Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Osastohoidossa palvelu on Suomessa yhtäkkiä kuin Venäjällä ja jos "valittaa" niin ärjytään ettei ole mikään hotelli. Miten muissa, pohjimmiltaan asiakaspalveluammateissa, kyetään kuitenkin normaaleihin käytöstapoihin ja normaalin ihmisen empatiakykyyn? Hoitoalalle on jostain syystä osalle hoitajista pesiytynyt ajatus, että siellä asiakasta saa tylyttää. No ei saa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3/3
Toivuin nopeasti. Panacod avulla ei ollut kipuja missään vaiheessa ja vuotokin hyvin vähäistä, koska kohtu tyhjennetään osana sektiota.
Enpä sen tarkemmin osaa sanoa kuin että loistava kokemus oli, toipuminen erittäin nopeaa ja kivutonta. Suomalainen on nöyrä ja aivan kaikesta pitäisi olla kiitollinen, etenkin, jos on nainen. Kukaan ei koskaan kyseenalaista suomalaisille syötettyä propagandaa, jota vahvistetaan säännöllisillä lehtijutuilla, joissa Suomeen muuttanut jenkki päivittelee ilmaista terveydenhuoltoa.
Edes Helsingin sanomat eivät uskalla uutisoida Suomen äärimmäisen huolestutttavasta ja heikosta taloustilanteesta. Suomi ei koskaan kyennyt toipumaan vuoden 2008 lamasta. Suomi ei enää omista käytännössä mitään yrityksiä, vaan omistusosuudet on ollut pakko pistää käteiseksi myymällä osakkeet ulkomaille. Tämä on jo itsessään hyvin huolestuttavaa ja on äärimmäisen poikkeuksellista EU maissa.
Suomi joutuu joka ikinen vuosi ottamaan lisää velkaa, jotta se kykenee maksamaan terveydenhuollon, koulutuksen, päiväkodin, tuet jne. Olen hyvin hämmentyneenä seurannut julkista keskustelua, miten on mahdollista, ettei edes Helsingin sanomat uutisoi Suomen talouden synkkiä tulevaisuudennäkymiä? Suomen valtionvelka on kaksinkertaistunut 14 vuodessa eli 2008 laman jälkeisinä vuosina, kun muiden maiden talous on kääntynyt nousuun. Mikseivät ihmiset puhu tästä ja ole huolissaan siitä, miltä tulevaisuus näyttää, kun sosiaaliturvaa on leikattu vuosittain niin, ettei kiritysvaraa enää ole? Yksikään suomalainen ei tunnu pitävän ääntä siitä, miten koko rakennelma on byrokraattinen mammutti, jossa lukuisat valkoiset keski-ikäiset miehet nostavat loistavaa palkkaa tekemättä mitään. Byrokratian merkittävä keventäminen sen sijaan että vähennetään esimerkiksi päiväkotien henkilökuntaa tai heikennetään entisestään ihmisten pääsyä terveydenhuoltoon, ei ääneen saa ehdottaa. Byrokraria kuuluu hyväksyä, koska pitää osata olla kiitollinen, ettei asiat ole niinkuin Yhdysvalloissa.
Suomen julkinen velka on 75% suhteessa bruttokansantuotteeseen ja se kasvaa vuosittain, sillä suomalaiset yritykset eivät kasva eivätkä innovoi. Ollaan siis 90-luvun laman tasolla, ainoa ero on se, ettei tätä lamaa voida korjata devalvoimalla valuuttaa.
Tällainen avautuminen tällä kertaa 😊
Muuhun en ota kantaa, mutta mistä käsitys, ettei täällä puhuta Suomen talouden tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä? Joka päivä siitä jossakin puhutaan. Vaalitkin tulissa ja sen huomaa, liittyen tähänkin aiheeseen. Mutta ei ole nyt tämän ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle synnyttäneelle kätilöt ovat tiuskineet, että pitää sun kotonakin pärjätä, tai ei kotonakaan kukaan auta (tietysti auttaa, jos ei asu ihan yksin). Mutta eivätkö muka hoksaa, että kotiin päästyä on jo kuntoutunut jonkin verran, on jo tietenkin parempi vointi, kuin heti synnytyksen jälkeen. Jaksaa hoitaa vauvaa ja liikkua paremmin Normaalitapauksessa.
Eli on aika kestämätön peruste kätilöillä vedota tuollaiseen.
Näinpä. Minua kehoitettiin lepäämään kättärillä kunnolla, koska kotona oli reilu vuotias sitten juoksuttamassa. Eli näinkin voidaan tuoreelle äidille sanoa. Se tuntui mukavalta ja jäänyt muistoksi, vaikka aikaa lähes 30v. Oonko nyt sit prinsessa?
Vierailija kirjoitti:
Oi oi, kyllä näitä lukiessa saa huomata olleensa TODELLA onnekas, kun olin ensisynnyttäjä suunnitellulla sektiolla (isopäinen vauva perätilassa) ja päästiin perhehuoneeseen. Mun kaksi vuorokautta sairaalassa oli aivan ihanat, annoin 10/10 arvosanaksi sairaalassa ololle. Muistan vieläkin, miten onnellinen olin, alkaa itkettää, kun muistelen noita kahta ensimmäistä vuorokautta lapsemme kanssa, miten rauhallista ja kaunista se olikaan. Kiitos Hyvinkää kesäkuussa 2021!
Tärkeää on todella kuulla näistäkin. Jotta hekin, joilla on ollut vain huonoja kokemuksia, ymmärtävät, ettei se ollut normaalia. Ihmisellä voi olla taipumus vähän syyllistyä, vaikka syy olis vain ja ainoastaan muissa tai olosuhteissa. Tuoreet äidit ovat erityisen herkkiä siinä. Toivon todella, että tulee muutos, eikä kenenkään tarttis vastaavaa kokea, mitä täältä on saanut lukea.
Olen kiitollinen kun sain terveen poikavauvan vuosia sitten. Tietty pvä kun menin aamulla että onko keuhkot kehittyneet. 3 viikkoa ennen laskettua aikaa ja oli kehittyneet. Olin lääkärin seurannassa. Ikää oli ja raskausajan diabetes. Kiireellinen srktio ja kaikki meni hyvin. Kiitos Naistenklinikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niin typerää sanoa että hotelliko pitäisi olla. Mennä ihan toiseen ääripäähän. Ihan kuin ei muka voisi olla mitään siltä väliltä. ystävällinen ja kunnioittava kohtelu.
Nää kertomukset ovat ihan kamalia. Ja päällimmäisenä jäänyt mieleen, että ongelma on aina ollut ensisijaisesti asenne synnyttänyttä kohtaan. Sen saman ajan, kun hoitajat/kätilöt ovat tiuskineet, olisivat voineet autta ja puhua ystävällisesti. Antaa tarvittavia ohjeita, ystävällisesti. Ja sitten tietty nopeuttaa äitien toipumista antamalla edes vähän apua vauvojen hoidon alkumetreillä. Kaikkihan eivät sitä tarvitse, ja hyväkuntoiset ei-ensikertalaiset eivät sitä tarvitse. Mikä on se pelko, et mitä äideille tapahtuu, jos heille ollaan ystävällisiä ja autetaan? Pilantuu? Jäävät osastolle lopuks elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen synnyttänyt Porissa vuosina 2014 ja 2019. En voisi toivoa parempaa paikkaa synnyttää, tosin puhun nyt itseni puolesta. Ekalla kerralla tuotiin huoneeseni ruoka kun itse olin kipeä synnytyksestä enkä päässyt kunnolla kävelemään. Ja mitä noihin valoihin tulee niin ihan yövalot siellä oli päällä kun yöllä tulivat katsomaan minua ja vauvaa. Kätilöt, hoitajat ja lääkärit asiansa osaavia ja kivoja. Terkkuja Poriin!
Käyttäjä2875 kirjoitti:
On niin typerää sanoa että hotelliko pitäisi olla. Mennä ihan toiseen ääripäähän. Ihan kuin ei muka voisi olla mitään siltä väliltä. ystävällinen ja kunnioittava kohtelu.
Olen itse lapseton nainen, mutta kannatan lämpimästi ajatusta "hotellista" vastasynnyttäneelle naiselle. Hän on sen ihan varmasti ansainnut, enemmän kuin kukaan muu.
Hyvänä pidetty, lepoa ja ravintoa saanut tuore äiti jaksaa varmasti kotonakin sitten paremmin vauvan kanssa.
Mistä kumpuaa tämä ajatus, että synnyttänyt ihminen ei saisi saada yhtään mitään "ylimääräistä"? Kaikille muille potilaille passataan kaikki, kun synnyttäjä ei saisi saada yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle synnyttäneelle kätilöt ovat tiuskineet, että pitää sun kotonakin pärjätä, tai ei kotonakaan kukaan auta (tietysti auttaa, jos ei asu ihan yksin). Mutta eivätkö muka hoksaa, että kotiin päästyä on jo kuntoutunut jonkin verran, on jo tietenkin parempi vointi, kuin heti synnytyksen jälkeen. Jaksaa hoitaa vauvaa ja liikkua paremmin Normaalitapauksessa.
Eli on aika kestämätön peruste kätilöillä vedota tuollaiseen.
Näinpä. Minua kehoitettiin lepäämään kättärillä kunnolla, koska kotona oli reilu vuotias sitten juoksuttamassa. Eli näinkin voidaan tuoreelle äidille sanoa. Se tuntui mukavalta ja jäänyt muistoksi, vaikka aikaa lähes 30v. Oonko nyt sit prinsessa?
30 vuotta sitten äidin toipumiselle ja levolle annettiin vielä joku painoarvo synnytyksen jälkeen. Nykyisessä lapsimyönteisyydessä on menty jo äitivihamielisyyden puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin olemaan 5 pv Tyksissä vauvan kanssa. Hirveää touhua. Lopulta sanoin että minä en ole täällä enää päivääkään. Kun luin jälkikäteen papereita, niin olivat kirjoittaneet jotain todella tyhmää papereihin, että äiti hermostunut ja halua pois, tekstistä sai sen kuvan, että olisin jotenkin mielisairas. Vieläkin vituttaa. En koskaan tehnyt toista lasta ja välttelen yhä lääkäreitä, terveyskeskuksia ja sairaaloita. Kävin viimeksi "lääkärissä" 4 vuotta sitten, kun oli pakko mennä murtunut hammas korjauttamaan. Siitä ei varmaan kirjoitettu ylös mitään älytöntä. Varokaa kaikki näitä terveyspaikkoja. Mielivaltaista touhua, jossa ihmisestä kirjoitetaan höpö höpö juttuja.
Juuparirallaa, ja sinä ihan asiallinen , niinkuin juttusikin🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytys itsessään oli kamala kokemus, olin kovassa kuumeessa ja synnytys ei edennyt oksitosiinisga huolimatta. 1 vrk oltuani oksitosiinissa päädyin kiireelliseen sektion, olin vain 3,6 cm auki. Lapsi oli yli 4,5 kg.
Menetin sektiossa verta 2 litraa. Hemoglobiini olo 69, jouduin 2 vrk vaatimaan lisävertq, ennen kuin sain. Hoitaja silloinkin kysyi olenko varma, kun siinä on hirveä homma kun veri pitää lämmittää ja tiputtaa. Kohtelu osastolla oli niin hirveää, etten voi siitä edes puhua. En ole koskaan ollut niin nöyryytetty. Mieheni oli todistamassa tilanteita, en siis ole yksin ajatusteni kanssa. Tiuskinista, huutoa ja vähättelyä. Sekä tosi isot virheet lääkkeiden kanssa. Antoivat jotain tosi kovia särkylääkkeitä, vaikka sanoin olevani herkkä ja haluavani panadolia. Hoitaja ei kertonut lääkkeiden nimeä. Kysyin onko sivuvaikutuksia, mutta kuulemma näillä lääkkeillä ei mitään. Näin harhoja (jättihämähäkkejä seinilkä) enkä voinut kunnolla huolehtia vauvasta. En muista mitä lääkkeitä olo, sain aina 2 eriä samalla kertaa. Kipupumppy oli synnytyksen jälkeen 3 pv lääkkeiden lisäksi. Kukaan ei kertonut, wttä ei ole turvallista imettää noin lääkittynä ja minähän imetin :( olin niin väsynyt, etten jaksanut ja tajunnut selvittää asioita.
Jouduin myös virtsata alleni, kun en saanut sitä verta ja en vaan pystynyt kävellä, meinasin pöyryyä ja sitten tuli alle. Siitä yksi kätilö raivosi ja oli tosi vaikea siivota sitä huonetta, kun en ollut tolpillaan. Anteeksi sekava selostus, tosi paha olo heti kun edes ajattelee.
Tämä juuri. Kaikilla ei maito nouse mutta se tuntuu olevan vieras asia alalle koulutetuille. Lisämaitoa ei tarjottu pyynnöistä huolimatta vaikka maitoa ei tullut tippaakaan. Pumpata piti tissit verillä ja vauvaa pitää väkisin tissi suussa vaikka mitään ei tule ja vauva on jo niin nälässä ettei enää pysty keskittymäänkään mihinkään.
Vauvalla sokerit tippui (onko yllättävää kun ei ruokaa saa ja on jatkuvassa nälässä). Itse olen kokoajan kiinni pumpussa ja välissä yritän imettää tietäen ettei mitään tule. "kaikki kyllä pystyy imettämään". Asiasta hirveä stressi kun koet epäonnistuneesi. Ja jos joku heltiää vauvalle lisämaitoa tuomaan niin sitä tuodaan minimaalinen määrä. Jäi viimeiseksi lapseksi itsellä. Kiitos Tays. Mukaviakin hoitajia toki mahtui mukaan mutta tämä imetys pakollisuus ja lapsen nälässäpito eivät kyllä omia arvojani kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Olen. En vain tykkää, että asioita vääristellään. Epäoikeudenmukaista paskaa.
Hoitajat oli kivoja, mutta mulla sattui huoneeseen ihan kamala nainen. Mä en juttele tuntemattomille, niin sain olla rauhassa, mutta kuuntelin miten se humblebraggaili toiselle naiselle ja alkoi vituttaa.
En tiennytkään että nämä kokemukset on näin yleisiä. Itselläni kättärillä esikoiseni synnytysosastoaika meni ihan ok, oli onneksi perhehuone ja vain 2 yötä.
2. kerralla olin eri sairaalassa. Itse synnytys oli vaikea mutta kätilöt huomaavaisia, eikä tämä kritiikki koske heitä. Menin vauvan kanssa synnytyksen jälkeen huoneeseemme noin kello 18. Se oli yhteishuone, mutta ensimmäisenä yönä siellä ei ollut muita. Minulle ei kerrottu mitään, ei ruoasta, vaatteista, mistään, vaan jätettiin huoneeseen.
Olin menettänyt 1,4 litraa verta ja huonossa kunnossa. Valtavasti tikkejä. Vauva itki taukoamatta. Imetin (yritin) ja yritin rauhoittaa vauvaa. Soitin kelloa ja kertoakseni että vauva vain itkee ja itsekin itken kivusta, kun repesin pahasti, enkä oikein pääse ylös. Soittoihin ei vastattu, kunnes aamuyöllä opiskelija tuli katsomaan miksi soitan. Hän sanoi ettei voi tehdä mitään, mutta kertoo hoitajalle. Kukaan ei tullut ennen aamu kahdeksaa, jolloin vanhempi hoitaja huomasi huonon kuntomme. Vauvan sokerit oli liian matalat, ensimaito ei ollut herunut, edes sitä tippaa. Vauva sai maitotilkan ja itse sain särkylääkettä. Vihdoin vauva rauhoittui! Ja pääsin itsekin nukkumaan. Olin siis synnytyksestä kello 17 seuraavaan aamuun ilman ruokaa, särkylääkettä, vauva ilman maitoa itkien. Vaikka kuinka soitin kelloa. Oli pitkä yö, ja itkin itsekin monta tuntia.
Jouduin olemaan monta yötä osastolla, enkä nähnyt enää tätä ihanaa hoitajaa joka auttoi minua. Yksi laitoshuoltaja toi minulle ruoan kerran, taisi huolestua kun tarjottimeen ei oltu koskettukaan. En itse päässyt kivulta hakemaan kaikkia aterioita, enkä voinut jättää koko ajan itkevää vauvaa yksin huoneeseen hakeakseni ruokaa. Vauva viihtyi vain sylissä rinnalla tai muuten itki sydäntä särkevästi. Minulta jäi useita ruokia välistä, kun kärryt oli jo viety kun pääsin raahautumaan paikalle.
Kukaan ei koko osastoaikana kertonut mitään, ei mistä saa vaihtovaatteita, lakanoita, mitään. Olin siis monta päivää samoissa, en edes tullut ajatelleeksi että pitäisi itse vaihtaa lakanat. Alushousuja minulla oli mukana, ja vaihdoin siis omia. Muita vaatteita en vaihtanut. Jokainen kipulääke piti erikseen pyytää. Olin henkisesti aivan loppu, koska vauva oli kovin itkuinen taukoamatta ja itse todella kovissa kivuissa ja vuosin kuin seula. (toisiksi viimeisenä sairaalapäivänä kävi ilmi että vauvalla oli sydänvika. Vika kyllä sitten tutkittiin ja hoidettiin saman sairaalan toimesta hyvin, siinä ei ongelmaa.) Huonekaveri kuorsasi niin kovaa, että hoitajani tuli yöllä huoneeseen ja naureskeli, ettet varmaan saa täällä unta. No en tosiaan saanut, kiitos tästäkin myötätunnosta. Mitään apua hän ei siis minulle tarjonnut.
Järkyttävä kokemus. Loukkaavaa väittää että olen vain prinsessa ja minä ja vauva ansaitsimme kaiken.
Kannustan kaikkia polikliiniseen synnytykseen. Tutustukaa etukäteen niin onnistuu ensikertalaisiltakin. Eikä se sairaala mikään vankila ole, että ei kaikkien kriteerien tarvitse edes täyttyä ja kotiin on oikeus lähteä sitten kun siihen on valmis.
Jatkan vielä että sain anella lisämaitoa, jota sain pari kertaa pyytelyn jälkeen. Yritin kyllä imettää koko ajan, taukoamatta, koska vauva itki nälkää. Maito nousi kuitenkin vasta kotona, ja imetys lähti siellä hyvin käyntiin. Huono kokemus oli siis kaiken kaikkiaan.
Toki moni saakin.