Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, tekisi mieli sanoa voi hellanlettas! Joku ei pääse 5 min suihkuun. Miksi? Mihkä se vauva karkaa sängystään suihkun aikana. Yhteen koskee toinen ei saa nukkua jne. Voi hyvät lapset, sairaalassa on tarkoitus valmistaa äiti selviytymään luonnollisesta asiasta, jälkeläisensä hoitamisesta. Vaikka tämä ärsyttääkin, kysyn, mahtoiko äidillä joka synnytti lypsyjensä välissä, joku paapoa ruokia eteen tai muuta luksusta?
Ja sairaaloiden ammattilaiset eivät ole tahallaan ilkeitä, tiedän että joskus joutuu olemaan tiukkana jos näkee ettei äiti halua/viitsi huolehtia itsestään ja vauvastaan joiden parhaaksi kaikki ohjeistus on. Ja kysymykseen olenko itse synnyttänyt vastaan kyllä olen useita kertoja.Aikoinaan asui monta sukupolvea saman katon alla. Synnyttänyt äiti sai apua mummoilta ja muilta talon naisilta. Ja on ihan eri asia huolehtia vauvasta kotona kuin sairaalassa: kotona saat ruokaa kaapista koska tahansa, sairaalassa on tarkat ajat, jolloin on haettava ruokaa käytävältä. Sairaalassa pitää vahtia vauvaa koko ajan, kotona pääset rauhassa suihkuun ja vessaan, kun vastasyntynyt voi turvallisesti tuhista sängyssään.
Tämä. Tunnettiin nimellä lapsivuodeaika. Sen ajan synnyttänyt äiti lepäili ja toipui ja suku hoiti vauvaa.
Lapsivuode ja lapsivuodeaika tarkoittavat perinteisesti noin kuuden viikon mittaista synnytyksen jälkeistä aikaa, jolloin naisen elimistö palautuu entiselleen. Vielä 1960-luvulla Suomessa kehotettiin synnyttänyttä pysymään vuoteessa 1-2 viikon verran, ja tavallisessa kielenkäytössä juuri synnytyksenjälkeistä vuodelepoa kutsutaan lapsivuoteeksi.
Ei ennen tarvinnut samana päivänä alkaa verisiä lakanoitaan vaihtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä synnytin Päksissä (Lahti) 2003. Aivan hämmentynyt, eka kertaa sairaalassa, melko nuori (25). Käynnistyksissä ensin 3 päivää, sitten synnytys, maito ei lähtenyt nousemaan, vauva itki, kauhea sättiminen kun en muka vaan yrittänyt tarpeeksi.
Sitten tuli yksi ihana hoitaja, joka sanoi, että ei täällä nälissään lapsia pidetä ja kertoi, mistä voi hakea lisämaitoa. Vauva rauhoittui.
Hormonit sekaisin ja vuotoa oli paljon, verenpaineet korkealla, koko ajan hiki - kävin suihkussa aamulla ja illalla - johan yksi hoitaja tuli taas sanomaan, että jaa, sä se luulet että puhtaus on puoli ruokaa. Ravaat enemmän suihkussa ku tarpeen. What?! Sekin meni siis väärin.
Jouduin olemaan viikon osastolla verenpaineen takia, ja itkin joka yö. Huonepareja tuli ja meni päivin-öin, nukkuminen huonoa. Yhtenä iltana rohkaistuin ja menin kysymään, voisivatko ottaa vauvan vauvalaan, jotta voisin nukkua vaikka muutaman tunnin putkeen. Kyllä se pitäisi äidin pystyä omasta lapsestaan huolehtimaan, oli tokaisu.
Onneksi sitten pääsi pois. Viimeisenä vielä kohtasin tuon suihkussa käynnistä v-ttuilleen hoitajan käytävällä - hänen kommenttinsa: no, koittakaa pärjäillä vaikka eihän tuo nyt hyvältä alku ole näyttänyt. Kiitos vaan.
Nyt lapsi kohta 20-v. terve korkeakoululainen - hyvin meni kaikesta huolimatta, vaikka korviketta joikin.
Synnytys jäi kuitenkin ainoaksi, oli niin kamala kokemus ja muisto tuo pahan mielen vieläkin. Lapsi on toki maailman rakkain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia lääkärit eivät puutu näihin synnytysvuodeosastojen huonoihin oloihin, kuten nämä lukuisat kirjoitukset osoittavat? Pelkäättekö itse kätilöitä? Tuntuu siltä ettei kukaan välitä äideistä mitä he kokevat. Todella surullista ja samalla pitäisi saada syntyvyys nousuun. Tälläisellä välinpitämättömyydellä se ei onnistu.
Eivät lääkärit ole hoitajien pomoja.
Ei niin, ylihoitajat on. Osaston esimiehet.
Ja sairaalan johto.
Ylihoutajat ovat hoitajien pomoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan asui monta sukupolvea saman katon alla. Synnyttänyt äiti sai apua mummoilta ja muilta talon naisilta. Ja on ihan eri asia huolehtia vauvasta kotona kuin sairaalassa: kotona saat ruokaa kaapista koska tahansa, sairaalassa on tarkat ajat, jolloin on haettava ruokaa käytävältä. Sairaalassa pitää vahtia vauvaa koko ajan, kotona pääset rauhassa suihkuun ja vessaan, kun vastasyntynyt voi turvallisesti tuhista sängyssään.
Ei välttämättä kaikilla ollut mummoja tai muita naisia, mutta muutama mukula saattoi olla. Ja miksi vauvaa pitää sairaalassa vahtia koko sjan? Kertokaa ihmeessä miksi? Lähteekö itte kiitää johki vai kenties varastetaan tai vaihdetaan? Heheh!
Usko tai älä, sairaalahuoneita ei vahdita ja kuka tahansa saa marssia synnärille ja noihin huoneisiin sisään. Ovet eivät ole lukittuna. Harvan kotona on sitä riskiä, että avonaisesta ovesta marssii joku epämääräinen hiippari, koska ovet on lukossa.
T. 2020-luvulla isossa sairaalassa synnyttänytSynnytit korona-aikaan. Meidän synnärillä osastolla oli ainakin ovet lukossa eikä sisään päässyt kuin lapsen isä, ei edes omat lapset.
70-luvun lopulla, maaliskuussa, synnytin toisen lapseni. Oli niin vitsikäs hoitaja vastaanottamassa, kun mieheni kanssa kolkuttelimme synnytysosaston ovea että piti lohkaista juhannuksen seurauksista. Siis kaikki maalisvauvat olivat hänen mielestään juhannusyön satoa. Ja entä sitten, jos olisivatkin, mutta meidän vauva ei ollut.
Ärsytti kyllä tuo asiaton vitsailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin Suomessa ainoan ja viimeisen kerran vuonna 2019 (toinen lapsi). Oltiin Suomessa matkalla kun kaikki ei sitten mennytkään niin kuin piti ja vauva tuli maailmaan. Olin tottunut Sveitsiläiseen terveydenhuoltoon, jossa saa oman huoneen jota voisi verrata hotellihuoneeseen yms muut palvelut, kuten spa, viiden tähden ruokailu jne. Toki hintaa oli useita tuhansia euroja mutta mitä väliä.
No Suomessa oli kuin teurastamolle olisi joutunut, veren tahmimat seinät yms. Kätilön kanssa huudettiin siitä että vauvan hoitaja saa hoitaa vauvaa myös sairaalassa. Meinasi kätilö melkein repiä vauvan hoitajan sylistä ja väkisin tunkea rintoihini kiinni vaikka sanoin etten aio imettää.
Kaksoset synnytin 21 sitten taas Sveitsissä ja nyt odottelen vielä tälle vuodelle vauvaa (kesällä) ja edelleen Sveitsiin mennään synnyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Mä kirjoitin tänne pitkän litanian yhdestä kokemuksesta mutta ei mennyt ihme ja kumma läpi, joten en laita uudestaan. Pitää laittaa jonnekin muualle. Onneks olin tuonut omat särkylääkkeey mukaan. Hohhoijaa kun luin sairaskertomuksen....kofeiinitabletti. Oikeesti sekopäätouhua ja paljon rikollistakin.
Luulen, että tarkoitti kodeiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Imetysmyönteiseksi kuvasi itseään Seinäjoen sairaalakin jo 2000-luvun alkupuolella, Imetysohjausta annettiinkin hyvin, mutta kaikki muu oli sitten syvältä perzeeztä.
Eli syy syntyvyyden laskuun on karmeat kätilöt?
Eiköhän nyt kannattaisi jonkun isomman instanssin puuttua tähän kätilöiden sairaaseen mielivaltaan?
Oon lukenut ketjullisen pahoinpitelyä, kiusaamista, henkistä väkivaltaa ja puutteellista sairaanhoitoa.
Onko tämä todella tapahtunut Suomessa, eikä Siperiassa? Eläimiäkin kohdellaan meillä paremmin, kuin ketjun synnyttäjiä.
Synnyttäjä ei ole sairas, mutta sairastuu tällaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa jännä. Kerroin omasta synnytyksen jälkeisestä masennuksestani, jonka seurauksena en missään vaiheessa edes synnärillä saatikka lapsen vartuttua kykenyt tuntemaan rakkautta lapseen. Toki huolehdin ja hoidin hyvin, juttelinkin vauvalle, että se kehittyisi. Tämä viesti poistettiin, eikö haluta tällaista kokemusta toisten tietoon? Lapsi on jo 19-vuotias ja muuttanut pois kotoa. Pidän hänestä, huolehdin hänestä, mutta en edelleenkään koe rakkauden tunteita häntä kohtaan. Hänellä on alusta pitäen ollut rakastava isä, ja aina, kun nuori soittaa kotii, hän soittaa isälleen.
Kiitos teille kaikille, jotka olette lisänneet myös sairaalan näihin kokemuksiinne, joissa teitä on kohdeltu huonosti. Koen suurta sympatiaa teitä kohtaan ja monessa tapauksessa sairaalalla olisi peiliin katsomisen paikka, ettei jatkossa kukaan tulevista äideistä tulisi huonosti kohdelluksi.
Itselläni kaksi synnytystä; Jorvissa ja Espoon sairaalassa. Kummastakin pelkästään positiivista kerrottavaa. Kätilöt, lääkärit, laitoshoitajat ja osaston kätilöt ja hoitajat tekivät työnsä mielestäni kaikki kympin arvoisesti. Esikoisen kanssa opetettiin vaipanvaihto ja oikea imetysasento kärsivällisesti. Surettaa todellakin osan teistä kokemukset rintojen painelemisesta mustelmille kätilön toimesta, kun imetystä on harjoiteltu. Aivan kamalaa!! Tässä vaiheessa mielestäni jokaisella on oikeus sanoa, että minuun et koske! Vinkkinä tuleville äideille, että maidon tuotannon voi aloittaa jo ennen synnytystä. Itse sain vinkin neuvolasta raskausaikana, kun kuopusta odottaessani epäiltiin raskausdiabetesta ja tiedossa oli, että vauvan sokeriarvoja tultaisiin seuraamaan osastolla. Vinkki olikin kullanarvoinen. Kannattaa tutustua aiheeseen, mutta tressiä siitä ei kannata vastasynnyttäneen äidin itselleen ottaa. Jokaisella vauvalla menee aikaa myös oikean imemisotteen löytymiseen. Meillä kuopus ei sitä oikeastaan koskaan edes löytänyt, mutta onneksi oli jo toinen lapsi, joten hän sai kotona korviketta äidinmaidon lisäksi. Pointti ehkä lähinnä se, että vastasyntynyt ei vielä isoja annoksia syö. Minulle ainakin osastolla sanottiin, että muutama tippa riittää per imetys.
On totta, että lakanat tulee vaihtaa itse ja ruoka haetaan itse. Luullakseni perustuu ihan lääketieteeseen ( tulppariski), mutta tämä mielestäni pitäisi kertoa kätilöiden toimesta äidille, eikä vaan töksäytellä, että sängystä on noustava ylös. Esikoisen kanssa samassa huoneessa kanssamme oli äiti, jolle oli tehty suunniteltu sektio. Saimme opastuksen vaipanvaihtoon samanaikaisesti ja häntä kätilö oli tukemassa sängystä nousemisessa. Kipulääkkeitä ei tarvinnut erikseen pyytää vaan kätilö kysyivät joka kerta tarvitseeko lääkettä.
Ymmärrän myös sen, että sairaalassa kannustetaan äitiä ja vauvaa olemaan mahdollisemman lähellä toisiaan ja selittelemään. Äiti on kuitenkin se ihminen, jonka vauva aidosti tuntee; äänestä ja tuoksusta, joten siinä mielessä en itse ajattele, että vanhoihin vauvaloihin olisi syytä enää palata. Täysin järjen vastaiselta kuitenkin kuulostaa, etteikö vauvaa voisi hetkeksi jättää kätilöiden hoivaan toimistoon, jos äiti tarvitsee hetken aikaa unta. Tämäkin on kohdallani onnistunut, mutta varoittivat, että tuovat vauvan takaisin, jos osastolla joku muu tarvitsee hoitoa. Toivottavasti eivät oikeasti ole vieneet huoneista vauvan sänkyjä kokonaan pois.
Sympatiaa teille kaikille huonoa kohtelua saaneille ja tsemppiä uusille äideille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa jännä. Kerroin omasta synnytyksen jälkeisestä masennuksestani, jonka seurauksena en missään vaiheessa edes synnärillä saatikka lapsen vartuttua kykenyt tuntemaan rakkautta lapseen. Toki huolehdin ja hoidin hyvin, juttelinkin vauvalle, että se kehittyisi. Tämä viesti poistettiin, eikö haluta tällaista kokemusta toisten tietoon? Lapsi on jo 19-vuotias ja muuttanut pois kotoa. Pidän hänestä, huolehdin hänestä, mutta en edelleenkään koe rakkauden tunteita häntä kohtaan. Hänellä on alusta pitäen ollut rakastava isä, ja aina, kun nuori soittaa kotii, hän soittaa isälleen.
Kyllä mä sen luin. Mihin hävisi?
Kyllä totuus kestää tulenkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä juttu tää äidillä teetetty lakanoiden vaihto on?
Mistä lähtien potilaan on kuulunut tehdä hoitajien työt?
Maksava asiakas?Synnyttänyt äiti ei ole sairas. Kaikki muut sairaalapotilaat ovat.
No kyllä minä olin synnytysten jälkeen sairas! Siis ihan hirveet kivut ja vuodot. Ihan yhtä kipeä, kuin muidenkin leikkausten jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä juttu tää äidillä teetetty lakanoiden vaihto on?
Mistä lähtien potilaan on kuulunut tehdä hoitajien työt?
Maksava asiakas?Synnyttänyt äiti ei ole sairas. Kaikki muut sairaalapotilaat ovat.
No kyllä minä olin synnytysten jälkeen sairas! Siis ihan hirveet kivut ja vuodot. Ihan yhtä kipeä, kuin muidenkin leikkausten jälkeen.
Joo, juuri näin, mutta synnärin henkilökunnan mielestä olet elämäsi kunnossa. Sehän oli vain synnytys.
Synnytin kanadassa. Onneksi, naita lukiessani 😬 oli oma huone, jossa mies sai olla 24/7 kanssani 5 paivaa sairaalassa vietetyn ajan. Hoitajat aivan ihania, joku koko ajan apuna jos sita tarvitsin. Ei ainuttakaan pahaa sanaa, tylyttamista tai maidon panttaamista.
Imetyksen kanssa avustettiin joka kerta, nostivat vauvan rinnalle (oli sektio, joten se ehka vaikutti tassa) ja tarkistivat imuotteen onko hyva.
Ruokaa ja juomaa sai lisaa pyytamalla, laakkeita ja vauvan heidan hoitoon. Tata apua kaytin kerran kun en toiseen yohon mennessa ollut saanut unta hetkeakaan, olin kai jonkinasteisessa shokissa siita kaikesta etten saanut itseani rentoutumaan vaikka olosuhteet olivat erittain hyvat siihen. Antoivat morfiinia suoraan suoneen pahoinvointilaakkeen kera (joka sekin laittaa unettaan) ja nukahdin samantien, nukuin seuraavaan aamuun saakka ja sen jalkeen kaikki lahti sujumaan kun sain levattya.
Sen jalkeen en ole nukkunutkaan kun vauva/nyt taapero on sita sorttia ettei nuku oita heraamatta pari kertaa 🤪
Mutta siis, kaikenkaikkiaan ihana kokemus. Sairaalassa ei ollut kiiretta, ei kirkkaita valoja vaan oisin hamara valaistus. Jos synnytan tulevausuudessa, pyrin sinne takaisin!
En oo pitkään aikaan ollut näin huvittunut ku tän keskustelun parissa. Aika monella tuntuu menevän kätilön ja palvelijan ammatit sekaisin. Kätilö on ammattikorkeakoulusta valmistunut terveydenhuollon ammattihenkilö. Suomessa ei taida edes palvelijoiden ammattikuntaa olla. Ainakaan heitä ei ole sairaaloissa töissä.
99% sairaaloiden henkilökunnasta on täysjärkisiä ihmisiä. Toinen täysjärkinen ihminen voi heidän kanssaan keskustella. Oon itse synnyttänyt kaks kertaa. Eka oli kiireellinen sektio ja toinen päätyi vuorokauden ähellyksen ja vauvan sydänäänien häviämisen jälkeen imukuppisynnytykseen. Molemmat synnytykset hoidettiin ammattitaidolla. Tunsin olevani turvallisissa käsissä. Ympärilläni oli ammattilaisia. Olin vauvojen keltaisuuden takia osastolla kummankin kanssa 4vrk.
Sairaalassa olen saanut infon kaikesta tulevasta ja kanssani on keskusteltu mm. kivunhoidosta ja oon saanut riittävästi kipulääkettä esim sektion jälkeen. Ihan vaan keskustelemalla hoitavien ammattilaisten kanssa. Mua on neuvottu imettämisessä, rintapumpun käytössä ja fysioterapeutti on käynyt osastolla antamassa esikoisen hoidossa ohjeita lapsen anatomisen erityispiirteen takia. Esikoiseni sai alusta asti myös lisämaitoa. Se vaati ainoastaan keskustelua hoitajan kanssa.
Sektion jälkeen sain kantaa vauvaa. Se ruokatarjotin, jonka sain ihan itse ekan vrk jälkeen haettua, painoi vähemmän. Senkin sai siis ihan itse kantaa. Toisen synnytyksen jälkeen oli ihanan vapauttavaa kävellä osastolle ITSE!! Vauvaa en saanut kantaa, jos vaikka pyörtyisin matkalla.
Ja kyllä, yöt osastolla olivat kammottavia. Oli vastenmielistä nukkua samassa huoneessa ventovieraan ihmisen kanssa. Ja ne vihoviimeiset potilaskellot!! Kuinkakohan paljo vähemmän olis sitäkin meteliä, jos kaikki kynnellekykenevät nostaisivat persiinsä sängystä ja hipsisivät kysymään asiaansa henkilökunnalta tai hakisivat itse mehunsa? Ne puudutetut sektioäidit ja runsaasti vuotaneet huimailijat joutuvat joka tapauksessa soittamaan tarvitessaan apua. Muilla taitaa jalat toimia, vaikka ei pää toimiskaan.
Kun kaksi ihmistä kommunikoi, ongelmien ilmaantuessa on ehkä syytä katsoa ekaks peiliin. Löytyiskö vika epäonnistuneesta kokemuksesta sieltä
Minäkin jouduin olemaan 5 pv Tyksissä vauvan kanssa. Hirveää touhua. Lopulta sanoin että minä en ole täällä enää päivääkään. Kun luin jälkikäteen papereita, niin olivat kirjoittaneet jotain todella tyhmää papereihin, että äiti hermostunut ja halua pois, tekstistä sai sen kuvan, että olisin jotenkin mielisairas. Vieläkin vituttaa. En koskaan tehnyt toista lasta ja välttelen yhä lääkäreitä, terveyskeskuksia ja sairaaloita. Kävin viimeksi "lääkärissä" 4 vuotta sitten, kun oli pakko mennä murtunut hammas korjauttamaan. Siitä ei varmaan kirjoitettu ylös mitään älytöntä. Varokaa kaikki näitä terveyspaikkoja. Mielivaltaista touhua, jossa ihmisestä kirjoitetaan höpö höpö juttuja.
Viimeisimmän synnytyksen jälkeen olin yhteishuoneeseen, jossa vaihtui huonekaveri kerran. Terveydenhoitohenkilökunta jutteli omasta ja vauvani terveydesta estottomasti ja joku vieras nainen sitten aina tietenkin kuuli kaiken. Joskus jopa hänen vierailulla ollut miehensä kuuli kaiken.
Tämä toinen huonekaveri oli jonkun psykoosin vallassa. Ei suostunut ottamaan vauvaansa syliin. Itki paljon ja lähinnä harmitteli, kun miehensä joutui lähtemään pois. Hänelle siis mies oli tärkeämpi kuin vauva! Hoitaja vei vauvan pois ja jätti tämän hermoraunion minun ja vauvani kanssa samaan huoneeseen. En nukkunut kyllä lainkaan ja vessaankin vein vauvani mukana. Pelkäsin tätä epävakaata naista. Ihan hirveää olla pakon edestä samassa huoneessa yöpymässä jonkun hullun kanssa ja pelätä oman ja vauvansa turvallisuuden puolesta.
Ennenvanhaan, ennen ehkäisyä, v-tuiltiin naisille että sitä kautta se tulee mistä se on sinne laitettunin, mitäs läksit, jne.
Nyt kun lapsen hankinta onkin useimmiten oma valinta, v-tuillaan siitä miten kaikilla mahdollisilla tavoilla teet ja ymmärrät asiat väärin. Koskaan ei mene oikein tai hyvin.
Uskomatonta. Pihdattiinko siinäkin sairaalassa ummetuslääkkestä?