Aurinkoko aiheuttaa silmien kirvelyä?
Mulla viime kesänä, loppukesästä loman aikaan alkoi kirvellä silmiä usein yhtäkkiä ilman syytä. Epäilin itikkamyrkkyä, mökillä olleita koiria ja vaikka mitä, mutta mikään ei yksinään selittänyt, ei ollut altistusta niin paljon. Nyt pääsiäisen aikaan tämä alkoi taas. Olin vieläpä koko pääsiäisen ilman meikkiä, mutta paljon ulkona. Mulla on iho ollut aurinkoherkkä jo pitkään, eli voin olla enintään 30 minuuttia auringossa ilman pitkähihaista, sen jälkeen tulee kutina ja kohta ihottuma. Ei helkutta, jos silmät ei kestä, sillä tämä kirvely on aika inhottavaa. Talvella ei ollut tätä.
Kommentit (11)
Allergialta kuulostaa. Kokeile Lecrolyniä ja muita reseptivapaita allergiatippoja. Lisäksi Histecia suun kautta. Jos auttavat, voisi hyvin olla allergista reaktiota.
Minulla ei ole mitään todettuja allergioita, paitsi jotkut lääkeaineet on selvästi olleet yhdistettävissä oireisiin. Sen lisäksi koirille olen reagoinut, koiran silittäminen ja silmien pyyhkiminen sen jälkeen on aiheuttanut samantapaista kirvelyä, tai koiraihmisten, joilla sisäkoiria, kylässäkäynti saa joskus silmät kutiamaan ja nenän vuotamaan. Aivastelen kyllä aika paljon julkisilla paikoilla, minkä olen ajatellut johtuvan jostain allergiaoireesta. Pitänee kokeilla noita silmätippoja, ei kai niistä haittaa ole? Ap.
Katupöly ja siitepöly aiheuttavat minulla tuollaisia oireita.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 21:55"]
Minulla ei ole mitään todettuja allergioita, paitsi jotkut lääkeaineet on selvästi olleet yhdistettävissä oireisiin. Sen lisäksi koirille olen reagoinut, koiran silittäminen ja silmien pyyhkiminen sen jälkeen on aiheuttanut samantapaista kirvelyä, tai koiraihmisten, joilla sisäkoiria, kylässäkäynti saa joskus silmät kutiamaan ja nenän vuotamaan. Aivastelen kyllä aika paljon julkisilla paikoilla, minkä olen ajatellut johtuvan jostain allergiaoireesta. Pitänee kokeilla noita silmätippoja, ei kai niistä haittaa ole? Ap.
[/quote]
Eipä niitä allergioita tarvitse sen kummemmin tutkiakaan, jos oireet ovat selvät ja käsikauppalääkkeet auttavat. Työterveydestä olen joskus saanut reseptejäkin, mutta ei lääkäri ole aikuista ihmistä mihinkään allergiatesteihin laittanut. Pärjään käsikauppalääkkeillä. NIiden ottaminen pitää vain aloittaa tarpeeksi ajoissa, ennen allergiakauden alkua.
Ehkä olet altistunut koivun siitepölylle sillä usein se kulkee yhdessä koira-allergian kanssa. Ihminen voi herkistyä iän myötä.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 22:02"]
Ehkä olet altistunut koivun siitepölylle sillä usein se kulkee yhdessä koira-allergian kanssa. Ihminen voi herkistyä iän myötä.
[/quote]
Joo, en lapsena ollut allerginen koiralle enkä sitä itse tajunnut, vaan ihan kylässä ollut koiraihminen sanoi, että nuo sinun oireet voi tulla hänestä.
Ei kyllä minusta vaikuta allergisilta oireilta, jos ei ole edes nenän vuotamista samalla, tai aivastelua, tai ihon kutinaa, tai mitään muuta.
Enemmänkin vaikuttaa silmien kuivuudelta, tai sitten esim. katupölyn aiheuttamalta mekaaniselta ärsytykseltä. Ei niistä allergiasilmätipoista toki haittaa ole, mutta minä kokeilisin ensin halvempia kosteuttavia tippoja, esim. Visineä.
Silmien vuotaminen ulkosalla on merkki silmien kuivuudesta. Useilla kavereillani on vuotavat silmät.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 22:35"]
Silmien vuotaminen ulkosalla on merkki silmien kuivuudesta. Useilla kavereillani on vuotavat silmät.
[/quote]
Ei ne vuoda, vaan kirvelee. Ap.
Ap vielä tässä, tuota kirvelyä tuli siis loppukesästä Lapissa, missä katupölyä ei kyllä pöpelikössä ja joen rannalla kyllä ollut. Silloin oli ensimmäinen kerta näin voimakkaana. Kiitos vastauksista, tutkin huomenna asiaa tarkemmin ja luen vielä huomenna, jos joku vastaa tähän, mutta vasta illalla.
Mulla on aina tuota keväisin ja joskus muutenkin. En tiedä mistä johtuu, mutta kosteuttavat ja suojaavat silmätipat auttavat.