Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vierailija kirjoitti:

Minä yllätyin, miten kivaa sairaalassa oli. Olen ollut siellä kerran veritulpan vuoksi ja kerran, kun jalkani murtui kahdesta kohdasta ja se leikattiin. Jälkimmäisellä kerralla minulle sanottiin yhden yön jälkeen, että voisin lähteä jo kotiin, jos haluan. En halunnut (mihin tosin vaikutti se, että halusin matkustaa valoisaan aikaan pitkän kotimatkan) sekä kotiutuakin keskellä päivää.

Missä päin asut? Tampereella heitetään ulos sairaalasta kesken hoidon. Kotona on pärjättävä..

hieno homma että jossain asiat on niinkuin pitäisikin. Olet onnekas😥

Vierailija kirjoitti:

Onko taysissa vielä perhehuoneita vai vaan se hotelli ja normiosasto?

Miksi alapeukku? :D Kysyin sen takia kun en haluaisi hotelliin, ja mietin että laitanko toiveeksi perhehuoneen.

Minä kun 4v sitten olin Pohjois-karjalan keskussairaalassa ja kyseessä suunniteltu sektio synnytyspelon vuoksi niin sain oman huoneen ja mies oli vielä mukana 70% ajan päivästä, niin sai itse hyvin levätä kun mies vaihtoi vaipat, piti vauvaa sylissä jne.

Miksi naisen pitäisi olla sairaassa synnyttäessään saati sen jälkeen? Minä olen synnyttänyt lapset kotona vessassa ja mennyt jatkamaan töitä heti sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Traumatic kirjoitti:

Heh, meno on näköjään ihan samaa aina vaan. Itse kun siellä kolmesti ollut niin joka kerta iso huone jossa 4-6 naista.  Itse olin niin tolaltani ja väsynyt synnytyksen jälkeen että en olisi edes vauvaa jaksanut ottaa vierelle, tästä sanoinkin hoitajille ja kärräsin käärön vähäksi aikaa vauvalaan että sain ensin levättyä. Kyllähän tuo inhottavaa oli kun lääkärinkierrolla aamulla piti vaan avata sängyssä kintut ja porukka katsoi sängyn päästä ovatko haavat lähteneet paranemaan. Alentavaa. En oikein osannut hoitaa vauvaa aluksi ja olin nuorena äitinä hämilläni, hoitajat eivät auttaneet asiassa yhtään. Katsoivat vaan kummeksuen ja puristelivat nännejä kipeästi, kyllä sieltä pitäisi kohta maitoa tulla!  Ikäänkuin tämänkin pitäisi selkärangasta tulla yhtäkkiä, lapsen hoitamisen.

Jotenkin koin että osastolla jäi tosi yksin ja neuvotta. Sitten vaan yhtäkkiä kotiin ja homma pitäisi hoitua. No, tokihan tuo alkoi hoitumaankin mutta mielikuvaksi jäi sairaalasta että kätilöt olivat melko ikäviä, kipua vähäteltiin, apua ei saaanut koska anestesialääkäriä ei uskallettu hälyttää paikalle kesken unien, jäin ilokaasua lukuuunottamatta ilman kivunlievitystä. Ensimmäisella kerralla ajeltiin karvat ja letkulla vielä vettä suoleen, siinä sitten kipeänä istut ripuloimassa supistuksissasi pöntöllä itkuisena. Ihan vaan siksi että eivät joudu siivoamaan ulostetta synnytyksen aikana. Seuraavalla kerralla sanoin että tätä hommaa ette muuten enää minulle tee.

Hyi olkoon, en vieläkään pysty katsomaan synnytyksiä telkkarista, niin tulee mieleen kaikki kipu ja tuska ja kohtelu sairaalassa. Kiitos vaan koks.

Olette te kyllä ihan raukkiksia. 2 lasta olen synnyttänyt vuosia sitten Turussa. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Isä oli molemmissa mukana. Sehän oli vallan mielenkiintoista ,kun oli monta tyyppiä samassa huoneessa. Yksikin 5 lapsen äiti tuli synnytyksestä ja istua kepsotti pirteänä sängyn laidalla ja rupatteli iloisena.

Kakenkaikkiaan ihan mielenkiintoinen kokemus se sairaalareissu ja vielä palkintona terve vauva-mikä sen ihananpaa. Ne on ihan eri juttuja ne All Inclusive lomahotellimatkat😂.

Totta ihmeessä ne paikat oli arkana minullakin ja maitoa tuli,miten tuli. Ja kyllä ne haarat pitää viittii laittaa levälleen siinäkin vaiheessa, että tutkitaan ja opiskelijat oppii, levitit ne silloinkin ,kun piti mukavaa ja makeaa olla..

Maitoa tulee , jos tulee. Sitä varten on vastikkeet.

Olin todella tyytyväisenä sairaalassa , niin monta päivää ,kun pitivät. Kyllä me siellä kotona saimme nauttia sen jälkeen olostamme rauhassa. Kodin olin siivonnut putsikuntoon ennen synnytystä , pullia leiponut pakkaseen ja valmiita ruoka-annoksia tehnyt perheelle pakkaseen-minullahan oli kaiket päivät aikaa 3- vuotiaan naperon kanssa ennen synnäriä.

Ylpeänä työnsin vauvaani ensimäisillä kauppareissulla, kauppa kun on vain kilometrin päässä.

Ei muuten kukaan lääkäri tai hoitaja ollu epämiellyttävä, vaan mukavan asiallisia niinkuin kuuluukin.

Niin metsä vastaa , kuin sinne huutaa

Kun sitten sinä taas et ole sen paremmin mukava kuin asiallinenkaan. Jotkut ei vain osaa, johtuuko kotikasvatuksesta vai mistä.

Onneksi tulevaisuudessa siirrytäänkin sairaalasynnytyksistä kotisynnytyksiin, jolloin sairaanhoitajatkin voidaan korvata doulalla; koulutuskaan ei kestä kuin pari viikkoa.  Säästämme veronmaksajien rahoja, eikä äitien tarvitse kärvistellä sairaalassa!

Ja teille ahdasmielisille per suille voin sanoa, että nyt on jo vuosi 2023, ja elämme moníkulttuurìsessa Suomessa.  Se, mikä toimii oikein hyvin afrikassa, toimii oikein hyvin myös meillä.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä nykyistä uusavuttomuutta ja tietämättömyyttä siitä, mitä synnytys ja lapsen saaminen on. Ei luulisi tänä päivänä olevan vaikeata valita haluaako lapsen vai ei. Joku nainen haluaisi lapsen, mutta ei saa yrityksistä huolimatta, ja joku toinen taas ei halua lapsia lainkaan, mutta synnyttää niitä silti liudan. Netti on nykyajan tietosanakirja, josta löytyy tietoa asiasta kuin asiasta. Vauva/lapsi on äidillä/vanhemmilla aina, ja vähintään 18 vuotta siitä on vastuussa. Se, joka ei halua vastuuta kantaa ja lastaan hoitaa, ei pidä myöskään lapsia hankkia. Sairaalakokemukset ovat asia erikseen. Ehkä se on niin kuin vanha suomalainen sananlasku: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mitä ihmettä selität? Oletko ihan sekaisin? Vai onko se semmoista sinun avuttomuutta, että että et jaksa lukea ennen vastaamista?

On täysi hulluus jäädä osastolle, ellei vauva tai äiti ole SAIRAS - ja käsittämätöntä/surullista, ettei äideillä ole edes yhtä ihmistä elämässään, joka osaisi tämän heille kertoa...

Minä olin kuuden hengen huoneessa, ainoana ilman vauvaa. Se oli kurjinta. Kaksoseni olivat vastasyntyneiden osastolla kaukana minusta.

Mielestäni todella ajattelematonta. Olisin mieluummin ollut vaikka siellä missä synnytystä odottavat äidit olivat. Se olisi ollut vieläpä lähellä vastasyntyneiden osastoa, jonne minulla oli synnyttäneiden osastolta pitkä matka käveltävänä.

Kaiken lisäksi VSO mainosti, että siellä saa vanhemmat käydä milloin vain, vaan eipä se käytännössä niin ollutkaan. Kun osuttiin paikalle esim. lääkärinkierron aikaan, meidät käskettiin pois.

Oli aikamoisen kylmää kyytiä nuorimmaisen synnyttämisen jälkeen Naistenklinikalla kesällä 1994: Kuopukseni synnytyksessä oli mukana mukava kätilö ja muutenkaan ei ollut mitään valittamista henkilökunnan osalta. Synnytyskin oli kohtuullisen helppo verrattuna vaikeaan esikoiseni synnytykseen.

Naistenklinikka oli osittain remontissa ja siitä johtuen osasto, johon minut vietiin synnytyksen jälkeen, oli tupaten täynnä. Minut osastolle vievä kätilö totesi jo hississä ikimuistoiset sanat "tuolla ei sitten tee kauan mieli viipyä". No, täysin oikeassa hän oli! Pääsin osastolla kuuden hengen huoneeseen; viimeiselle paikalle oven viereen. Juuri samaan aikaan, kun alkoi vierailutunti. Olin synnyttänyt kolme tuntia aikaisemmin ja minkäänlaista rauhaa ei huoneessa ollut. Mieheni totesi kyseisen sairaalan huoneen olevan kuin suoraan entisestä Neuvostoliitosta. Mieheni lähti kotiin ja minä sairaalan käytävän perälle istumaan ja karkuun tätä hälinää.

Aavistin jo etukäteen levottoman yön olevan edessäpäin, joten ilmoitin jo saman päivän iltana, että lähtisin hyvin mielelläni jo seuraavana päivänä kotiin. Näin myös ihmeekseni tapahtui; lääkäri (oli aivan ihana) tarkasti vauvan ja kaikki minun ja vauvan voinnissa vaikutti hyvältä, joten pääsimme lähtemään kotiin vuorokausi vauvan syntymän jälkeen. Tuohon aikaan se ei ollut kovinkaan tavallista. Asiaan kylläkin ehkä vaikutti se, että kyseessä ei ollut ensisynnytys ja asuimme lähellä synnytyssairaalaa, mistä apu olisi ollut lähellä. Samoin se, että sänkyjä näytti olevan jopa osaston käytävällä, mistä päättelin, ettei huonepaikkoja riittänyt kaikille äideille. Seuraavana kuukautena synnytyksestäni (heinäkuussa 1994) Naistenklinikalla avautui peruskorjattu lyhythoitoyksikkö pääasiassa uudelleensynnyttäjiä varten. Tässä yksikössä oli jo muutama perhehuonekin, mikä oli siihen aikaan uutta.

Sairaalassa voi pyytää oman huoneen.

Vierailija kirjoitti:

En   tajua sitä lisämaidon panttausta! Totta hitossa vauva huutaa, kun sillä on nälkä eikä tisseistä heru.  Ensi kerralla otan oman korvikkeet  mukaan.

Omani sain vuosina -93 ja -94. Siinä vuodessa oli tapahtunut radikaali muutos suhteessa vierihoitoon ja lisämaitoon. Ekan kanssa oli vauvahuoneet, joissa hoitajat hoiti vauvat mm. öisin. Ne olivat hävinneet vuodessa. Hoitsutkin miettivät, missä minun vauvan pitäis olla, kun itse en saanut hoitaa leikkauksen takia. Ihmettelin kans, kun en varmasti ollut ainoa leikattu äiti.

Lisämaitoa ei kukaan saanut, kuin lääkärin määräyksellä. Ja lääkäri kävi kerran päivässä kierroksella. Itseä se ei haitannut, koska olin maitotehdas, mutta monelle todella ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen ja umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen ero oli kuin yöllä ja päivällä. Olin huomattavasti paremmassa kunnossa umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen, mutta minua autettiin paljon enemmän kuin synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen olin rikki ja tuskainen ja koin jääväni yksin. Eikun vaan kahden tunnin "unien" (levoton, valoisa huone) jälkeen ylös ja vaippoja vaihtamaan. En ymmärrä miksi äitien ei anneta Suomessa levätä edes muutamaa tuntia synnytyksen jälkeen. Käsittämätöntä kohtelua.

Toi on kyl!! En voi käsittää, miksi näin on. Oon jostain syystä pitänyt kätilöitä ammattikuntana hyvinä ja jaloina. Oon ollut naivi. Käsittämätöntä misogyniaa.

En ole synnyttänyt, mutta olen ollut eri sairaaloissa monissa leikkauksissa ja tutkimuksissa alkaen nelivuotiaasta. Jouduin olemaan osastolla monta päivää silmäleikkausten jälkeen pienenä. Joinain päivinä äiti kävi vierailulla, mutta ei siihen aikaan perheenjäsenet asuneet osastoilla.

Joten mulla on paljon kokemusta siitä mitä on olla avuttomana sairaalassa, lapsena ja aikuisena. Tehdään toimenpiteitä, vähän pelottaa ja koskee.

Henkilökunta on aina ollut ystävällistä ja pätevää. On ollut niin hyvä olla kun sairaalassa nyt voi olla.

Niinpä luen mykistyneenä kauhukertomuksia sadistisista kätilöistä ja synnytyslääkäreistä. Olen kuullut lisää ystäviltä: yksikin oli kuolla sisäiseen verenvuotoon, kun hänen valitustaan huonosta voinnista ei noteerattu. Vasta kun hän meni tajuttomaksi alkoi tapahtua.

Ilmeisesti synnyttäviä naisia ja vastasyntyneitä naisia vihataan. Mitä muutakaan voisi päätellä? Olen ollut töissä Kättärillä. Muistan lapsivuodeosastolla miten kätilöt naureskelivat toimistossa juuri synnyttäneille itkuisille ja kivuliaille naisille. Ihan kuin vahingoniloa. Mä tein toimistotöitä siinä vieressä ja kuulin niiden puheet ja kommentit.

Suomi on varmaan Euroopan pohjasakkaa mitä tulee synnytystenhoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Oulussa suuri osa synnyttäjistä (ja myös henkilökunnasta) on lestadiolaisia. Heillä syntyy lapsia ainakin joka toinen vuosi, niin se on vaan naisen elämään kuuluva normaali suoritus ja arkinen rutiini ei mikään elämys tai ainutlaatuinen tapahtuma.

Koskeeko tuo sama asenne myös lapsia? Etteivät ole niin erityisiä, kun niitä tulee vähän väliä? Todella kammottavaa!

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tulevaisuudessa siirrytäänkin sairaalasynnytyksistä kotisynnytyksiin, jolloin sairaanhoitajatkin voidaan korvata doulalla; koulutuskaan ei kestä kuin pari viikkoa.  Säästämme veronmaksajien rahoja, eikä äitien tarvitse kärvistellä sairaalassa!

Ja teille ahdasmielisille per suille voin sanoa, että nyt on jo vuosi 2023, ja elämme moníkulttuurìsessa Suomessa.  Se, mikä toimii oikein hyvin afrikassa, toimii oikein hyvin myös meillä.

Sittenhän tiedät, että ponnistusvaiheessa voi tulla ongelmia, lapsi ulostaa lapsiveteen, vetää sitä henkeensä, kärsii hapenpuutteesta ja saattaa syntyä elottomana. Parin viikon koulutuksen saanut doula-poppamiehellä ei ole elvytysvälineitä.

Nyt ja tulevaisuudessa yhdenkään vauvan ei pidä saada tuollaista kohtaloa, jos äiti ei halua sairaalasynnytystä. Ennenaikaiset koti/matkasynnytykset ovat sitten toinen asia.

Jep, samat kokemukset. En jotenkin voinut kuvitellakkaan että sairaalassa on synnytyksen jälkeen tuollaista. Kun synnytin ensimmäisen oli ihan uusi juttu että vauvan pitäisi olla vierihoidossa öisin, kysyin että miten tässä pitäisi mahtua nukkumaan vauvan kanssa? Vastaus oli että eipä ne uudet äidit paljon nuku. Kiva.. ainiin ja väliliha leikattiin kertomatta minulle :) luin sen sitten myöhemmin papereista. Toisen lapsen aikana olin päättänyt etten imetä ja hoitajat naureskelivat miten vauva sitten itkee nälkäänsä.. niin kai kun ette annan sille lisämaitoa. Ei enää koskaan.

Kun minulta poistettiin umpisuoli niin ruoka tuotiin sänkyyn, hoitaja auttoi vessaan ja kipulääkkeitä tuotiin pyytämättä niin että päässä pörisi.

Kun sain sektiolla lapsen  niin piti vauvan   kanssa raahustaa hakemaan ruoka pitkän käytävän päästä, vessaan jos ei päässyt niin siinä sitten pissasi sänkyyn ja särkylääkkeitä, jopa tavallista buranaa pantattiin. Annettiin ymmärtää etten edes yritä ja suunilleen suututtiin  jos sanoi, että haava on kipeä tai pyöryttää.

Yleisesti ottaen sairaalassa oleminen on yhtä helvettiä. Sairaalapotilaaksi sopii vain sellainen henkilö, joka nukkuu kuin tukki eikä välitä omasta yksityisyydestään tai äänekkäästä/ällöstä huonekaverista.

Vierailija kirjoitti:

Vastasyntynyt vauva otetaan hätääntyneeltä äidiltään ja heitetään teuraaksi, jotta ihmiset joita ei ole liikaa voivat lutkuttaa sille tarkoitetun maidon.

Vielä on olemassa biomassaa jota ei ole muutettu ihmisiksi.