Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Täällä myös yksi jonka lapselta pihdattiin sitä maitoa. Sain lapseni sektiolla eikä maito noussut rintoihin viikkoon. Silti piti nousta neljän tunnin välein ja herättää nukkuva lapsi imemään tyhjiä tissejä. Lisämaitoa sain kun oikeasti suutuin, että eihän lasta voi pitää nälässä.

Jotenkin älytöntä oli myös kun hain käytävältä kahvia lapsi käsivarrella, niin hirveä huuto "Älä polta sitä vauvaa kahvilla!!". Täh? Miksi hitossa niin tekisin? Osaan kyllä kaataa sen kupillisen ihan yhdellä kädellä.

Yksi hoitsu kävi suoraan rintoihini kiinni kun "pitää tarkistaa imuote". No ei tarvitse. Ja mulle kanssa mies toi särkylääkettä kun en sitä sairaalasta saanut.

Naistenklinikalla molempien lapsien kanssa oli perhehuone ja palvelu erinomaista. Jos ei olisi ollut bilirubiinit koholla olisi päästy hotelliin yöksi, jossa käy hoitajat käyvät tarkistuskierroksilla. Henkilökunta oli ystävällistä, mitä nyt yövuorosaa oli yksi outo hiihtäjä. Tunne oli, että pidetään huolta. Positiivinen kokemus kaikenkaikkijaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikki tähän keskusteluun osallistuneet kokeneet erityissynnytyksen? Missä vaiheessa tavallista synnytystä menettää puolet verestään? Lapsivesi tietysti poistuu ja kohdunsenämät sitten runsaana jälkivuotona, mutta ei verta vuoda tavallisesti litrattolkulla synnyttäessä, ellei istukka repeä tai ole muita vakavia komplikatioita. Joka toisella tässä keskustelussa on ollut suuri verenhukka ja pyörtyilyä, petivaatteet verestä märät, alapää niin kipeä ettei edes vessaan pääse itsekseen, kontataan hakemaan ruokatarjotin lasta sylissä raahaten, rintoja väkivalloin revitään ja hoitajat vain nauraen vittuilevat ja käskyttävät vaihtamaan lakanat. Kipu on aiva sietämätön, mielummin kuolisi. Ehkä vähän liioittelua mukana? Ymmärrettävästi tunteet ovat pelissä lapsen syntymän jälkeen ja se on haavoittuvaa aikaa, muttei sentään koko ammattikuntaa tarvitse tuomita. Ehkä koko järjestelmä tarvitsee muutosta, mutta ei se kätilöitä tai hoitajia haukkumalla parane. Mihin ovat kadonneet euforian tunteet lapsen synnyttyä? Eikö kaiken kärsimyksen jälkeen ensikatse lapsen kasvoihin korvaa kaiken kivun ja säryn? Kun hän tuhisee ja yrittää haroa rintaa? Varmaan itsekin olin itsekin kipeä synnytysten jälkeen, mutta ei jäänyt muistikuvia niistä. Päällimäisenä muistona on, kun sai keinutuolissa kiikutella ja pepulle taputella uusinta perheenjäsentä. Ikävimpänä muistona olivat jotkut äidit, jotka muovisängyissä työnsivät vauvoja pitkin käytäviä. Ihan kuin ostoskärryjä kaupassa. Eikä koskaan sylissä, edes yöllä.

Esikoisen synnytys oli kuvailemasi erityissynnytys ja muukin meni juuri niinkuin kuvailit. Liioitellut en yhtään, päinvastoin, sanat ei riitä kuvailemaan sitä hirveyttä ja kipua.

Muiden lasten synnytys oli ihan eri asia, sen kun vaan pukas maailmaan, nousin suihkuun ja olisin voinut vaikka lähteä lenkille samointein. Valvoin huuruissani pientä ihaillen ja imettäen pari vuorokautta kokematta väsymystä. En tarvinnut yhtään kipulääkettä, hengailin käytävällä vauvan kanssa, auttelin huonompikuntoisia. Minulla ei ollut mitään hätää eikä kipuja, ikävä vain kotiin muiden lasten luo. Hoitajia en nähnyt enkä kutsunut kertaakaan, en tarvinnut mitään. Kolmannen kohdalla hoitaja kysyi onko imetys sujunut, sanoin että kyllä on, kiitos kysymästä. Siinä oli kaikki mitä osastolla hoitajaa vaivasin.

Samassa huoneessa oli nainen jolla oli rankka synnytys, onneksi sain autettua häntä paljon. Mietin että olin joskus kuin hän, niin kipeä ja muiden armoilla. Hoitajaa ei vaivannut hänkään, yksin kärvisteli ja kun voimillaan pystyi jotain sanomaan, yritin auttaa. Toin hänelle vauvan tarvikkeet sänkyyn ja nostin pienen viereen. Onneksi hänen mies oli siinä myös apuna välillä.

Minä synnytin Kuopiossa kesällä ja olen erittäin tyytyväinen sairaalassaoloaikaani.

Synnytapana oli suunniteltu sektio. Koko ajan minulle kerrottiin mitä tapahtuu. Heräämössä minä en vielä saanut syödä, mutta miehelleni tuotiin kakkukahvit.

Ennen kun sain luvan nousta sängystä, minulle tuotiin ruoka huoneeseen. Ja kun sain nousta, kätilö auttoi minut vessaan ja vaihtoi sillä aikaa sänkyyni lakanat.

Aina kun soitin kelloa minulle soitettiin tai tultiin käymään. Lääkettä sain tarpeeksi ja vauvalle tuotiin lisämaitoa ennen kun oma maito nousi. Pari kertaa pyytämättä kätilö vei myös likaiset astiat mukanaan. kaikki kohdalleni kätilöt olivat erittäin ystävällisiä ja tsemppaavia.

Olin kaksi vuorokautta, sanoivat että saan olla pidempään jos haluan. Halusin kotiin, vaikka jälkeenpäin ajateltuna olisi hyvinkin voinut olla vielä yhden yön.

Suosittelen kuopiota synnytyssairalaksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikki tähän keskusteluun osallistuneet kokeneet erityissynnytyksen? Missä vaiheessa tavallista synnytystä menettää puolet verestään? Lapsivesi tietysti poistuu ja kohdunsenämät sitten runsaana jälkivuotona, mutta ei verta vuoda tavallisesti litrattolkulla synnyttäessä, ellei istukka repeä tai ole muita vakavia komplikatioita. Joka toisella tässä keskustelussa on ollut suuri verenhukka ja pyörtyilyä, petivaatteet verestä märät, alapää niin kipeä ettei edes vessaan pääse itsekseen, kontataan hakemaan ruokatarjotin lasta sylissä raahaten, rintoja väkivalloin revitään ja hoitajat vain nauraen vittuilevat ja käskyttävät vaihtamaan lakanat. Kipu on aiva sietämätön, mielummin kuolisi. Ehkä vähän liioittelua mukana? Ymmärrettävästi tunteet ovat pelissä lapsen syntymän jälkeen ja se on haavoittuvaa aikaa, muttei sentään koko ammattikuntaa tarvitse tuomita. Ehkä koko järjestelmä tarvitsee muutosta, mutta ei se kätilöitä tai hoitajia haukkumalla parane. Mihin ovat kadonneet euforian tunteet lapsen synnyttyä? Eikö kaiken kärsimyksen jälkeen ensikatse lapsen kasvoihin korvaa kaiken kivun ja säryn? Kun hän tuhisee ja yrittää haroa rintaa? Varmaan itsekin olin itsekin kipeä synnytysten jälkeen, mutta ei jäänyt muistikuvia niistä. Päällimäisenä muistona on, kun sai keinutuolissa kiikutella ja pepulle taputella uusinta perheenjäsentä. Ikävimpänä muistona olivat jotkut äidit, jotka muovisängyissä työnsivät vauvoja pitkin käytäviä. Ihan kuin ostoskärryjä kaupassa. Eikä koskaan sylissä, edes yöllä.

Mulla meni synnytys hyvin, 23 h käynnistettynä. En silti päässyt kokemaan euforiaa, olin niin väsynyt. Tuijottelin vauvaa lähinnä pysähtyneellä "ahaa, ok" -ajatuksella, eikä kipu ja särkykään maagisesti kaikonnut mihinkään. Hyvä jos sinulla oli tunteellista, kaikilla menee miten menee.

Aloitus on tehty lauantaina ja nyt jo yli tuhat yläpeukkua. Enpä usko että tässä on kyse mistään "yksittäistapauksista". Paremminkin ne hyvät kokemukset ovat yksittäistapauksia. On todella tärkeää että näitä puretaan edes täällä av:lla, jos vaan vaietaan, niin mikään ei muutu. Ja tulevat synnyttäjät jos näitä lukee, niin osaavat varautua. Myös siihen että voivat siinä tilanteessa sanoa esim että olipa tylysti sanottu. Ja tehdä niitä valituksia. Koska kun tuo kohtelu tulee yllätyksenä, niin sitä jäätyy. Ja ensisynnyttäjänä tyytyy kohtaloonsa, ajattelee että minussa itsessäni on jotain vialla kun en ymmärtänyt tuotakaan käytäntöä. Että olinpa typerä kun en tajunnut että voin itse hakea lisämaitoa tuolta mutkan takaa olevasta huoneesta, jossa ei ole mitään kylttiä ovessa. Tai että en tajunnut ottaa sairaalaan omia buranoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan hirveää luettavaa! Synnytin lapseni 40v sitten naistenklinikalla. Kyllä oli ihan eri meininki synnyttäneiden osastolla silloin. Olin kahden hengen huoneessa, siis ei liikaa meteliä, vierailijoita ja kuorsausta. Ruoka tuotiin huoneeseen, lakanat vaihdettiin, henkilökunta opetti kuinka vauvaa hoidetaan ja imetetään. Sai levätä. Apua sai kun pyysi. Ruoka muuten oli erinomaista, en tiedä minkälaista on nykyisin mutta silloin hyvän aterian lisäksi sai mahtavan läjän hedelmiä. Tämä keskitalvella kun siihen aikaan hedelmät olivat talvella kalliita.

Ymmärrän että synnyttäneelle äidille on hyväksi liikkua paljon ja olla aktiivisia. Mutta rajansa kaikella, kamala lukea kuinka synnyttäneitä väsyneitä naisia lähes rääkätään nykyisin.

Vauvatkin taisivat tuolloin olla vauvalassa, jossa lastenhoitajat heidät hoitivat ja toivat vain imetyksen ajaksi äideille.

Eivät olleet vauvalassa. Silloin vierihoito oli uusi asia. Ensimmäinen päivä pidettiin vauvalassa että äiti saa toipua ja nukkua. Sen jälkeen vauvan sai vierihoitoon.

Eli olivat vauvalassa, ekan yön, että äiti sai levätä synnytyksen uupumusta pois. Huomaatko itse mitä sanoit? Kunpa levon tarve ymmärrettäisiin paremmin nykyäänkin synnytyssairaaloissa.

Olisiko niin, että nykyään pidetään tärkemäpänä sitä, että vauva saa olla ihokontaktissa äitinsä kanssa kuin sitä, että äiti saa levätä synnytyksen jälkeen?

Tälle ihokontaktille pitäisi varata rauhallinen tila. Vauvahan aistii mm. äidin pelkohormonit, ja stressaantuneena ei oksitosiini nouse, eikä maito erity tai äidin kiintymyssuhde vauvaan synny. Nyt kun siitä kiintymyssuhteesta jankataan joka paikassa, niin pitäisikö sitä yrittää mahdollistaa ihan siellä lapsivuodeosastolla? Syntymän jälkeiset hetket ovat herkät ja tärkeät vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen kannalta. Joko ne voidaan sivuuttaa ja tällöin aivan hyvin vauvat voidaan viedä vauvalaan. Tai sitten nuo asiat tunnistetaan ja niitä tuetaan, oikeasti.

Kompromissiratkaisu, jossa lapsi on kyllä vierihoidossa mutta äiti huonovointinen, hädissään, yksin ja peloissaan ei ole yhtään mikään ratkaisu kenenkään kannalta, ei äidin tai vauvan.

Tässäpä oivallisesti ilmaistuna se, mitä olisin halunnut sanoa, mutta en osannut sanoiksi pukea.

Ilta-Sanomien toimittaja saisi tehdä näistä äitien kommenteista jutun lehteen. Saisi nämä epäkohdat enemmän julkisuutta! Kärsimystä on liikaa!

Te jotka haukutte meitä huonosti kohdeltuja prinsessoiksi ja primadonniksi, kertokaapa onko mitenkään muodoin oikein että joutuu soittamaan SAIRAALASTA   äidilleen ja pyytämään tuomaan toiselta puolelta kaupunkia kipulääkettä? Eikö tuo kuulosta aika ristiriitaiselta? Hullulta suorastaan. "Hei äiti,koko sairaalasta ei taida löytyä buranaa, toisitko"..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliskohan omalla asenteellakin osuutta asiaan.Itsellä kaksi synnytystä takana vuosia sitten,eikä mitään valittamista kummastakaan reissusta.Syksyllä jouduin yllättäen muutamaksi päiväksi sairaalaan.Poislähtiessä sanoin hoitavalle lääkärille että koko henkilökunta on ollut tosi ystävällistä.Lääkäri vastasi:"Eiköhän se niin ole,että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

Tämä ajattelutapa on todella vahingollista, tällä oikeutat muiden hirveän kohtelun ja syyllistät uhria. Kukaan ei ei ole kieltänyt etteikö tämä joissakin tapauksissa olisi mahdollista mutta pitää muistaa että kyseessä on väsynyt, kipeä ja puolikuntoinen ihminen joka on asiakkaana sairaalassa.

Minä olen saanut todella hyvää hoitoa sairaalassa, välillä ihan hävettänyt miten hyvää. Hoitaja on pidellyt kädestä ja silittänyt päätä kun olen ollut peloissani, lääkäri kuunnellut ylimääräisen tunnin, saanut jopa hierontaa ja hoivaa yllinkyllin. Kivuista ei ole tarvinnut kärsiä, lääkettä on annettu. Olen kokenut oloni etuoikeutetuksi ja turvalliseksi.

Samoin äitiyspoli, lapsettomuushoidot ja aika ennen ja synnytyksen aikana oli sairaalassa oli erinomaisen hyvää ja mutkatonta. Minua kuunneltiin, sain hoivaa, tietoa, naurettiin ja kaikki meni niinkuin kuvitella saattaa. Kätilöt oli mukavia, en toki aina ollut samaa mieltä mutta uskoin että ammattilainen tietää paremmin ja tein työtä käskettynä. Tehtiin yhteistyötä, koin olevani turvassa ja uskalsin luottaa.

Olin viikon käynnistyksessä salissa, siellä oloni tehtiin niin mukavaksi kuin voitiin. Synnytys oli rankka, kätilönkin mielestä. Menetin verta paljon, olin valvonut pari vuorokautta, kuume nousi ja imukuppisynnytys teki pahaa jälkeä.

Lapsivuodeosastolla oli ihan eri meininki. En ala tähän erittelemään asioita tarkemmin mutta se oli kaikkiaan järkytys. Sielläkin jouduin viikon olemaan. En olisi koskaan uskonut jos en olisi itse kokenut mitä se voi olla. Luulin että ihmiset valehtelee siitä että hoitajat voi oikeasti huutaa sinulle, käydä sinuun käsiksi ilman lupaa, olla antamatta kipulääkettä jne. Tästä on aikaa reilu 10 vuotta ja edelleen pääsee itku kun tuota mietin.

Osastolla olo aika oli todella turvatonta, jouduin mieheltä pyytämään kipulääkkeitä tuotavaksi ja pelkäsin vauvan puolesta. Vauvalla ei ollut kaikki hyvin, synnytys oli rankka hällekkin. 3 vuorokautta pidettiin ilman lisäruokaa, vasta kun paino tippui merkittävästi, sokerit ei asettuneet, tuli tärinää jne niin sitten vasta eräs hoitaja salassa toi minulle maitoa. Minulla ei maito noussut ollenkaan, neuvolassa tätä puitiin niin valtava stressi koettiin syyksi. Vauvalla ei myöskään ollut imua, se ei helpottanut asiaa yhtään.

Olin tuolla tosiaan 7 vrk, sain nukkua 14 tuntia tuona aikana. Tiedän etä tätä ei moni usko mutta totta se on. Hoitajat päätti että maitoa on tultava, sen ajan minkä vauva ei ollut rinnalla, minun oli oltava maitohuoneessa pumppaamassa. Tätä vahtivat kyllä, sillä ei ollut merkitystä etten pysynyt pystyssä tai tärisin kuumeisena horkassa.

Tuohon viikkoon mahtuu niin paljon. Tuolta päästyäni nukuin pään täyteen, kävin lääkärissä ja sain antibioottikuurin.

Uskon hyvin, että viikossa nukuit osastolla vain 14h, itse nukuin neljässä päivässä vain 6 tuntia, joista puolet isän pitäessä vauvaa sylissä päivällä vierailuaikana. Maito ei noussut kuin vasta neljäntenä päivänä ja vauva vain itki nälkäänsä koko ajan. Vasta kolmantena päivänä hän sai lisämaitoa, kun paino oli tippunut sen 10% syntymäpainosta, vaikka toki aikaisemminkin sanoin, että rinnoista ei oikein lypsämälläkään tule kuin tippa puolen tunnin lypsämisen jälkeen.

Vauvalla myöhemmin todettiin myös koliikkia, silent refluksia yms jotka saattoivat jo synnärillä vaivata.

Itseltäni ei kipulääkkeitä pihdattu (oli kolmannen asteen repeämät, eppari ja imukuppisynnytys), mutta niitä piti aina erikseen kelloa soittamalla pyytää. Korona-aikana ruoka tuotiin myös huoneeseen ja huonekaveri minulla oli vain puoli päivää kahden hengen huoneessa. Pari hieman ynseää hoitajaa oli, mutta pääsääntöisesti hoitajat olivat mukavia, mutta kiireisiä.

[/quote]

Yhtä hyvin kuin voidaan kysyä miksi hoitaja ei hakeudu muualle jos pitää kohtaa potilaalle pitää kyllä kysyä miksi ihminen joka kohtaa lapselle huonon kohtelun hankkii lapsia.[/quote]

Et selvästikään ymmärtänyt kokemustani.

Olisiko minun pitänyt jättää toivottu lapsi hankkimatta siksi, että olisi jotenkin pitänyt ennustaa äärimmäisen huono sairaalakokemus ja siitä seuraava masennus?

Järkyttävää syyllistämistä sinulta.

Jos palveluja tuottaisi yksityinen ja palvelun elinehto olisi se että se saa maksavia asiakkaita palvelun haukkumisesta voi hyvin olla hyötyä. Julkisella sektorilla näin ei ole, rahaa säästyy sitä enemmän mitä vähemmän palvelua käytetään vaikka syy olisi se että palveluun ei olla tyytyväisiä.

Kamalaa oli, onneksi euforia lapsista auttoi. Ensimmäisen kanssa jaoin huoneen teiniäidin kanssa kuka itki sektion jälkeen kipujaa ja sen takia tupakoi huoneessa kun ei päässyt liikkeelle ja toisen kerran m-muuttajaäiti kuka puhui sairaalan laskuun puhelimessa koko yön, onneksi omaa kieltään niin ei tarvinnut kuunnella mitä ja kenellä vietaili useita miehiä ketkä tirkistelivät imetystäni verhojen välistä.

Jos meininki osastolla on ollut tuollaista jo ennen korona-aikaa, niin miten yksin äidit on jätetty siellä parin viime vuoden aikana? Kuka on tuonut ruokaa ja huolehtinut, jos tukihenkilö ei ole rajoitusten takia saanut tulla paikalle?

Sairaaloiden "kaikki äidit hoidetaan" - lässytys ei ole uskottavaa jos henkilökunnan määrää ei ole lisätty. Millä tavalla sairaalat ovat resurssoinnissa huomioineet, että tiettyinä rajoitusaikoina KAIKKI äidit ovat olleet ilman tukihenkilöä?

Uskon että jollain voi olla oikeesti huonoja kokemuksia,mutta kyllähän me koetaan asiat eritavalla ja myös itse käyttäydytään kuka mitenkin.Itsellä synnytykset ja muut sairaalareissut olleet positiivisia kokemuksia.Ja pitää kyllä itse osata pyytää apua,hoitajat ei voi olla ajatuksenlukijoita.(ja aina parempi jos osaa ihan kohteliaasti asiansa ilmaista)

Vierailija kirjoitti:

Jos meininki osastolla on ollut tuollaista jo ennen korona-aikaa, niin miten yksin äidit on jätetty siellä parin viime vuoden aikana? Kuka on tuonut ruokaa ja huolehtinut, jos tukihenkilö ei ole rajoitusten takia saanut tulla paikalle?

Sairaaloiden "kaikki äidit hoidetaan" - lässytys ei ole uskottavaa jos henkilökunnan määrää ei ole lisätty. Millä tavalla sairaalat ovat resurssoinnissa huomioineet, että tiettyinä rajoitusaikoina KAIKKI äidit ovat olleet ilman tukihenkilöä?

Miksi tukihenkilöiden riittävyys kiinnostaisi heitä jotka päättää sairaalan resursseista?

Huh huh mikä ketju. Itselläni ei lapsettomana ole kokemusta synnytyssairaaloista ja tämän ketjun luettuani ei ole mitään mielenkiintoa sellaiseen joutuakaan.

Olen jo 34 ja tuskin tulen koskaan lapsia tekemäänkään. Nämä tällaiset ketjut vain vahvistavat päätöstäni.

N. 30 km päässä kodistani oli vielä muutama vuosi sitten pieni synnytyssairaala, joka lakkautettiin potilasturvallisuuteen vedoten. Nyt äidit joutuvat lähtemään 100-130 km päähän. En voi ymmärtää kenen etua tällainen järkyttävä keskittäminen ajaa. Ei ainakaan sitä kuuluisaa potilasturvallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että jollain voi olla oikeesti huonoja kokemuksia,mutta kyllähän me koetaan asiat eritavalla ja myös itse käyttäydytään kuka mitenkin.Itsellä synnytykset ja muut sairaalareissut olleet positiivisia kokemuksia.Ja pitää kyllä itse osata pyytää apua,hoitajat ei voi olla ajatuksenlukijoita.(ja aina parempi jos osaa ihan kohteliaasti asiansa ilmaista)

Et sitten viitsinyt lukea ketjua ollenkaan ennen kommentointia.

Apua on monikin pyytänyt ja vielä useita kertoa. Silti kukaan ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No enhän mä nyt muuta tukea odottanut sieltä sairaalasta saavani, kuin että huolehditaan, että vastasyntynyt on kunnossa ja että osaan sen verran että saan pidettyä lapsen hengissä (esim. opin ruokinnan perusteet) ja toivun itse (synnytykset olivat sektioita) sen verran, että on turvallista palata kotiin.

Mut vissiin olisi sit pitänyt ostaa sinne sairaalaan jostain (mistä?) sitä palvelua, ettei hoitajien ja kätilöiden olisi tarvinnut vaivautua mun (vauvan hoitotoimenpiteitä johtuvien!) imetysongelmien takia. Tai ehkä mun olisi pitänyt tilata vaikka asianajaja selvittämään, minne mun vauva vietiin (kun mulle ei jostain syystä tätä voitu automaattisesti rauhassa kertoa, ja siis sitä vauvaa oli seurattu jo puolisen vuorokautta syntymän jälkeen, eli mistään hätätilanteessa ei ollut kyse, kunhan vaan ei vissiin tajuttu, ettei ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa oleva tiedä automaattisesti ja että vastasynnytänyt esikoisen äiti ei ehkä kaikkea osaa heti kysyä) ja taksikuski kärräämään mut sinne vauvan perässä. Mun mielestä tää on kyllä ihan sellaista potilaan tai potilaan huoltajan peruskohtelua, että kerrotaan, mitä tehdään ja miksi, eikä eroteta vastasyntynyttä äidistään ilman painavaa syytä.

Olet varmaan antanut hoitajasta / hoitajista sairaalalle palautteen ? Vai koetko että jonkun muun pitää se tehdä?

Tämä vaatimus palautteen annosta... Itse en ainakaan tiennyt muuta kuin sen, että näin osastolla näköjään toimitaan. Omat kaverit olivat saaneet lapset aiemmin, ja silloin oli vaihdettu lakanat ja pidetty vauvoja, jos äiti kävi suihkussa. Olin hämmentynyt siitä, että kukaan ei huolehtinut muusta kuin antibiooteista (nekin välillä unohtuivat ja piti mennä itse muistuttamaan). Tämä on rakenteellinen ongelma, en syytä siitä hoitajia. Mutta joku juttu hoidon tasosta pitäisi tehdä.

Äh paljastuttiin! Älkää tästä nyt hirveästi huudelko, mutta meillä piruhoitajilla on tosiaan osastojen kesken joka vuosi kilpailu siitä ketkä onnistuvat tuottamaan eniten kipua ja kärsimystä potilaille. Ei liene epäselvää mikä osasto on tässä kisassa vahvoilla. Joka vuosi vaan parantavat ja viimevuonna olikin ihan ennennäkemätön murskavoitto. Palkittiin tuliterillä hiilihangoilla. Tuttu on siellä töissä ja kovasti kehui miten hyvä sillä on tökkiä äitejä jotka verivana perässään ryömivät vauva rupisessa rinnassa roikkuen hakemaan kuivuneita leivänkannikoita syötäväkseen.

Aika tiukillehan tämä on aina mennyt, mutta hyvänä kakkosena ollaan me vanhusten parissa työskentelevät tulleet! Ihan jännittää mitä me saadaan jos tänävuonna voitetaan!