisesti suuttuu jos minä satun olemaan oikeassa.

Parin kk päästä olisi meidän kolmannen lapsen ristiäiset ja taidan jättää kutsumatta. Voi olla että posti "hävittää" kutsun. En jaksa olla tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Yleensäkin näen häntä vain kun on ihan pakko. Lasten synttäreille kutsun aina välillä kokeillakseni onko käytös korjaantunut. Ei ole, joten olkoot taas parivuotta tulematta.

Vihaan ja halveksin veljeäni, koska hän on paha ihminen. Käyttäytyy todella vastuuttomasti, väkivaltaisesti ja huomionhakuisesti. Kaikki on luonnollisesti toisten ihmisten syytä. En ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Mitä sitä mennä tietoisesti kerjäämään verta nenästään.

Aloituksessa kiinnittää huomion se, ettet kerro tilanteesta mitään, etkä varsinkaan omasta osuudestasi.

Miksi sukulaisten kanssa on muka pakko olla tekemisissä?

Sukulaisuus ei mielestäni millään lailla velvoita olemaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole mukava viettää aikaa.

Itse en nähnyt nyt jo kuollutta sisarustani kahteenkymmeneen vuoteen lainkaan, vanhempani ymmärsivät tilanteen ja joulut ym vietettiin ihan sujuvasti siten, että ei oltu kaikki paikalla.