Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vierailija kirjoitti:

Aika ikävää, että maalaat tällaista kuvaa synnytyssairaalasta. Voi tehdä hallaa niille, jotka ovat menossa synnyttämään kun tällaisia ennakkoasenteita luot. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa kaikesta, mitä koin sairaalassa kolme lasta synnytettyäni. Kuinka voi olla noin elämästä vieraantunut? Totta kai synnytyssairaalassa suoritetaan rutiinitoimenpiteitä, ihmisiä vierailee, vauvat huutavat. Ei siellä nyt niin kauaa tarvitse olla kun jo pääsee kotiin (ja joutuu taas heräilemään ja vauva huutaa..)

Pointtina taisi olla se, että moni ensiäiti kokee jäävänsä yksin. Se voi olla pelottavaa.

Tavismutsi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä yhtään, mistä edes puhut. Olen lukenut keskustelun alusta asti, enkä ole kenenkään nähnyt viittaavan palvelijaan? Oletko varma, että olet ymmärtänyt nyt ihan oikein?

Kätilö on asiakaspalveluammatti, jossa ammattitaito on puolittain teknistä ja puolittain sosiaalista ja psyykkistä kohtaamista synnyttävän äidin kanssa.

Vaikutat harvinaisen ikävältä ihmiseltä, jolla ainakin tuo kohtaaminen tuntuu heittävän älyllisesti pään yli ja kovaa.

Mä ajattelin ensin, etten alennu ees vastaamaan. Hyvin ymmärrän, ettet ymmärrä. Kätilö toimii Valviran laillistamana terveydenhuollon ammattihenkilönä. Kätilö ei ole palveluammatti sanan varsinaisessa merkityksessä. Kirjoita työnhakusivustolle hakusanaksi asiakaspalvelu, niin sillä hakusanalla ei haeta terveydenhuollon ammattilaisia.

Lukiessasi nämä keskustelun sata sivua, olet varmasti lukenut mun kanssa ne samat kirjoitukset, joissa ollaan pahoillaan siitä, ettei henkilökunta ole tuonut mehua, vahtinut vauvaa, tuonut ruokaa, vaihtanut lakanoita Onko lakanoiden vaihtaminen terveydenhuollon toimenpide? Tulisiko kenellekään mieleen pyytää lääkäriä vaihtamaan lakanat tai vahtimaan vauvaa äidin suihkun ajan? Tai osaston fysioterapeuttia? Seksuaaliterapeuttia? Sosiaalityöntekijää? He kaikki ovat siellä huolehtimassa synnyttäneen naisen ja syntyneen vauvan terveydestä ja hyvinvoinnista. Synnytyksen katsotaan olevan normaali, jos se etenee omalla painollaan eikä siihen tarvitse puuttua. Normaalissa synnytyksessä verenvuoto on max 500ml. Se on about saman verran kun verenluovutuksessa. Normaalin synnytyksen jälkeen äiti ei ole halvaantunut tai vuodepotilas. Hän on terve, nuorehko, äskettäin synnyttänyt nainen. Hän ei ole sairas.

Mun pointti oli myös kommunikaatio. Se voidaan suorittaa eri tavoin molempien osapuolien toimesta. Tännekin on kirjoittanut useat kanssani samassa sairaalassa synnyttäneet naiset. Voisi olettaa heidän olleen saman henkilökunnan hoidettavana kuin minä. Miksi heillä on useampikin lapsivuodeosastoaika mennyt metsään? Jokaisessa synnytyksessä? Se sama henkilökunta on kuitenkin hoitanut mua ja mun lapsiani hyvin. Kenen silloin kuuluisi katsoa peiliin?

Kerroppa miksi muilla osastoilla henkilökunta vaihtaa lakanat, auttaa vessaan, tuo ruan sängyn viereen? Miksi vain synnyttänyt/sektioitu äiti joutuu olemaan osastolla puolikuntoisena siivooja ja selvittämään itse kaiken mm mistä saa ruokaa  samalla, kun koettaa hoitaa vauvaa.  Mikä show tulisi jos sappirakon poistossa ollut mieshenkilö valittaisi  ettei saanut muuta ruokaa kuin sisaren salakuljettaman suklaapatukan, pissi sänkyyn kun ei päässyt vessaan ja joutui vielä makaamaan pissalakanoissa  kun ei jaksanut vaihtaa. Pilkattaisiinko tätä miestä prinssiksi ja lumihiutaleeksi joka luuli sairaalaan hotelliksi?

Vastaus  on ei.

Tuli mieleen yksi juttu lisäyksenä omaan kokemukseeni. Vauvan vaippa falskasi ja pissa tuli sänkyyni yöllä kun yritin imettää. Hiivin liinavaatevarastolle etsimään lakanoita ja kuulin jostain viereisestä huoneesta hoitajien/kätilöiden puhetta.

Lakanat saatuani suljin liinavaatevaraston oven, ja ovesta kuului pieni kolahdus. Kuulin jonkun hoitajista/kätilöistä sanoi "ihan ku olisi kuulunut joku ääni". Säädin hetken käsidesin kanssa, ja lähdin tallustamaan takaisin, eikä kukaan tullut kurkkaamaan, mistä se ääni kuului.

Huvitti siis siksi kun mietin, että jos olisin vaikka pyörtynyt siihen käytävälle niin minut olisi varmaan siivooja löytänyt, kun huoneelliselle hoitohenkilökuntaa ei tule edes mieleen kävellä paria metriä ja kurkata ovesta, että mikähän siellä muuten hiljaisella käytävällä kolahti aamuyöllä ja ääni loppui saman tien :D Niin pieni vaiva, ja sitäkään ei viitsitty tehdä.

Minä ymmärrän sen, että synnyttäneitä äitejä kannustetaan liikkumaan veritulppariskin ja toipumisen alkamisen vuoksi. Sitä en ymmärrä, miksi veristen lakanoiden vaihto, ruoka-aikojen vahtaaminen ja pyykin kuskaaminen on muka parasta liikuntaa juuri synnyttäneelle. Onhan osa noista vaikeita/kivuliaita esim. selkävaivoista kärsiville. Minusta siinä on jo tarpeeksi, jos kykenet käymään vessassa/suihkussa ja kävelisit vaikka sairaalan käytävällä liikuteltavan vauvakärryn kanssa.

Sama! Lapseni joutui vielä teholle syntymän jälkeen ja itse sain kuunnella toisten lapsien huutoa yöllä samassa huoneessa, vaikka osastolla olisi ollut muitakin samassa tilanteessa olevia. Koin myös, että äidistä huolehtiminen loppui siihen pisteeseen kun lapsi syntyi, vaikka synnytyksen jälkeisissä kivuissa sitä olisi eniten tarvinnut. Pesuhuone jäätävän kylmä (ikkunat auki talvella), vessoissa sama. Hirveä kokemus ja lapsiluku jäi yhteen.

En nyt jaksanut sataa sivua lukea, mutta meillä isä ajoi 70km päivässä töitten jälkeen katsomaan meitä ja auttoi siinä samalla. Eikä hoitajistakaan ole pahaa sanottavaa, veivät välillä vauvan pois, että sain nukkua päivällä (toinen synnytys oli rankka, synnytyksen jälkeen minut kärrättiin paikattavaksi ja isä jäi lapsen kanssa) - oli yövalot huoneessa (2 hlöä, molemmissa synnytyksissä sai olla pari päivää itsekseen) Lisäksi kaikki hoitajat osastolla, eivät suinkaan ole kätilöitä...

Muistan aikanaan tyksissä, kun kaikki olisi pitänyt henkilökunnan jalkaterän asennosta arvata. Käytännöistä ei kerrottu, ja kun kysyit, niin oltiin niin naama väärällään ja vastaukset tulivat melkein tiuskaisemalla. Tuli tunne, että siellä osastolla olevat äidit olivat vain henkilökunnan kiusana. Muilta äideiltä sentään sai tietää, miten osastolla toimitaan, missä on puhtaita lakanoita ja vaatteita yms.

Mietin kyllä, että miksi näitä osaston sääntöjä ja käytäntöjä ei paineita paperille ja jaeta jo neuvoloissa? Ja vielä huoneisiin huoneentauluksi ja laminoituna joka sänkypaikan yöpöydälle? Kenenkään ei tarvitsisi elää tietämättämyydessä ja lapulta voisi aina tarkistaa, että mihin aikaan se lounas oli. Osaisi jo etukäteen varautua, että lakanat pitää itse vaihtaa ja pyytäisi vaikka miestä sen tekemään, jos ei itse pysty. Tunsin kyllä itseni todella tyhmäksi, kun kätilö kyseli, että miksi makaat verisissä lakanoissa. Sanoin, etten tiedä että koska ne tullaan vaihtamaan. "Voi kuule ei niitä kukaan muu vaihda, ne pitää itse vaihtaa". Mistä helkkarista olisin voinut sen tietää?

Toisen synnytyksen jälkeen sattui hassu juttu, kun kätilö tuntui kiinnostavan ihan muu asia, kuin minun tai vauvan vointi. En tiedä, että mitä ihmisten henkilötiedoissa siellä järjestelmissä näkyy, mutta kätilö oli ilmeisesti tutkinut vanhoja osoitteitani tai nähnyt jossain entisen sukunimeni, kun alkoi yhtäkkiä kysellä että olenko kotoisin paikkakunnalta X. Olimme satojen kilometrien päässä ko. paikkakunnalta ja olin muuttanut sieltä poiskin jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Sukunimi on todella harvinainen ja kaikki ko. sukunimen omaavat ovat jotenkin kytköksissä kyseiselle paikkakunnalle. Alkoi yhtäkkiä kysellä serkkuni kuulumisia, jolla on ko. sukunimi!

Vierailija kirjoitti:

Osastohoidossa palvelu on Suomessa yhtäkkiä kuin Venäjällä ja jos "valittaa" niin ärjytään ettei ole mikään hotelli. Miten muissa, pohjimmiltaan asiakaspalveluammateissa, kyetään kuitenkin normaaleihin käytöstapoihin ja normaalin ihmisen empatiakykyyn? Hoitoalalle on jostain syystä osalle hoitajista pesiytynyt ajatus, että siellä asiakasta saa tylyttää. No ei saa!

Omalla kohdalla en edes valittanut ja sain erittäin tylyä kohtelua tästä huolimatta. Syyllistämistä ja naljailua. Selkeää simputusta. Käsittämätöntä touhua, että ihmistä kohdellaan yhtä rumasti, kuin synnyttävää äitiä. Ikuiset traumat jäi. Kiitos vain.

Oulussa vuonna 2013. Muuten ihan hyvä kokemus, sain jopa yksityishuoneen. Yhden hoitajan ilkeä kommentti jäi mieleen että pidin kuulemma vauvaa liikaa sylissä kun "se sitten tottuu siihen". Niin että mitä?? :D

Tavismutsi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä yhtään, mistä edes puhut. Olen lukenut keskustelun alusta asti, enkä ole kenenkään nähnyt viittaavan palvelijaan? Oletko varma, että olet ymmärtänyt nyt ihan oikein?

Kätilö on asiakaspalveluammatti, jossa ammattitaito on puolittain teknistä ja puolittain sosiaalista ja psyykkistä kohtaamista synnyttävän äidin kanssa.

Vaikutat harvinaisen ikävältä ihmiseltä, jolla ainakin tuo kohtaaminen tuntuu heittävän älyllisesti pään yli ja kovaa.

Mä ajattelin ensin, etten alennu ees vastaamaan. Hyvin ymmärrän, ettet ymmärrä. Kätilö toimii Valviran laillistamana terveydenhuollon ammattihenkilönä. Kätilö ei ole palveluammatti sanan varsinaisessa merkityksessä. Kirjoita työnhakusivustolle hakusanaksi asiakaspalvelu, niin sillä hakusanalla ei haeta terveydenhuollon ammattilaisia.

Lukiessasi nämä keskustelun sata sivua, olet varmasti lukenut mun kanssa ne samat kirjoitukset, joissa ollaan pahoillaan siitä, ettei henkilökunta ole tuonut mehua, vahtinut vauvaa, tuonut ruokaa, vaihtanut lakanoita Onko lakanoiden vaihtaminen terveydenhuollon toimenpide? Tulisiko kenellekään mieleen pyytää lääkäriä vaihtamaan lakanat tai vahtimaan vauvaa äidin suihkun ajan? Tai osaston fysioterapeuttia? Seksuaaliterapeuttia? Sosiaalityöntekijää? He kaikki ovat siellä huolehtimassa synnyttäneen naisen ja syntyneen vauvan terveydestä ja hyvinvoinnista. Synnytyksen katsotaan olevan normaali, jos se etenee omalla painollaan eikä siihen tarvitse puuttua. Normaalissa synnytyksessä verenvuoto on max 500ml. Se on about saman verran kun verenluovutuksessa. Normaalin synnytyksen jälkeen äiti ei ole halvaantunut tai vuodepotilas. Hän on terve, nuorehko, äskettäin synnyttänyt nainen. Hän ei ole sairas.

Mun pointti oli myös kommunikaatio. Se voidaan suorittaa eri tavoin molempien osapuolien toimesta. Tännekin on kirjoittanut useat kanssani samassa sairaalassa synnyttäneet naiset. Voisi olettaa heidän olleen saman henkilökunnan hoidettavana kuin minä. Miksi heillä on useampikin lapsivuodeosastoaika mennyt metsään? Jokaisessa synnytyksessä? Se sama henkilökunta on kuitenkin hoitanut mua ja mun lapsiani hyvin. Kenen silloin kuuluisi katsoa peiliin?

Onpa ylimielinen kommentti, mutta ei sinänsä yllätä.

Tuosta palveluammatista kerron sinulle esimerkin. Sukulaiseni oli invalidi lapsuuden sairastelun seurauksena, ja hän oli kerran vakiolääkärillään vähätellyt vaivojaan, joten lääkäri oli alkanut luennoimaan. Sukulaiseni oli itse palveluammatissa, ja lääkäri sanoi näin, että kun hän tulee tekemään sinulta tilauksen, hän odottaa palvelua, ja sinä voit odottaa ihan samalla tavalla palvelua, kun tulet tänne minun vastaanotolleni. Kyseessä oli sairaalahierarkiassa korkeassa asemassa oleva lääkäri, jolla vuorovaikutus potilaan kanssa oli todella hallussa. Kaikki eivät sitä opi kymmenienkään vuosien aikana.

Raskaus ja synnytys ei ole sairaus, siinä olet oikeassa. Monella on kuitenkin alapää tikattu, ehkä sektiohaava, imetys ei vielä suju, rinnanpäät haavoilla ja mieliala saattaa olla kaikkea muuta kuin auvoinen. Miksi lapsivuodeajasta pitää väkisin tehdä mahdollisimman ankea? Kysymys on kuitenkin aika pienistä asioista, eikä ystävällisyys edes maksa mitään.

Joku oli huolissaan siitä, että ensisynnyttäjille annetaan ankea kuva. Minä antaisin sellaisen neuvon ensikertalaisille, että pakatkaa valmiiksi itsellenne särkylääkkeitä, omia alushousuja ja siteitä, jotain syötävää, kuten hedelmiä, pähkinöitä, proteiinipatukoita tms. ja vauvalle tuttipullo ja vastiketta. Lynkatkaa rauhassa, mutta jos osastolla olo on yhtä kärsimystä, kun pantataan särkylääkkeitä, vauvan sokeriarvot putoavat, kun lisämaitoa ei anneta tilkkaakaan, eikä äiti saa mitään suuhunsa, ellei ole minuutilleen hakemassa ruokaa, niin miksi ei varautuisi? Jos kaikki toimii hyvin, niin noitahan ei tarvitse ottaa käyttöön.

Viereisen pedin äiti kuorsasi ihan järkyttävän kovaa ja piereskeli koko yön, en saanut nukuttua yhtään. Sitten hän kehtasi vielä aamulla kehuskella, miten hyvin oli nukkunut koko yön pitkästä aikaa. 

Toisella kerralla samassa huoneessa oli äiti, jonka lapsen isä oli romani. Sukulaisnaiset ramppasi vierailuajoista välittämättä suurin joukoin vauvaa tervehtimään. Kateellisena katselin, kun tuomisina oli toinen toistaan hienompia vauvan vaatteita ja muita tarvikkeita.

Minua ei kukaan kohdellut huonosti, mutta olin itse aika heikossa hapessa raskausmyrkytyksen jäljiltä huolehtiakseni kokemattomana pienestä vauvasta. Jalat kantoivat alussa huonosti ja verenpaineet olivat korkealla. Onneksi mitään ei käynyt, vaikka olin aivan sumussa. Siinä mielessä ruuan tuominen äidille ja se lakanoiden vaihto olisi varmasti paikallaan ja auttaisi kyllä jaksamista osastolla ollessa.

Itselle jäi mieleen synnytyskeikasta se, miten nälkäinen olin. Ruokana oli keittoja ja vaaleaa leipää, iltapalaa (teetä ja leipää) oli tarjolla 19 aikaan - sen jälkeen aamianen. Onneksi mies toi sitten ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne valot pitää räväyttää yöllä päälle. Sitä EN tajua. Pitäisi ees otsalamppua himmeällä.

Tuntuu, että hoitajat ovat joillekin tahallaan ilkeitä. Ei auteta tuoretta äitiä, vaikka olisi tosi kipeä.

Miksiköhän näin? Miksi ajatellaan, että äidin pitäisi heti selvitä yksin kaikesta? Aika raakaa.

Mietin ennenvanhaan, kun nainen on synnyttänyt. Siinä on ollut monta sukupolvea läsnä käsipareja. Me elämme yhteisössä juuri sen takia, että muita autetaan, kun toinen tarvitsee apua. Synnytys on juuri sellainen tilanne. Nainen on heikoimmillaan ja uupunut. Jotenkin sairasta, että pitäisi siinä tilanteessa pärjätä heti yksin.

Minulle on tehty abortti. Sielläkin osastolla hoitajat olivat aika töykeitä. Sain kohtutulehduksen ja otin ohjeiden mukaan yhteyttä osastolle. Eräs hoitaja sanoi purevasti: Ainakin sä osaat tulla takaisin tänne. Ääni oli täynnä syyllisyyttä. Jotenkin karua.

Tuollaiset hoitajat käyttäytyvät noin, koska kokevat, että he ovat jotenkin ylempänä, ja potilas alisteisessa asemassa. Kun hänelle ärähtää takaisin, että anteeksi mitä sinä oikein sanoit, voi mennä jauhot suuhun. Mölyt ja henkilökohtaiset mielipiteet on pidettävä mahassaan, vaikka kuinka tekisi mieli letkautella.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Synnytin 2007 OYS:issa ja ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa henkilökunnasta ja fasiliteeteista.

Ei ollut henkilökunnan vika, että synnytys ei käynnistynyt yrityksistä huolimatta ja jouduttiin kiireelliseen sektioon. Eikä sekään, ettei ole tarjota yksityishuonetta jokaiselle synnyttäjälle. Huone oli kuitenkin tilava ja lämmin, ruokaa oli saatavilla aina halutessa ja se oli hyvää. Hoitajat tarjosivat minulle välillä mahdollisuuden nukkua ja veivät vauvan valvomoon. Imetykseen sain tukea ja vaikka se onnistuikin kunnolla vasta kotona, niin onnistui kuitenkin, eikä vauvakaan nälkään nääntynyt. 

en toisaalta kyllä hetkeäkään kuvitellut, että kun olen synnyttämässä, tai sen jälkeen vastasyntyneen huoltajana, saisin joka öiset kauneusuneni..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Synnytin 2007 OYS:issa ja ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa henkilökunnasta ja fasiliteeteista.

Ei ollut henkilökunnan vika, että synnytys ei käynnistynyt yrityksistä huolimatta ja jouduttiin kiireelliseen sektioon. Eikä sekään, ettei ole tarjota yksityishuonetta jokaiselle synnyttäjälle. Huone oli kuitenkin tilava ja lämmin, ruokaa oli saatavilla aina halutessa ja se oli hyvää. Hoitajat tarjosivat minulle välillä mahdollisuuden nukkua ja veivät vauvan valvomoon. Imetykseen sain tukea ja vaikka se onnistuikin kunnolla vasta kotona, niin onnistui kuitenkin, eikä vauvakaan nälkään nääntynyt. 

en toisaalta kyllä hetkeäkään kuvitellut, että kun olen synnyttämässä, tai sen jälkeen vastasyntyneen huoltajana, saisin joka öiset kauneusuneni..

Mun mielestä on jotenkin aika surullista, jos me Suomessa joudumme olemaan jotenkin erikseen kiitollisia siitä, että sairaalahuone on lämmin, ruokaa on saatavilla ja imetykseen saa tukea. Eikö nuo nyt ole ihan sellaisia ehdottomia minimivaatimuksia, joita sivistysvaltiossa saa synnytyksen (tai minkä tahansa lääketieteellisen toimenpiteen!) jälkeen odottaa? Kiitollisuus siitä, että imetykseen sai tukea on ihan sama asia kuin erikseen mainittu kiitollisuus siitä, että polvileikkauksen jälkeen fysioterapeutti opasti kävelemään lähdössä tai lapsi oppi peruskoulussa lukemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Synnytin 2007 OYS:issa ja ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa henkilökunnasta ja fasiliteeteista.

Ei ollut henkilökunnan vika, että synnytys ei käynnistynyt yrityksistä huolimatta ja jouduttiin kiireelliseen sektioon. Eikä sekään, ettei ole tarjota yksityishuonetta jokaiselle synnyttäjälle. Huone oli kuitenkin tilava ja lämmin, ruokaa oli saatavilla aina halutessa ja se oli hyvää. Hoitajat tarjosivat minulle välillä mahdollisuuden nukkua ja veivät vauvan valvomoon. Imetykseen sain tukea ja vaikka se onnistuikin kunnolla vasta kotona, niin onnistui kuitenkin, eikä vauvakaan nälkään nääntynyt. 

en toisaalta kyllä hetkeäkään kuvitellut, että kun olen synnyttämässä, tai sen jälkeen vastasyntyneen huoltajana, saisin joka öiset kauneusuneni..

Mun mielestä on jotenkin aika surullista, jos me Suomessa joudumme olemaan jotenkin erikseen kiitollisia siitä, että sairaalahuone on lämmin, ruokaa on saatavilla ja imetykseen saa tukea. Eikö nuo nyt ole ihan sellaisia ehdottomia minimivaatimuksia, joita sivistysvaltiossa saa synnytyksen (tai minkä tahansa lääketieteellisen toimenpiteen!) jälkeen odottaa? Kiitollisuus siitä, että imetykseen sai tukea on ihan sama asia kuin erikseen mainittu kiitollisuus siitä, että polvileikkauksen jälkeen fysioterapeutti opasti kävelemään lähdössä tai lapsi oppi peruskoulussa lukemaan. 

Sanoinko olevani "erikseen kiitollinen"? Onko minimivaatimus yhteiskunnan tuottamiin palveluihin se, että niiden tulee olla itsestäänselvyyksiä jopa siihen laatuasteeseen saakka, josta ei-sivistysvaltion asukas olisi "erikseen kiitollinen", mutta suomalainen ei, koska minimivaatimus? Minä osaan kyllä olla kiitollinen ihan tästä koko hyvinvointiyhteiskunnasta, mukaan lukien lapseni opettajat, jotka ovat mahdollistaneet hänen oppimisensa ja saamani erikoissairaanhoito, jonka jälkeen kasvoissani ei ole enää kasvainta. Ehkä se johtuu siitä, että osallistumme perheenä joka vuosi noin 60'000 euron arvosta suoraan ansio- ja pääomatuloveroina näiden itsestäänselvyyksien rahoittamiseen. Ihan tutkimusten mukaankin arvostus lisääntyy suoraan suhteessa omaan panostukseen, siksi esim ilkivaltaa tekee aniharvoin hän joka julkisten rakennusten kustantamiseen osallistuu.

Vierailija kirjoitti:

Oulussa vuonna 2013. Muuten ihan hyvä kokemus, sain jopa yksityishuoneen. Yhden hoitajan ilkeä kommentti jäi mieleen että pidin kuulemma vauvaa liikaa sylissä kun "se sitten tottuu siihen". Niin että mitä?? :D

Tälleen ohjeistettiin 46v sitten kun minä synnyin.

Mikähän vanhankansan hoitaja ollut sun kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Aika ikävää, että maalaat tällaista kuvaa synnytyssairaalasta. Voi tehdä hallaa niille, jotka ovat menossa synnyttämään kun tällaisia ennakkoasenteita luot. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa kaikesta, mitä koin sairaalassa kolme lasta synnytettyäni. Kuinka voi olla noin elämästä vieraantunut? Totta kai synnytyssairaalassa suoritetaan rutiinitoimenpiteitä, ihmisiä vierailee, vauvat huutavat. Ei siellä nyt niin kauaa tarvitse olla kun jo pääsee kotiin (ja joutuu taas heräilemään ja vauva huutaa..)

Oletkohan lukenut koko ketjua? Tietenkin on ikävää, jos joku tämän perusteella saa nyt pelkoja. Toisaalta, eikö ole parempi tietää, mitä mahdollisesti odotettavissa? Ettei kuvittelekkaan saavansa mitään hoitoa tai apuja. Sitten kaikki hyvä kohtelu onkin iloinen yllätys.

Luulisi nyt lukijan ymmärtävän, ettei kaikilla ole sama kokemus! Kun ikävä kyllä kokemukset ovat erilaisia, eikä kaikilla mennyt hyvin, kuten ilmeisesti sinulla.