Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.
Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.
-Vela
Nykyajan kermanekat, voisitte synnyttää kotona! Miksi ihmeessä änkeätte sairaalaan synnyttämään! Ihmeellistä vali,vali valitusta! Sairaalassa on monenlaista toimintaa, myös yöllä ja kaikki siellä ei todellakaan pyöri ainoastaan teidän ympärillänne! Ihmettelen teitä valittavia kermanekkoja? Synnyttäkään kotona niin siellä saatte olla rauhassa.
Ihmettelen tosiaan, pysykää himassa ja laittakaa sinne olohuoneeseen palju jossa saatte lillua sydämenne kyllyydestä, kukaan ei häiritse, eikä läväytä valoja päälle.
Aivan järkyttävää valistusta ja henkilökunnan arvostelemista, henkilökunnan joka varmasti tekee parhaansa. Väittäisin, että kyse on vain siitä että nykynainen veetuuntuu, tissit venyy napaan saakka, alapääkin ehkä kärsii, puhumattakaan nyt siitä että se oma aika jää hetkeksi vähempään. Ei voi istua kännykkä poskessa 24/7
ÄLKÄÄ HANKKIKO LAPSIA KÄRSIMÄÄN, jos ette ole valmis hoitamaan, hoivaamaan ja pahinta jos ette kykene rakastamaan. Jos rakastatte vain itseänne, elämä tulee olemaan hankalaa.
Minulle lapseni, hätäsektiolla lahjaksi saatu oli sellainen asia, josta olen kiitollinen meidän hyvälle terveydenhuollolle, koin olevani turvassa ja lapseni oli turvassa.
Lapseni on aikuinen ja minä kykenen rakastamaan häntö, hän on kertonut rakastavansa minua, äitiään vaikka en ole lainkaan täydellinen ollut kaikessa.
Hyvää joulun jatkoa.
Oho, ei kai tässä kukaan ole sanonut ettei ole valmis hoitamaan ja rakastamaan lastaan? Siihen aikaan, kun sinut leikattiin ja sait vauvan, hoito oli synnytyssairaalassa erilaista. Tottakai jokainen on kiitollinen elävästä lapsesta ja siitä että on itse elossa.
Mutta jos on huonossa kunnossa, niin miksi sairaalassa ei saa nykyään tarpeeksi apua edes perushoidossa? Imettämisen alku ei ainakaan helpotu, jos äiti on stressaantunut, ei saa syödä eikä nukkua. Kai nyt edes tämän ymmärrät?
Mietinkin miksi alapeutukset, mutta että äiti ei saa nukkua eikä syödä? Väiittäisin, että jos imetys ei suju, se on psyykkinen juttu, jolle ei voi kukaan muu mitään kuin se imettäjä itse. Minulla se hätäsektion vuoksi pikkasen meni pieleen, mutta ei lapsi tänä päivänä nälkään kuole.
Aika hurjaa, eikös tämän päivät tytöt hoe heti vttua, jos asiat eivät järjesty heti. Koskaan ikinä ei ole meillä kiinnitetty huomiota synnytyksiin ja äiteihin näin paljon huomitoa kuin nyt ja ruikutus vaan jatkuu. Jopa muilta mailta halutaan palata kotimaahan juuri Suomeen synnytäämään ja toki sitten myömmin tuo´daan lapsia tänne kouluttaumaan. Hutumajoissa synnyttäneetkin tänne seilattuuaan sylkevät rasismia ja valittavat heti jos roskia ja likaisia vaippoja ei siivota heti lattioilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hui millasta tätä oli lukea. Ootte kaikki tosi rohkeita ja vahvoja, ootte tuonu uuden ihmisen maan päälle. Ja millasissa olosuhteissa, ei voi muuta ku ihmetellä tätä vähää arvostusta varmaan tärkeintä juttua kohtaan. Eikä kuulosta vastasyntyneenkään osalta mukavalta, varmaan samalla tavalla ne päälle räpsittävät valot jne häiritsee heitäkin. Varmaan hieno ensikokemus maailmasta. Sitten kun maailma muuttuu paremmaks, niin tää on ihan ykkösjuttu mikä tulee muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
On tuo varman joskus ollut erilaista, koska 60-luvulla synnyttänyt anoppi neuvoi, että synnytyssairaalassa kannattaa olla mahdollisimman pitkään, jotta saa levätä.
Ilmeisesti 60-luvulla ei tiedetty veritulppariskistä.
Itse olen syntynyt 76 ja silloin olin meistä ensimmäinen vierihoidettu. Edelliset olivat vauvalassa ja äiti lepäsi osastolla . Ymmärrän itsekin vierihoitaneena sen merkityksen, mutta näistä kokemuksista tulee kuva että se menee liikaakin edelle äidin voinnista. Sain alkuun apua silloin kun isä ei ollut paikalla enkä itse saanut vielä lähteä liikkeelle ainakaan yksin. Ja kyllä, silloin ennen ei ymmärretty liikkumisen tärkeyttä toipumisen ja tulppariskin vuoksi, isoäiti menehtyi siksi operoinnin jälkeen.
Mua ei haitannut huonekaverit, ei aamuherätykset, ei valot yöllä, ei mikään sellainen (oon kyllä silti sitä mieltä, että saiaalassakin voitaisiin antaa nukkua mahdollisuuksien mukaan, eli sytyttää vain tarpeelliset valot -- minkäs sitä sille voi, jos se "tarpeellinen" on sama kuin kaikki, mutta aina ei oo -- ja puhua julkaisemalla äänellä jne.). Mulle tuotiin sektioiden jälkeen ruokatarjotin sängyn viereen ja se haettiin pois. Liikkeelle toki patistettiin heti puudutuksen lakattua ymmärrettävistä syistä, mutta toisaalta myös varsinkin toisen lapsen syntymän jälkeen ihmeteltiin, kun olin heti niin aktiivinen (eli olin vaihtanut vaipan ennen kuin hoitaja tuli sen vaihtamaan). Lakananvaihdoista en muista mitään, ehkä en kovasti sotkenut. Olisin kokenut saaneeni erinomaista hoitoa, Mutta oli asioita, mitkä minua jäivät kaivamaan...
- Ensimmäinen lapseni kärsi alhaisista verensokereista ja se vietiin "jonnekin" kertomatta minulle minne tai koska taas näkisin vauvani. Sinne mä jäin yksin huoneeseeni itkeskelemään, kun vauva lähti. Myöhemmin sitten, kun puoliso tuli sairaalaan, saimme ohjeet, miten vastasyntyneiden osastolle (en mä edes tiedä, mikä sen nimi oli -- sellainen, missä oli isoja keskosia ja täysiaikaisia vauvoja lähinnä seurannassa, omallani oli siis sokeritippa ja oli vs-seurannassa) pääsee. Taudissa se matka oli ainakin tuolloin varsin pitkä ja mutkikas. Saimme myös pyörätuolin lainaan (se öinen sektio...), niin puoliso työnsi minut. Seuraavana päivänä kävelin sinne sit itse pyörätuoli turvanani, jos alkaa heikottaa, ja siitä eteenpäin kävin omalla osastolla syömässä ja nukkumassa muutaman tunnin öisin (suurin osa hoitajista ei tainnut edes tietää, miltä näytin). Loppu hyvin, lapsi toipui ja voi hyvin ja olen tietysti erittäin tyytyväinen siitä, että hän sai hyvää hoitoa, mutta ikinä en anna anteeksi sitä, että hänet vietiin pois kertomatta kunnolla minne ja huolehtimatta, että minä pääsen heti (tai ainakin heti tutkimusten ja tipan laiton jälkeen) mukaan. Siitä en nyt viitsi valittaa, että siinä vaiheessa, kun lapsi tippaa päätyi, verensokerit olivat jo korjaantumassa ja koko osastokeikka oli todennäköisesti turha, koska parempi yksi turha osastokeikka, kuin yksi väliin jäänyt tarpeellinen.
Jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietettyäni lähes kuukauden toipumassa osastolla täysin käteen menneestä alatiesynnytyksestä kuumehoureisena, tulehdusarvot päälle 900 ja vauva teho-osastolla, totesin että se oli tässä. Jäi yhteen lapseen, suurelti henkilökunnan asenteen vuoksi.
Kolkuttelin lapseni kanssa manalan portteja, tajuissani olin vain hetkittäin. Olin huono ja laiska äiti kun "en halunnut" itse hakea ruokaani, sijata vuodettani, huolehtia hygieniastani ja hoitaa ja imettää lastani. Kukaan ei kyllä mulle edes kertonut, kuinka tajuton ja rytmihäiriöistä kärsivä nainen imettää vauvojen teholla keskoskaappiin sinetöityä, yhtälailla koomatilaa lähentelevää täysiaikaista lastaan, kaipa mun olisi sekin pitänyt pähkäillä itse.
Tämä VKS -01
Järkyttävää, tuosta pitäisi kyllä tehdä valitus.
Olin niin heikossa hapessa vielä kotiin päästyänikin, että päälimmäisenä oli helpotus siitä että olin lapseni kanssa vielä hengissä. Seuraava puoli vuotta meni kuin usvassa. Onneksi mies ja anoppi olivat apuna vauvan hoidossa. Valituksen teko ei olisi jo tapahtunutta muuttanut, ja palstalta luetun perusteella siitä ei olisi ollut mainittavaa hyötyä. Muahan kohdeltiin juuri kuten synnyttänyttä kuuluukin, omatoimisuuteen patistaen, etten vaan laiskistu lisää, saa veritulppia ja jätä vauvaa heitteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu...
- Sama lapsi ruokittiin pullolla syöttöporsaaksi (niiden verensokereiden takia), enkä saanut minkäänlaista imetysopastusta missään. Lastenosastolla yksi ihana sairaanhoitaja yritti ensimmäisen lapsen äitiä opastaa (olin mäkin teoriaa lukenut ennen synnytystä, mutta siitä kyllä oli tositoimiin rajallinen hyöty), mutt eihän siitä yrittämisestä kauheasti ollut hyötyä, kun lasta lähes pakkoruokittiin pullolla 3 tunnin välein. Sitten, kun lapsi parin päivän päästä, verensokerien korjaannuttua, pääsi vierihoitoon, olisi minun ja vauvan jotenkin mystisesti pitänyt onnistua rintaruokinnassa. Olinhan minä säännöllisesti pumpannut, mutta maito ei vielä noussut eikä se muutama milli, mitä minusta irtosi, tietenkään riittänyt sille syöttöpossuvauvalle. Imetysohjaus loisti edelleen poissaolollaan (vaikka olisi sanonut tarvitsevansa apua) ja lisämaidon kanssa nihkeiltiin. Kurjinta oli, kun lapsen huutaessa nälkäänsä imetysyrityksistä huolimatta minut toruttiin, kun soitin kelloa apua saadakseni raportin aikaan. Enhän mä edes tiennyt, koska siellä osastolla oli vuoronvaihdon aika. Olisin voinut jopa odottaa avun soittamisen kanssa, jos jossain olisi selkeästi ilmaistu ajat, jolloin saa soittaa vain, jos on todellinen hätä.
- Kotiutumisen ehdoksi asetettiin lapsen ruokkiminen imettäen. Pyytämällä (suunnilleen kolmena kappaleena kirjallisesti anoen) saatiin pipetti ja lisämaitoa, jota puoliso tiputti lapsen suupieleen niin, että sitä motivoi imeä rintaa, vaikkei sieltä mitään tullutkaan. Näin sain lapsen syömään rintaa sen verran, että päästiin kotiin. Kotona sitten nousi maito ja imetys alkoi onnistua kunnolla, ja lapsi lopulta oli sairaala-ajan jälkeen täysin rintamaidolla noin puolivuotiaaksi. Jos en itse olisi ollut motivoitunut, niin haaveeksi olisi jäänyt, enkä kyllä edelleenkään käsitä, miten ne siellä sairaalassa kuvittelivat, että kolmen-neljän päivän intensiivisen pulloruokinnan jälkeen imetys alkaa onnistua käskemällä.
Toisen kanssa kokemus sitten olikin paljon positiivisempi, kun osasin jo imettää ja hoitaa lasta (miettikää, en siihenkään saanut ekan kohdalla missään vaiheessa mitään opastusta -- eihän se nyt mitään ruudin keksimistä ole, mutta ilmeisesti kätilöt ja sh:t kuvittelee, että synnyttämällä saa mystisesti kyvyt ja taidot myös huolehtia siitä lapsesta) ja lapsi innostui syömään jo synnärillä, eli en tarvinnut hoitajien apua mihinkään sen jälkeen, kun puudutus haihtui.
Esikoisen synnytin Taudissa 2010-luvun alkupuolella. Sanotaanko näin, että en usko kokemuksen vaikuttaneen positiivisesti synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu...
- Sama lapsi ruokittiin pullolla syöttöporsaaksi (niiden verensokereiden takia), enkä saanut minkäänlaista imetysopastusta missään. Lastenosastolla yksi ihana sairaanhoitaja yritti ensimmäisen lapsen äitiä opastaa (olin mäkin teoriaa lukenut ennen synnytystä, mutta siitä kyllä oli tositoimiin rajallinen hyöty), mutt eihän siitä yrittämisestä kauheasti ollut hyötyä, kun lasta lähes pakkoruokittiin pullolla 3 tunnin välein. Sitten, kun lapsi parin päivän päästä, verensokerien korjaannuttua, pääsi vierihoitoon, olisi minun ja vauvan jotenkin mystisesti pitänyt onnistua rintaruokinnassa. Olinhan minä säännöllisesti pumpannut, mutta maito ei vielä noussut eikä se muutama milli, mitä minusta irtosi, tietenkään riittänyt sille syöttöpossuvauvalle. Imetysohjaus loisti edelleen poissaolollaan (vaikka olisi sanonut tarvitsevansa apua) ja lisämaidon kanssa nihkeiltiin. Kurjinta oli, kun lapsen huutaessa nälkäänsä imetysyrityksistä huolimatta minut toruttiin, kun soitin kelloa apua saadakseni raportin aikaan. Enhän mä edes tiennyt, koska siellä osastolla oli vuoronvaihdon aika. Olisin voinut jopa odottaa avun soittamisen kanssa, jos jossain olisi selkeästi ilmaistu ajat, jolloin saa soittaa vain, jos on todellinen hätä.
- Kotiutumisen ehdoksi asetettiin lapsen ruokkiminen imettäen. Pyytämällä (suunnilleen kolmena kappaleena kirjallisesti anoen) saatiin pipetti ja lisämaitoa, jota puoliso tiputti lapsen suupieleen niin, että sitä motivoi imeä rintaa, vaikkei sieltä mitään tullutkaan. Näin sain lapsen syömään rintaa sen verran, että päästiin kotiin. Kotona sitten nousi maito ja imetys alkoi onnistua kunnolla, ja lapsi lopulta oli sairaala-ajan jälkeen täysin rintamaidolla noin puolivuotiaaksi. Jos en itse olisi ollut motivoitunut, niin haaveeksi olisi jäänyt, enkä kyllä edelleenkään käsitä, miten ne siellä sairaalassa kuvittelivat, että kolmen-neljän päivän intensiivisen pulloruokinnan jälkeen imetys alkaa onnistua käskemällä.
Toisen kanssa kokemus sitten olikin paljon positiivisempi, kun osasin jo imettää ja hoitaa lasta (miettikää, en siihenkään saanut ekan kohdalla missään vaiheessa mitään opastusta -- eihän se nyt mitään ruudin keksimistä ole, mutta ilmeisesti kätilöt ja sh:t kuvittelee, että synnyttämällä saa mystisesti kyvyt ja taidot myös huolehtia siitä lapsesta) ja lapsi innostui syömään jo synnärillä, eli en tarvinnut hoitajien apua mihinkään sen jälkeen, kun puudutus haihtui.
Esikoisen synnytin Taudissa 2010-luvun alkupuolella. Sanotaanko näin, että en usko kokemuksen vaikuttaneen positiivisesti synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
Taysissa. Ja jestas, mitä autocorrecteja taas muutenkin. Koittakaa kestää ja ymmärtää. Sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Minä olin kyllä molemmilla kerroilla huoneessa oven takana mutta eipä se auta kun käytävillä ravaa koko yön porukkaa, kutsuun vastaavia hoitajia ja äitejä tyynyttelemässä pikkuisia. Lisäksi ekalla kerralla huonekaverini oli joku röökimuija joka tunki muksunsa minulle kun hoitajat ei suostuneet ottamaan vauvaa että pääsee (taas) tupakalle! Koko huone haisi tupakansavulle :(
Ja kukonlaulun aikaan tultiin ottamaan kokeita sekä tuomaan aamupalaa.
Olen synnyttänyt vuosina 1999 ja 2006 eikä eroa menossa synnytyksen jälkeen oikeastaan ollut.
Vuosina 2015 ja 2019 ei tuotu mitään aterioita huoneeseen, ei edes kysymällä. Kuulemma pitää itse nousta jalkeille kaikki tekemään. Itseäni huimasi niin vietävästi verenhukka ja väsymys etten pystynyt kävelemään käytävän toiseen päähän ja tuomaan tarjotinta takaisin huoneeseen kaatumatta, joten siinä sitä oltiin ilman ruokaa. Sitten kun puoliso pääsi vierailulle, sain vihdoin syödäkseni.
Minä olin 2007 ja sektion jälkeisenä aamuna hoitaja toi pyytämättä aamupalan sänkyyn ja vei pois. Miehen tultua hän toi lounaan. Sen jälkeen tuli aika ja lupa nousta suihkuun ja ekareissulle lähti hoitaja mukaan. Siitä alkaen kävin syömässä osaston päivähuoneessa kuten muutkin kykenevät. Vauva oli koppaparkissa muiden kanssa salin vierustalla. Mutta kaiken kaikkiaan koko reissu kaikkineen riitti kokemukseksi ja enempää lapsia ei oo haluttu. Liikaa pelottaa jos meneekin taas pieleen eikä meitä kuunnella,uskota,ymmärretä jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Miesten kanssa tuleekin aina paljon paremmin toimeen. Jo senkin takia olisi ihan suotavaa että he ottaisivat huomattavasti enemmän vastuuta niin lapsista kuin esim. omista vanhemmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Mä veikkaan että nuo ruikuttajiksi huutelijat ovat itsekin olleet potilaana, saaneet sitä hyvää kohtelua ja kuvittelevat että asiat luistaa synnärillä samaan tapaan. Laitoin tänne jo kuvauksen omasta pitkäksi venähtäneestä visiitistä VKSn synnärille. Olen samassa talossa ollut osastolla pariin otteeseen pidemmän jakson huomattavasti parempikuntoisena kuin synnytettyäni. Hlökunta vaihtoi vuodevaatteet pariinkin otteeseen viikon aikana, ruoka tuotiin vuoteeseen, television kaukosäädin huolehdittiin käden ulottuville kuin myös soittokellon nappula saatesanoilla "jos vaan jotain tarvit, me kyllä autetaan."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Miesten kanssa tuleekin aina paljon paremmin toimeen. Jo senkin takia olisi ihan suotavaa että he ottaisivat huomattavasti enemmän vastuuta niin lapsista kuin esim. omista vanhemmistaan.
Siis mitähän ihmettä. Naisena mä olin naisten kanssa samassa huoneessa nais-sairaanhoitajien hoidettavana (lääkäri kyllä oli mies). En vaan ollut nais-erityisen vaivan takia siellä sairaalassa, vaan sellaisesta syystä, jota esiintyy myös miehillä, niin mua kohdeltiin ihmisenä. Naisten juttuihin liittyvissä asioissa (esim. raskaus ja synnytys) kohtelu on ollut paljon luokattomampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.
Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.
-Vela
Nykyajan kermanekat, voisitte synnyttää kotona! Miksi ihmeessä änkeätte sairaalaan synnyttämään! Ihmeellistä vali,vali valitusta! Sairaalassa on monenlaista toimintaa, myös yöllä ja kaikki siellä ei todellakaan pyöri ainoastaan teidän ympärillänne! Ihmettelen teitä valittavia kermanekkoja? Synnyttäkään kotona niin siellä saatte olla rauhassa.
Ihmettelen tosiaan, pysykää himassa ja laittakaa sinne olohuoneeseen palju jossa saatte lillua sydämenne kyllyydestä, kukaan ei häiritse, eikä läväytä valoja päälle.
Aivan järkyttävää valistusta ja henkilökunnan arvostelemista, henkilökunnan joka varmasti tekee parhaansa. Väittäisin, että kyse on vain siitä että nykynainen veetuuntuu, tissit venyy napaan saakka, alapääkin ehkä kärsii, puhumattakaan nyt siitä että se oma aika jää hetkeksi vähempään. Ei voi istua kännykkä poskessa 24/7
ÄLKÄÄ HANKKIKO LAPSIA KÄRSIMÄÄN, jos ette ole valmis hoitamaan, hoivaamaan ja pahinta jos ette kykene rakastamaan. Jos rakastatte vain itseänne, elämä tulee olemaan hankalaa.
Minulle lapseni, hätäsektiolla lahjaksi saatu oli sellainen asia, josta olen kiitollinen meidän hyvälle terveydenhuollolle, koin olevani turvassa ja lapseni oli turvassa.
Lapseni on aikuinen ja minä kykenen rakastamaan häntö, hän on kertonut rakastavansa minua, äitiään vaikka en ole lainkaan täydellinen ollut kaikessa.
Hyvää joulun jatkoa.
Oho, ei kai tässä kukaan ole sanonut ettei ole valmis hoitamaan ja rakastamaan lastaan? Siihen aikaan, kun sinut leikattiin ja sait vauvan, hoito oli synnytyssairaalassa erilaista. Tottakai jokainen on kiitollinen elävästä lapsesta ja siitä että on itse elossa.
Mutta jos on huonossa kunnossa, niin miksi sairaalassa ei saa nykyään tarpeeksi apua edes perushoidossa? Imettämisen alku ei ainakaan helpotu, jos äiti on stressaantunut, ei saa syödä eikä nukkua. Kai nyt edes tämän ymmärrät?Mietinkin miksi alapeutukset, mutta että äiti ei saa nukkua eikä syödä? Väiittäisin, että jos imetys ei suju, se on psyykkinen juttu, jolle ei voi kukaan muu mitään kuin se imettäjä itse. Minulla se hätäsektion vuoksi pikkasen meni pieleen, mutta ei lapsi tänä päivänä nälkään kuole.
Aika hurjaa, eikös tämän päivät tytöt hoe heti vttua, jos asiat eivät järjesty heti. Koskaan ikinä ei ole meillä kiinnitetty huomiota synnytyksiin ja äiteihin näin paljon huomitoa kuin nyt ja ruikutus vaan jatkuu. Jopa muilta mailta halutaan palata kotimaahan juuri Suomeen synnytäämään ja toki sitten myömmin tuo´daan lapsia tänne kouluttaumaan. Hutumajoissa synnyttäneetkin tänne seilattuuaan sylkevät rasismia ja valittavat heti jos roskia ja likaisia vaippoja ei siivota heti lattioilta.
Kyllä kunnon ruualla ja unella luonnollisesti on vaikutusta maidon nousemiseen ja herumiseen, ja hätäsektion jälkeen voi myös hyvin imettää. Taidat nyt vain purkaa täällä nyt omia vanhoja turhaumiasi. Tämä ei ole kuitenkaan oikea ketju siihen, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Miesten kanssa tuleekin aina paljon paremmin toimeen. Jo senkin takia olisi ihan suotavaa että he ottaisivat huomattavasti enemmän vastuuta niin lapsista kuin esim. omista vanhemmistaan.
Siis mitähän ihmettä. Naisena mä olin naisten kanssa samassa huoneessa nais-sairaanhoitajien hoidettavana (lääkäri kyllä oli mies). En vaan ollut nais-erityisen vaivan takia siellä sairaalassa, vaan sellaisesta syystä, jota esiintyy myös miehillä, niin mua kohdeltiin ihmisenä. Naisten juttuihin liittyvissä asioissa (esim. raskaus ja synnytys) kohtelu on ollut paljon luokattomampaa.
Niin tottakai sillä on merkitystä hoidetaan pelkästään naisia vai molempia. Kyllä naiset on huomattavasti kiukkuisempia kuin miehet. Se heijastuu niin lasten kasvatukseen kuin siihen miten heihin suhtaudutaan. "Tavallisilla" osastoilla onneksi ne miehet hieman tasoittaa tätä vihamielusyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.
Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.
Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.
Miesten kanssa tuleekin aina paljon paremmin toimeen. Jo senkin takia olisi ihan suotavaa että he ottaisivat huomattavasti enemmän vastuuta niin lapsista kuin esim. omista vanhemmistaan.
Siis mitähän ihmettä. Naisena mä olin naisten kanssa samassa huoneessa nais-sairaanhoitajien hoidettavana (lääkäri kyllä oli mies). En vaan ollut nais-erityisen vaivan takia siellä sairaalassa, vaan sellaisesta syystä, jota esiintyy myös miehillä, niin mua kohdeltiin ihmisenä. Naisten juttuihin liittyvissä asioissa (esim. raskaus ja synnytys) kohtelu on ollut paljon luokattomampaa.
Niin tottakai sillä on merkitystä hoidetaan pelkästään naisia vai molempia. Kyllä naiset on huomattavasti kiukkuisempia kuin miehet. Se heijastuu niin lasten kasvatukseen kuin siihen miten heihin suhtaudutaan. "Tavallisilla" osastoilla onneksi ne miehet hieman tasoittaa tätä vihamielusyyttä.
Ai sää vaan halusitkin trollata. No, eipä siinä sit mitään. Hyvää joulua sullekin :)
Minä menin ihan osastonhoitajan luokse keskustelemaan mieltä painavista asioista mitä tapahtui synnytyksessä ja osastolla. Suhtautui minuun todella asiallisesti ja kuunteli mitä minulla oli sanottavaa. Valitin myös yhdestä ilkeästä hoitajasta, osastonhoitaja tiesi sen ja kertoi että on tyyliltään sellainen. Vihainen. EI kai sitten osastonhoitajaan pysty sille hoitajalle mitään. Sain pois mielen päältä muutakin mikä oli menny pieleen. Tälläinen jälkipurku olisi hyvä käydä jokaisen synnyttäjän kanssa. Toivotettiin tervetulleena vielä uudestaan tulemaan osastolle vauvanhakureissulle.
Ekan vauvan olen synnyttänyt Suomessa - ei enää ikinä. Tämän jälkeen olen hoitanut kaikki loput synnytykset ulkomailla, omasta tahdostani, yksityisesti rahalla. Suomen synnytyslaitokset ovat kuin jostain keskiajalta. Rahalla saa ulkomailta mm. oman ison sviitin (vetää vertoja mille tahansa 5 tähden hotellille), oman hoitajan ja lääkärin (hoitaja ei hoitanut muita, lääkärillä saattoi olla muitakin sinä päivänä- mutta maksimissaan 3 hoidettavaa siitä kerroksesta), ravintolatason menuun, hyvät tilat puolisolle, niin paljon kipulääkettä kuin vaan pystyi ottamaan (ja hyvin matalalla kynnyksellä) kukaan ei kyseenalaistanut kipulääkkeitä tai muita kivun lievitykseen liittyviä toiveita, lapsenhoitajan vauvalle syntymän jälkeen kun lepäili ja keräsi voimia niin kauan kun halusi, tilauksesta sai kampaajan ja meikkaajan tilattua myös paikalle, pesulapalvelu omille vaatteille yms. Paikasta löytyi mm. oma uima-allas, hieno lobbytila jossa pystyi seurustelemaan muiden vanhempien kanssa. Tärkein tekijä se yksityisyys! ja tietenkin sai valita synnytystavan, kukaan ei kyseenalaistanut tai yrittänyt tehdä käännytystyötä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi suomalaiset muuten ja erityisesti äidit on niin positiivisia ja valoisia kuten tästäkin ketjusta huomaa. Usein metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan joten ei voi kuin ihmetellä miksi se meidän terveydenhuolossamme on ihan toisin.
Ihmettelen kyllä miten voit saada tälläisen käsityksen näistä tarinoista. Että OMALLA ASENTEELLA, puolikuntoisena, kun huimaa ja on heikko, menettänyt kauheat määrät verta, revennyt ja valvonut pari vuorokautta, nälkäisenä ja suuret kivut kokeneena, potilaalla olisi vastuu HOITAJIEN käytöksestä, joka oli kenties huonoa jo alusta alkaen?
Nyt olen ainakin varma että en Suomessa synnytä, jos joskus lapsen saan.
Mistään muista potilaista ei kyllä ulista että yhy yhy oma asenne ratkaisee.. ei muuten ratkaise! Voit olla vaikka kuinka kiltti ja mukava, silti sinulle voidaan olla ilkeitä. Väitän että tämä pätee sairaaloihinkin :D
Alue: Aihe vapaa
Ketjua lukiessa herää kyllä ihmetys tästä synnyttäneiden naisten tylytyskulttuurista. Onko sellaista ollut aina sairaaloissa vai onko joku uusi juttu? Kertokaa kätilöt!
Miksi naiset ovat niin armottomia toisia naisia kohtaan? Ainakin täällä Suomessa siis.