Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Oma kokemukseni on Jyväskylästä kesällä 2020. Kuukautta ennen laskettua aikaa oltiin tehty tutkimus vauvan painosta ja siitä, mahtuuko hän syntymään alateitse. Paino 3,6kg, ei ongelmaa. Ok. Tässä täytyy tietää, että mä oon 150cm pituinen.

Synnärillä oli pari kätilöä, jotka oli tosi ihania synnytykseni alkupuolella, mutta kolmas kätilö, joka tuli aamuvuoroon oli varsinainen jääkuningatar. Minuun laitettiin jatkuvalla syötöllä oksitosiinia ja supistukset oli sitä luokkaa, että niitä ei puhalleltu pois vaan huusin holtittomasti (en oikeasti pystynyt kontrolloimaan sitä huutoa ja normaalisti minä en valita kivuista).

Lapsivettä alkoi tihuttaa lauantaiaamuna, lähdettiin sairaalaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 3 aikaan niin tuolloinkin tihutti välillä vettä. Kunnolla ne vedet poksahti oksitosiinin kanssa sitten sunnuntaina illalla 23 aikaan. Maanantaina aamulla 7-8 aikaan olin jo niin väsynyt ja tokkurainen ja kivusta sekaisin etten juuri muista mitään, mutta mieheni kertoi mulle, että mun pyynnöstä paikalle oli tullut lääkäri, joka teki sisätutkimuksen ja tulos oli että olin auennut vain 6cm. Sitten se ultrasi kohdun ja tutki miksei synnytys etene. No vauvahan oli 4,1kg painoinen ja ei todellakaan mahdu minusta ulos.

Tämä jääkuningatar kätilö alkoi väittelemään lääkärin kans, että kyllä se lapsi alateitse ulos saadaan. Lääkäri käski sitten kätilön poistua ja minut kärrättiin kiireelliseen sektioon.

Eikä siinä kaikki! Sairaalassa oli anestesialääkäriksi erikoistuva hyvin nuori mies, joka ei osannut laittaa minulle epiduraalia vaan muljutteli sitä neulaa selässäni, että tunsin pidemmän aikaa kun se sörkki sisään ja ulos sitä neulaa kunnes se sitä opastava lääkäri tuli ja suoritti homman loppuun. Tämä aiheutti minulle vuotavan selkäytimen, josta sain ns "spinaalipäänsäryn".

Leikkaussaliin päästyä, sain vielä kaksi supistusta vaikka minulle oltiin vielä synnytyshuoneessa alettu antamaan oksitosiinin vaikutusta vähentävää ainetta (???) mitä lie oli, mutta näin mulle kerrottiin. Ja anestesialääkäri oli sellainen oikein yrmeä mies joka huusi minulle leikkaussalissa TURPA KIINNI kun minulla tuli taas holtiton supistuskipukohtaus, jossa, en vaan kyennyt kontrolloimaan huutoani. Anestesialääkäri laittoi spinaalipuudutuksen sektuota varten, mutta kirosi ja ihmetteli isoon ääneen miten on mahdollista, että pystyin edelleen heiluttelemaan jalkojani (tässä täytyy muistaa sen "harjoittelijapojan"/anestesialääkäriksi erikoistuvan moka).

No ei siinä, nukutukseen ja vauva äkkiä sektiolla ulos.

Jyväskylän naistenosastosta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Ihanat hoitajat siellä. Siitä paikasta tykkäsin. Mutta vihasin sitä anestesialääkäriä.

Nyt tällä hetkellä tätä kirjoittaessani tuolla toisessa huoneessa höpöttelee ja kyselee 2,5v poika isältään kaikkea mahdollista. Terve lapsi ja kehittyy normaalisti. Paras palkinto kaikesta paskakärsimyksestä huolimatta <3

Tätä aihetta voisi käsitellä jo neuvolassa enemmän. Synnytyksen aikana ja sen jälkeen voi tulla komplikaatioita, jotka vaikuttavat äidin vointiin. Itse sain esikoisen syntymän jälkeen raskausmyrkytyksen. Siihen aikaan leikattiin herkästi väliliha, ja minua alettiin ompelemaan kohtauksen mentyä ohi ilman riittävää kivunlievitystä. Vasta vaatimalla pisti lisää puudutusta, en kuulema olisi tarvinnut, perusteena kun olin vasta synnyttänyt alateitse...

Kuopuksen kohdalla sain petidiiniä, kun synnytys ei edennyt, mutta sitten lapsi syntyikin nopeasti. Omat jalat eivät kantaneet sen jälkeen, ja tilanne oli pelottava. Synnytyksen jälkeen tuli isompia verihyytymiä kuin aiempien jälkeen, mutta alatietutkimusta ei enää silloin tehty rutiininomaisesti, enkä halunnut olla vaivaksi vaatimalla sitä. Saman kuopuksen kanssa kotiuduttiin, mutta sain keuhkoemboliaan viittaavia oireita kotona. Kun otin yhteyttä sairaalaan, niitä oireita pidettiin normaaleina, mutta ohjattiin tulemaan takaisin, jos niin koen tarvitsevan. Kysymys oli lopulta siitä, että istukkaa oli jäänyt kohtuun, vuodosta seurasi anemia ja oireet oli aika paljon samanlaisia keuhkoembolian kanssa. Jouduin kaavinnan jälkeen varuilta myös varjoainekuvaukseen, ja sen jälkeen kehoitettiin lypsämään rinnat maidosta ja imettämään vasta muutaman tunnin kuluttua. Mieheni haki vauvan kotiin ennen omaa kotiutumistani ja neuvoin puhelimessa syöttämään äidinmaidonkorviketta. Puhelun kuuli minua hoitanut sairaanhoitaja, joka sitten koki asiakseen kertoa imettämisen tärkeydestä ja kuinka hän ei ollut koskaan joutunut turvautumaan niihin omien lastensa kohdalla....

Mulle sanoi kätilö aikoinaan Jorvissa, että "mene suihkuun ja lypsä, lapsi ei pidä tuollaisista rinnoista" kun mulla oli maito noussut rintoihin mutta alussa oli hankala saada sitä maitoa tulemaan vauvalle. menin suihkuun ja itkin.  Kätilö väitti että pidän tahallani vauvaani nälässä! Vauvani paino oli myös epätavallisesti noussut kun oli lähtöpunnitus. No sitähän ne ei uskoneet vaan inttivät ettei se ole mahdollista ja punnitsivat ties kuinka monella vaa'alla. Oli pakko lopuksi sanoa että no niin, katsokaa nyt, onko mun vauva ollut nälässä? Sain kyllä ilkeitä katseita takaisin. 

Odotan nyt kolmattani ja minulla on laukussa korvikkeet kaiken varalta vaikka uskon kyllä maidon nousevan ja osaan  imettää, särkylääkkeet, ummetuslääkkeet ja vastamelukuulokkeet.

Haaveena on ns poliklinen synnytys eli samana päivänä kotiin, mutta varaudun siihen että jotain tapahtuukin ja joudumme olemaan pidempään.

Asun Mikkelissä ja olen innoissani uudesta perhetalosta, uskon ja toivon kokemuksen olevan erilainen kuin vuosina 2004 ja 2008.  Useita äitejä samassa, huoneessa, ohuet verhot vain sänkyjen välissä. Isät eivät voineet jäädä yöksi. Aamuseiskalta sytyttiin kattovalot ja huudeltiin hyvää huomenta, en tajua kenen neropatin idea tuokin oli kun moni oli juuri saanut vauvansa nukahtamaan! Käytäviltä kuului kaiken yötä kävelyaskeleita ja summerikutsuja. Imetysopetus oli myös iso vitsi, yksi neuvoi yhdellä tavalla ja toinen toisella. Lopulta ystäväni kotona neuvoi minulle oikean imetysotteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

moni haukkunut tayssiä synnytys puolta, myös kaverini joka opiskeli kätilöksi, oli harkkajakson siellä.  Vanhemmat kätilöt, haukkuivat, naljailivat, määräaikainen pelkäsi oman paikkansa puolesta, lopetti harjoittelun ja meni eri  paikkaan, valmistui ja nykyään toimii kätilönä paikassa jossa arvostetaan.

Taysissa on muillakin osastoilla ihan hirveää. Mua ei oo koskaan kiusattu muuten kuin nuorena sh-opiskelijana Taysissa keski-ikäisten hoitajanaisten toimesta. Sen jälkeen en tuohon taloon jalallani oo astunu, sen ku valittavat kun ei löydy sijaisia kun itse ensin ajavat potentiaaliset tulevat työkaverit pois.

Tays osasto 4 b:llä on ainakin yksi erittäin v****mainen hoitaja. Huutaa potilaille ja komentaa kuin kerjäläisiä.

Minulla ei ole valittamista siinä, että oli meteliä, vauvat huusivat, huonekaverit valittivat jälkisupistuksia, oli valoisaa jne. Synnytin noin 15 v sitten pohjoisessa keskussairaalassa kesken vuoden vilkkainta vauvaviikkoa. Valittamista löytyy lähinnä siitä, että miten pihalla kätilöt olivat meistä potilaista, tuntuu ettei papereita ollut luettu lainkaan, asiat joutui selittämään monta kertaa jne.

Itselleni synnytys oli ensimmäinen ja todella nopea lähes syöksysynnytys. Istukka ei poistunut kokonaan ja menetin todella paljon verta, jouduin kaavintaan, sain monta pussia punasoluja jne. Ennen synnytystä hemoglobiini ol 159 ja neljä päivää synnytyksen jälkeenkin vain 80. Suurin ongelma oli se, että en pysynyt kunnolla jaloillani kuin vasta kolmannen päivän iltana (synnytin varhain aamulla).

Minulla oli katetri koko ensimmäisen päivän ja se otettiin illalla pois. Sain ohjeeksi soittaa yöhoitajan/kätilön kun haluan vessaan. Soitin kelloa ja paikalle ilmestyy kiukkuinen nainen, joka kyselee miksi en itse mene vessaan. Selitin hänelle häpessäni että katetri poistettiin vasta, en pysy kunnolla istumassakaan ja tarvitsen apua. Nainen sitten saatteli minua vessaan kun raahasin mukanani tippatelinettä ja samalla suorastaan roikuin niissä seinillä menevissä käsituissa/kaiteissa että pysyin jotenkin pystyssä. Yökätilö valitti koko ajan että kuinka väsynyt hän on ja kuinka raskasta vuorotyö on.

Jatkuu

Jatkuu

Toisen päivänä sain haukut, että miksi makaan verisissä lakanoissa ja miksi en ole niitä vaihtanut. Ei kukaan ollut koskaan sanonut minulle, että lakanat pitää vaihtaa itse. Eikä kukaan kertonut mistä löydän lakanoita. Enkä oikeasti olisi edes voinut niitä vaihtaa, kun liikuin koko ajan etanan vauhdilla ottamalla tukea kaiteista/sängystä/pöydästä. En uskaltanut lähteä yksin vessaan, vaan ajoitin vessakäynnit aina kätilön huoneessa käynnin yhteyteen ja pyysin häntä varmistamaan, etten pyörry välille. "Kyllä sitä pitää uskaltaa, ei kotonakaan kaukana auta". Ei auttanut, mutta kotona WC olikin muutaman askelen päässä, eikä 10 metrin päässä käytävällä.

Toisen päivän iltana kätilö sanoi, että vauva pitää kylvettää. Mies oli juuri käymässä, joten lähdimme taivaltamaan kohti kylvetyshuonetta. Pääsin sinne seinän kaiteissa roikkuen, kunnes siellä itse lämpimässä huoneessa alkoi taas maailma mustua silmissä ja jouduin istumaan huoneessa olevalle jakkaralle ja pyytämään että jos mies kylvettäisi, kun en pysy pystyssä. "Kyllä se äidinkin pitää opetella". Kylvetyksen jälkeen olin jo vähän tolpillani ja aloin pukemaan vauvaa. Lapsen käsittely oli varmasti haparoivaa, kun pelkäsin pyörtyväni ja lisäksi käsistä oli loppuraskaudessa kadonnut hienomotoriikka kokonaan, kun sain kumpaankin käteen rannekanavaoireyhtymän enkä saanut vauvan vaatteiden nappeja ja neppareita kunnolla kiinni. Kätilö vaan tuhahteli ja pyöritti silmiään. Sain napit, nepparit ja esim. omat rintaliivitkin normaalisti kiinni vasta 1,5 kk:n kuluttua synnytyksestä, joten vaiva oli ihan todellinen.

Oma olo alkoi kohentua hieman vasta kolmannen päivän iltana, mutta en vielä silloinkaan uskaltanut kävellä vauvan kanssa kunnolla, vaan nostin vauvan omasta sängystä rullasänkyyn ja siirsin sillä muutaman askelen päähän huoneessa olevalle vaipanvaihtopisteelle. Lisäksi varmistelin koko ajan että jakkara on lähellä, jos silmissä mustenee. Hassuinta oli, että kätilöt ihan ilmiselvästi epäilivät kiintymyssuhdettani vauvaan, vaikka kyse oli vain siitä etten pysynyt pystyssä. Kätilöt olivat jotenkin ihan pihalla siitä, että mikä minua vaivaa. En tiedä että lukiko kukaan papereitani koko aikana kun jouduin kaikille erikseen selittämään, että olen menettänyt paljon verta ja en pysy pystyssä. Vein vauvan vauvalaan aina siksi ajaksi kun raahasin itseni suihkuun ja tämäkin tuntui olevan väärin. Huonekaveri kyllä vei vauvan sinne yli 10 kertaa päivässä että pääsi pihalle tupakalle

Oikeasti en ole lainkaan mikään prinsessa. Olen maalaistalon tytär ja tehnyt fyysisesti raskasta työtä lapsesta saakka läpi yliopisto-opintojen. Olin ennen synnytystä ollut useasti potilaana naisten tautien ja sisätautien puolella. Minut oli leikattu monesti ja henkilökunta oli aina ihmetellyt nopeaa toipumista ja sitä etten esim. leikkauksen jälkeen tarvinnut lainkaan kipulääkkeitä. Minulle oli tehty epämiellyttävi ja kivuliaita tutkimuksia ja toimenpiteitä ilman kivunlievitystä ja olin saanut kehuja kun olin kestänyt kaikki lukuisat suoliston tähystykset ja muut tutkimukset silmää räpäyttämättä. Ja sitten synnytyksen jälkeen minua kohdellaan kuin roskaa ja ihan kuin olisin vailla jotain erityiskohtelua.

Eniten ärsyttää se, että olin niin huonossa kunnossa etten osannut ja jaksanut puolustaa itseäni, enkö sanonut vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?

Miehet saa hotellitason palvelua.

Se on kyllä hauska ilmiö miten eri tavalla naisia ja miehiä kohdellaan. Tuodaan konjakkeja ja ollaan mielin kielin.

Tavismutsi kirjoitti:

En oo pitkään aikaan ollut näin huvittunut ku tän keskustelun parissa. Aika monella tuntuu menevän kätilön ja palvelijan ammatit sekaisin. Kätilö on ammattikorkeakoulusta valmistunut terveydenhuollon ammattihenkilö. Suomessa ei taida edes palvelijoiden ammattikuntaa olla. Ainakaan heitä ei ole sairaaloissa töissä.

99% sairaaloiden henkilökunnasta on täysjärkisiä ihmisiä. Toinen täysjärkinen ihminen voi heidän kanssaan keskustella. Oon itse synnyttänyt kaks kertaa. Eka oli kiireellinen sektio ja toinen päätyi vuorokauden ähellyksen ja vauvan sydänäänien häviämisen jälkeen imukuppisynnytykseen. Molemmat synnytykset hoidettiin ammattitaidolla. Tunsin olevani turvallisissa käsissä. Ympärilläni oli ammattilaisia. Olin vauvojen keltaisuuden takia osastolla kummankin kanssa 4vrk.

Sairaalassa olen saanut infon kaikesta tulevasta ja kanssani on keskusteltu mm. kivunhoidosta ja oon saanut riittävästi kipulääkettä esim sektion jälkeen. Ihan vaan keskustelemalla hoitavien ammattilaisten kanssa. Mua on neuvottu imettämisessä, rintapumpun käytössä ja fysioterapeutti on käynyt osastolla antamassa esikoisen hoidossa ohjeita lapsen anatomisen erityispiirteen takia. Esikoiseni sai alusta asti myös lisämaitoa. Se vaati ainoastaan keskustelua hoitajan kanssa.

Sektion jälkeen sain kantaa vauvaa. Se ruokatarjotin, jonka sain ihan itse ekan vrk jälkeen haettua, painoi vähemmän. Senkin sai siis ihan itse kantaa. Toisen synnytyksen jälkeen oli ihanan vapauttavaa kävellä osastolle ITSE!! Vauvaa en saanut kantaa, jos vaikka pyörtyisin matkalla.

Ja kyllä, yöt osastolla olivat kammottavia. Oli vastenmielistä nukkua samassa huoneessa ventovieraan ihmisen kanssa. Ja ne vihoviimeiset potilaskellot!! Kuinkakohan paljo vähemmän olis sitäkin meteliä, jos kaikki kynnellekykenevät nostaisivat persiinsä sängystä ja hipsisivät kysymään asiaansa henkilökunnalta tai hakisivat itse mehunsa? Ne puudutetut sektioäidit ja runsaasti vuotaneet huimailijat joutuvat joka tapauksessa soittamaan tarvitessaan apua. Muilla taitaa jalat toimia, vaikka ei pää toimiskaan.

Kun kaksi ihmistä kommunikoi, ongelmien ilmaantuessa on ehkä syytä katsoa ekaks peiliin. Löytyiskö vika epäonnistuneesta kokemuksesta sieltä

Hei hienoa, olet keksinyt keskustelun!! Eli sinun hyvä kohtelu oli ihan sinun omaa ansiota, ja muiden huono kohtelu heidän itsensä aikaansaamaa??? Kuin tampio täytyy olla, ettei ymmärrä, et kohtelut, kokemukset, olotilat jne. voivat olla erilaisia! Jos sinua ei ole kohdeltu huonosti, ei se johdu sun erinomaisuudesta. Se johtuu siitä, että nämä ammattilaiset ovat toimineet kohdallasi oikein. Kuten aina pitäisi. Täällä on kerrottu tilanteista, joissa äitejä EI OLE kohdeltu oikein.

Itsellä ei ole erityisen huonoja kokemuksia kättäriltä, paitsi se yksi hoitaja. Sain vielä ekalla kerralla kätilöksi erikoistuvan tuekseni päiviksi. Eli sain siinä erityistä tukea. Silti en yhtään epäile, etteikö jollakin muulla voi olla huonoa kohtelua. Se, että minulle kävi tuuri, ei ollut minun ansiota. Se oli ihan sitä, mitä kaikille pitäisi olla!!

Voin kertoa ihan vertailun vuoksi omasta sektiosta Maltalla, joka oli vielä 2000 luvun alussa virallisesti kehitysmaa statuksella ja jossa ei esimerkiksi ole juuri sosiaalitukia.

Maltalla, kuten muissakin EU maissa, joissa olen asunut, on täysin ilmainen ja korkealaatuinen terveydenhuolto. En tarkalleen osaa sanoa, mistä suomalaisille on tullut käsitys, että a. Suomen terveydenhuolto olisi ilmainen, vaikka synnytyksestä, leikkauksista ja vaikka syöpähoidoista voi tulla yli tuhannen euron lasku perään. Jostain syystä mediassa aina verrataan Suomea Yhdysvaltoihin eikä toisiin EU maihin. Olen asunut Virossa, Ranskassa ja Maltalla, joissa kaikkialla on ilmainen - ei laskuja perään - terveydenhuolto ja lääkäriin pääsee aina samana päivänä iman mitään tuntien jonotusta b. Suomen terveydenhuolto olisi erityisen korkealaatuista, vaikka työtä tehdään järjettömässä resurssipulassa ja kiireessä, päätöksiä ohjaa ensisijaisesti kustannukset ja käytössä oleva uusi järjestelmä vaarantaa potilasturvallisuuteen, mutta sen sijaan, että lääkäreitä kuunnellaan ja koko hanke keskeytetään ja vedetään pois käytöstä, lääkäreitä on näennäisesti kuunneltu, jotta voidaan sanoa, että kuunneltu on, vaikka on tiedetty, että mitään se ei muuta (koska kuka poliitikko haluaa tuhota uransa myöntämällä, että koko hanke oli järjetön floppi ja takkiin tuli reilusti ja koko systeemi on käyttökelvoton. Suomalainenhan ei reklamoi edes valtiotasolla vaan kiltisti sitten väännetään käyttöön systeemi, jonka kohdalla ensimmäisen ihmisen kuolema on vain ajankysymys)

Joka tapauksessa. Maltan terveydenhuollosta, jokaisessa kylässä tai virallisesti kaupungissa on oma terveysasema, joka vastaa Suomen terveyskeskusta. Sinne voi ja saa mennä kuka tahansa, milloin tahansa ja lääkärille pääsee samana päivänä, ellei kyseessä sitten ole vaikka pyhäpäivä tai jokin muu poikkeus. Lupaa ei tarvitse kysyä keneltäkään eikä kukaan etukäteen kysele oireita.

Lääkärin saa myös kiinni puhelinpalvelussa, jossa päivystää useampi lääkäri neuvonnassa.

Joka kerta, kun olen joutunut ambulanssilla sairaalaan (viiltävät vatsakivut, lapsen vakava vatsatauti ja pari muuta reissua, oma katkennut käsi, vakava munuaistulehdus sekä puolison pari omaa kertaa) hoitoa on saanut aina samantien odottamatta 15 minuuttia pidempään. Hoito on aina ollut erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä sekä ennen kaikkea ihmisläheistä.

Maltalla on totuttu erilaisiin kulttuureihin eikä äitiydessä juuri puututa erilaisiin tapoihin hoitaa ja kasvattaa lapsi. Raskauden ajan käynnit ja seulonnat ovat samat kuin Suomessa, suurin poikkeus alkaa synnytystavan valinnasta. Ja kyseessä todella on valinta, vapaasti saa päättää, kumman haluaa, vaikka lääkäri antaakin oman näkemyksensä. Toisen ja etenkin kolmannen asteen repeämiä vältellään paljon ja näissä tapauksissa suositellaan usein synnytyksen käynnistämistä ajoissa ja kolmannen asteen repeäminen kohdalla suositellaan sektiota. Muutoin suositellaan alakautta, jos vauva on oikein päin ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Tietopaketti on kuitenkin neutraali sekä suunnitellun sektion että normaalin synnytyksen kohdalla.

Jatkuu osa 1/3

Jatkoa 2/3

Hoitaja näytti synnytyksen jälkeen vaivanvaihdosta vaatteiden pukemiseen, kylvettämisestä pyllynhoitoon kaiken. Apua sai, kun napista painoi. Kaikille vaihdettiin lakanat joka aamu tai niin usein kun tarvetta oli ns. Carer toimesta, jonka koulutus vastaa Suomen lähihoitajaa. Riippuen tapauksesta potilaalla saattaa olla ikioma carer, tosin harvemmin synnytyksen kohdalla. Ei tullut kuuloonkaan, että synnytyksen jälkeen pitää itse vaihtaa lakanat ja ihan samalla tavalla sitä täällä toivutaan synnytyksestä, käytetään äitejä liikkeellä, muttei koskaan enempää kuin mihin fyysisesti kykenee.

Ruoka tulee 3 kertaa päivässä sänkyyn, voileipiä saa, kun pyytää.

Äideiltä kysytään, onko ajatellut rintaruokkia tai antaa pulloa. Kaikkien vauvojen verensokerit mitataan useamman kertaa päivässä ja niiden ei anneta tippua. Lisämaitoa saa niin paljon pyytää, niistä pidetään kirjaa, mutta koskaan ei sanota ei. Tosin aina on kysytty myös lupaa antaa. En ole kuullut tilannetta, jossa verensokerit olisivat olleet erityisen alhaalla vauvalla ja äiti ei olisi antanut antaa lisämaitoa.

Toivuin nopeasti. Panacod avulla ei ollut kipuja missään vaiheessa ja vuotokin hyvin vähäistä, koska kohtu tyhjennetään osana sektiota.

Jatkuu

3/3

Toivuin nopeasti. Panacod avulla ei ollut kipuja missään vaiheessa ja vuotokin hyvin vähäistä, koska kohtu tyhjennetään osana sektiota.

Enpä sen tarkemmin osaa sanoa kuin että loistava kokemus oli, toipuminen erittäin nopeaa ja kivutonta. Suomalainen on nöyrä ja aivan kaikesta pitäisi olla kiitollinen, etenkin, jos on nainen. Kukaan ei koskaan kyseenalaista suomalaisille syötettyä propagandaa, jota vahvistetaan säännöllisillä lehtijutuilla, joissa Suomeen muuttanut jenkki päivittelee ilmaista terveydenhuoltoa.

Edes Helsingin sanomat eivät uskalla uutisoida Suomen äärimmäisen huolestutttavasta ja heikosta taloustilanteesta. Suomi ei koskaan kyennyt toipumaan vuoden 2008 lamasta. Suomi ei enää omista käytännössä mitään yrityksiä, vaan omistusosuudet on ollut pakko pistää käteiseksi myymällä osakkeet ulkomaille. Tämä on jo itsessään hyvin huolestuttavaa ja on äärimmäisen poikkeuksellista EU maissa.

Suomi joutuu joka ikinen vuosi ottamaan lisää velkaa, jotta se kykenee maksamaan terveydenhuollon, koulutuksen, päiväkodin, tuet jne. Olen hyvin hämmentyneenä seurannut julkista keskustelua, miten on mahdollista, ettei edes Helsingin sanomat uutisoi Suomen talouden synkkiä tulevaisuudennäkymiä? Suomen valtionvelka on kaksinkertaistunut 14 vuodessa eli 2008 laman jälkeisinä vuosina, kun muiden maiden talous on kääntynyt nousuun. Mikseivät ihmiset puhu tästä ja ole huolissaan siitä, miltä tulevaisuus näyttää, kun sosiaaliturvaa on leikattu vuosittain niin, ettei kiritysvaraa enää ole? Yksikään suomalainen ei tunnu pitävän ääntä siitä, miten koko rakennelma on byrokraattinen mammutti, jossa lukuisat valkoiset keski-ikäiset miehet nostavat loistavaa palkkaa tekemättä mitään. Byrokratian merkittävä keventäminen sen sijaan että vähennetään esimerkiksi päiväkotien henkilökuntaa tai heikennetään entisestään ihmisten pääsyä terveydenhuoltoon, ei ääneen saa ehdottaa. Byrokraria kuuluu hyväksyä, koska pitää osata olla kiitollinen, ettei asiat ole niinkuin Yhdysvalloissa.

Suomen julkinen velka on 75% suhteessa bruttokansantuotteeseen ja se kasvaa vuosittain, sillä suomalaiset yritykset eivät kasva eivätkä innovoi. Ollaan siis 90-luvun laman tasolla, ainoa ero on se, ettei tätä lamaa voida korjata devalvoimalla valuuttaa.

Tällainen avautuminen tällä kertaa 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaala ei ole lepokoti. Siellä on lähtökohtaisesti vähän ankeaa.

Kokemus korostuu, jos on kovasti sairas.

Ja arvostan kovasti hoitajien ja muun henkilökunnan ammattitaitoa.

Kerropa sitten mistä löytyisi mainitsemasi lepokoti synnyttäneelle, joka on myös sairas? Kun sairaalassa ei kerran saa levätä vaan pitää juosta ympäriinsä etsimässä sitä sun tätä ja juosta kansliaan muistuttamaan itselleen antibiootitkin.

Arvostan hoitajia, mutta tää synnäreistä säästäminen ei nyt vaan toimi.

Minä olin hätäsektion jälkeen erittäin huonossa kunnossa ja sain todella hyvää hoitoa Oulussa.

En saanut itse hoitaa vauvaa ollenkaan eikä tarvinnut itse vaihtaa lakanoita tms.

Eräskin hoitaja oman iltavuoronsa jälkeen oli soittanut yöllä osastolle ja kysellyt mun vointia.

Oletko lestadiolaisäiti? Monesko lapsi oli kyseessä?

En todellakaan ole lesta.

On kait se nyt ihan normaalia että huonossa kunnossa oleva saa sairaalassa hoitoa. Minut leikattiin myös uudestaan viikko hätäsektiosta. Siinä vaiheessa lapsi oli kotona ja minä sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Toisen päivänä sain haukut, että miksi makaan verisissä lakanoissa ja miksi en ole niitä vaihtanut. Ei kukaan ollut koskaan sanonut minulle, että lakanat pitää vaihtaa itse. Eikä kukaan kertonut mistä löydän lakanoita. Enkä oikeasti olisi edes voinut niitä vaihtaa, kun liikuin koko ajan etanan vauhdilla ottamalla tukea kaiteista/sängystä/pöydästä. En uskaltanut lähteä yksin vessaan, vaan ajoitin vessakäynnit aina kätilön huoneessa käynnin yhteyteen ja pyysin häntä varmistamaan, etten pyörry välille. "Kyllä sitä pitää uskaltaa, ei kotonakaan kaukana auta". Ei auttanut, mutta kotona WC olikin muutaman askelen päässä, eikä 10 metrin päässä käytävällä.

Toisen päivän iltana kätilö sanoi, että vauva pitää kylvettää. Mies oli juuri käymässä, joten lähdimme taivaltamaan kohti kylvetyshuonetta. Pääsin sinne seinän kaiteissa roikkuen, kunnes siellä itse lämpimässä huoneessa alkoi taas maailma mustua silmissä ja jouduin istumaan huoneessa olevalle jakkaralle ja pyytämään että jos mies kylvettäisi, kun en pysy pystyssä. "Kyllä se äidinkin pitää opetella". Kylvetyksen jälkeen olin jo vähän tolpillani ja aloin pukemaan vauvaa. Lapsen käsittely oli varmasti haparoivaa, kun pelkäsin pyörtyväni ja lisäksi käsistä oli loppuraskaudessa kadonnut hienomotoriikka kokonaan, kun sain kumpaankin käteen rannekanavaoireyhtymän enkä saanut vauvan vaatteiden nappeja ja neppareita kunnolla kiinni. Kätilö vaan tuhahteli ja pyöritti silmiään. Sain napit, nepparit ja esim. omat rintaliivitkin normaalisti kiinni vasta 1,5 kk:n kuluttua synnytyksestä, joten vaiva oli ihan todellinen.

Oma olo alkoi kohentua hieman vasta kolmannen päivän iltana, mutta en vielä silloinkaan uskaltanut kävellä vauvan kanssa kunnolla, vaan nostin vauvan omasta sängystä rullasänkyyn ja siirsin sillä muutaman askelen päähän huoneessa olevalle vaipanvaihtopisteelle. Lisäksi varmistelin koko ajan että jakkara on lähellä, jos silmissä mustenee. Hassuinta oli, että kätilöt ihan ilmiselvästi epäilivät kiintymyssuhdettani vauvaan, vaikka kyse oli vain siitä etten pysynyt pystyssä. Kätilöt olivat jotenkin ihan pihalla siitä, että mikä minua vaivaa. En tiedä että lukiko kukaan papereitani koko aikana kun jouduin kaikille erikseen selittämään, että olen menettänyt paljon verta ja en pysy pystyssä. Vein vauvan vauvalaan aina siksi ajaksi kun raahasin itseni suihkuun ja tämäkin tuntui olevan väärin. Huonekaveri kyllä vei vauvan sinne yli 10 kertaa päivässä että pääsi pihalle tupakalle

Oikeasti en ole lainkaan mikään prinsessa. Olen maalaistalon tytär ja tehnyt fyysisesti raskasta työtä lapsesta saakka läpi yliopisto-opintojen. Olin ennen synnytystä ollut useasti potilaana naisten tautien ja sisätautien puolella. Minut oli leikattu monesti ja henkilökunta oli aina ihmetellyt nopeaa toipumista ja sitä etten esim. leikkauksen jälkeen tarvinnut lainkaan kipulääkkeitä. Minulle oli tehty epämiellyttävi ja kivuliaita tutkimuksia ja toimenpiteitä ilman kivunlievitystä ja olin saanut kehuja kun olin kestänyt kaikki lukuisat suoliston tähystykset ja muut tutkimukset silmää räpäyttämättä. Ja sitten synnytyksen jälkeen minua kohdellaan kuin roskaa ja ihan kuin olisin vailla jotain erityiskohtelua.

Eniten ärsyttää se, että olin niin huonossa kunnossa etten osannut ja jaksanut puolustaa itseäni, enkö sanonut vastaan.

Tuohan on ihan sadistista kohtelua, mitä olet saanut! Ei voi ymmärtää tuon kätilön vai oliko niitä muitakin, ilkeyttä juuri sinua kohtaan. Luulivatko, että vain näyttelet olevasi heikossa kunnossa, vai mitä niiden päässä oikein liikkui? Tuollaisesta kohtelusta pitäisi tehdä isompikin juttu, ihan julkisesti.

Tämänkin kätilön mielestä potilaat saavat kyllä pyörtyillä vessojen lattioille tai käytäville, oma syynsä jos niin käy, vai mitä, julmurikätilö?

Mainitsit, että pohjoisessa oleva keskussairaala, ei kai vain VKS? Siellä ainakin ennen vanhaan ne toiskieliset huomioitiin paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?

Suomi on harvoja teollisuusmaita missä ei ihmisillä ole yksityishuoneita. Ne on normi maailmalla

Saahan niitä täälläkin jos itse maksaa. Et ilmeisesti sen vertaa välitä itsestäsi ja lapsestasi, että olisit ollut valmis maksamaan siitä?

MIKÄ synnyttäneiden osastoilla sitten on kätilöiden työtä kun äideistä tai vauvoista heidän ei kuulu näemmä huolehtia? Mitä he tekevät?

En ole itsekään koskaan missään sairaalahoidossa tuntenut itseäni niin heitteillejätetyksi kuin sektion jälkeen.

Prinsessaäidit vaatimassa yksityissairaalatason palvelua? Hoitajien pitää olla aivan ihania ja vain tätä yhtä äitiä varten siellä töissä?

No joo, monen kohdalla ei varmasti ole näin, ja asiattomasti käyttäytyvää henkilökuntaa valitettavasti löytyy. Silti tuntuu välillä, että joillain äideillä on hormonihuuruissaan aika suuret odotukset synnytyksistä. Ja sitten, kun kaikki ei mene juuri kuten haluaisi, järkytytään verisesti ja haukutaan sairaalat nimeltä täällä. Alapeukkuja satelemaan.

Aika monelle synnyttäneelle kätilöt ovat tiuskineet, että pitää sun kotonakin pärjätä, tai ei kotonakaan kukaan auta (tietysti auttaa, jos ei asu ihan yksin). Mutta eivätkö muka hoksaa, että kotiin päästyä on jo kuntoutunut jonkin verran, on jo tietenkin parempi vointi, kuin heti synnytyksen jälkeen. Jaksaa hoitaa vauvaa ja liikkua paremmin Normaalitapauksessa.

Eli on aika kestämätön peruste kätilöillä vedota tuollaiseen.

Tämä ketju oli silmiä avaava siinä mielessä, että olin ajatellut oman kokemukseni olevan vain poikkeustapaus, mutta samanlaisia kertomuksia löytyy kymmeniä! Toivottavasti tästä joku kötilöopiskelija ottaa lopputyön aiheen itselleen!

Voin tästä ketjusta tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että virallisen hoito suosituksen mukaan synnytys ei ole sairaus. Eikä se sitä olekaan, jos kaikki menee ilman ongelmia. Kätilöt eivät kuitenkaan näytä ymmärtävän, että äiti voi olla synnytyksen jälkeen myös sairas esim. suuren verenvuodon takia. Ihmeellinen reippausvaatimus!

Minulle on tehty seitsemän leikkausta, enkö yhdenkään jälkeen ole ollut niin sairas kuin synnytyksen jälkeen. Ja kohtelu on jokaisen leikkauksen jälkeen ollut parempaa kuin synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Prinsessaäidit vaatimassa yksityissairaalatason palvelua? Hoitajien pitää olla aivan ihania ja vain tätä yhtä äitiä varten siellä töissä?

No joo, monen kohdalla ei varmasti ole näin, ja asiattomasti käyttäytyvää henkilökuntaa valitettavasti löytyy. Silti tuntuu välillä, että joillain äideillä on hormonihuuruissaan aika suuret odotukset synnytyksistä. Ja sitten, kun kaikki ei mene juuri kuten haluaisi, järkytytään verisesti ja haukutaan sairaalat nimeltä täällä. Alapeukkuja satelemaan.

Ovatko nämä kertomukset TODELLA kuulostaneet korvaasi siltä että synnyttäneet naiset tykkäävät huonoa siitä kun sisäfilepihvi ei ilmestynytkään osastolla suuhun ja jalkahoitaja ja yksityiskätilö odotelleet sängyn vieressä salista palaajaa?