Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vihdoinkin ketju johon samaistun täysin! Synnytin molemmat lapset Päijät-Hämeen keskussairaalassa vuosina 2002 ja 2004. Esikoinen oli koliikkilapsi, joka huusi ja huusi, kunnes nukahti hetkeksi herätäkseen taas huutamaan. Maito nousi hyvin rintoihin, siitä ei ollut kyse, mutta hoitajat tuputtivat lisämaitoa ja väittivät että vauvalla on nälkä. Ei ollut, vaan lapsi huuti koliikkikipujaan. Eräskin vanhempi hoitaja kävi opastamassa tuttipullon kanssa, kuinka vauva tehdään tyytyväiseksi. Hän syötti vauvani ja sanoi syöttäessään, että kohta näen tyytyväisen lapsen.

Tässä vaiheessa vauva oli itkenyt jo vaikka kuinka monta tuntia. Maito loppui putelista ja alkoi armoton huuto. Vielä entistäkin kovempi. Kokenut hoitaja sitten siinä ihmettelemään, että mikäs nyt, kun ei rauhoittunutkaan. Ei rauhoittunut ei, ennen kuin oppi istumaan. Olin lihonut jonkin verran odotusaikana ja minulle kehittyi raskausmyrkytyksen oireita, verenpaine ja valkuaista virtsassa ja tästä syystä sitten pitivät minua pidempään sairaslassa. Oli joulu ja minua rankaistiin painonnoususta rajoittamalla kaloreitani 1200 vuorokaudessa. Siis synnytyksen jälkeen. Se tuntui jotenkin ihan tosi pahalle, etenkin jouluna ja etenkin kun muuta syytä ei ollut kuin ylipaino, joka itseasiassa lähti pois kokonaan puolessa vuodessa synnytyksen jälkeen. Itse piti tietysti hakea ruoka, vaihtaa lakanat ja hoitaa huutava koliikkivauva. En olisi kyllä halunnut lasta antaa hoitoonkaan, vaan todellakin halusin hänet vierelleni huudosta huolimatta. Vauva huusi niin paljon että sain yksityishuoneen. Siitä. Olin kiitollinen.

Toisen lapsen synnytys oli vaikea,sillä lapsi oli lähes 5 kiloinen ja perseeni oli kirjaimellisesti revennyt, olin synnytyksen jäljiltä niin heikko, että en pystynyt kuin makaamaan verisissä lakanoissani, enkä hakenut ruokaa ja vessareissut eivät onnistuneet ilman apua. Vauva oli onneksi helppo, tyytyväinen kaveri. Koko ajan kävi joku sättimässä miksi makaan vaan, enkä tee mitään. Teinhän minä, imetin. Lapsi oli liian keltainen ja sokereissa oli häikkää, joten taas venyi kotiinpääsy.

Tutuksi tuli tiuskiminen, ylimielisyys ja vähättely. Halusin pitää omat lapseni lähelläni, enkä antaa heitä hoitoon, joten siitä ei tullut sanomista, vaan esikoisen huutamisesta ja kuopuksen synnytyksen jälkeisestä voimattomuudesta oltiin kovasti pahoillaan. Olin nuori äiti.

Mietin että hormonit jo heittelevät synnytyksen jälkeen rajusti ja juuri synnyttänyt on kovilla ja herkillä, eikö nämä hoitajat tiedä missä tilassa siinä ollaan, vai eivätkö he välitä? Nyt jo nelikymppisenä voin vaan todeta että nuori äiti tarvitsee empatiaa ja ennen kaikkea inhimillistä kohtelua osakseen. Nämä jutut mitä täältäkin olen saanut lukea, ovat järkyttäviä kaikessa kylmäkiskoisuudessaan. Kunpa asiat muuttuisivat parempaan suuntaan, vaikka lisäkoulutuksen myötä.

"synnyttäneitä naisia kohdellaan kuin karjaa"

- karjaakin kohdellaan paremmin.

Avustetaan poikimisessa tarvittaessa, juotetaan vastasyntynyt oman emän ensimaidolla eikä jäädä odottelemaan tunti/ päiväkausiksi saako vasikka ruokaa, kuivitetaan karsina puhtailla oljilla.

Ja jos eläin sairastuu eikä pääse ylös niin tarjotaan ruoka ja juoma turvan eteen sekä käännellään toiselle kyljelle makaamaan ihmisen avustamana ja tilataan eläinlääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Sinne sairaalaan menet synnyttämään eli saamaan lapsen tähän maailmaan. Et varsinaisesti saamaan muuta palvelua. Sinua yleensä autetaan ja hoidetaan mikäli pyydät apua, muuten on sinun tehtäväsi, äitinä, ottaa tilanne heti haltuun sen OMAN lapsesi kanssa, huolimatta siitä, että olet väsynyt ja mahdollisesti kivuissasi. Rinnat kipeytyvät, maito ei nouse, loora vuotaa, hiki valuu, maitoa pursuaa siinä vaiheessa kun nousee. Näinhän se on. Ei siellä ole aikaa tarjota viiden tähden rentoutumis ja hyvä uni-palveluita, hommaa itse kotiisi apua siinä vaiheessa kun menet sinne. Sairaala on paikka jossa hoidat sen kersan pihalle, tavalla tai toisessa, vietät HETKEN aikaa, jolloin sinua ja lapsesi vointia tarkkaillaan ja sitten lähdet kotiin.

Ja samalla kun olet ottamassa tilannetta haltuun oman lapsesi kanssa niin hoitajat vähättelevät, nöyryyttävät, eivät anna kipulääkettä, herättävät metelöinnillään monta kertaa yössä jne. Ota siinä sitten tilanne haltuun vauvan kanssa väsyneenä ja kipeänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tuo varman joskus ollut erilaista, koska 60-luvulla synnyttänyt anoppi neuvoi, että synnytyssairaalassa kannattaa olla mahdollisimman pitkään, jotta saa levätä.

Ilmeisesti 60-luvulla ei tiedetty veritulppariskistä.

Suomalainen kulttuuri on aina ollut vähän hassu siitä että kotona jos lepää se on syntiä, mutta sairaalassa on ihan luvallista maata niin pitkään kuin haluaa.

Oliko tämä vitsi?

Valitettavasti ei. Tämä on tullut huomattua erityisesti lasten syntymän jälkeen. Äiti on huono jja laiska os hän ostaa vaikka kotiin siivouspalvelu tai jakaa vastuun lastenhoidosta isän kanssa ehkä jopa niin että isä ajoittain on vauvasta/lapsista päävastuussa.

Mulla on käynyt hurja tuuri. Esikoisesen jälkeen olin periaatteessa yhden yön sairaalassa, siis sen jona lapsi syntyi. Illalla pääsin jo kotiin, kun pyysin ja asuimme lähellä sairaalaa. Synnytysosasto oli täynnä ja synnytin nopeasti ilman ongelmia. Joskus iltapäivällä hoitaja tuli opastamaan vaippojenvaihdossa ja opettamaan imetystekniikkaa. Siihen mennessä olin jo imettänyt monta kertaa ja lapsenpihkavaipatkin vaihtanut puhtaisiin. Hoitaja vain sanoi, että hyvin näkyy menevän, eipä sitten häiritse enempää.

Seuraavat kolme pyysin jo suoraan synnyttää poliklinisena, eli kuusi tuntia synnytyksen jälkeen pitää olla synnärillä tarkkailussa sitten pääsee kotiin. Muistaakseni kerran piti vauvat viedä tarkastukseen sairaalaan parin päivän ikäisenä, olisikohan joku rokotekin silloin annettu? On niin pitkä aika tuosta, etten muista tarkasti.

Kaikki kunnia pitkistä ja hankalista synnytyksistä kärsineille! Te oikeasti tarvitsette ne sairaalavuoteet, levon ja hoitajien ystävällisen kohtelun.

Ystävällisyys ei maksa mitään edes osastolla oleville hoitajille. Olen pikasynnyttänyt kaksi lasta. Onneksi pääsin yhden yön jälkeen kotiin. Niin töykeää hoitajien käytös oli. Säälin niitä äitejä, jotka joutuivat olemaan pidempään osastolla. Kyllä pitäisi olla valvontakamerat joka puolella, että saataisiin julkisuuteen tämä räikeän huono kohtelu. Vankejakin kohdellaan paremmin.

Kamalia kokemuksia, olen surullinen teidän puolesta. :(

Minulla oli aivan mahtava sairaalakokemus, jota kaiholla muistelen.

Saimme ison perhehuoneen, jossa miehenkin sai olla ne kaksi vuorokautta mitä olimme sairaalassa. Huoneen yhteydessä oli oma kylpyhuone. Kaikki meidän hoitoon osallistuneet hoitajan olivat todella mukavia ja ystävällisiä. He vaihtoivat pyytämättä sänkyyni lakanat, toivat ruokaa jos en ollut itse kerennyt hakea, veivät vanhat astiat pois vaikka sanoin että voin toki itsekin.

Vauvalle annettiin lisämaitoa ennen kun itse tajusin sitä edes pyytää.

Tämä kokemus tältä kesältä KYS.

Voi kun toivoisin, että kaikki synnyttävät saisivat hyvän kokemuksen vauvan ensimmäisistä hetkistä.

Neljä lasta olen synnyttänyt, kolme Helsingissä ja yhden muualla Uudellamaalla. 1. lapsen synnyttyä lisämaitoa ei annettu toistuvista pyynnöistäni huolimatta. Itseltäni ei tullut pisaraakaan ennenkuin 4. päivänä. Lopulta lapsen bilirubiiniarvot olivat kuivettumisen vuoksi todella korkeat ja hän oli valohoidossa, sairaalassaoloaika venyi yli viikkoon. Lääkäri kehoitti tekemään kirjallisen valituksen, hän näki koneelle kirjatut lisämaitopyyntöni. Tämän lisäksi jatkuva yöllinen ramppaus valojen päälle lätkimisineen v*tutti. Olin vauva sylissä tuolissa yrittämässä taas syöttää, vaikkei maitoa tullut. Hoitaja tuli klo 5 aamulla hirveällä ryminällä huoneeseen huutaen:"EIKÖ TÄÄLLÄ SYÖTETÄ LASTA OLLENKAAN!?"Kun näki minut tuolissa, totesi "Ai täällä ollaankin hereillä." Tätä "tarkistelua" riitti joka yölle.

2. lapsen synnyttyä hoitaja lupasi eräänä päivänä, että vauva voi olla 5 minuuttia hänen kanssaan toimistossa, että voin käydä suihkussa. Katsoin kellosta aikaa ja kolmen minuutin päästä olin huoneessa, vauva oli tuotu huoneeseen ja oli siellä yksin itkien kasvot punaisina. Suihkuhuone oli muutaman m päässä huoneesta, kukaan ei tullut sanomaan tuon kolmeminuuttisen suihkuni aikana, että vauva onkin nyt huoneessa yksin. Kun kysyin miksi vauva oli viety yksin huoneeseen oli vastaus:"On täällä muitakin kuin sinä." Olimme ennenaikaisen synnytyksen vuoksi taas pidempään (yli viikon) sairaalassa, jona aikana minua kävi katsomassa miehen ja esikoisen lisäksi isäni, siskoni, anoppi, serkku ja tämän äiti. Eri päivinä ja eri aikaan. Hoitaja alkoi valittaa minulle, että vieraita käy liikaa!Lisäksi sama hoitaja tuli huoneeseemme, kun olin syöttänyt vauvan ja hän oli juuri nukahtanut sänkyynsä. Mieheni oli paikalla ja olimme ihailleet ja hoitaneet vauvaa yhdessä pitkän ajan. Hoitaja nappasi vauvan sängyn ja lähti juoksujalkaa kiikuttamaan sitä pitkin käytävää, me juoksimme perässä "hei, mihin viet vauvaamme". Hoitaja totesi, ettemme selkeästi osaa hoitaa lastamme ollenkaan. Kerroin asiasta toiselle hoitajalle, osastonhoitaja tuli seuraavana päivänä ja pahoitteli vuolaasti "olemme saaneet samanlaista palautetta ko. hoitajasta aiemminkin." Vaikka toinen henkilö kirjauksillaan kumosi tämän oudon hoitajan kirjaukset "kykenemättömyydestämme hoitaa vauvaa" ja osastonhoitaja esitti pahoittelut ja tämä oudosti käyttäytynyy hoitaja pyysi anteeksi, jätti tapahtumat tietenkin ikävät muistot. 3.lapsi syntyi liian aikaisin (33+) ja olin sisällä sairaalassa. Yöllä soitin kelloa ja totesin, että synnytän kohta. Hoitaja ei tehnyt sisätutkimusta vaan toi supistuksia ehkäisevän lääkkeen. Synnytys käynnistyi melko nopeasti ja tämä lääkkeen tuonut hoitaja totesi minulle: "Miksi sä teet tällaista?" En tullut kysyneeksi mitä...Supistuksia ehkäisevä lääke sotki koko synnytyksen, kun supistukset laantuivat kesken kaiken. 4.lapsi syntyikin Hgin ulkopuolella. Kaikki sujui lopulta ihan hyvin. Menin yöllä sairaalaan ja totesin, että synnytän kohta. Koska supistuskäyrät olivat olemattomat, minut lähetettiin kotiin. 15 minuuttia ehdin olla kotona ja lähdin takaisin sairaalaan ja synnytin. Kätilö pahoitteli ja sanoi "Meidän pitäisi uskoa teitä uudelleensynnyttäjiä."

Vierailija kirjoitti:

Kamalia kokemuksia, olen surullinen teidän puolesta. :(

Minulla oli aivan mahtava sairaalakokemus, jota kaiholla muistelen.

Saimme ison perhehuoneen, jossa miehenkin sai olla ne kaksi vuorokautta mitä olimme sairaalassa. Huoneen yhteydessä oli oma kylpyhuone. Kaikki meidän hoitoon osallistuneet hoitajan olivat todella mukavia ja ystävällisiä. He vaihtoivat pyytämättä sänkyyni lakanat, toivat ruokaa jos en ollut itse kerennyt hakea, veivät vanhat astiat pois vaikka sanoin että voin toki itsekin.

Vauvalle annettiin lisämaitoa ennen kun itse tajusin sitä edes pyytää.

Tämä kokemus tältä kesältä KYS.

Voi kun toivoisin, että kaikki synnyttävät saisivat hyvän kokemuksen vauvan ensimmäisistä hetkistä.

Niin ja lisään vielä, että hoitajat tarjoutuivat ottaman vauvan yöksi hoitoon, jotta saan nukkua. En kuitenkaan malttanut olla vauvasta yötä erossa. Yöllä ei myöskään hoitajat turhaa häirinnyt.

Tästä syystä synnytin toisen lapseni kotiin. EN halunnut että minä ja vauva olemme toisten omaisuutta, vaan halusin että olemme "kuin" kotona heti. Sairaalassa oli todella hirveää ihan alusta loppuun asti, ja itkin kotiinpääsyä, johon lupaa ei tippunut koska pyhäpäivänä ei lääkärit kiertäneet. Nukkua ei annettu, koska minun piti opetella sietämään vauvan nälästä johtuvaa huutoitkua, jotta pärjäisin kotona. Oikeasti minulla oli kotona mies joka hoitaisi vauvaa että saisin nukuttua. 

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.

Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.

-Vela

Asiaa 🙏🏻🙏🏻🙏🏻

Näitä rujoja synnytyskokemuksia lukiessa ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, etten ole synnyttänyt lapsiani Suomessa. Synnytyksissäni mukana olivat oma synnytyslääkäri, omat hoitajat, oma sairaanhoito-opiskelija-harjoittelija, joka toteutti kaikki pienimmätkin toiveeni ja sen lisäksi oma huone, oma kylppäri ja oma rauha sekä hyvät muistot sairaala-ajoista. Myös ruoka aivan mahtavaa ja ateriat pystyi valitsemaan ruokalistalta. Sen lisäksi synnytysosastolla oli äitejä varten iso jääkaappi täynnä syötävää ja juotavaa, jos aterioitten välissä halusi jotain välipalaa. Etenkin yli neljäkiloisen poikani synnytyksen jälkeen joutuessani tiputukseen, tuntui niin hyvältä lääkärini ja hoitajien lämmin ja ystävällinen huolenpito sekä minusta että vauvasta.

Vierailija kirjoitti:

On käytäntöjä, jotka ovat potilaan sekä vauvan eduksi, vaikka toisin luulette. Niitä ei erinäisistä syistä voi kertoa.

Ne täytyy kertoa. Kukaan ei motivoidu yhtään minkäänlaiseen hoitokäytäntöön tai menettelyyn, jos ei tiedä miksi. Kaiken hoidon pohja on potilaan sitouttaminen. Muuten kaikki, mitä terveydenhoito tai sairaanhoito tarjoaa, valuu ulos kuin vesi reikäisestä ämpäristä. Terveisin lääkäri.

On tullut korona keskustelun myötä todettua että paljon alalla empatiakyvyttömiä k""ipäitä ,tämäkin ketju todistaa sen, saatan vaan kuvitella kuinka nää kylmäsydämiset ilkeilijä veetuilijat lällättää korona potilaallekkin ja kohtelee kuin saastaa! Ja sitten ihmetellään kun naiset ei täällä suomessa ainakaan halua synnyttää!!

Poikineelle lehmälle on aina, ja tuodaan edelleen lämmintä vettä tai lehmien energiajuomaa juotavaksi. Ensikot saa kipupiikin ja jos lehmä ei jaksa nousta ylös niin sille tuodaan eväät pään eteen syötäväksi. Jos lehmä ei jaksa hoitaa vasikkaansa niin ihminen kuivaa ja juottaa sen, myös öisin.

Lehmä saa levätä ja toipua rauhassa, tänä päivänä naisia kohdellaan oikeasti huonommin entä lypsylehmää :D

T: lomittaja jolla on kolme lasta

Lähdin ennenaikaisesti ulos sairaalasta vauvan kanssa huonokuntoisena ilkeiden hoitajien takia. Yrittivät estellä, mutta en kestänyt olla enää siellä osastolla. Eivät hoitajat tajunneet että olivat itse syypäitä poistumiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Millaisia kokemuksia porukalla Tayssista nyt lähiajoilta?

Synnytyksestä vuosi. Henkilökunta oli kohteliasta ja asiansa osaavaa yhtä asiaa lukuunottamatta. Kivunlievitystä ei juurikaan haluttu antaa kuin vasta ihan loppuvaiheessa. Kaveriltani kuulin, että hänelle oli kaikki mahdollinen kyllä annettu, mutta osasi sairaanhoitajana vaatiakin eri tavalla. Kun minä kysyin, että olisiko jotain saatavilla niin sanottiin ettei ollut. Ilokaasunkin sain vasta 6 tuntia ennen synnytystä (synnytys kesti 38 tuntia). Osastolla oli juurikin tätä valojen räpsimistä ja herättelyä, mutta aina jokin väli löytyi nukkua. Jouduimme olemaan viikon sairaalassa minun huonon kuntoni vuoksi.

Karmea sairaalakokemus synnärillä esikoisen jälkeen on ehkä syy siihen, että lapsia on vain kaksi. Hoitajat sanoivat, että imetyksen pitää sattua, olivat epäempaattisia kun itkin paljon (sairastuin heti synnytyksen jälk. masennukseen) ja kielsivät mahdollisen koliikin. Koliikkia kestikin lähes puoli vuotta. 

Suomessa on osin epäempaattisia, vaativia ja ikäviä synnärihoitajia. Ei ole ihme, ettei täällä lisäännytä. Toki synnytyskokemus sairaalassa oli onneksi varsin lyhyt mutta kyllä se mieleen jäi.  Epämukavan kokemuksen kruunasi entinen koulukiusaajani, joka oli kuin ihmeen kaupala osastolla hoitajana. Mitään hotellikokemusta tuskin kukaan kaipaa. Ainoastaan ihmisarvoista ja lämmintä kohtaamista. Empatiaa. Se tästä maasta puuttuu muutenkin. 

Synnärikulttuuriin tuntuu kuuluvan vain ne lääketieteelliset toimenpiteet, hoivaa eivät monetkaan äidit Suomessa saa silloin kun sitä eniten tarvitsevat.

Ennen lapseni syntymää koin yhden keskenmenon, kivut olivat kovat, mutta kaavinta tehtäisiin vasta seuraavana aamuna. Makasin kippurassa hikisenä koko yön, lääkitys ei lievittänyt kipuja vaan sai oksentamaan. Hoitajat kävivät mittaamassa lämpöä tai säätämässä tiputusta ja poistuivat saman tien.

Vuoro vaihtui ja tapahtui ihme. Eräs hoitaja tuli, silitti hikisiä hiuksiani ja puhui, en muista edes mitä, mutta se auttoi aamuun asti, kun joku välitti.

Tultuani uudelleen raskaaksi ja synnytys käynnistettiin, olin kuin jossain liukuhihnalla, epiduraalia lykättiin niin kauan, ettei sitä lopulta enää voitu antaa. Pian synnytyksen jälkeen komennettiin pesulle, sanoin, että heikottaa, mutta sitä ei otettu tosissaan. Nousin pystyyn ja maailma pimeni. Onneksi mieheni oli vielä paikalla ja sai minut kiinni ennen lattialle putoamista. Synnytysosastosta jäi mieleen vain kalsea kohtelu, aivan kuin olisin tullut sinne häiritsemään hoitajia. 

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.

Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.

-Vela

Nykyajan kermanekat, voisitte synnyttää kotona! Miksi ihmeessä änkeätte sairaalaan synnyttämään! Ihmeellistä vali,vali valitusta! Sairaalassa on monenlaista toimintaa, myös yöllä ja kaikki siellä ei todellakaan pyöri ainoastaan teidän ympärillänne! Ihmettelen teitä valittavia kermanekkoja? Synnyttäkään kotona niin siellä saatte olla rauhassa.