Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse synnyttänyt 2 kertaa. Molemmilla kerroilla sain perhehuoneen, sai olla rauhassa. Ekalla kerralla vauvan sai jättää hoitajille esim. suihkun ajaksi. Mies oli päivät töissä, tuli öiksi sairaalaan. Toisen kohdalla vauva oli koko ajan kanssamme. Huoneessa oli telkkari, jota siinä unisina tuijotettiin. Ruoka haettiin huoneeseen, koska haluttiin olla rauhassa. Olin 2 yötä sairaalassa molempina kertoina. Olisin voinut olla pidempäänkin, kaikki varsinainen työ alkoi vasta kotona kun piti hoitaa koti ja vauva ja ruokkia itsensä. Sairaalassa oli helppoa, ei pahaa sanottavaa. Ihme sairaaloissa te olette olleet jos ovat tuommoisia kidutuskammioita.
Kuten huomaat, alapeukkuja tulee jos erehtyy kertomaan myönteisiä kokemuksia. Että sellainen keskustelu taas.
Alapeukut eivät tulleet myönteisestä kokemuksestasi vaan siitä että vähättelit ja pidit epäuskottavana muiden ikäviä kokemuksia.
Vaikka teillä on kipeitä kokemuksia ja asia menee tunteisiin, niin ei silti tarvitse teidän mennä henkilökohtaisuuksiin ja nimitellä täällä muita kommentoijia vähä-älyisiksi.
Olen tuo jonka kommenttiin vastasit. En nimitellyt ketään vähä-älyiseksi. Opettele vastaamaan oikeaan kommenttiin.
Ootpa nokkava. Tarkoitin, että monessa kommentissa täällä nokiteltu ihan samalla tavalla kuten sinäkin teet "opettele sitä ja tätä", "oletko vähä-älyinen?"
Eikä sinua kukaan vähätellyt tuossa kommentissa johon ensiksi vastasit. Huomaa, että on kaunaa padottu sisälle. Vaaditte asiallista käytöstä muilta mutta käyttäydytte asiattomasti myös itse, mitä sillä saavutetaan?
Ajat muuttuvat, mutta itseään kannattaa kehittää aina, oli sitten minkä ikäinen tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös eka lapsen kohdalla hirveä syyllistäminen, kun en osaa imettää. (Lapsi ei jaksanut imeä.) Pumpattiin maitoa. Lisämaitoa ei haluttu antaa. Kotona lopulta sain imemään imetyskumin kanssa ja tipoilla. Loppujen lopuksi imetin 6 kk, vaikka lapselle tuli paha maitoallergia (rajoitti huimasti myös minun ruokavaliota).
Myöhemmässä elämän vaiheessa sitten selvisi lapsen imemisongelmien syitä. Jouduttiin puheterapiaan (suun lihaksistoa vahvistettiin), kun ei kaikkia kirjaimia syntynyt. Ja muistan oikomishammaslääkärinkin kanssa asiasta keskustelleeni. Oliko leukojen asento, jänne tms. Ongelma…
Mulla samantapainen ongelma yhden vauvani kanssa tosin jo vuosia sitten. Imeminen oli heikkoa johtuen kireästä kielijänteestä ja korkeasta kitalaesta. Ruokin vauvaa osin imettämällä ja osin pullosta. Vauva ei saanut imettyä ns anatomisesta litteähköstä tutista mutta osasi imeä hyvin sellaisesta pallomaisesta tutista. Laitoksella ja neuvolassa vaan jankutettiin kuinka imettäminen on niiiin tärkeää. Itse huomasin tämän kielijänteen ja korkean kitalaen ja itse jouduin kokeilemisen kautta selvittämään että millä pelillä saan vauvani ruokittua. Mahdetaankohan nykyisin vauvojen suut tutkia synnärillä? Imetysongelmat kun saattavat johtua vauvan suun anatomiasta. Meillä myös jouduttiin turvautumaan puheterapiaan myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös eka lapsen kohdalla hirveä syyllistäminen, kun en osaa imettää. (Lapsi ei jaksanut imeä.) Pumpattiin maitoa. Lisämaitoa ei haluttu antaa. Kotona lopulta sain imemään imetyskumin kanssa ja tipoilla. Loppujen lopuksi imetin 6 kk, vaikka lapselle tuli paha maitoallergia (rajoitti huimasti myös minun ruokavaliota).
Myöhemmässä elämän vaiheessa sitten selvisi lapsen imemisongelmien syitä. Jouduttiin puheterapiaan (suun lihaksistoa vahvistettiin), kun ei kaikkia kirjaimia syntynyt. Ja muistan oikomishammaslääkärinkin kanssa asiasta keskustelleeni. Oliko leukojen asento, jänne tms. Ongelma…
Mulla samantapainen ongelma yhden vauvani kanssa tosin jo vuosia sitten. Imeminen oli heikkoa johtuen kireästä kielijänteestä ja korkeasta kitalaesta. Ruokin vauvaa osin imettämällä ja osin pullosta. Vauva ei saanut imettyä ns anatomisesta litteähköstä tutista mutta osasi imeä hyvin sellaisesta pallomaisesta tutista. Laitoksella ja neuvolassa vaan jankutettiin kuinka imettäminen on niiiin tärkeää. Itse huomasin tämän kielijänteen ja korkean kitalaen ja itse jouduin kokeilemisen kautta selvittämään että millä pelillä saan vauvani ruokittua. Mahdetaankohan nykyisin vauvojen suut tutkia synnärillä? Imetysongelmat kun saattavat johtua vauvan suun anatomiasta. Meillä myös jouduttiin turvautumaan puheterapiaan myöhemmin.
Meillä pojalla oli myös kireä kielijänne. Asia selvisi vasta, kun lapsi oppi puhumaan ja puheen muodostaminen ei onnistunut kunnolla. Hammaslääkäri nippasi kielijänteen kuntoon, mutta puhisi kyllä siitä, että tuollaiset asiat pitäisi tarkistaa jo neuvolassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös eka lapsen kohdalla hirveä syyllistäminen, kun en osaa imettää. (Lapsi ei jaksanut imeä.) Pumpattiin maitoa. Lisämaitoa ei haluttu antaa. Kotona lopulta sain imemään imetyskumin kanssa ja tipoilla. Loppujen lopuksi imetin 6 kk, vaikka lapselle tuli paha maitoallergia (rajoitti huimasti myös minun ruokavaliota).
Myöhemmässä elämän vaiheessa sitten selvisi lapsen imemisongelmien syitä. Jouduttiin puheterapiaan (suun lihaksistoa vahvistettiin), kun ei kaikkia kirjaimia syntynyt. Ja muistan oikomishammaslääkärinkin kanssa asiasta keskustelleeni. Oliko leukojen asento, jänne tms. Ongelma…
Mulla samantapainen ongelma yhden vauvani kanssa tosin jo vuosia sitten. Imeminen oli heikkoa johtuen kireästä kielijänteestä ja korkeasta kitalaesta. Ruokin vauvaa osin imettämällä ja osin pullosta. Vauva ei saanut imettyä ns anatomisesta litteähköstä tutista mutta osasi imeä hyvin sellaisesta pallomaisesta tutista. Laitoksella ja neuvolassa vaan jankutettiin kuinka imettäminen on niiiin tärkeää. Itse huomasin tämän kielijänteen ja korkean kitalaen ja itse jouduin kokeilemisen kautta selvittämään että millä pelillä saan vauvani ruokittua. Mahdetaankohan nykyisin vauvojen suut tutkia synnärillä? Imetysongelmat kun saattavat johtua vauvan suun anatomiasta. Meillä myös jouduttiin turvautumaan puheterapiaan myöhemmin.
Meillä pojalla oli myös kireä kielijänne. Asia selvisi vasta, kun lapsi oppi puhumaan ja puheen muodostaminen ei onnistunut kunnolla. Hammaslääkäri nippasi kielijänteen kuntoon, mutta puhisi kyllä siitä, että tuollaiset asiat pitäisi tarkistaa jo neuvolassa.
Täällä se jolle vastasit. Todella pitäisi tarkistaa vauvan suu synnärillä tai neuvolassa. Itse koin että jäin imetysongelman kanssa ihan yksin. Kukaan ei ollut kiinnostunut siitä että miksi mun imettäminen takkusi. Jankutettiin vain että imetä, imetä. Itse sain etsiä ratkaisun vauvan ruokailuun, itse sain selvittää ongelman syyn ja itse sain hakea siihen apua, jänteen nipsaisemisen ja puheterapian.
Tuntuu että imettämisestä on tullut puolijumala, kaikki joutuvat sitä palvomaan ja mitään ongelmaa ei voi olla koska kyseessä on puolijumala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku jo tehdä sen kansalaisaloitteen? Joku joka osaa! 50 000 nimeä tulee äkkiä!
Tee itse. Ja sitten ala markkinoimaan sitä somessa ja kadulla. Sinunlaisten "voisiko joku muu tehdä"-ihmisten takia mikään ei edisty. Odotetaan vaan, että joku muu tekee, jotta itselle voi tulla hyvä mieli kun pääsee laittamaan mahdollisimman vähällä vaivannäöllä nimensä aloitteeseen kuvitellen, että no nyt olen vaikuttanut asioihin.
On aloitekykyä, mutta ei älykkyyttä! Miksi pitää hyökätä tuolla tavalla kimppuun. Tämäkin kirjoitus ymmärretään väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella velalla on endo jota ei hoideta ja sen takia ei myöskään lapsia voi saada. Suomesssa takapajuinen hoito endometrioosissa. Kyllä kohtu leikataan muttei endometrioosia.
Tässä kommentissa ei ole mitään järkeä. Tiedätkö mikä vela on? VapaaEhtoisesti LApseton = VELA. Haluaisit että velojen endometrioosi hoidetaan jotta he voivat saada lapsia! Haloo!
Perhehuone ollut synnytyksissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös eka lapsen kohdalla hirveä syyllistäminen, kun en osaa imettää. (Lapsi ei jaksanut imeä.) Pumpattiin maitoa. Lisämaitoa ei haluttu antaa. Kotona lopulta sain imemään imetyskumin kanssa ja tipoilla. Loppujen lopuksi imetin 6 kk, vaikka lapselle tuli paha maitoallergia (rajoitti huimasti myös minun ruokavaliota).
Myöhemmässä elämän vaiheessa sitten selvisi lapsen imemisongelmien syitä. Jouduttiin puheterapiaan (suun lihaksistoa vahvistettiin), kun ei kaikkia kirjaimia syntynyt. Ja muistan oikomishammaslääkärinkin kanssa asiasta keskustelleeni. Oliko leukojen asento, jänne tms. Ongelma…
Mulla samantapainen ongelma yhden vauvani kanssa tosin jo vuosia sitten. Imeminen oli heikkoa johtuen kireästä kielijänteestä ja korkeasta kitalaesta. Ruokin vauvaa osin imettämällä ja osin pullosta. Vauva ei saanut imettyä ns anatomisesta litteähköstä tutista mutta osasi imeä hyvin sellaisesta pallomaisesta tutista. Laitoksella ja neuvolassa vaan jankutettiin kuinka imettäminen on niiiin tärkeää. Itse huomasin tämän kielijänteen ja korkean kitalaen ja itse jouduin kokeilemisen kautta selvittämään että millä pelillä saan vauvani ruokittua. Mahdetaankohan nykyisin vauvojen suut tutkia synnärillä? Imetysongelmat kun saattavat johtua vauvan suun anatomiasta. Meillä myös jouduttiin turvautumaan puheterapiaan myöhemmin.
Meillä pojalla oli myös kireä kielijänne. Asia selvisi vasta, kun lapsi oppi puhumaan ja puheen muodostaminen ei onnistunut kunnolla. Hammaslääkäri nippasi kielijänteen kuntoon, mutta puhisi kyllä siitä, että tuollaiset asiat pitäisi tarkistaa jo neuvolassa.
Ei tämä meidän maailmanparas neuvola ihan kaikkea jaksa tarkistaa.
Meillä oli esikoisella nivustyrä. Neuvolassa sanottiin aina, että ihan normaalilta näyttää, kun kysyttiin lapsen isän kanssa, että miksi toinen puoli pullottaa. Ei kuulemma pullottanut. Neuvolalääkärikin arvioi nivusen normaaliksi.
Poika joutui sitten kouluikäisenä kiireelliseen leikkaukseen kun tyrä alkoi oireileen. Kirurgi katsoi sitä puoli sekuntia ja sanoi, että "ihan selvä tyrä, miksi sitä ei ole hoidettu" 😮
Paska maku jäi minullekin synnytyksen jälkeisestä hoidosta ja lapsiluku siksi yhteen. Minulla oli ihan hirveä synnytys, yli 30 h ja imukupista pahat repeämät. Olin tosi huonossa kunnossa, silti 4h unien jälkeen klo 7 valot päälle ja aamutoimille (en ollut nukkunut 3 yöhön). En pysynyt pystyssä, opin kipeä , limpun kokoinen hematooma pyllyssä, häntäluu murtunut ym. Hb mitattiin vasta 4 pv jälkeen, silloin en punasoluja (enää) tarvinnut ja pysyin jo pystyssä ja ihan hyvässä kunnossa. Hb olisilloin 90 (ennen synnytystä 130), tod näk oli jotain 60-70 silloin kun pää ei pitänyt. Ei laitettu tippaa, vaikka pyysin (huimasi makuuasennossa). Ei neuvottu, miten nousta sänkyyn ja sängystä (ommellut haavat repesivät), en saanut kipu- ja ummetuslääkettä (piti aina erikseen pyytää, kärvistelin kivussa, lopulta mies toi omat lääkkeet kotoa), lääketieteellinen hoito taitamatonta (ei ihme, jos joku silloin tällöin kupsahtaa synnärille), ei tuotu ruokaa (vaikka en ollut kävelykunnossa), ei viety pesulle, seiniä pitkin piti yksin mennä. Ei ihme, että maito ei noussut eikä imetys onnistunut. 2 kivaa kätilöä oli ja 1 lastenhoitaja, muut laiskoja ja/tai ilkeitä. Onneksi 2 pv jälkeen saatiin perhehuone, mies hoiti minut ja vauvan niin toivuttiin 3 päivässä kotikuntoon. Plus miehelle kätilöt olivat oikein mukavia. Ja olen vielä saman sairaalan (eri alan) erikoislääkäri, luullakseni sain jopa keskimääräistä parempaa palvelua.. Meidän erikoisalalla potilaita kohdellaan paljon paljon ystävällisemmin ja paremmin (myös narkkareita ja muuten vaan veemäisiä tyhjänvalittajia) kuin synnyttäneitä äitejä synnärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kyllä kauhea kokemus. Synnytyksen takia tuli valvottua kaksi yötä. Koko sen jälkeisen ajan sitten hoitajat voihki että pitää nyt levätä, pitää nyt nukkua. Sitten kun onnistuin nukahtamaan, tuli joku toinen siihen ilakoimaan että miten täällä nyt nukutaan nyt, miten se nyt väsyttää, miten on. Helvetin esikartano.
Vierailija kirjoitti:
Paska maku jäi minullekin synnytyksen jälkeisestä hoidosta ja lapsiluku siksi yhteen. Minulla oli ihan hirveä synnytys, yli 30 h ja imukupista pahat repeämät. Olin tosi huonossa kunnossa, silti 4h unien jälkeen klo 7 valot päälle ja aamutoimille (en ollut nukkunut 3 yöhön). En pysynyt pystyssä, opin kipeä , limpun kokoinen hematooma pyllyssä, häntäluu murtunut ym. Hb mitattiin vasta 4 pv jälkeen, silloin en punasoluja (enää) tarvinnut ja pysyin jo pystyssä ja ihan hyvässä kunnossa. Hb olisilloin 90 (ennen synnytystä 130), tod näk oli jotain 60-70 silloin kun pää ei pitänyt. Ei laitettu tippaa, vaikka pyysin (huimasi makuuasennossa). Ei neuvottu, miten nousta sänkyyn ja sängystä (ommellut haavat repesivät), en saanut kipu- ja ummetuslääkettä (piti aina erikseen pyytää, kärvistelin kivussa, lopulta mies toi omat lääkkeet kotoa), lääketieteellinen hoito taitamatonta (ei ihme, jos joku silloin tällöin kupsahtaa synnärille), ei tuotu ruokaa (vaikka en ollut kävelykunnossa), ei viety pesulle, seiniä pitkin piti yksin mennä. Ei ihme, että maito ei noussut eikä imetys onnistunut. 2 kivaa kätilöä oli ja 1 lastenhoitaja, muut laiskoja ja/tai ilkeitä. Onneksi 2 pv jälkeen saatiin perhehuone, mies hoiti minut ja vauvan niin toivuttiin 3 päivässä kotikuntoon. Plus miehelle kätilöt olivat oikein mukavia. Ja olen vielä saman sairaalan (eri alan) erikoislääkäri, luullakseni sain jopa keskimääräistä parempaa palvelua.. Meidän erikoisalalla potilaita kohdellaan paljon paljon ystävällisemmin ja paremmin (myös narkkareita ja muuten vaan veemäisiä tyhjänvalittajia) kuin synnyttäneitä äitejä synnärillä.
Olisi kyllä luullut, että oman sairaalan erikoislääkärille olisi annettu VIP-hoito. Mutta sait kokea itsekin todellisuuden. Annoitko palautetta sairaalalle? Sinua varmasti uskovat kun olet lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen sairaaloissa kuitenkin on erittäin lapsiystävällinen asenne, mitä ei kaikissa Euroopan maassa ole.
Turussa oli aikoinaan se virolainen, neuroottinen siivooja yms. synnärillä ja hän tykkäsi häiritä äitejä. Tunnistaako joku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomen sairaaloissa kuitenkin on erittäin lapsiystävällinen asenne, mitä ei kaikissa Euroopan maassa ole.
Voisi olla myös äitiystävällinen. Eivät sulje toisiaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paska maku jäi minullekin synnytyksen jälkeisestä hoidosta ja lapsiluku siksi yhteen. Minulla oli ihan hirveä synnytys, yli 30 h ja imukupista pahat repeämät. Olin tosi huonossa kunnossa, silti 4h unien jälkeen klo 7 valot päälle ja aamutoimille (en ollut nukkunut 3 yöhön). En pysynyt pystyssä, opin kipeä , limpun kokoinen hematooma pyllyssä, häntäluu murtunut ym. Hb mitattiin vasta 4 pv jälkeen, silloin en punasoluja (enää) tarvinnut ja pysyin jo pystyssä ja ihan hyvässä kunnossa. Hb olisilloin 90 (ennen synnytystä 130), tod näk oli jotain 60-70 silloin kun pää ei pitänyt. Ei laitettu tippaa, vaikka pyysin (huimasi makuuasennossa). Ei neuvottu, miten nousta sänkyyn ja sängystä (ommellut haavat repesivät), en saanut kipu- ja ummetuslääkettä (piti aina erikseen pyytää, kärvistelin kivussa, lopulta mies toi omat lääkkeet kotoa), lääketieteellinen hoito taitamatonta (ei ihme, jos joku silloin tällöin kupsahtaa synnärille), ei tuotu ruokaa (vaikka en ollut kävelykunnossa), ei viety pesulle, seiniä pitkin piti yksin mennä. Ei ihme, että maito ei noussut eikä imetys onnistunut. 2 kivaa kätilöä oli ja 1 lastenhoitaja, muut laiskoja ja/tai ilkeitä. Onneksi 2 pv jälkeen saatiin perhehuone, mies hoiti minut ja vauvan niin toivuttiin 3 päivässä kotikuntoon. Plus miehelle kätilöt olivat oikein mukavia. Ja olen vielä saman sairaalan (eri alan) erikoislääkäri, luullakseni sain jopa keskimääräistä parempaa palvelua.. Meidän erikoisalalla potilaita kohdellaan paljon paljon ystävällisemmin ja paremmin (myös narkkareita ja muuten vaan veemäisiä tyhjänvalittajia) kuin synnyttäneitä äitejä synnärillä.
Olisi kyllä luullut, että oman sairaalan erikoislääkärille olisi annettu VIP-hoito. Mutta sait kokea itsekin todellisuuden. Annoitko palautetta sairaalalle? Sinua varmasti uskovat kun olet lääkäri.
Kirjoitin kyllä muistutuksen, mutta olin niin rikki 1 kk synnytyksestä, että revin sen ja annoin olla. Annoin sitten suullisen palautteen ylilääkärille, kun olin obstetrikon jälkitarkastuksessa sfinktervaurion epäilyn vuoksi. Nimenomaan puutteista somaattisessa hoidossa. Gynekologit on ihan ok, mutta synnytyssali ja vuodeosastot kätilöiden valtakuntaa.
Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.
Miten tätä ei ymmärretä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paska maku jäi minullekin synnytyksen jälkeisestä hoidosta ja lapsiluku siksi yhteen. Minulla oli ihan hirveä synnytys, yli 30 h ja imukupista pahat repeämät. Olin tosi huonossa kunnossa, silti 4h unien jälkeen klo 7 valot päälle ja aamutoimille (en ollut nukkunut 3 yöhön). En pysynyt pystyssä, opin kipeä , limpun kokoinen hematooma pyllyssä, häntäluu murtunut ym. Hb mitattiin vasta 4 pv jälkeen, silloin en punasoluja (enää) tarvinnut ja pysyin jo pystyssä ja ihan hyvässä kunnossa. Hb olisilloin 90 (ennen synnytystä 130), tod näk oli jotain 60-70 silloin kun pää ei pitänyt. Ei laitettu tippaa, vaikka pyysin (huimasi makuuasennossa). Ei neuvottu, miten nousta sänkyyn ja sängystä (ommellut haavat repesivät), en saanut kipu- ja ummetuslääkettä (piti aina erikseen pyytää, kärvistelin kivussa, lopulta mies toi omat lääkkeet kotoa), lääketieteellinen hoito taitamatonta (ei ihme, jos joku silloin tällöin kupsahtaa synnärille), ei tuotu ruokaa (vaikka en ollut kävelykunnossa), ei viety pesulle, seiniä pitkin piti yksin mennä. Ei ihme, että maito ei noussut eikä imetys onnistunut. 2 kivaa kätilöä oli ja 1 lastenhoitaja, muut laiskoja ja/tai ilkeitä. Onneksi 2 pv jälkeen saatiin perhehuone, mies hoiti minut ja vauvan niin toivuttiin 3 päivässä kotikuntoon. Plus miehelle kätilöt olivat oikein mukavia. Ja olen vielä saman sairaalan (eri alan) erikoislääkäri, luullakseni sain jopa keskimääräistä parempaa palvelua.. Meidän erikoisalalla potilaita kohdellaan paljon paljon ystävällisemmin ja paremmin (myös narkkareita ja muuten vaan veemäisiä tyhjänvalittajia) kuin synnyttäneitä äitejä synnärillä.
Olisi kyllä luullut, että oman sairaalan erikoislääkärille olisi annettu VIP-hoito. Mutta sait kokea itsekin todellisuuden. Annoitko palautetta sairaalalle? Sinua varmasti uskovat kun olet lääkäri.
Kirjoitin kyllä muistutuksen, mutta olin niin rikki 1 kk synnytyksestä, että revin sen ja annoin olla. Annoin sitten suullisen palautteen ylilääkärille, kun olin obstetrikon jälkitarkastuksessa sfinktervaurion epäilyn vuoksi. Nimenomaan puutteista somaattisessa hoidossa. Gynekologit on ihan ok, mutta synnytyssali ja vuodeosastot kätilöiden valtakuntaa.
Mitä ylilääkäri vastasi tähän sinun palautteeseen? Tulitko kuulluksi? Välittyikö tieto kätilöille?
Jouduin suunniteltuun sektioon kahden tunnin varoajalla raskausmyrkytyksen vuoksi. Ennen tätä makasin viikon osastolla. Vanhemmat hoitajat olivat kyllä aikamoisia riivinrautoja ja selkeästi stressaantuneita ja kyllästyneitä työhönsä (NKL).
Kaikkein jäätävin oli kuitenkin synnyttäneiden osaston ruokalan nainen. Olen yh, joten ei ollut miestä auttamassa. Koronan takia piti syödä huoneessa ja hain itse sektion jälkeen ruokani. Jouduin anteeksipyydelleen pyytämään lainaan tarjoilukärryn (joita useita), että sain kärrättyä ruokani huoneeseen, koska en uskaltanut nostaa mitään. Tämä annettiin ruuan viemiseksi (kesti ehkä maks 5min, palautin heti) kuin olisin suuremmankin luokan rikollinen. Ruokaa hakeville miehille kyseinen nainen mielin kielin nosteli käteen ruokakehikosta tarjottimia. Itse en mitään apua saanut ja en halunnut juoksuttaa hoitajia. Tämä jätti aivan todella paskan maun koko hommasta. Tuosta muijasta olisin voinut tehdä valituksen.
Minut myös kotiutettiin aivan liian aikaisin (nyt kun itsekin tiedän myrkytyksen riskit myös synnytyksen jälkeen olisin vaatinut jäädä osastolle yhä vähintään yhdeksi yöksi) ja seuraavan päivänä olinkin naistenklinkan päivystyksessä kun yhä pissasin verta (verisuonet eivät pitäneet, myrkytyksen oire).
Jos teillä on joskus myrkytys, älkää lähtekö sairaalasta liian aikaisin, jääkää vielä yhdeksi yöksi tarkkailuun. Harvat kuolintapaukset Suomessa on olleet juuri näitä kun on laitettu kotiin liian aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.
Miten tätä ei ymmärretä?
Kun äitiä autetaan hänen tarpeidensa mukaan, äiti voi parhaiten vastata vauvankin tarpeisiin. Tuntuu, että välillä tämä toteutuu, ja välillä taas ei. Riippuuko osastostakin.
Antaisin yhden neuvon niille naisille jotka ovat lukeneet tätä ketjua ja saavat lapsen joskus tulevaisuudessa. Varautukaa samantapaisin kokemuksiin ja ottakaa opiksenne kommenteista. Jos hoitaja sanoo että on pakko tehdä sitä ja tätä koska kotona pitää pärjätä heti yksin niin vastaa että kotona on mies ja äiti auttamassa aluksi eikä todellakaan tarvitse tehdä kaikkea itse. Jos et ole nukkunut pariin yöhön ja hoitaja sanoo että on pakko pärjätä kun kotonakin pitää pärjätä kun vauva heräilee öisin niin vastaa että kotona ei olekaan muita äitejä kuorsaamassa ja vauvoja itkemässä öisin pitämässä sinua valveilla. Tiedän että juuri synnyttäneenä hormonit ovat pinnassa ja tunteet herkillä mutta saattaa auttaa jos etukäteen miettii ja vertailee näitä asioita eli sairaalassa olo / kotona olo. Toivon että puolensa pitäminen auttaa ja hoitajat eivät pääse pomottamaan ja lyttäämään asiattomasti.